KK-ennakko 2014

Tämänvuotiset Kalevan Kisat järjestetään Kuopiossa eli muailman navassa. Paikkakunta on helposti todettavissa sellaiseksi menemällä Puijon torniin. Ravintolassa huomaa, kuinka maisema vaihtuu, vaikka itse pysyy paikallaan. Tästä voidaan päätellä, että maailma pyörii Puijon tornin ympärillä.

Poikkeuksellisesti käsittelen ennakossa aluksi ihan muuta lajia kuin kestävyysjuoksua. Itse asiassa lajia, joka on kauempana kestävyysjuoksusta kuin mikään muu yleisurheilulaji. Eli kuulantyöntöä. Ja siitäkin vain toista kilpailua. En oikein tiedä, voiko sitä enää kutsua "naisten kuulantyönnöksi". Lajiin nimittäin osallistuu Vera Räsänen. Omaa sukua Vesa Räsänen. Hänen kilpailuoikeutensa on vielä ehdollinen, syksyllä sitä käsittelee asiantuntijapaneeli, jonka päätös ratkaisee, jäävätkö tulokset voimaan vai hylätäänkö ne. Mahdollisesta kielteisestä päätöksestä voi valittaa Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Kilpakumppanien suhtautuminen on ymmärrettävästi ollut varovaista. Nykyisessä ilmapiirissä kielteisen näkemyksen ilmaiseminen on kutsu tulla vetämään kuvaannollisesti turpiin. Vain yhdellä oli kanttia sanoa suoraan, että tämä on selvästi epäreilua.

Katsotaanpa faktoja. Räsänen täyttää ensi kuussa 47 vuotta. Hänen ensimmäiset kuulantyöntötuloksensa ovat tältä vuodelta. Ennätys on 13,15. Sillä hän olisi tämän kauden Suomen naisten tilastossa sijalla 11. Olisi, mutta Tilastopaja osoitti äskettäin suoraselkäisyyttä poistamalla hänet listalta. Tulos ylittää Kalevan Kisojen rajan, joten hänellä on ehdollinen kilpailuoikeus. Räsänen väittää, että hormonihoitojen takia hän ei saa kilpailuetua naisiin nähden. Kuitenkin hän on heti ensimmäisenä kilpailukesänään rikkonut A-rajan - temppu joka on erittäin harvinainen missä tahansa yleisurheilulajissa ja edellyttää käytännössä aina huippu-urheilijan taustaa jossain muussa lajissa. Esimerkiksi joku huippusuunnistaja todennäköisesti saisi A-rajan rikottua kestävyysjuoksussa, tosin useimmat heistä ovat lajissa aiemmin kilpailleetkin. Räsänen väittää nuorena juosseensa 100 metriä aikaan 11,60, tälle ei tosin löydy vahvistusta Tilastopajasta, mutta vanhoja tuon tason tuloksia sieltä ei välttämättä löydykään. Mutta hän siis täyttää tänä vuonna 47 vuotta ja on tullut käytännössä tyhjästä! Yksikään suomalainen yli 40-vuotias nainen ei ole koskaan työntänyt neljän kilon kuulaa yhtä pitkälle kuin Räsänen. Ja kuulantyöntö on sentään laji, jossa voi pärjätä aika iäkkäänäkin. Bonuksena voi vielä todeta, että Räsänen on siis käynyt läpi monta rankkaa leikkausta. Jos joku huippu-urheilija olisi leikkauspöydällä yhtä paljon ja tekisi vielä jonkinmoiselle tasolle comebackin, sitä pidettäisiin ihmeenä. Aika puusilmä saa olla, jos uskoo että sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt transu on fyysisesti samalla tasolla naisten kanssa. Sinänsä toivotan Räsäselle hyvää elämää ja sympatiseeraan hänen päätöstään vaihdoksesta. Sille on varmasti ollut vankat perusteet ja toivottavasti hänen elämänsä on nyt muuttunut laadukkaammaksi. Mutta urheilukentille hänellä ei ole mitään asiaa naisten sarjassa. Näitä yrittäjiä on ollut ennenkin, joskin useimmiten ilman leikkausta. Pisteitä Hesarin toimittaja Lauri Malkavaaralle, joka pääkirjoituksessaan totesi suoraan, että tämä on väärin.

Lisäksi Räsäsen lausunnoissa on mielenkiintoinen ristiriita. Toisaalta hän väittää, että hän ei saa epäreilua etua. Toisaalta hän Hesarin haastattelussa mainitsi, että transnaisten ilmaantuminen urheilukisoihin voisi olla hyvä konsti saada parempaa kilpailumenestystä Suomelle. Jep jep. Ja jos tämä yleistyy, niin koko naisurheilu voidaan siirtää suoraan paralympialaisiin vammaluokituksena puuttuva Y-kromosomi, niin saadaanpa nämäkin ongelmat ratkaistua.

Koko jupakan syynähän on se, että SUL ei miljoonakorvausten pelossa uskalla tehdä oikeita päätöksiä. Liitossa on aivan oikein laskettu riskien olemassaolo. Jos kilpailuoikeus evättäisiin, voisi seurata oikeusprosessi ja nykyisessä ilmapiirissä seuraus saattaisi hyvinkin olla päätöksen tuomitseminen ja melkoiset korvausvelvollisuudet muutenkin taloushuolten kanssa kamppailevalla liitolla. Tästä huolimatta päättäjillä pitäisi olla selkärankaa tehdä rohkeitakin ratkaisuja. Nyt prosessista ei voi muuta todeta, kuin että SUL:lta tämä on ollut täysin munatonta touh... eikun hups.

Tämä ei ole ainoa SUL:n sekoilu osallistumisoikeudessa. Jostain käsittämättömästä syystä on linjattu, että Kalevan Kisoihin saavat osallistua vain 16 vuotta täyttäneet. Helvetti sentään, tämä on YLEISURHEILUA eikä mitään pitsinnypläystä. Jos joku on riittävän hyvä rikkoakseen A-rajan nuorena, niin hän on sitten valmis. Ei kai kukaan ole niin kahjo valmentaja, että repii 15-vuotiaasta tehot irti liian aikaisin saadakseen tämän kisoihin rajan ollessa juuri ja juuri ulottuvissa. Etenkin kun on selvää, että vuoden-parin päästä raja menee ja selvästi. Erityisen pahasti tämä iskee niihin, jotka olisivat jo nyt Suomen huipulla nuoresta iästään (1999 ja sen jälkeen syntyneet) huolimatta.

Edelleen vanhaan malliin Kalevan Kisoissa kilpailee urheilijoita, jotka eivät ole Suomen kansalaisia! Tästä pitäisi päästä eroon välittömästi. Itse olisin valmis rajaamaan osallistumisoikeuden ulkopuolelle myös ne kaksoiskansalaiset, jotka ovat maajoukkueekseen valinneet jonkin muun kuin Suomen.

Positiivisena palautteena SUL:lle tulee sen sijaan antaa se, että villeistä korteista on päästy eroon. Kyllä A-raja pitää olla tehtynä, jos SM-kisoihin aikoo mennä.

Mutta sitten asiaan.

Entiseen tapaan jokaiselta matkalta (800 - 10 000 m) on listattu kahdeksan parasta suomalaista mitalillesijoittumistodennäköisyyden mukaisessa järjestyksessä. Edellisvuodesta viisastuneena olen tällä kertaa ottanut ilman järjestysnumeroa kursiivilla merkittynä mukaan ne, joiden arvelen ilmoittautumisestaan huolimatta jäävän pois, mutta mukana ollessaan olisivat kyseisellä sijoituksella kaavailuissa. Lajin nimen jälkeen kerrotaan suluissa osanottajien määrä ja kilpailuaikataulu. Nimen perässä olevista kahdesta luvusta ensimmäinen kertoo ilmoittautuneiden keskinäisen sijoituksen tämän kauden tilastoissa ja jälkimmäinen ennätysten mukaisen järjestyksen. Kahdeksan rankatun lisäksi jokaiseen lajiin on otettu "Muita"-osio, johon pääsevät kaikki ne jotka ovat jommassakummassa tilastossa kahdeksan joukossa tai muuten yllätysvalmiita. Kaikissa luvuissa ja kaavailuissa mukana vain Suomen kansalaiset. Sisäpiiritietoja en ole käyttänyt, kaikki tieto jolla juoksijat on listattu, on julkista tietoa. Muutama lista olisi hieman toisennäköinen sisäpiiritiedoilla.

M 800 m (19, alkuerät la 15.35, finaali su 17.00)
Nyt olisi Borzan vuoro ottaa mestaruus. Mutta kun tämä ei ole mitään taitoluistelua, jossa otetaan jonotusnumero. Kylmä tosiasia on, että tällä kaudella ulkoradalla Lampinen ja Salonen ovat ottaneet kolme kertaa kontaktia ja tilanne on 3-0. Loppupeleissä kisa ratkeaa Lampisen suurempaan maksiminopeuteen, paitsi jos Salosen absoluuttinen tuloskunto on parempi ja mennään koko matka riittävän kovaa. Kolme edellistä mestaruutta ottanut Sandells tekee paluuta, mutta kunto tuskin vielä riittää.
1. Ville Lampinen (1,2)
2. Tuomo Salonen (2,3)
3. Niclas Sandells (12,1)
4. Panu Jantunen (4,5)
5. Marco Bertolotti (3,6)
6. Jari Räsänen (5,8)
7. Joonas Rinne (6,7)
8. Robert Nummela (7,9)
Mikko Raittinen (8,11), Anders Lindahl (17,4), Ossi Kekki (18,14)

M 1500 m (18, pe 18.25)
Neljän perättäisen mestaruuden putki katkennee mykoplasmaan. Vaikka Sandells olisi viivalla, ykkössuosikkina lähtee Keskisalo - jos on paikalla. Jos ei, niin sitten odotettavissa loppusuoralla noin viiden hengen rytinä. Tässä tapauksessa mestaruuden ratkaisevat Sandellsin, Lindahlin, Bertolottin, Marttisen, Kekin ja ehkä jonkun mustan hevosen kyynärpäät. Lapinlahdella näki selvästi, että Keskisalolla olisi ollut mahdollisuus pestä koko ulkomaalaissakki loppusuoralla, mutta kaveri veti vaihteen vapaalle loppusuoran puolivälissä säästääkseen selkäänsä. Ynnä muista kannattaa seurata Suomen kestävyysjuoksun tulevaisuutta katsomalla nuoriso-osastoa Samu Mikkonen (18 v) - Jiri Karjalainen (16 v).
1. Jukka Keskisalo (2,2)
2. Anders Lindahl (3,5)
3. Marco Bertolotti (1,3)
4. Niclas Sandells (-,1)
5. Riku Marttinen (4,4)
6. Ossi Kekki (5,7)
7. Ilari Piipponen (6,8)
8. Martti Siikaluoma (9,13)
Tuomo Salonen (8,11), Panu Jantunen (7,10), Jiri Karjalainen (13,16), Samu Mikkonen (12,15), Tommi Sundell (14,6)

