Olin jo päättänyt, että en aio kirjoittaa etnisen katujengin riehumisesta Helsingissä. Henkilökohtaisia kokemuksia aiheesta kun ei - onneksi - ole. Kieltämättä kylläkin se aina yhtä huvittunut tunne, kun työmatkoilla on joskus pakko Helsingissä yleensä junan tuomana käydä. Aamulla rautatieasemalla vastaantulijoiden pigmentti kun muistuttaa kalkkilaivan kapteenia, satunnaisin kellertävin vivahtein. Illalla palatessa asemanseutu taas näyttää Mogadishulta tai Istanbulilta. Jostain syystä työhönlähtöajan ja notkumisajan värinätaajuudessa on huomattava vaihe-ero.
Asiasta kertova uutinen ehti lipsahtaa mediaan ennen mokutussuodattimen läpi kulkemista. Vahinkoa on sittemmin kovasti yritetty paikkailla purukumilla kuin Mikki Hiiren autonrengasta. Ensimmäinen lievennys oli, että "ryhmä koostuu erilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvista nuorista". Lopuksi kyseessä olivat vain"erilaisiin pienempiin ryhmiin kuuluvat nuoret". Enimmäkseen paikkailu on ollut turhaa, koska tieto ehti jo vuotaa siinä määrin realistisena, että aiheesta ovat saamiensa tietojen nojalla ansiokkaasti kirjoittaneet mm. nettilehti Sarastus, Tom Packalen, Arto Luukkanen, Jari Leino, Professori, Pekka, Vasarahammer, Ironmistress ja Yrjöperskeles kolmeenkin kertaan. Itse en perusteellista analyysia ryhdy vääntämään, vaan heitän erinäisiä ranskalaisten viivojen tyylisiä irtokommentteja.
Mielenkiintosena seikkana on havaittavissa, että aiempi mokuttajien ykköskenttä on siirretty vaihtoaitioon kommentoinnissa ja puolustuspuheita on pitänyt aiempi farmijoukkue. Kimmo Kiljunen, Dan Koivulaakso, Päivi Lipponen ja kumppanit eivät ole vaatineet rasismin vastaisia marsseja. Vanhat mestarit ovat olleet hiljaa kuin kusi sukassa, kun aiemmin he pitivät meteliä kuin kusi pipossa.
Sinänsä uutinen ei ollut mikään uutinen. Siis niille, jotka ovat seuranneet monikulttuurisuusasioissa Suomen luotettavinta tietolähdettä eli Hommaforumia. Siellä asiasta kerrottiin jo tammikuussa. Virallisten tiedotusvälineiden viive oli vain kymmenen kuukautta, mikä kieltämättä on huomattavasti pienempi kuin useammin vastaavissa uutisissa. Niistä kun ei välttämättä tietoa tule ollenkaan. Joka tapauksessa pointseja tiedotusvälineille siitä, että uutisointinopeus ylittää jo 1200-luvun mongolivalloittajien saavutuksista kertoneiden uutisten saapumisen kotimaahan, mikä kesti toista vuotta. Ehkä nuivuuden lisääntyessä valtamedian uutisointinopeus kiihtyy jo 1700-luvun tasolle, tuskin sentään 1800-luvun optisen lennättimen luokkaan asti.
Uutisten mukaan jengi koostuu kymmenistä 13-18 -vuotiasta nuorista, joista pieni osa on syntyperältään suomalaisia. Mikäli monivuotinen opiskelu tiedotusvälineiden uuskielen parissa ei ole mennyt hukkaan, "syntyperältään suomalainen" tarkoittaa sataprosenttista maahanmuuttajien Suomessa syntynyttä jälkeläistä. Tai enintään puoliveristä. Tai, kuten yleensä luotettavasta lähteestä peräisin olevat tiedot kertovat, väestöryhmää joka kyllä on jo vuosisatoja Suomessa asunut.
