Röörit poikki II

Kirjoitin taannoin, kuinka maapallon väestönkasvua voidaan hillitä sterilisaatioin. Lyhyesti sanottuna idea oli se, että jokainen maa tehköön omien kansalaistensa kanssa ihan mitä lystää. Muihin maihin muuttajien kohdalla sallitaan vain yksi lapsi, ellei sitten maksa veroina tms sakkomaksuina valtion kassaan asuinmaan vuotuisen BKT/asukas verran.

Kuten kirjoitin tuolloin, maapallo ei yksinkertaisesti kestä väestönkasvua. Esimerkkinä käytin Nigeriaa, jossa on nyt arviolta 175 miljoonaa asukasta. Ennusteiden mukaan Nigeriassa on 900 miljoonaa asukasta vuonna 2100. Sata vuotta sitten maassa oli arviolta 20 miljoonaa asukasta. Tämä ei toimi. Sitten ylijäämäväestö, jolle elantoa ei löydy, dumpataan kehittyneisiin maihin kuluttamaan luonnonvaroja moninkertaisesti. Pahinta asiassa on se, että Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan tulee kehitysmaista kerma päältä. Jos ja kun näin on, en edes uskalla kuvitella mitä sinne jää jäljelle, kun tulijatkin ovat mitä ovat. Tulee mieleen se vitsi, jossa fiksuin turkulainen muutti Tampereelle. Taso laski molemmilla paikkakunnilla.

Esitys pistäisi tosissaan miettimään siirtolaisuuden kannattavuutta ja hillitsisi tehokkaasti väestönkasvua, kun jokaisen maan pitäisi ottaa vastuu omista asioistaan. Ekologinen jalanjälki eri maissa on sellainen, että vain harvat maat (Suomi on yksi) ovat luonnonvarojen nettotuottajia, suurin osa kuluttaa enemmän kuin tuottaa. Lukemat ovat joskus järkyttäviä, esimerkiksi jos Nigerin elintaso haluttaisiin nostaa länsimaiselle tasolle siten, että maa olisi ekologisesti tasapainossa, siellä saisi olla vain 2,6 % nykyisestä väkiluvusta. Asukkaita Nigerissä on noin 16 miljoonaa. Väkiluku itsenäistymisen aikoihin 1960 (vanhempia tietoja ei ole) oli 3,2 miljoonaa. Sen verran maa kykeni miten kuten elättämään.

Onhan esimerkiksi selvää, että Lähi-Idän levottomuuksissa kyse ei ole niinkään islamista, vaan liian suuresta väestöntiheydestä. Toki maiden kulttuurit vaikuttavat, Israel nyt on pysynyt kasassa siinä missä naapurimaissa on levottomuuksia. Mutta esimerkiksi Syyrian väestönkehitys kertoo selvää kieltään: maassa on nyt noin 23 miljoonaa asukasta, kun vuonna 1937 oli 2,3 miljoonaa. Kuvitelkaa miltä tuntuisi, jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia. Täällä olisi noin 40 miljoonaa asukasta. Tai katsotaan Egyptiä. Maassa oli sata vuotta sitten noin 12 miljoonaa asukasta, nyt on 85 miljoonaa. Melkein kaikki pakkautuneina kapealle kaistaleelle Niilin rannoille. Kuka tahansa rottakokeisiin tutustunut voi kertoa, mitä silloin tapahtuu populaatiolle.

Ryhdyin kehittelemään taannoin esittämääni ajatusta väestönkasvun hillitsemiseksi. Jos jokaisella ihmisellä olisi kaksi lasta, väkiluku pysyisi suunnilleen vakiona. 2,1 on lapsikuolleisuuden takia useimmin esitetty tarkka arvo, mutta kaksi lasta tarkoittaisi sitä, että tällöin maapallon väkiluku pikkuhiljaa alenisi, mikä on välttämätöntä kestävän kehityksen kannalta.

Ajatus on seuraava: jokaisella on oikeus vain kahteen lapseen. Kun toinen lapsi on syntynyt, tehdään pakollinen sterilisaatio. Paitsi jos on ostanut lisää lapsioikeutta. Lapsioikeuksien määrä on kuitenkin vakio koko maapallolla. Niitä myydään globaalissa pörssissä, jossa hinta määräytyy markkinoiden mukaan. Jos Jussi päättää, ettei halua lapsia tai haluaa vain yhden lapsen, hän voi tarjota lapsioikeutta myytäväksi pörssiin esimerkiksi hintaan 2000 euroa. Maija, joka haluaa kolmannen lapsen, maksaa sen 2000 euroa pörssin kautta Jussille.

Pörssi olisi siis globaali. Eli jos George Liberiasta haluaa myydä lapsioikeuttaan, niin ostaja voi olla Seiko Japanista – tietysti markkinahintaan ja nimettömästi.

Lapsioikeuksien valvonta olisi sitten haasteellinen tehtävä. Se edellyttäisi lähes täydellistä globaalia väestökirjanpitoa, mutta sen ei pitäisi olla nykyteknologialla mahdotonta. Jokainen geenitestiin, jokainen lapsi geenitestiin heti synnyttyä, niin biologiset vanhemmuudet selviävät hetkessä. Ja kun omistetut lapsioikeudet on käytetty, niin välittömästi sterilisaatioon.

Systeemin kustannuksia on mahdotonta laskea, mutta ei niiden mahdottomia pitäisi olla – ainakaan vaihtoehtoon verrattuna.

Jos jokin maa kieltäytyisi ratifioimasta sopimusta tai sitä noudattamasta, niin siitä vaan – mutta samalla se eristettäisiin täysin kauppasaartoon.

Järjestelmä rajoittaisi erittäin tehokkaasti väestönkasvua juuri siellä, missä se on ongelma – etenkin jos se yhdistettäisiin aiemmassa kirjoituksessa esitettyyn siirtolaissääntöön. Samalla kehitysapu kulkisi tehokkaammin ja markkinoiden määräämällä arvolla ihmiseltä suoraan ihmiselle, länsimaista kehitysmaihin. Tai jos länsimaissa ei haluttaisi lapsia hankkia, niin silloinhan väestönkasvu rauhoittuisi kehitysmaissa entisestään, kun elintaso ei nousisi. Yksi positiivinen puoli asiassa olisi myös se, että järjestelmä kannustaisi yksiavioisuuteen ja kestävämpiin liittoihin. Jos on ensimmäisestä avioliitosta jo kaksi lasta, pitäisi ostaa lapsioikeus uuden, lapsettoman puolison kanssa liittoon mennessä. Puhumattakaan moniavioisista liitoista, kun äijä on kaksi vaimoa höpsötellyt raskaaksi, niin tulee kalliiksi hankkia lisää lapsioikeutta itselleen muita vaimoja varten.

Toki järjestelmää voitaisiin kiertää monin tavoin, muutamia esimerkkejä:
1) Viranomaisten välttely ja korruptio
2) Siittiö- ja munasolujen säilöminen ja keinohedelmöitys steriloinnin jälkeenkin
3) Keinohedelmöitys siten, että kerralla syntyy useampi lapsi
4) ”Häntäheikki” voisi saada useamman naisen kerralla raskaaksi

Nämä ilmiöt olisivat kuitenkin marginaalisia ja vaikuttaisivat pahimmillaankin vain siten, että keskimääräinen lapsiluku nousisi uusiutumistasolle 2,1.