M 5000 m (23, pe 19.45)
Tilastoykkönen Keskisalo ei ole ilmoittautunut, joten Jokinen jolkottelee paalupaikalta liikkeelle. Lähteekö Koririn kyytiin vai ei ja kuinka pitkäksi aikaa, on sitten kysymysmerkki. Jos liian pitkäksi ja liian kovaa, on perässähiihtäjillä mahdollisuutensa. 17-vuotias Robin Ryynänen juoksi Lapinlahdella upean vitosen, mutta kaksi perättäistä kovaa suoritusta tällä matkalla olisi jo liikaa. Sankartekojen aika tulee vasta myöhemmin. Koko joukon kovimman ennätyksen haltija Mäyrä Harjamäki ei ole vielä toipunut ongelmistaan ja jäänee ynnä muihin, jos lähtee matkaan.
1. Tuomas Jokinen (1,3)
2. Jaakko Nieminen (2,4)
3. Martti Siikaluoma (3,5)
4. Henri Manninen (-,2)
Anders Lindahl (4,8)
5. Aki Nummela (6,11)
6. Oskari Pennanen (8,10)
Joonas Harjamäki (-,1)
7. Ari-Pekka Lassila (5,13)
8. Robin Ryynänen (7,14)
Jaakko Kero (-,7), Jukka Kero (15,6),Ville Heikkilä (11,15)

M 10 000 m (26, su 15.45)
Rääppiäiskisassa voi jälleen tapahtua mitä tahansa, etenkin jos ja kun helle on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Eikö yleisurheiluunkin voitaisi ottaa sama systeemi kuin MM-futikseen eli liian rankoissa olosuhteissa tuomarineuvosto voisi määrätä muutaman minuutin vilvoittelutauon? Joka tapauksessa mitaleista taistelee neljä juoksijaa. Missä järjestyksessä, riippuu taktiikasta ja sään määräämästä tuurista. Ainoastaan maailmanmestari Måne Boström saattaa nousta uhkaamaan järjestystä, jos ilmestyy paikalle.
1. Tuomas Jokinen (1,1)
2. Henri Manninen (-,3)
3. Jaakko Nieminen (2,4)
4. Arttu Vattulainen (-,6)
Mårten Boström (-,2)
5. Aki Nummela (4,8)
6. Miika Takala (-,5)
Mikael Bergdahl (-,11)
7. Oskari Pennanen (-,12)
8. Matti Rauma (5,17)
Jaakko Kero (-,7), Marko Partanen (7,13), Kimmo Randelin (6,18), Teemu Toivanen (3,15), Mikko Tyni (8,10)

M 3000 m ej (17, la 18.10)
Heitetään villi veikkaus: Keskisalo ei juokse esteitä. Joensuussa näki, että kunto on tulossa. EM-raja meni jo selvästi. Nyt ei kannata riskeerata selän tilannetta, vaan hakea vielä puuttuvaa viimeistä silausta voittamalla tonnivitonen. Jos kaveri piti kesäkuun harjoitustaukoa välilevyn takia, niin virittäminen EM-kuntoon on kellosepän työtä. Ja vaikka olisi viivalla, Ukonmaanaho olisi kova uhka. Jos Keskisalo on poissa, muut mitalit ovat alennusmyynnissä. Jokerikortti on karnevaaleilla hienon juoksun tehnyt Loukkalahti.
Jukka Keskisalo (1,1)
1. Janne Ukonmaanaho (2,2)
2. Aki Nummela (3,6)
3. Jimmy Finnholm (5,7)
4. Hannu Granberg (4,8)
5. Otto Loukkalahti (6,10)
6. Johannes Brunila (7,11)
7. Joonas Harjamäki (-,3)
8. Mikko Virta (12,4)
Rami Tuokko (-,5), Jere Rossi (8,12), Joakim Träskelin (10,14)

N 800 m (20, alkuerät la 15.15, finaali su 17.15)
Karin on palannut ja viime kaudella mestaruuden lainannut Matintalo ei ole tänä vuonna vakuuttanut, joten ykkössuosikista ei saada kummoisia vedonlyöntikertoimia. Tosin Sara Kuivisto saattaa haastaa. Z. Eriksson on nousussa, mutta ei vielä valmis. Kovimman ennätyksen omaava Suvi Selvenius on tehnyt mammaloman jälkeen paluun ja on ainakin virallisesti jäähdyttelijä.
1. Karin Storbacka (1,2)
2. Sara Kuivisto (2,5)
3. Zenitha Eriksson (4,8)
4. Johanna Matintalo (5,4)
5. Aino Paunonen (3,6)
Kaisa Tyni (8,9)
6. Suvi Selvenius (11,1)
7. Saija Seppä (7,11)
8. Jemima Backman (6,10)
Heidi Eriksson (14,3), Katja Erävistö (13,7)

N 1500 m (25, pe 18.10)
Johanna Lehtinen keskittyy muille matkoille eikä ole puolustamassa mestaruuttaan. Sandra voittaa, jos juoksee. Jos ei, niin tarjolla on kolme hyvin tasavahvaa mestarisuosikkia. Sara Kuivisto lienee juoksurohkeutensa takia niukasti suosikki. Tsekin edustaja Kristiina Mäki saattaa sotkea taktista tilannetta, mikäli Sandra ei ole mukana eikä lähde omille teilleen. Paikalla on peräti 26 juoksijaa ja vaikka osa jääkin pois, radalla on silti liikaa tungosta. Eikö torstaina olisi voinut järjestää alkueriä siten, että vaikka kuusi tilastokärkeä pääsisivät finaaliin suoraan ja loput karsisivat? Tai jos ei alkueriä, niin vaikka A- ja B-finaalit ja sen jälkeen tulosten yhdistäminen. Eipä tulisi A-finaalissakaan taktiikkajuoksua...
1. Sandra Eriksson (1,4)
2. Sara Kuivisto (4,6)
3. Karin Storbacka (3,1)
4. Kaisa Tyni (2,5)
5. Minna Lamminen (5,2)
6. Janica Mäkelä (6,9)
7. Jemima Backman (7,10)
8. Maria Murtorinne (9,13)
Heidi Eriksson (16,3), Minna Haka-Risku (14,8), Suvi Selvenius (11,7), Minttu Hukka (8,11)

N 5000 m (29, su 17.30)
Naisjuoksijoiden kokoontumisajo järjestetään sunnuntaina. Muut skabat on jo käyty, joten vitoselle lähtevät kaikki mailereista estejuoksijoihin ja alan erikoisnaisiin. Vain maratoonarit puuttuvat, koska niitä ei yksinkertaisesti ole. Järjestys kärjessä on ennakkokaavailuissa selvä muutaman ensimmäisen osalta, kyse on pitkälti siitä ketkä jäävät pois.
1. Sandra Eriksson (-,2)
2. Johanna Lehtinen (1,1)
3. Camilla Richardsson (2,7)
4. Minna Lamminen (4,5)
Oona Kettunen (-,3)
5. Johanna Peiponen (3,4)
6. Minna Haka-Risku (7,6)
7. Janica Mäkelä (5,9)
8. Nina Chydenius (8,10)
Meri Rantanen (6,8), Kaisa Tyni (-,13)

N 10 000 m (20, pe 17.10)
Ratakymppi, tuo katoava luonnonvara. Kahdestakymmenestä ilmoittautuneesta vain kuudella on tältä kesältä tilastoaika ja kaksi ei ole koskaan ratakymppiä edes juossut, vaan ovat päässeet mukaan vitosen tuloksella. Lisäksi kisa käydään jo perjantaina, mikä hellesäässä tarkoittaa sitä että täysillä vetäistyt 25 rundia Väinölänniemen baanaa merkitsevät samalla hyvästejä muiden matkojen onnistuneille suorituksille. Voi olla, että mitalit ovat alennusmyynnissä poisjääntien takia. Oona Kettunen on ilmoittanut juoksevansa kympin ja harkitsevansa muita matkoja sitten. Kuntopohja on vielä arvoitus. Tosiasia on se, että pyöräilemällä voi kyllä tehdä peruskestävyyttä, mutta huippukuntoa sillä ei luoda. Elina Lindgren ei ole myöskään ihmeitä esittänyt, mutta jos ja kun Haka-Riskun kanssa matka kulkee tasatahtiin, vanha tuttu parin kierroksen loppuveto ratkaisee.
Johanna Lehtinen (-,1)
1. Elina Lindgren (-,2)
2. Minna Haka-Risku (1,6)
Johanna Peiponen (-,11)
Minna Lamminen (-,-)
3. Oona Kettunen (2,5)
Janica Mäkelä (-,7)
4. Nina Chydenius (3,9)
5. Johanna Kykyri (4,8)
6. Hanna Jantunen (-,3)
7. Mira Tuominen (-,4)
8. Marika Ahola (5,12)
Sanni Klemelä (-,10), Anna-Kaisa Saari (6,15)

N 3000 m ej (18, la 18.30)
Jaaha, ja sitten asettaudutaan kauden tilaston mukaiseen järjestykseen, kiitos. Naisjuoksijamme ovat hurahtaneet joukolla esteisiin, joten lajia on kilpailtu niin paljon että kyvyt on jo mitattu. Positiivinen yllätys oli Johanna Lehtisen selvä EM-rajan alitus Joensuussa. Richardsson ja Hukka jäivät rajasta karnevaaleilla vain puolitoista sekuntia. Heistä Richardsson alittanee rajan nyt, jos tähdet (tai siis aurinko) on kohdillaan ja Sandra antaa vetoapua. Hukka ja Vainio ovat vastikään palanneet Eugenesta, joten aikaero ja lievä epäonnistuminen nuorten MM-kisoissa verottanevat suorituksia. Oona Kettunen ei ole tällä kaudella vielä esteitä juossut ja tuskin juoksee nytkään.
1. Sandra Eriksson (1,1)
2. Johanna Lehtinen (2,2)
3. Camilla Richardsson (3,4)
4. Minttu Hukka (4,5)
5. Janica Mäkelä (5,6)
Oona Kettunen (-,3)
6. Emma Hyyppä (7,9)
7. Sofie Lövdahl (8,8)
8. Alisa Vainio (6,7)
Mira Tuominen (-,10), Viivi Rantanen (-,11), Pihla Hokkanen (-,12)

Elomme riemu ja rikkaus

Elo-luku on shakinpelaajien vahvuuksien laskemista varten kehitetty järjestelmä. Samaa järjestelmää on sovellettu myös muihin lajeihin, esimerkiksi jalkapalloon. Siellä maajoukkueiden välillä käytettävä Elo-rankkausjärjestelmä voittaa useimpien asiantuntijoiden mukaan ennustustarkkuudeltaan ainakin FIFA:n rankkauksen. Esimerkiksi tänä vuonna MM-välieriin selvinneet neljä joukkuetta olivat kaikki viiden parhaan joukossa.