Eipä mennyt aikaakaan, kun Hesari oli onnistunut kaivamaan esiin nuorisotutkijan ja Helsingin nuorisotoimenjohtajan, joiden mukaan "ilmiön syynä on eriarvoistuminen, jossa vaikeimmassa tilanteessa ovat etenkin muunkieliset nuoret." Lääkkeeksi ehdotettiin jälleen kerran - rumpusoolo - määrärahojen lisäämistä. Vähän myöhemmin Stadin demarinuoret (Demarinuoret? Keski-ikä lienee niukasti kansaneläkerajan alapuolella. Kohdassa Lisätietoja on muuten kaksi sukunimeä, joista kumpikaan ei ole suomen- tai ruotsinkielinen. Todella vaarallinen esimerkki mamutaustaisten syrjäytymisestä - kyllä yksikin demarivaikuttaja kykenee tekemään isompaa vahinkoa Suomelle kuin kokonainen väkivaltajengi.) vetäisi pohjat selittämällä pahan olon syyksi mm. vanhentuneet pelikonsolit. Kun yh-äitiraukka on huonopalkkaisessa kolmivuorotyössä, ei ole varaa ostaa puolituhatta maksavaa uutta konsolia, joten pahaa oloa mennään purkamaan hakkaamalla satunnaisia vastaantulijoita. Toisaalta tämä selittääkin aika hyvin sen, miksi omat muksut eivät ole hyökkäilleet satunnaisten uhrien kimppuun - meillä kun ei ole vanhentunutta pelikonsolia. Ei kyllä ole pelikonsolia ollenkaan. Näin ollen suosittaisin lääkkeeksi pahoinpitelijöiden pelikonsolien takavarikointia.
Tiettävästi kaikki uhrit ovat olleet kantasuomalaisia tai ainakin sellaisia, joita ei ulkonäön perusteella kantasuomalaisista erota (virolaisia, venäläisiä). Tiettävästi jokaisessa teossa tekijöinä on ollut aina enemmistö ns. varsinaisia maahanmuuttajia (myös heidän jälkeläisensä tällaisiksi lasketaan). Jos yksikin uhri olisi ollut ns. varsinainen, luultavasti hänet olisi jo kaivettu esiin malliesimerkiksi: "Katsokaa nyt, uhrit ovat valikoituneet sattumanvaraisesti!" Tai jos edes kerran löydettäisiin tapaus, jossa suomalaisjengi olisi pahoinpidellyt satunnaisen mamun, niin ei voisi edes kuvitella millainen haisunäädän kusimyrsky nousisi. Ei ainakaan seliteltäisi tapausta ja ymmärrettäisi tekijöiden mahdollisia motiiveja, kuten nyt.
Kovasti on myös ihmetelty sitä, että poliisi ei ole varoittanut jengistä. Toisaalta pahoinpitelytapauksia on löydetty vasta vähän yli 70, mikä tarkoittaa että käytännössä niitä on tapahtunut useita satoja. Eivät läheskään kaikki päädy poliisitutkintaan. Siis muutama sata tapausta! Ja tästä ei nähdä aiheelliseksi varoittaa. Herää tietysti kysymys, mitkä ovat sellaisia tapauksia, joista varoitetaan. Vastauskin löytyy, muutamia esimerkkejä:
1) Hornankuusen kunnan Perätakahikiän kylästä kilometrin päässä on nähty karhu, jolloin kaikki valtakunnalliset tiedotusvälineet uutisoivat ja kehottavat ihmisiä pysymään sisätiloissa.
2) Taistele vastaan -tarra on liimattu Kontulassa liikennemerkin takapuolelle, mikä on merkki rasistisen liikehdinnän huolestuttavasta kasvusta.
3) Perussuomalaisten Huitsinnevadan kunnan varavaltuutettu on Facebook-sivullaan ehdottanut rikollisuuteen syyllistyneiden turvapaikanhakijoiden karkoitusta, joka taas nostattaa vaatimuksia perussuomalaisten sulkemisesta yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle.
On myös muistutettu siitä, että nuoriso on riehunut maailman sivu ja käytiin Suomessa 80-luvuillakin jengitappeluita. Niin käytiin. Jengi vastaan toinen jengi. Ei jengi vastaan satunnainen ohikulkija. Ja toisaalta - tämäkö on hyvä puolustus sille, että maahan päästetään epäsosiaalista ja rikollista väkeä? Eikö meillä ole siis tätä sakkia ihan riittävästi omastakin takaa?
Journalismin aina valpas vahtikoira Seiska sentään löysi jengipomon, joka juoksi peloissaan karkuun. No tämä nyt ei ole mikään ihme yhdellekään äläwäbäläkulttuuriin edes pintapuolisesti tutustuneelle. Ylivoimalla ollaan maailman omistajia, mutta sitten kun tilanne on tasapuolinen, ollaan häntä koipien välissä. Tasapuolisuudella tässä tarkoitetaan sitä, että musulmaaneja on vähemmän kuin viisinkertainen määrä vastustajiin nähden. Tarkempaa tietoa suhdeluvuista voi tiedustella Israelin puolustusvoimilta.
Onneksi poliitikkomme ovat valppaina. Helsingin kaupunginvaltuuston kolmen suuren ryhmän puheenjohtajat osasivat välittömästi löytää tilanteen suurimman uhkakuvan. Ensinnäkin nämä valopäät totesivat, että Helsingin kaduilla kenenkään ei tarvitse pelätä. Heti seuraavaksi todettiin, että olisi erittäin vaarallista, jos kaupunkilaiset alkaisivat ylläpitää järjestyspartioita. Sen sijaan maahanmuuttajajengien aiheuttamasta uhkakuvasta ei mainittu sanallakaan. Huomioimatta jäi myös uhrien asema. Mutta ovathan nämä sadat pahoinpitelyt ja sadat pahoinpidellyt pikkujuttu verrattuna siihen riskiin, että kansalaiset huolestuisivat turvallisuudestaan.
Ja eikös kohta sitten tapahtunutkin. Kansallinen Vastarintaliike jalkautti jäsenensä kadulle ja kohta olivatkin antifasistit heidän kimpussaan. Joukkotappelu oli valmis. Syyhän oli median mukaan luonnollisesti Vastarintaliikkeen - jos eivät olisi lähteneet, niin ei tappeluakaan olisi tullut. Taivahan tosi. Talvisotakin aiheutui vasta siitä, kun suomalaiset - nuo imperialistien kätyrit - ampuivat takaisin. Ihmetyttää vain, millä lakipykälällä kymmenkunnan hepun kadulla käveleminen on niin lainvastaista, että poliisin olisi pitänyt tämä estää. Vääränlaiset ajatukset ja maailmankuva? Totta sinänsä, mutta ei kai se mikään rikos - vielä - ole. Kuinka monta ohikulkijaa Vastarintaliikkeen jäsenet ovat muuten piesseet? Eikö antifasistien olisi minkä tahansa riskianalyysin perusteella pitänyt hyökätä jonkun satunnaisen tummapigmenttisen porukan kimppuun, heillä kun tuo track record kaduilla tapahtuvissa pahoinpitelyissä on Vastarintaliikkeeseen nähden aika ylivoimainen. Olisivatko antifasistit muuten ruvenneet tappelemaan, jos kaduille olisikin jalkautunut vaikka Suomen kurdiyhdistys järjestystä pitämään? Häh?
Mutta käännetäänpäs vielä ajatuskokeena asetelma päälaelleen. Jos antifasistit olisivat alkaneet partioida katuväkivallan vähentämiseksi, olisiko Vastarintaliike puuttunut asiaan? Hah. Mutta kuvitellaan että olisi. Tai ei kuvitella - onneksi näin ei tapahtunut, riittävän isoja kirjaisimia ei olisi latomosta löytynyt.