Varsinainen tiedonhakuhelmi on kuitenkin se, että Eloratingsin nettisivuilta löytyy maan nimeä klikkaamalla täydellinen lista kaikista sen käymistä maaotteluista, esimerkiksi Suomen ottelut. Näistä - ja kaikkien aikojen sarjataulukosta - löytyi monia kutkuttavia tiedonjyväsiä maailman jalkapallohistoriasta.

Kaikki tilastotiedot ovat ennen tuoreimpien MM-kisojen otteluita laskettuja, virallinen sivusto ei ole vielä niitä päivittänyt. Tiedot ovat siis mukaanlukien 1.6.2014 pelatut maaottelut, mutta ei sen jälkeisiä.

Eniten maaotteluja on Ruotsilla, 968 kappaletta. Etelä-Korea (959) ja Argentiina (957) hengittävät niskaan. Yli 900:n yltävät myös Englanti (936) ja Brasilia (911).

Ruotsi johtaa sekä koti- että vierasottelujen tilastoja, 424 ja 439. Puolueettomalla maaperällä on useimmin pelannut Meksiko, 331 kertaa. Tämä on enemmän kuin koti- tai vierasottelujen lukumäärä (269 ja 227).

Eniten voittoja on Brasilialla, 571.

Tasapeleissä johtaa Argentiina, 239.

Suomellakin on ennätys: eniten häviöitä, 383. Tässä tilastossa ei ole ihan heti pelkoa ykköspaikan menetyksestä, koska toisena olevalla Sveitsillä on vain 328 tappiota.

Eniten maaleja on mättänyt Englanti, 2100.

Eniten maaleja taas on päästänyt... no, Suomi. 1538. Maalivahtipelin on syytä parantua rutkasti, ennen kuin toisena oleva Unkari (1339) menee ohi.

Paras maaliero on Englannilla, tehtyjä maaleja on 1165 enemmän kuin päästettyjä.

Huonoin maaliero on ... no, arvasitte väärin. Se ei ole Suomi, jolla on 707 päästettyä enemmän kuin tehtyä. Luxemburgilla menee vielä huonommin, oma verkko on soinut 801 kertaa useammin kuin vastustajan.

Kaikkien aikojen ensimmäinen maaottelu käytiin 30.11.1872. Vastakkain olivat Skotlanti ja Englanti, lopputulos 0-0. Ensimmäinen maaotteluvoitto (ja samalla tietysti myös tappio) kirjattiin historian toisessa maaottelussa 8.3.1873. Englanti-Skotlanti 4-2.

MM-mitaleille on selvinnyt kautta aikain 19 eri maata. Näistä saadaan aikaan 171 erilaista otteluparia. Niistä neljä on toistaiseksi teoreettisia eli ei ole koskaan toteutunut edes ystävyysottelussa: Argentiina-Turkki, Uruguay-Kroatia, Chile-Puola ja Chile-Kroatia.

Brasilia ja Saksa, eniten MM-otteluja pelanneet maat, kohtasivat ensi kerran MM-kisoissa vasta vuoden 2002 finaalissa.

Kaikki maailmanmestaruuden voittaneet maat ovat kohdanneet toisensa ainakin kerran MM-lopputurnauksessa.

MM-finaaleihin selvinneistä maista seuraavat otteluparit eivät ole koskaan toteutuneet MM-lopputurnauksessa: Ranska-Hollanti, Ranska-Ruotsi, Espanja-Unkari, Hollanti-Unkari ja Ruotsi-Tsekkoslovakia/Tsekki.

Useimmin MM-lopputurnauksessa ovat toisensa kohdanneet Brasilia ja Ruotsi, seitsemän kertaa.

Muutaman kerran on tapahtunut siten, että samat joukkueet ovat kohdanneet kahdesti samassa MM-lopputurnauksessa. Vuosina 1930 ja 1950 tämä oli jo periaatteessa mahdotonta, koska tuolloin vain alkulohkojen voittajat jatkoivat eteenpäin. Vuosina 1934 ja 1938 pelattiin cupmuotoisesti ja tuolloin pelattiin silloisen tavan mukaan tarvittaessa uusintaottelu. Tähän päädyttiin kuitenkin vain neljästi: Italia-Espanja 1934, Sveitsi-Saksa 1938, Brasilia-Tsekkoslovakia 1938, Kuuba-Romania 1938. Nykyformaatissa (1998 alkaen) samassa alkulohkossa olleet maat voivat kohdata vasta loppu- tai pronssiottelussa eikä näin ole koskaan tapahtunut. Sitä ennen alkulohkossa toisensa kohdanneet joukkueet ovat pelanneet pudotuspeleissä keskenään neljästi, viimeksi Brasilia-Ruotsi 1994 ja sitä ennen Italia-Puola 1982, Brasilia-Tsekkoslovakia 1962 ja Länsi-Saksa-Unkari 1954. Viimeistä tapausta lukuun ottamatta alkulohkossa oli pelattu tasan ja pudotuspeleissä ensin mainittu joukkue voitti. Vuoden 1954 mestari Länsi-Saksa oli hävinnyt alkulohkossa Unkarille. Samana vuonna pronssiottelussa kohtasivat Uruguay ja Itävalta, jotka olivat pelanneet samassa alkulohkossa. Ne eivät kuitenkaan vielä silloin kohdanneet, koska silloisessa ainutkertaisessa systeemissä yksi oman alkulohkon joukkue jäi aina kohtaamatta.

Brasilia kohtasi ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikan ulkopuolisen maan - Jugoslavian - vasta vuoden 1930 MM-turnauksessa.

Sotien jälkeen kesti aikansa, kunnes voittajavaltiot suostuivat kohtaamaan Saksan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan maajoukkue palasi kentille jo 1920, mutta ensimmäisen ex-vihollisen se kohtasi vasta 1930, kun vastassa oli Englanti. Siinä vaiheessa ensimmäisestä maailmansodasta oli jo kulunut pidempi aika kuin oli jäljellä toisen alkuun. Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Saksa ilmestyi kentille 1950 ja kohtasi virallisesti sitä vastaan sodassa olleen Turkin 1951. Samana vuonna se kohtasi myös varsinaisesti taisteluihinkin osallistuneen vihollisensa Luxemburgin. Seuraavana vuonna vastassa oli Ranska ja 1954 ensi kerran Englanti. Ensi kertaa Saksa voitti Englannin näiden kansallisurheilussa 1968, mutta se ei brittejä haitannut, koska he olivat voittaneet Saksan näiden omassa kansallisurheilussa jo kahdesti.

Itä-Saksan maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa 1952. Neuvostoliittoa vastaan uskaltauduttiin ensi kerran vasta 1960, tuloksena tappio. Viimeisen ottelunsa Itä-Saksa pelasi 12.9.1990 vain kolme viikkoa ennen Saksojen jälleenyhdistymistä.

Länsi- ja Itä-Saksa kohtasivat vain kerran: vuoden 1974 MM-lopputurnauksen legendaarisen ottelun voitti Itä-Saksa 1-0. Tosin maat pelasivat vastakkain myös vuoden 1972 olympiaturnauksessa, mutta olympialaisotteluja ei enää tuohon aikaan laskettu virallisiksi maaotteluiksi. Itä-Saksalla oli kyllä paras joukkueensa, koska pelaajat olivat nimellisesti amatöörejä, mutta Länsi-Saksan pelaajat olivat oikeastikin amatöörejä. Lopputulos oli tuolloin Itä-Saksan 3-2 -voitto. Länsi-Saksan maalintekijät tuossa ottelussa olivat sivumennen sanoen myöhemmän valmennusuran kannalta mielenkiintoiset: Uli Höness ja Ottmar Hitzfeld.

Historian erikoinen sivujuonne oli 1953-56 olemassaollut Saarin joukkue, joka ehti pelata yhdeksän ottelua ennen virallista yhdistymistä Länsi-Saksaan.

Espanja ei sisällissotansa takia pelannut lainkaan maaotteluja toukokuusta 1936 vuoteen 1941 asti. Toisen maailmansodan aikana maa, toisin kuin useimmat muut, kylläkin pelasi muutaman maaottelun.

Argentiina pelasi viidestätoista ensimmäisestä maaottelustaan neljätoista Uruguayta vastaan. Se yksi poikkeus oli Etelä-Afrikkaa vastaan. Uruguayn neljätoista ensimmäistä olivat kaikki Argentiinaa vastaan.

Englanti vaivautui ensi kertaa kohtaamaan saartensa ulkopuolisen joukkueen 1908, heti vieraskentällä. Vastassa ollut Itävalta kaatui 1-6. Lukemat olivat ilmeisesti turhan vaatimattomat, sillä kaksi päivää myöhemmin ne olivat 1-11.

Skotlanti pisti vielä paremmaksi ja kohtasi Brittein saarten ulkopuolisen joukkueen (Norja) ensi kerran vasta 1929. Kauemmin odotti silti maaottelut 1876 aloittanut Wales, joka uskaltautui kohtaamaan Norjan vasta 1949. Kaikkein myöhimmin kontaktia saarten ulkopuolelle otti Pohjois-Irlanti, Ranskaa vastaan 1951. Maa oli kuitenkin aloittanut kansainväliset ottelunsa vasta 1923, koska sitä ennen koko Irlanti pelasi yhtenäisenä joukkueena. Irlanti aloitti 1882 ja pelasi ensimmäisen "ulkomaan" kanssa olympialaisissa 1924.

Kolumbia, Venezuela ja Ecuador pelasivat ensimmäiset maaottelunsa vasta 1938. Kolumbian ensimmäinen vastustaja oli Meksiko ja Venezuelan Panama, mutta Ecuador pelasi ensimmäiset maaottelunsa jotakin Etelä-Amerikan ulkopuolista maata (Meksiko ja Englanti) vastaan vasta 1970. Venezuela on ainoa Etelä-Amerikan jalkapalloliiton maa, joka ei ole koskaan pelannut MM-lopputurnauksessa ja se kohtasikin ensimmäisen Amerikkojen ulkopuolisen maan (Espanja) vasta 1981.

Toisen maailmansodan vielä riehuessa molempien maaperillä pelattiin Ranska-Belgia 24.12.1944 lopputuloksella 3-1. Samaan aikaan Belgiassa käytiin Ardennien taistelua.

Yhdysvalloissa jalkapallo ei ole koskaan ollut erityisen suosittua, vaikka maa pelasi ensimmäisen maaottelunsa jo 1885, yhtenä ensimmäisten joukossa. Tosin seuraavana vuonna pelattua toista ottelua seurasi 30 vuoden hiljaisuus ja kaksi uutta ottelua 1916. Sitten taas kahdeksan vuotta hiljaiseloa. Vuosina 1938-46 ei myöskään pelattu ainuttakaan ottelua. Kuten ei myöskään 1961-63. Vielä niinkin myöhään kuin 1981 USA piti välivuoden.

USA:n kaksi ensimmäistä maaottelua käytiin tietysti Kanadaa vastaan. Kanadalaiset puolestaan keskittyivät jääkiekkoon vielä intensiivisemmin kuin jenkit baseballiin ja kainalopalloon. He näet pelasivat seuraavan maaottelunsa vasta 1924, siis 38 vuoden tauon jälkeen. Sitten seurasikin tiivis otteluputki, 14 ottelua vuosina 1924-27. Tästä väsyneinä kanukit vetäytyivät tauolle palatakseen maaotteluihin 1957 eli 30 vuotta myöhemmin. Virheestä ei opittu, sinä vuonna otteluja käytiin neljä, jolloin olikin aihetta pitää taas taukoa vuoteen 1967 asti.

Belgia ja Hollanti pelasivat keskinäisen maaottelun 21.4.1940 - vain pari viikkoa ennen Saksan yllätyshyökkäystä.

Venäjä pelasi tällä nimellä maaottelut vuonna 1923 vieraskentällä Norjaa, Ruotsia ja Viroa vastaan. Seuraavana vuonna nimi oli vaihtunut Neuvostoliitoksi. Vuosina 1924-35 maa pelasi 16 maaottelua, joista 15 Turkkia ja yksi Norjaa vastaan. Neljä Turkki-ottelua käytiin kotikentällä, kaikki muut vieraissa. Toisen maailmansodan jälkeen maa palasi kentille 1952. USA:ta vastaan maa asettui ensi kerran vasta 1990, 1-3 voitto ystävyysottelussa jenkeissä. Tosin vuonna 1979 Neuvostoliitto oli pelannut USA:n maaperällä ottelun Meksikoa vastaan.

Peru ja Ecuador kävivät sodan heinäkuussa 1941. Sitä ennen maat olivat kohdanneet Copa Americassa helmikuussa ja kohtasivat uudelleen seuraavan vuoden tammikuussa. Maat sotivat uudelleen lyhyesti 1981 ja 1995. Jälkimmäinen sota käytiin tammikuussa ja maat kohtasivat jälleen Copa Americassa heinäkuussa.

Kroatia julistautui toisen maailmansodan aikana itsenäiseksi ja koetti pönkittää asemaansa myös jalkapallolla. Kaikista Euroopan maista Kroatia pelasi eniten maaotteluja vuosina 1940-44, peräti 19. Seuraavan maaottelunsa Kroatia pelasikin sitten Jugoslavian hajottua 1990. Entistä emämaata vastaan tuli 1999 kahdesti tasapeli.

Ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta huolimatta Euroopassa ei ollut ainuttakaan vuotta, jolloin kaikki maaottelupelit olisivat jääneet väliin.

Japani piti toisen maailmansodan merkeissä 15 vuoden maaottelutauon 1936-51.

Tanska taisi ottaa kaikkien aikojen komeimman maaotteluavauksen: ensimmäisessä koitoksessa vuoden 1908 olympiaturnauksessa tuli 17-1 voitto Ranskasta.

Etelä-Korea aloitti maaottelunsa vasta 1948, mutta on ottanut vahingon takaisin tiuhalla tahdilla. 959 maaottelua on toiseksi korkein lukema Ruotsin jälkeen. Koreat pelasivat keskenään ensi kerran 1978. Otteluja on käyty 15, niistä pohjoinen on voittanut vain yhden ja etelä seitsemän. Seitsemän on päättynyt tasan. Pohjoisen ainoa voitto tuli ainoassa Pohjois-Koreassa käydyssä ottelussa. Etelä-Koreassa otteluista on käyty viisi, joista kolme on päättynyt kotivoittoon ja kaksi tasapeliin. Loput yhdeksän ottelua on käyty puolueettomalla kentällä.
Muista vastaavista jaetuista maista Etelä-Jemen ja Pohjois-Jemen eivät koskaan pelanneet vastakkain, kuten eivät myöskään Etelä-Vietnam ja Pohjois-Vietnam.

Honduras ja El Salvador kohtasivat vuoden 1970 MM-karsinnoissa kuumissa tunnelmissa. Seurauksena oli maiden välinen sota. Seuraavan kerran maat kohtasivat vuoden 1982 MM-karsinnoissa. Tällä kertaa ei syttynyt sotaa. Muuten tulos oli sama: El Salvador selvisi lopputurnaukseen, mutta hävisi siellä kaikki kolme otteluaan. Honduras selvisi jälkimmäisellä kerralla myös mukaan ja sai sentään aikaan kaksi tasapeliä.

Unkari pelasi aluksi jäsentenvälisiä: Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaan kuulunut maa kävi 16 ensimmäistä maaotteluaan 1902-08 joko Itävaltaa tai Böömiä vastaan. Samoin teki Itävalta, mutta ei alentunut kohtaamaan provinssiaan Böömiä ollenkaan vaan pelasi kymmenen ensimmäistä maaotteluaan Unkaria vastaan, kunnes kohtasi Saksan 1908. Maat eivät piitanneet myöskään ensimmäisestä maailmansodasta, vaan ottelivat enimmäkseen toisiaan vastaan usein. Itävalta kävi sodan aikana 21 ottelua, joista kolme Sveitsiä ja 18 Unkaria vastaan. Unkarin kaikki ottelut olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta Itävaltaa vastaan. Sveitsi pelasi 9.5.1918 Itävaltaa ja 12.5.1918 Unkaria vastaan vierasottelukiertueella. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia romahti. Itävalta-Unkarilla ei koskaan ollut yhteistä jalkapallomaajoukkuetta, vaan maat pelasivat erikseen. Viimeinen jäsentenvälinen käytiin vain kuukausi ennen tuhoa, 6.10.1918. Ensimmäinen sen jälkeinen jo 6.4.1919. Itävaltalaiset ovat äärimmäisen lahjakas kansa, koska ensin he saivat maailman uskomaan Beethovenin olevan itävaltalainen, vaikka tämä oli saksalainen. Sitten he saivat maailman uskomaan Hitlerin olevan saksalainen, vaikka tämä oli itävaltalainen. Jälkimmäisen harhautuksen takia Itävalta palasi kansainvälisille kentille heti sodan jälkeen, kun Saksa joutui odottamaan viisi vuotta. Itävallan ensimmäinen maaottelu käytiin jo 19.8.1945.

Itävalta-Unkari -ottelu on nähty siis useinkin, mutta toistaiseksi on vielä toteutumatta Serbia-Montenegro.

Puola ja Unkari pelasivat ystävyysottelun Puolassa 27.8.1939 - vain neljä päivää ennen Saksan hyökkäystä. Itse asiassa edellisenä päivänä saksalainen kommandoyksikkö oli jo tehnyt iskun Puolaan alun perin suunnitellun hyökkäyspäivän mukaisesti - yksikkö ei ollut saanut peruutuskäskyä.

Israelin jalkapallomaajoukkuetta on heitelty diasporassa. MM-karsintoihin Israel otti itsenäisenä valtiona ensi kertaa osaa vuoden 1950 kisat tähtäimessä, silloin Euroopan karsintaryhmässä. Samoin tapahtui vuoden 1954 kisoihin karsittaessa, mutta vuoden 1958 karsinnoissa Israel oli maantieteellisesti oikeassa Aasian ryhmässä. Tällöin Israel selvisi kolmesta ensimmäisestä karsintakierroksesta, kun muut maat kieltäytyivät joko pelaamasta sitä vastaan ollenkaan tai Israelin maaperällä. Aasian-Afrikan lohkon voittajana (ilman otteluakaan!) Israel pelasi jatkokarsinnassa Walesia vastaan häviten ja karsiutuen. Vahingosta viisastuneena Israel siirrettiin seuraaviin karsintoihin takaisin Euroopan ryhmään. Sieltä maa palasi takaisin Aasian/Oseanian ryhmään vuoden 1970 karsintoihin. Muslimimaita ei sillä kertaa ollut mukana, joten Israel joutui pelaamaankin. Tosin Pohjois-Korea sentään kieltäytyi pelaamasta Israelia vastaan. Israel selvisi kisoihin ainoan kerran historiassa. Vuoden 1974 karsinnoissa Aasian maat oli jaettu kahteen alkulohkoon, karkeasti Kaukoitä ja Lähi-itä. Israel sijoitettiin luonnollisesti Kaukoidän lohkoon ja toivottiin, että se karsiutuisi ennen viimeistä kierrosta, jossa alkulohkojen voittajat pelaisivat finaalipaikasta. Näin kävikin, tosin vasta viimeisessä ottelussa jatkoajan jälkeen. Sama systeemi samankaltaisella tuloksella oli käytössä seuraavissakin karsinnoissa, mutta vuoden 1982 karsinnoissa Israel pelasi taas Euroopan ryhmässä. Seuraavat kaksi karsintaa menivät sitten maantieteellisesti mielenkiintoisella tavalla Oseanian ryhmässä, jonka jälkeen maa onkin pysynyt Euroopan karsinnoissa.

Muslimimaitakin on mahtunut Israelin maaottelulistaan. Turkkia vastaan Israel on pelannut useinkin, ensimmäisen kerran jo 1950. Vuonna 1959 Aasian cupin karsinnoissa Intiassa Israel pelasi kahdesti sekä Irania että Pakistania vastaan. Iranissa Israel pelasi monta ottelua sekä vuoden 1968 Aasian cupissa että 1974 Aasian kisoissa, myös isäntämaata vastaan. Arabimaat vain kieltäytyivät pelaamasta sitä vastaan ja potkaisivat koko maan ulos Aasian jalkapalloliitosta. Yksikään arabimaa ei ole koskaan suostunut kohtaamaan Israelia maaottelussa. Tämä siitä huolimatta, että Israel on kyllä huolinut useita Israelin muslimeja maajoukkueeseensa.

Etelä-Afrikka pelasi maaotteluja harvakseltaan. Ensimmäinen 1906, toinen 1924 ja kolmas 1947. Viimeisenä vuonna otteluja tuli tosin kerralla seitsemän. Sitten olikin aihetta pitää taukoa ja pelata seuraavat vasta 1950. Vuoden 1955 jälkeen tuli pidempi paussi, kun Etelä-Afrikka suljettiin 60-luvulla pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Ainoat kaksi maaottelua ennen vuotta 1992 käytiin toista hylkiömaata Rhodesiaa vastaan 1977.

Rhodesia oli puolestaan pelannut useitakin maaotteluja 60-luvun lopulla. Sitten maa joutui boikottiin ja kävi 70-luvulla ainoastaan nuo kaksi ottelua Etelä-Afrikkaa vastaan, kunnes nimi muuttui Zimbabweksi. Uusi ura urkeni ottelulla Mosambikia vastaan 1979.

Algerian maajoukkue oli aluksi kapinallisen FLN-rintaman joukkue. Joukkue ei saanut FIFA:lta tunnustusta, mutta pelasi ennen Algerian itsenäistymistä 1962 muutamia otteluja Tunisiaa vastaan sekä yhden ottelun Marokkoa, Etelä-Vietnamia ja Libyaa vastaan.