Pääasia tappelussa oli kuitenkin se, että yksikään täysijärkinen ei voinut vahingoittua. Ottaen huomioon ketkä olivat vastakkain. Eivätkä mahdolliset loukkaantuneetkaan saaneet vakavia vammoja, mikäli kaikki iskut suunnattiin päähän eikä mihinkään semmoiseen ruumiinosaan, jolla heillä on käyttöä.
Kuten on niin moneen kertaan havaittu, syypäähän tähän kaikkeen on rasistinen suomalainen yhteiskunta. Niinpä tulee ohjata enemmän rahaa kotouttamiseen. Entä jos sovelletaan samaa ajatusmallia myös toiseen osapuoleen? Jos vastarintaliike haluaa jalkautua kaduille, miten olisi jos heillekin tungettaisiin vastikkeetonta rahaa? Itse asiassa omakin jalkaterä alkoi tässä vipattamaan ja muistui mieleen, että varastossa on mainiosti järjestyksenpitoon soveltuva pesäpallomaila. Olisiko yhteiskunnan syytä ehkäistä minun uhkaavaa syrjäytymistäni rahalla? Minulle riittäisi oikein mainiosti se, että saisin rahaa sen verran, mitä veroistani mokuklusteriin kuluu. Näin äskeisen arviolinkin ja valtion budjetin suuruuden perusteella arvioiden se tekisi tässä veronmaksuluokassa pitkälti toistasataa euroa kuussa. Jos välilliset verot kuten ALV huomioidaan, niin tällä kulutuksella varmaan jotain parisataa egeä kuussa jäisi enemmän käteen, jos koko mokuklusteri lakkautettaisiin ja loisille annettaisiin menolippu Banguihin. Epäilemättä oloni olisi huomattavasti rauhallisempi ja samalla todiste siitä, että raha ei tuo onnea: ratkaiseva tekijä ei olisi se ylimääräinen parisataa kuussa vaan Suomen olotila.
Kylmä tosiasia on se, että jokainen perseilijä erehtyy lopulta jonain päivänä vittuilemaan väärälle tyypille. Oman itseni takia toivon, että se tyyppi en ole minä eikä kukaan läheisistäni. Mutta joku se tulee olemaan. Ja sinä päivänä joku polkaisee pystyyn kymppiliikkeen.
Kymppi lähtee tarvittaessa! Aihe on vakava, mutta blogaus pisti ialamofobiaa potevan rasistin naureskelemaan.
VastaaPoistaPesismaila on sängyn päädyn takana, eikä ole tarkoitettu seksi leluksi.
Aika karsea tapahtuma tuo kokoomukselaisen häiskän naapurin rouvan tappaminen. Aiheesta ei olla kovin paljoa revitelty, mikä on sinällään ihan oikein Mutta jos murhamies olisi ollut Persun jäsen niin voi sitä kiimaa mitä media olisi kokonut asiasta uudisoidessaan.
On ihan oikein, ettei kokoomusta tuosta valitettavasta yksittäistapauksesta syytetä. Tässä joitakin vuosia sitten media yritti lynkata erästä vihreiden johtavaa poliitikkoa pimeän työvoiman käytöstä ja minusta sekin oli väärin - kyseessä oli loppujen lopuksi pikkuasia. Sen sijaan siinä tekivät oikein, että nälvivät tämän yritettyä valehdella asiassa. Nyt kokoomus on käsittääkseni hoitanut tämän tapauksen niin asiallisesti kuin mahdollista. Mutta olet oikeassa, mitä olisi tapahtunut jos kyseessä olisi ollut persujen Takahikiän varavaltuutettu.
VastaaPoistaMusta mielestä olis hienoa jos rikokset käsiteltäis lähtökohtaisesti ilman tunnistetietoja. Iän toki voisi pitää papereissa, samoin kuin rikoshistorian. Olisi hienoa nähdä miten tämä vaikuttaisi annettuihin tuomioihin.