Kiinan maaotteluissa on kummallisuus: ottelulistalla on kohtaaminen Etelä-Korean kanssa 16.4.1950, vain muutama kuukausi ennen Korean sotaa, johon Kiina sittemmin tuli mukaan. Vielä kummallisempaa on se, että Kiina pelasi huhtikuussa 1953 kaksi ystävyysottelua Etelä-Koreaa vastaan, vaikka sota oli yhä käynnissä! Selitys on se, että nämä ottelut kävi kansallisen Kiinan eikä kansantasavallan joukkue, pelipaikkakin oli molemmilla kerroilla Hongkong. Siinä välissä kansantasavallan joukkue pelasi tasan yhden pelin - Suomea vastaan! Maa näet lähetti joukkueen vuoden 1952 olympialaisiin, mutta se ei ehtinyt ajoissa paikalle, vaan joutui tyytymään ystävyysotteluun isäntämaata vastaan. Vuodesta 1954 lähtien Taiwan on sitten pelannut omalla nimellään, tai poliittisen tilanteen niin vaatiessa "Kiinan Taipeina". Manner-Kiinaa Taiwan ei ole koskaan kohdannut ja ehkä hyvä niin. Maan ykköslaji on baseball ja futismaajoukkuetta voisi kuvata umpisurkeaksi - maa on 2010-luvulla hävinnyt mm. sellaisille vastustajille kuin Turkmenistan, Pakistan, Hongkong, Filippiinit ja Guam. Australialta tuli pari vuotta sitten takkiin 8-0.

Normaalisti maat aloittavat pelaamalla jotain lähialueen maata vastaan, mutta Guinealla oli erikoinen aloitus. Ensimmäisenä kohdattiin kotikentällä Itä-Saksa 1962. Sitten olikin kolme vuotta taukoa ennen säännöllisempää otteluvaihetta - ja vastassa pelkkiä Afrikan maita vuonna 1989 tapahtuneeseen Irakin kohtaamiseen asti. Itä-Saksa on edelleen ainoa Euroopan maa, jota vastaan Guinea on pelannut.

Albania noudatti omaa linjaansa ja eristäytyi Varsovan liitosta eroten siitä myöhemmin. Myös jalkapallossa maa eristäytyi eikä pelannut vuosina 1959-62 ainuttakaan maaottelua. Sen jälkeen se lähti ensi kertaa mukaan MM- ja EM-karsintoihin. Näihin osallistumiset jäivätkin melkeinpä ainoiksi maaottelukokemuksiksi, sillä vuosina 1963-84 maa pelasi vain kolme ystävyysottelua - kaksi Algeriaa ja yhden Kiinaa vastaan.

Qatar järjesti itselleen vuoden 2022 MM-kisat. Aika hyvä suoritus maalta, joka pelasi ensimmäisen maaottelunsa vasta 1970 ja saavutti ensimmäisen voittonsa 1975.

Latvia ja Viro pelasivat 1942 saksalaismiehityksen aikana kaksi maaottelua keskenään.

Useimmat Afrikan maat aloittivat maaottelut vasta itsenäistyttyään, mutta Kenia ja Uganda jo 1926. 22 ensimmäistä maaotteluaan ne pelasivatkin aina keskenään.

Vietnam oli vuoteen 1975 asti jaettu kahteen osaan. Kommunistinen Pohjois-Vietnam ei paljon jalkapallosta perustanut, maa pelasi vain seitsemän maaottelua vuosina 1956-60. Vastustajina olivat muut kommunistivaltiot eli Kiina, Pohjois-Korea ja Mongolia. Wikipedia kylläkin tietää Pohjois-Vietnamin pelanneen joitakin otteluja ainakin vuoteen 1970 asti edelleen enimmäkseen kommunistimaita vastaan. Mitään näistä otteluista ei kuitenkaan löydy Eloratingsista, joten lienevät olleet epävirallisia.
Etelä-Vietnam puolestaan pelasi valtavan määrän pelejä 1956-75 Vietnamin sodan riehuessa. Tahti oli yleensä 5-10 ottelua vuosittain, mikä oli tuohon aikaan poikkeuksellisen vilkas. Vielä maaliskuussa 1975 joukkue pelasi neljä ottelua Aasian cupin karsinnoissa Thaimaassa, vaikka Saigon romahti seuraavassa kuussa.
Maiden yhdistyttyä maaottelutoiminta lakkasi ja Vietnam palasi kentille vasta 15 vuotta myöhemmin 1990.

Surinam kuuluu maantieteellisesti Etelä-Amerikkaan, mutta jalkapalloilullisesti Pohjois- ja Keski-Amerikan liittoon CONCACAFiin. Surinam ei ole koskaan kohdannut ainuttakaan Etelä-Amerikan liittoon CONMEBOLiin kuuluvaa maata! Myös Guyanalla on muuten sama tilanne, mutta se on sentään pelannut kerran sekä Boliviaa että Kolumbiaa vastaan vuonna 2012.

Bermudalla oli eksoottinen avausvastustaja. Maan ensimmäinen maaottelu käytiin 1964 Islantia vastaan!

Färsaartenkin avausvastustaja oli Islanti vuonna 1930, mutta ottelu oli epävirallinen, koska molemmat olivat vielä tuolloin Tanskan hallinnassa. Sen jälkeen olikin 42 vuotta taukoa, vuosina 1972-85 maa kävi jälleen epävirallisia otteluja Islantia ja Grönlantia vastaan. Ensimmäinen virallinen ottelu FIFA:n jäsenenä käytiin 1988. Arvokisakarsinnoissa avaus käytiin Itävaltaa vastaan Ruotsissa 1990 (saarilla ei vielä tuolloin ollut ainuttakaan ruohokenttää) ja tuloksena oli 1-0 -voitto!

Myöhäisimpiä jalkapalloheränneitä on Belize. Vaikka maa itsenäistyi 1980, se pelasi ensimmäisen maaottelunsa vasta 1995.

Afganistanilaisilla on tunnetusti ollut paljon muutakin tekemistä kuin potkia nahkakuulaa. Vuosien 1955-2002 välisenä aikana maaotteluita pelattiin vain vuosina -59, -75, -79 ja -84.

San Marino tuli mukaan kansainväliseen jalkapalloon suoraan EM-karsintoihin 1990. Kyyti on ollut kylmää. 122 ottelusta on tullut vain yksi ainoa voitto, 2004 ystävyysottelussa Liechtensteinia vastaan 1-0. Tasapelejä on tullut kolme.

Itsenäisistä valtioista vielä huonommin on mennyt Kiribatilla (10 ottelua) ja Palaulla (2 ottelua), jotka ovat hävinneet jokaisen ottelunsa. Suosittelemme lämpimästi keskinäistä ystävyysottelua, niin ainakin toinen joukkue saa putken poikki. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan ole FIFA:n jäsen. Kiribatin paras suoritus on 2-3 tappio Tuvalulle, kun taas Palau on pistänyt ahtaimmalle Pohjois-Mariaanit häviämällä vain 2-11. Odotamme vesi kielellä Palaun paluuta kentille ensi kertaa vuoden 1998 jälkeen, Mikronesian kisat ovat juuri käynnissä ja Palaun joukkueen pitäisi olla paikalla!

Cookinsaaret avasi maaottelutilinsä vuonna 1971 Etelä-Tyynenmeren kisoissa. Tahiti 0-30, Papua-Uusi-Guinea 1-16 ja Fidzi 1-15. Sen jälkeen olikin syytä pitää 24 vuotta maaottelutaukoa ennen seuraavia koitoksia jälleen samoissa kisoissa. Huolellinen keskittyminen toi tulosta ja toisessa ottelussa tulikin 2-1 -voitto Wallis- ja Futunasaarista.

Kamputseassa on 15 miljoonaa asukasta, mutta ei ilmeisesti yhtään ainutta jalkapalloilijaa. Maan ainut tähtipelaaja on saksankamputsealainen ja pelaa kakkosbundesliigassa, mutta ei yksi pääsky kesää tee. Tällä vuosikymmenellä maa on kärsinyt tappiot mm. Malediiveille (0-4), Tadzikistanille (0-3), Laosille (2-6), Itä-Timorille (1-5), Turkmenistanille (0-7) ja Filippiineille (0-8).

Indonesia aloitti melkein suoraan huipulta: maan jalkapallohistorian neljäs maaottelu oli MM-lopputurnauksessa Unkaria vastaan 1938. Turpiin 6-0 ja silloisella systeemillä heti kotimatkalle. Sen jälkeen maan futis onkin mennyt enempi perseelleen...

Sivallus CCCI

En ole vielä tähän ikään mennessä nähnyt ainuttakaan niin rumaa naista, että tatuointi olisi parantanut hänen ulkonäköään.

Aikahaamu

Riemastuttavassa nettisarjakuva xkcd:ssä oli äskettäin strippi otsikolla Aikahaamu. Siinä pariskunnalle ilmestyy kummittelemaan haamu, joka vertaa asioiden tapahtumisajankohtia nykyhetkeen. Haamun ensimmäinen repliikki on: Forrest Gump ilmestyi lähempänä Vietnamin sotaa kuin nykyhetkeä. Totta. Vietnamin sota päättyi 1975, Forrest Gump tuli 1994. Siis elokuva, kirja oli julkaistu jo 1986. Vietnamista Forrest Gumpiin 19 vuotta, Forrest Gumpista nykyhetkeen 20 vuotta. Kuitenkin Forrest Gump tuntuu tapahtuneen vasta hetki sitten, Vietnam taas on esihistoriaa.

Tunsin itseni vanhaksi.

Mutta näin kai asiat menevät. Ne tapahtumat, joita on liian nuori muistamaan, ovat jotain kaukaista, ne jotka ovat olleet omassa lapsuudessa tai nuoruudessa, tuntuvat läheisiltä. Samoin kuin ne tapahtumat, jotka vaikuttavat yhä nykyhetkeen, vaikka olisivatkin kaukaista menneisyyttä. Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri 81 vuotta sitten. Hitlerin tullessa kansleriksi oli kulunut 78 vuotta Lincolnin murhasta. Kuitenkin Lincoln tuntuu olevan täysin esihistoriaa verrattuna Hitleriin.

Tai vastaavasti nekin tapahtumat, jotka hyvin muistaa, vaikuttavat kaukaisilta verrattuina tuoreempiin, nykyhetkeen vaikuttaviin tapahtumiin. WTC:n kaksoistornien romahdus oli vasta äsken. Tai siis 13 vuotta sitten. Ensimmäinen Persianlahden sota käytiin vain kymmenen vuotta ennen WTC-iskua.

Jotkin aikavälit historiassa ovat vain uskomattomia. Esimerkiksi Kheopsin suuren pyramidin rakentamisesta (n. 2560 eaa) on pidempi aika Julius Caesariin (k. 44 eaa) kuin Caesarista nykyhetkeen. (2516 vuotta, 2058 vuotta)

Vaan lähdetäänpä aikamatkalle. Jos et seuraavassa listassa jotakin vertailukohtaa lukiessasi tunne itseäsi vanhaksi, olet luultavasti elänyt tynnyrissä tappi kiinni.