VastaaPoistaEspoossahan siirryttiin taannoin anonyymiin työnhakuunkin kaupungin työpaikkojen osalta jottei väärän kuuloinen sukunimi häiritsisi valintaa. Eipä ole sanottaavasti näkemieni työntekijöiden naamavärkit tummuneet joten epäilen ettei kyse alunperinkään ollut siitä nimestä vaan työpaikan saanti torppasi ihan johonkin muuhun.
Hyvä listaus Jaskalta, kiitokset. Tuosta kokoomus vs. murhaaminen asiasta olen samaa mieltä. Kokoomuksen puolueohjelmassa ei kehoteta murhaamaan ihmisiä. Vaikka en kokoomusta millään muotoa fanitakaan, ei puolue voi olla vastuussa siitä, jos sen yksittäisellä jäsenellä vintti pimenee.
VastaaPoistaVeikkaanpa, että Kokoomuksen hiillostaminen tuosta murhasta, siinä määrin kuin sitä kuitenkin on ollut, on ainakin osittain tarkoituksellista parodiaa siitä, miten Persuja kohdeltaisiin, jos tekijä olisi ollut niiden jäsen.
VastaaPoistaAntifasistien kyvyttömyys minkäänlaiseen loogiseen päättelyyn jaksaa aina ihmetyttää. Ymmärrän, että heitä ärsyttää, kun kaduille alkaa ilmestymään natseja, mutta eikö heidän kapasiteettiinsa tosiaan mahdu yhtaikaa sekä natsit että natseihin johtaneet syyt? Ilmeisesti dementia ei olekaan vain vanhusten sairaus, vaan nuoruusiän dementiaa ollaan erehdytty pitämään poliittisena suuntauksena.
Minäkin ilmoittaudun näillä puheilla kymppiliikkeen jäseneksi.
Ano: Mitenhän tuo työnhaun haastatteluprosessi anonyyminä sujuu? Melkeinn jokaiseen työpaikkaan, johon olen itse päässyt (äkkiseltään laskien muistan kymmenkunta) on ollut haastattelu. Lasketaanko bonukseksi jos siinäkin pysyy huppu naamalla, niin pärstä ei paljasta etnistä alkuperää? Toki burkhasta voi jotain arvailla. Entä sukupuolen salaaminen?
VastaaPoistaYrjöperskeles: Aivan. Yksittäistapaus se on yksittäinenkin tapaus. Vähän samoin kuin kymmenet pahoinpitelyt ovat kaikki yksittäistapauksia tietyille piireille.
Pekka: Kiitoksia linkkauksesta. Samaan johtopäätökseen olen tullut, osa kuittailusta on selvästi yksi yhteen satiiria ja joskus se on jopa sanottu suoraan.
Hei Jaska.
VastaaPoistaÄlä nyt tolkun miehenä anna käsitystä, että sympatiseeraisit näitä ns. Vastarintaliikkeen luiskaotsia.
Oikeasti et halua olla missään tekemisissä tällaisten kanssa.
Uskollinen lukijasi
Synkässäkin pilvessä voi olla kultareunus. Tässä tapauksessa se on kansalaisten reagointi näiden väkivaltajengien toimintaan ja siitä uutisoivan median toimintaan. Varsinkin Hesarin kommenttipalstojen läpikahlaaminen ja kommenttien kannatus/vastustusklikkausten katselu kertoi paljon lukijoiden mielialoista. Hesarihan oli, tapansa mukaan innolla selittämässä tätä pahoinpitelyharrastusta syrjäytymisellä, taloudellisilla ja sosiaalisilla syillä ynnä muilla stiiknafuulioilla. Toisaalta, tutkivan journalismin ja faktojen kertomisen sektorilla se kyllä hävisi Seiskalle (!!) 7-0.
VastaaPoistaHesarin tarinoiden kommentointi oli erittäin aktiivista ja kommenttien linja poikkeuksellisen yksimielinen.