Stalinin kuolemasta (1953) Brezhnevin kuolemaan (1982) on lyhyempi aika kuin Brezhnevin kuolemasta nykyhetkeen. (29 vuotta, 32 vuotta)

Helsingin olympialaisista (1952) yleisurheilun ensimmäisiin MM-kisoihin (1983 Helsinki) on sama aika kuin MM-kisoista nykyhetkeen. (31 vuotta, 31 vuotta)

Muhammad Alin noususta raskaan sarjan maailmanmestariksi (1964) on pidempi aika nykyhetkeen kuin Jack Johnsonin mestarina olosta (hävisi tittelin 1915). (49 vuotta, 50 vuotta)

ETYK-konferenssista (1975) Suomen päätökseen liittyä EU:hun (1994) on lyhyempi aika kuin EU-päätöksestä nykyhetkeen. (19 vuotta, 20 vuotta)

Titanicin uppoamisesta (1912) on yhtä pitkä aika John F. Kennedyn murhaan (1963) kuin Kennedyn murhasta nykyhetkeen. (51 vuotta)

Buurisodasta (1899-1902) Korean sotaan (1950-53) on lyhyempi aika kuin Korean sodasta nykyhetkeen. (48 vuotta, 61 vuotta)

Tekstiviestin käyttöönotosta Suomessa (1996) on lyhyempi aika Facebookin avaamiseen (2004) kuin Facebookista nykyhetkeen. (8 vuotta, 10 vuotta)

Madonnan ensilevystä (1983) on lyhyempi aika Britney Spearsin Baby One More Timeen (1998) kuin Spearsista nykyhetkeen. (15 vuotta, 16 vuotta)

Sortokaudesta (1899) Kekkosen tuloon presidentiksi (1956) on lyhyempi aika kuin Kekkosesta nykyhetkeen. (57 vuotta, 58 vuotta)

Kekkosen erosta (1981) on lyhyempi aika Ahtisaaren presidenttikauden alkuun kuin Ahtisaaresta nykyhetkeen. (13 vuotta, 20 vuotta)

TV-sarja Dallasin päättymisestä (1991) on lyhyempi aika TV-sarja 24:n alkamiseen (2001) kuin 24:n alkamisesta nykyhetkeen. (10 vuotta, 13 vuotta)

Paavo Nurmen julistamisesta ammattilaiseksi ennen Los Angelesin olympialaisia (1932) Lasse Virénin ensimmäisiin olympiavoittoihin (1972) on lyhyempi aika kuin Virénin olympiavoitoista nykyhetkeen. (40 vuotta, 42 vuotta)

Yhdysvaltain sisällissodan päättymisestä (1865) toisen maailmansodan syttymiseen (1939) on lyhyempi aika kuin toisen maailmansodan syttymisestä nykyhetkeen. (74 vuotta, 75 vuotta)

Toisen maailmansodan päättymisestä (1945) on lyhyempi aika Neuvostoliiton Afganistanin valtaukseen (1979) kuin Afganistanin valtauksesta nykyhetkeen. (34 vuotta, 35 vuotta)

Neuvostoliiton vetäytymisestä Afganistanista (1989) on lyhyempi aika WTC-tornien tuhoon (2001) kuin WTC-tornien tuhosta nykyhetkeen. (12 vuotta, 13 vuotta)

Vuosituhannen vaihtumisesta (2000) on lyhyempi aika Lordin euroviisuvoittoon (2006) kuin Lordin voitosta nykyhetkeen. (6 vuotta, 8 vuotta)

Beatlesin hajoamisesta (1970) on lyhyempi aika Freddie Mercuryn kuolemaan (1991) kuin Mercuryn kuolemasta nykyhetkeen. (21 vuotta, 23 vuotta)

Neuvostoliiton hajoamisesta (1991) on lyhyempi aika euron käyttöönottoon (2002) kuin eurosta nykyhetkeen. (11 vuotta, 12 vuotta)

Säännöllisten televisiolähetysten aloittamisesta Suomessa (1957) on lyhyempi aika Microsoft Windowsin julkaisuun (1985) kuin Windowsin julkaisusta nykyhetkeen. (28 vuotta, 29 vuotta)

Waterloon taistelusta (1815) on lyhyempi aika ensimmäisen maailmansodan alkamiseen (1914) kuin ensimmäisestä maailmansodasta nykyhetkeen. (99 vuotta, 100 vuotta)

Commodore 64 -tietokoneen julkaisusta (1982) on lyhyempi aika ensimmäisen Harry Potter -kirjan julkaisuun (1997) kuin Potterista nykyhetkeen. (15 vuotta, 17 vuotta)

BONUS: Tuulen viemää -elokuvan ensi-illasta (1939) Tähtien sota -elokuvan ensi-iltaan (1977) on ensi vuonna kulunut yhtä pitkä aika kuin Tähtien sodan ensi-illasta vuoteen 2015.

Köyhyyden jäljet

Asuin elämäni ensimmäiset vajaat kaksikymmentä vuotta kodissa, jossa oli asuintilaa alle kahdeksan neliömetriä per henki. Aluksi. Loppuvaiheessa oli väljempää, kun vanhemmat sisarukset muuttivat vähitellen pois. Vanhemmat olivat pula-ajan lapsia, jo varsin iäkkäitä syntyessäni. Molemmat köyhistä kodeista. Se näkyi. Äiti säästi aina kaiken, "ei ikinä tiedä milloin sitä tarvitsee". Sota oli opettanut. Riittävän kuvan asiasta varmaan saa, kun kerron että hän pesi käytetyt jugurttipurkit ja varastoi ne. Vasta joskus 90-luvulla hän lopulta suostui hävittämään ne. Tosin yksi hyllyllinen piti silloinkin jättää varmuuden vuoksi. Valitettavasti täytyy myöntää, että sama hamstrausgeeni on periytynyt. Sallilta saa asiasta kuulla aina välillä, hänen taustansa kun on erilainen. Mutta sota-ajan lasten jälkeläisenä olen oppinut pitämään kaiken tallessa ja ruuasta aina kuukauden varmuusvaran säilykkeinä.

Periaatteessa perheen taloudellisen aseman olisi pitänyt parantua ajan myötä. Suomi vaurastui, vanhemmat lapset kasvoivat ja palkat olivat nousussa. Vähän ennen kymmenettä syntymäpäivääni perhettä kohtasi kuitenkin epäonni, joka syöksi yli vuosikymmeneksi velkakierteeseen. Muistan hyvin seuraavan joulun. Koulun joulujuhlan jälkeen kotona äiti otti minut puhutteluun ja sanoi, että toivoo minun ymmärtävän, että tänä jouluna ei saa joululahjoja. Ymmärsinhän minä, vaikka ei se silti harmitusta poistanut.

Vuodet vierivät. Kasvoin, menin töihin, lukioon, armeijaan, sitten opiskelemaan. En oikeastaan osannut ajatella, mitä jäin paitsi taloudellisen ahdingon takia. Minusta oli normaalia, että kesäloma vietettiin ajamalla autolla kahdenkymmenen kilometrin päähän viikoksi metsään telttailemaan. Toki luokkakaverit kävivät Kanarialla, mutta en kadehtinut. Olin minäkin viettänyt kerran yhden yön Ruotsissa, kun nuorena naimisiin mennyt vanhempi veljeni otti minut heidän perheensä mukaan automatkalle. Seuraavan kerran nukuin yön ulkomailla vasta aikuisena Norjassa, oman autoni takakontissa. Myöhemmin tuli sitten Norjassa oltua pidempäänkin, mutta se olisi kokonaan toinen tarina. Lapsena jos jossain käytiin, niin yövyttiin sukulaisten ja tuttavien nurkissa. Hotellissa olin ensimmäistä kertaa elämässäni vasta kolmekymppisenä ja silloinkin työnantajan laskuun.

Toki koulussa törmäsi vaikeuksiin, kun ei ollut oikean merkkisiä farkkuja. Tai ei siis ollut farkkuja, vaan milloin mitkäkin housut jotka halvalla tai jonkun vanhoina sai. Siitä sai kyllä kuulla, mutta opin olemaan välittämättä. Seuraukset aikuisiässä olisivat voineet olla kahdenlaiset. Toisaalta olisin voinut saada siitä palavan tahdon pukeutua jonain päivänä aina tyylikkäästi. Mutta siitä seurasikin välinpitämättömyys pukeutumista kohtaan - ominaisuus josta saa kyllä tyttäriltään kuulla.

Harrastuksiin ei ollut mahdollisuuksia. Läheisellä kentällä pelattiin futista kaveriporukassa ja siinä se. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Muistan, että yhden kerran elämässäni isä kuskasi (äidillä ei ollut ajokorttia) minut johonkin lastentapahtumaan. Vähän eroa nykypäivään, kun lapsia kuskaa harrastuksiin monta kertaa viikossa. Omiin, itse valittuihin harrastuksiin alkoi olla rahaa siinä vaiheessa, kun meni 12-vuotiaana kesätöihin ja pari vuotta myöhemmin vakinaisiin osa-aikatöihin opiskelun ohella. Oli viikkorahakin, mutta siitä ei paljon säästettäväksi ollut. Tarkistin rahanarvolaskurista. Kun olin ala-asteella, sain viikkorahaa määrän joka vastaa nykyrahassa noin 0,40 euroa. Yläasteella tuli korotus, arvo nykyrahassa 0,65 euroa. Lukiossa tienesti oli jo nykyrahassa 0,85 euroa viikossa. Kun lukiossa täytin 18, ilmoitin että viikkorahaa ei tarvitse enää maksaa. Tuolloin tienasin omilla töillä sen verran, että viikkoansiot vastasivat aika tarkkaan neljän vuoden viikkorahoja.

Koulukaverit saivat piiskarahaa hyvistä opintosuorituksista. Yhdelle luokkakaverille luvattiin satanen jokaisesta todistuksen kiitettävästä ja joka kokeesta, josta tulisi vähintään seiska, kymmenen markkaa ja kiitettävästä kaksikymppiä. Muilla oli samanlaisia bonuksia, ei tosin yhtä suuria. Normi oli kai viisikymppiä todistuksen kiitettävästä. Yläasteella rohkaisin luontoni ja menin kysymään, josko sitä lohkeaisi minullekin. Tuli lupaus, että todistuksen lukuaineiden kympeistä tulisi viisi markkaa jokaisesta. Sanoin että pitäkää tunkkinne. Tosin hieman kohteliaammin, mutta tuota tarkoitin.

Toki mummo pisti silloin tällöin kympin kouraan. Ja joka kerta minulla oli syyllinen olo. Tuntui, että se on väärin. Saada jotain vastikkeetta. Kerran muistan kieltäytyneeni. Siitä tuli vielä syyllisempi olo, koska mummo loukkaantui. Anteeksi näin jälkikäteen sinne haudan taakse. Kenties hän halusi jollain lailla korvata sitä, että ei jaksanut enää olla lastenlasten kanssa. Etenkin kun oli ollut ainoa isovanhempi jo siinä vaiheessa kun menin kouluun - muut olivat kuolleet jo ennen syntymääni tai ollessani aivan pieni.

Mutta sitten asiaan. Elin lapsuuteni suomalaisittain taloudellisesti ahtaissa oloissa. Minkälaiset jäljet se on minuun jättänyt? Olen havainnut, että monet käyttäytymismallit ovat varmasti sieltä peräisin.

Vaatteista mainitsinkin jo. Inhoan vaatekaupassa käymistä, nykytahti eli kerran vuodessa on jo liikaa. Silloin pyrin hankkimaan kaiken, mitä seuraavan vuoden aikana tarvitsee.

Muutenkin kaupassakäynti ahdistaa. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta, kun kaupassakäynti merkitsi sitä, että nyt on yksinkertaisesti pakko ostaa jotakin välttämätöntä. Kun mihinkään muuhun ei ole varaa. Opiskeluaikana mietti ostokset tarkkaan. Kun sitten aikanaan vaurastui, oli jo liian vanha oppimaan tuhlaamisen jaloa taitoa. Tai edes huolettomuuden. En saa kerta kaikkiaan mieleeni, milloin olisin ostanut viimeksi jotain karamelleja (kurkkupastilleja ei lasketa) edes lapsille. Turhaa rahanmenoa.

Kerran vuosia sitten, pian valmistumisen jälkeen, piti työkaverille hankkia konjakkipullo yhteisen rahankeräyksen jälkeen. Jostain syystä rasti osui minulle. Kun sitten juhlatilaisuudessa pidin puhetta, totesin että "Arskalle lahjaa ostaessa piti sitten käydä sellaisessa kaupassa, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Tästä voitte päätellä, että kyseessä on joko viinaa tai sitten naisten alusvaatteita." En ole koskaan ymmärtänyt, kuinka voisin tuhlata rahani viinaan tai tupakkaan.

Ruokaostoksissa yritän olla tarkkana ja pidän silmällä kilo- enkä pakkaushintoja. Kulutustarvikkeita ostaessa periaatteena on "jos kykenet kietomaan kätesi sen ympärille, kyseessä on liian pieni pakkauskoko". Kun ostaa kerralla paljon, tulee halvemmaksi. Eikä ruokaa haaskata: jos lapsi ei jaksa juoda maitolasiaan tyhjäksi, sitä ei missään nimessä kaadeta pois, vaan laitetaan jääkaappiin odottamaan seuraavaa ruokailua. Tämä jos mikä on kodin peruja - yleisin ruokalaji oli tähteet.

Parturikäynnit. Elämäni ensimmäisen parturireissun tein jo 25 ylitettyäni, kun isosisko ei sattunut olemaan saatavilla ja oli pakko siistiä fleda työpaikkahaastatteluun. Vieläkin koen ahdistavana varata parturiaikaa kolme kertaa vuodessa - rahanmenoa.

Mietin tähänastista elämääni ja päätöksiä, jotka olen tehnyt. Havaitsin, että erittäin moni periaatteeni ja ratkaisuni juontuu alitajuisista lapsuuden taloudellisiin ahdinkoihin liittyvistä muistikuvista. Tai sitten konkreettisista tottumuksista - kun on elämänsä ensimmäiset 25 vuotta viettänyt tietäen, että rahaa ei ole. Kyse ei ole siitä, että mitä ostaa, vaan mitä on pakko ostaa, vaikka siihen ei oikeastaan olisi varaa. Negatiivisista seurauksista voi ainakin sanoa, että usein olen ollut liian arka ottamaan riskiä. Jotkut tilaisuudet ja teot ovat menneet sivu suun, kun olen taloudellisen riskin pelossa omasta tahdostani jäänyt syrjään. Positiiviset seuraukset voi tiivistää muutamaan perusasiaan:

1. Älä ota riskejä - tai ainakin varmista, että sinulla on turvaverkko.
Työpaikkaa vaihtaessa pitää olla uusi katsottuna ennen kuin edellisestä irtisanoutuu. On oltava suhdeverkosto, jonka kautta tarjoutuu tilaisuuksia. Jätä pieniä palveluksia taaksesi kuin Mario Puzon Kummisetä - et voi ikinä tietää, mikä niistä palaa luoksesi moninkertaisena. Vakuutusyhtiöiden tarkoitus on tahkota rahaa, joten älä ota vakuutuksia - paitsi niihin asioihin, jossa on kiinni suhteettoman suuri osa omaisuudestasi, kuten kotisi.

2. Tilillä pitää aina olla varmuusvara.
Luottorajat ovat Saatanasta. Niin köyhä ei ihminen olekaan, ettei kuukauden bruttopalkkaa voisi pitää koko ajan käteisenä saatavilla. Tai no, olin minä autokoulun maksettuani viittäkymppiä vaille peeaa, mutta se olikin viimeinen kerta.

3. Vältä velkaa kuin ruttoa.
Paitsi asuntovelkaa. Asunto on ihmiselle välttämätön ja jos on töitä, sijoitus kannattaa. Kulutustavaroita ei osteta velaksi.

4. Osta aina parasta laatua - tai sitten halvinta, mikä täyttää minimivaatimukset.
Laatuun kannattaa satsata, se toimii ja ennen kaikkea kestää. Toisaalta mitä väliä on sillä, ostaako merkkikaurahiutaleita vai samaa tavaraa kaupan omalla tuotemerkillä.

5. Teknisistä laitteista osta aina toiseksi uusinta mallia.
Ostin äskettäin uuden kameran. Se oli kauppaketjun varaston viimeinen malli kyseistä, edellisvuonna markkinoilta poistunutta versiota. Ainoa ero uudempaan oli erilainen mallimerkintäleima ja 40 % alhaisempi hinta.

6. Osta käytettyä ja kierrätä.
Auton kallein kilometri on se, jolla se ajetaan kaupan kynnyksen yli. En ole koskaan ostanut uutta autoa, vaikkakin pari kertaa melkein uuden. Hintaero on huikea. Kirjahyllyssä oli vuosikausia satojen antikvariaateista, alennuksista ja kirjaston poistomyynneistä ostettujen sekä muutamien lahjaksi saatujen ja pakollisten kurssikirjojen joukossa tasan yksi kirja, joka oli ostettu kirjakaupasta täydellä hinnalla. Pikkulasten vaatteet on suurimmaksi osaksi saatu sukulaisilta ja kavereilta, niitä ei ehdi käyttää puhki lasten kasvaessa. Nuorimmaisen kasvettua niistä yli on laitettu sitten vahinko kiertämään vaatesäkkien muodossa - ei palautusoikeutta.

7. Opeta lapsille rahan arvo.
Suurin virhe, jonka vanhempani tekivät omassa talouskasvatuksessani, oli vastikkeeton viikkoraha ja palkaton työvelvollisuus. Omille lapsilleni en maksa viikkorahaa senttiäkään. Enkä myöskään teetä ilmaisia hommia normaalin omien tavaroiden suurin piirtein järjestyksessä pitämisen ja perussiivouksen ohella. Kun pihalta tyhjenevät marjapuskat, niin saldo punnitaan ja siitä maksetaan. Tai polttopuiden kantaminen pinoon ja sieltä pannuhuoneeseen - se on rahalla korvattavaa hommaa kiinteällä kuutiotaksalla. Tai vanhemmille lapsille nuorempien vahtiminen silloin, kun vanhemmilla on jotain menoa. Itse pitävät kirjaa siitä, mitä ovat tehneet ja palkkapäivänä lasketaan rahat kouraan. Ainakin tähän asti voi todeta, että ovat enimmäkseen oppineet eikä ansaittu raha ole mennyt turhuuksiin.

Pula-ajan arjalaiset

Schutzstaffel eli tuttavallisemmin SS perustettiin vuonna 1925 Adolf Hitlerin henkivartiostoksi, kuten nimikin "suojakaarti" kertoo. Vuonna 1929 se koostui 280 miehestä. Tuolloin johtoon tuli Heinrich Himmler, joka ryhtyi järjestelmällisesti kasvattamaan siitä omaa henkilökohtaista armeijaansa. Vielä toisen maailmansodan syttyessä vahvuus oli alle kymmenentuhatta miestä, mutta sitten alkoi tapahtua.

Vuoden 1940 alussa Himmler onnistui muodostamaan SS:n sotilaallisen jaoston, Waffen-SS:n. Jo Puolan sotaretkellä oli osa järjestöstä osallistunut taistelutoimiin. Nyt tuosta ytimestä muodostui SS-rykmentti Leibstandarte Adolf Hitler, joka Balkanin sotaretken jälkeen korotettiin divisioonakokoon ja myöhemmin 1. SS-panssaridivisioonaksi.

Jatkoa seurasi. Jo ennen Leibstandarten divisioona-statusta oli perustettu 2. SS-panssaridivisioona Das Reich, 3. SS-panssaridivisioona Totenkopf ja 4. SS-Polizei-panssarikrenatööridivisioona. Totenkopf oli muodostettu keskitysleirien vartijoista ja Polizei järjestyspoliiseista.

Idän sotaretken alettua SS-divisioonia perustettiin lisää. Eikä ainoastaan saksalaisista, vaan myös ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Ensimmäisenä vuorossa oli 5. SS-panssaridivisioona Wiking, joka nimensä mukaisesti koostui suurelta osin pohjoiseurooppalaisista vapaaehtoisista. Divisioonassa oli aluksi kolme rykmenttiä, Germania (saksalaiset), Westland (hollantilaiset) ja Nordland (pohjoismaalaiset ja sveitsiläiset). Tässä divisioonassa palveli myös suomalainen SS-vapaaehtoispataljoona. Pataljoona palasi Suomeen heinäkuussa 1943. Tunsin nuoruudessani yhden entisen SS-miehen. Ihan tavallinen suomalainen heppu. Monet suomalaiset SS-miehet etenivät urallaan pitkällekin, pari jopa ministeriksi asti.

Alun perin SS-joukkoihin hyväksyttiin vain "puhtaita arjalaisia" ja joidenkin suomalaistenkin vapaaehtoisten tie tyssäsi vääränlaiseen kallonmuotoon. Konkurssin lähestyessä SS:n kriteerit kuitenkin löystyivät. Sodan viimeisinä vuosina riveissä nähtiin mitä erikoisimpia yksiköitä:

10. 12. SS-panssaridivisioona Hitlerjugend
Kun Totenkopf-divisioona oli värvätty vanginvartijoista ja Polizei poliiseista, piti Hitlerjugendin saada myös omansa. Saksan voimavarojen käydessä vähiin näytettiin vihreää valoa alaikäisten värväykselle. 1943 perustetun Hitlerjugend-divisioonan miehistö koostettiin pääosin vuonna 1926 syntyneistä vapaaehtoisista, aliupseeristo ja upseeristo kokeneista Waffen-SS -miehistä.
Ranskaan sijoitettu divisioona sai tulikasteensa 7.6.1944 Normandian maihinnousun tapahduttua. Seuranneissa taisteluissa komentaja Fritz Witt kaatui ja uudeksi tuli yksi rykmentinkomentajista, divisioonan ikärakenteeseen sopivasti vasta 33-vuotias kenraalimajuri Kurt Meyer. Raivokkaasti taistellut divisioona sai länsiliittoutuneilta nimen "Baby Division" - partahöylä kun ei kuulunut tst-varustukseen.