Palautteen linjan voi tiivistää pieneen kommenttiteksteistä poimittuun koosteeseen:
"Miksei uutisessa kerrota tämän "nuorisojoukon" tarkempia tuntomerkkejä vai onko se tabu? Tähänkin uutiseen olisi voinut liittää muutaman olennaisen deskriptiivisen termin, mikäli normaalia journalistista tapaa noudatettaisiin. Minusta on aina hyvä käsitellä kiihkottomat faktat ja muodostaa mielipiteet sen mukaan. Itse en halua nielaista mielipiteitä, jotka pohjautuvat maailmoja syleilevään ideologiaan ja välttelevät ilmiselviä faktoja. Aika samalla tavalla Neuvostoliitossakin joutui tulkitsemaan todellisuutta virallisten tiedonantojen "rivien väleistä". Suomettuneessa Suomessakin aikanaan vaiettiin siitä, mistä ei ollut sopivaa puhua".
Kun tämän suuntaisia kommentteja oli paljon, kannanottoklikkauksia oli paljon ja kyllä klikkausten suhde ei-klikkauksiin oli enemmän kuin 10 - 1 , lehden kustantajan luulisi huolestuvan lehden linjasta ja sen vaikutuksesta levikkilukuihin. Lehden lukijat eivät selvästikään ole toimittajien vedätettävissä ja he myös ilmaisevat mielipiteensä. Ja mikäli sitä mielipidettä ei huomioida, he äänestävät kukkarollaan, kuten on tapahtunut jo useamman vuoden ajan. Melkeinpä herää myötätunto kustantajaa kohtaan. Näistä ideologisesti värittyneistä toimittajista kun ei saa kunnon journalistia millään keinolla ja heistä eroon pääseminenkin on erittäin vaikeaa.
Hei, Mikael Sundsvans! Ei pelkoa, en todellakaan sympatiseeraa uusnatseja. Kuten kirjoitin päätekstissä: Pääasia tappelussa oli kuitenkin se, että yksikään täysijärkinen ei voinut vahingoittua. Ottaen huomioon ketkä olivat vastakkain. Eivätkä mahdolliset loukkaantuneetkaan saaneet vakavia vammoja, mikäli kaikki iskut suunnattiin päähän eikä mihinkään semmoiseen ruumiinosaan, jolla heillä on käyttöä.
VastaaPoistaSaamani käsityksen mukaan kyseisessä tappelussa toinen osapuoli ei käytä korviensa välisiä ainesosia lainkaan, jos niitä ylipäätään on, ja toinen osapuoli taas väärinkäyttää niitä vähäisiäkin. Jätetään lukijan tehtäväksi pohtia, kummat ovat kumpia.
Strix Senex: Olen huomannut saman yleisnuivistumisen ilmapiirin. Kun reilut viisi vuotta sitten aloitin blogittamisen, piti olla suorastaan vainoharhainen siinä mitä kirjoitti. Nykyään voi sanoa asiat paljon realistisemmin.
Anonyymihaastattelu klu klux klan naamio päällä? ..
VastaaPoista-jpt-
Tämä kommentti ei liity aiheeseen. Kysyisin vain josko olisi paikallaan tehdä juttu Suomen teollisuudesta mikäli naapuri ei olisi vienyt meiltä isoja maa-alueita.
VastaaPoistahttp://fi.wikipedia.org/wiki/Hovinmaan_paperitehdas tuosta alkuun vaikka.
Tässäpä vanha kartta, jota voi käyttää inspiraationa. Huomatkaa Viipurin erittäin hyvä sijainti kun oli osa Suomea ja suomalaiset saivat aluetta kehittää omilla ehdoillaan.
http://koti.kapsi.fi/~timomeriluoto/KARTAT/Tiekartat/Suomen%20tiekartta%201:200.000%20Karjalan%20kannas%201938-1939%20(1940)%20(2+2).jpg