9. 8. SS-ratsuväkidivisioona Florian Geyer
Ratsuväki oli ruhjoutunut ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin aikansa eläneenä aselajina. SS kuitenkin onnistui löytämään sekä sopivan miehistömateriaalin että käyttötarkoituksen hevosille vielä toisessa maailmansodassa. Ratsuväkidivisioonan juuret olivat Totenkopf-joukkojen ratsuväkirykmentissä, joka oli osoittautunut käyttökelpoiseksi Puolassa selustan valvonnassa. Divisioonaksi ratsuväki laajeni 1942 ja sen miehistö muodostui lähes puoliksi ulkosaksalaisista Transsylvaniasta ja Serbiasta. Miehet olivat kotimaassaan tottuneita hevosten käyttöön. Divisioona toimi itärintamalla vastapartisaanitehtävissä ennen tuhoutumistaan Budapestin taisteluissa. 1943 perustettiin toinenkin ratsuväkidivisioona lähinnä Unkarin saksalaisista, 22. vapaaehtoisratsuväkidivisioona Maria Theresia.

8. 1. Kasakkadivisioona
Monet neuvostoliittolaiset ilmoittautuivat vangiksi tai selustaan jäätyään vapaaehtoisiksi palvelemaan Saksan armeijaa. Useimmat olivat ns. Hiwi (Hilfswillige) -avustajia, mutta etenkin vähemmistökansallisuuksista värvättiin kokonaisia joukko-osastoja. Waffen-SS:ssä oli ukrainalainen, valkovenäläinen, virolainen ja peräti kaksi latvialaista divisioonaa. Venäläinen armeijankomentaja Andrei Vlasov oli loikannut saksalaisten puolelle ja sai sodan loppuvaiheessa perustaa Venäjän vapautusarmeijan. Tämän lisäksi Waffen-SS:ssä oli kaksi venäläisdivisioonaa, jotka eivät Vlasovin armeijaan kuuluneet - tosin osa niiden miehistöstä siihen siirrettiin taistelussa epäonnistuneiden divisioonien hajottamisen jälkeen.
Erikoisin joukko oli kuitenkin Waffen-SS:n 1. Kasakkadivisioona jo pelkästään sen takia, että se oli ainoa Waffen-SS:n varsinainen divisioona, jota ei otettu viralliseen järjestysnumerointiin. Divisioona koostui lähes täysin kommunismia vastustaneista Donin kasakoista. Alun perin Wehrmachtissa palvellut divisioona siirrettiin SS:ään tammikuussa 1945. Siirto tapahtui vastoin divisioonan komentajan, preussilaisen aatelismiehen Helmuth von Pannwitzin tahtoa. Kasakat tiesivät, mikä heitä odottaisi venäläisten käsissä ja antautuivat siksi vasta 11.5.1945 ja silloinkin vain briteille. Pannwitz teki kaikkensa, ettei kasakoita luovutettaisi Neuvostoliittoon ja saikin tästä lupauksen, mutta toisin kävi. Suurin osa teloitettiin tai kuoli GULAG-leireillä. von Pannwitz itse oli Saksan kansalainen, mutta ei halunnut jättää miehiään, vaan lähti vapaaehtoisesti Neuvostoliiton vankeuteen. Monet muut upseerit seurasivat hänen esimerkkiään. von Pannwitz teloitettiin Moskovassa 1947.

7. Ruotsalaiset SS-vapaaehtoiset
Pohjoismaalaisista koottuun SS-divisioona Wikingin Nordland-rykmenttiin liittyi sodan aikana satoja ruotsalaisia. Tarkka lukumäärä on tuntematon, mutta todennäköisesti heitä oli pari-kolmesataa. Nordland-rykmenttin 3. panssarikrenatöörikomppanian 4. tiedustelujoukkue oli lähes kokonaan ruotsalainen. Noin 30-45 ruotsalaista kaatui Waffen-SS:n riveissä, osa heistä myös Nederland-divisioonassa ja muissa yksiköissä. Toistakymmentä yleni SS-upseereiksi, korkeimpaan arvoon eli SS-Hauptsturmführeriksi (kapteeni) itävaltalaisnaisen kanssa naimisissa ollut Hans-Gösta Pehrsson.

6. 38. SS-divisioona Nibelungen
Maaliskuussa 1945 SS:n upseerikoulu Bad Tölzissä sai käskyn muodostaa oppilaistaan divisioonan. Tämä jäi SS:n viimeiseksi perustetuksi yksiköksi eikä koskaan ollut divisioona muuta kuin nimellisesti. Suurimmillaankin sen vahvuus oli vain noin 6000 miestä. Taisteluun divisioona marssi 24.4.1945 eli vain kaksi viikkoa ennen antautumista.

5. 33. krenatööridivisioona Charlemagne
Ranskan osuus toiseen maailmansotaan muistetaan lähinnä kolmesta asiasta: romahduksesta Saksan salamasodan edessä, Charles de Gaullen kokoamasta Vapaan Ranskan pakolaisarmeijasta ja sankarillisesta vastarintaliikkeestä. Miehitetyn Ranskan osalta jaksetaan korostaa ranskalaisten urheaa partisaanitoimintaa miehittäjiä vastaan. Kunniaa heille. Kukaan ei tosin tiedä, kuinka monta vastarintataistelijaa oli. Luotettavien arvioiden mukaan vuonna 1943 heitä oli noin 60 000. Lukumäärä kasvoi huomattavasti sodan kääntyessä vähitellen Saksan tappioksi. Heistä vain murto-osa oli aseellisia taistelijoita, joten Ranskan vastarintaliikkeen miesvahvuus vastasi vuonna 1943 kutakuinkin Ranskalaisten bolsevismin vastaisen legioonan 6500 miehen vahvuutta. Lisäksi Saksan armeijassa taisteli lukuisia ranskalaisia muiden yksiköiden riveissä, enimmäkseen elsassilaisia. Yksi heistä oli Grossdeutschland-divisioonaan värvätty myöhempi tunnettu kirjailija Guy Sajer. Todennäköisesti Saksan armeijassa taisteli enemmän ranskalaisia kuin vastarintaliikkeessä oli aktiivijäseniä. Tämän historia on yleensä armollisesti unohtanut.
Syyskuussa 1944 ranskalaiset vapaaehtoiset koottiin suurimmaksi osaksi vastaperustetun SS-divisioona Charlemagnen (Kaarle Suuri) riveihin. Divisioona oli lähes täysivahvuinen yli 10 000 miehen yksikkö. Vaikka moraalikato alkoikin vaivata, jotkut pitivät pokkansa loppuun asti. Vapaan Ranskan joukkojen saatua muutamia miehiä vangiksi kenraali Leclerc kysyi heiltä, miksi he pitivät saksalaista univormua. Vastaus oli, että miksi itse pidät amerikkalaista univormua (Vapaan Ranskan joukot käyttivät hieman muunneltua amerikkalaista varustusta). Vastaaja ja hänen toverinsa teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.
Divisioonan erään yksikön jäänteet olivat viimeinen joukko-osasto, joka puolusti Berliinissä Valtakunnankanslian aluetta. Tätä voisi sanoa historian ironiaksi.

4. 21. Waffen-SS -vuoristodivisioona Skanderbeg
Sodan aikana Saksassa oleskellut Jerusalemin suurmufti sai Adolf Hitlerin suostuteltua perustamaan muslimijoukko-osastoja. Tämä sopikin periaatteessa hyvin tilanteeseen, sillä Balkanilla vilkastunut partisaanitoiminta pakotti miehistöpulasta kärsineet saksalaiset turvautumaan paikallisesta väestöstä koottuihin osastoihin. Tarkemmin sanottuna koottiin osasto etnisen ryhmän A alueelta ja vietiin se etnisen ryhmän B alueelle riehumaan. Kenties pahamaineisin oli albaaneista koottu Skanderbeg-divisioona. Se muodostettiin albaanivapaaehtoispataljoona ytimenään 1944 ja toimi jonkin aikaa Montenegrossa vastapartisaanitehtävissä. Divisioonan varsinainen operaatio oli lähinnä massamurhien suorittaminen, mikä sujuikin kohtuullisen hyvin. Partisaaneja vastaan taistelu taas ei albaaneilta oikein tahtonut onnistua, siinä kun vaadittiin muutakin kuin kansallisurheiluna tunnettua aseettomien selkäänpuukottamista. Niinpä divisioona alkoi kapinoida saksalaisia komentajiaan vastaan ja puolet joukosta otti hatkat vuorille. Saksalaiset kyllästyivät ja hajottivat divisioonan 1.11.1944, vain reilut puoli vuotta perustamisen jälkeen.
Hauska yksityiskohta oli paraatipäähineenä ollut fetsi, sama kuin niin ikään kelvottomuutensa takia hajotetuilla Bosnian muslimeista kootulla 23. SS-vuoristodivisioona Kamalla ja 13. Waffen-SS -vuoristodivisioona Handscharilla. Näistä kahdesta Handschar onnistui sikäli paremmin, että siinä oli mukana selvästi enemmän katolilaisia kroaatteja, joista koottiin divisioonan hajottamisen jälkeen vielä rykmentti.

3. Brittiläiset vapaajoukot
Saksalaisilla oli löyhänä suunnitelmana koota eurooppalaisista vapaaehtoisista "bolsevismin vastainen kansainvälinen legioona". Tämän legioonan erikoisin yksikkö oli luultavasti Britisches Freikorps. Saksalaiset värvärit yrittivät saada sotavangeista koottua joukko-osaston ja muutama kymmenen miestä tarttuikin haaviin. Yksikköä käytettiin lähinnä propagandatarkoituksiin ja siinäkin lähinnä koemielessä. Ilmeisesti ainakin osa miehistä otti kuitenkin sodan loppuvaiheessa osaa taisteluihinkin. Sodan jälkeen useita miehistä hirtettiin oikeudenkäynnin jälkeen.
Surkuhupaisin piirre oli yksikön merkittävin rekrytoija John Amery. Fasismiin hurahtanut britti oli sodan aikana jäänyt Vichyn Ranskaan, johon petyttyään hän siirtyi Saksaan propagandatöihin. Sodan jälkeen hänet luonnollisesti hirtettiin. Ameryn isä Leo oli sodan aikana Britannian Intian asioiden ministeri ja puoliksi juutalainen.

2. 36. SS-krenatööridivisioona
SS-upseeriksi päätynyt ensimmäisessä maailmansodassa mitalein palkittu Oskar Dirlewanger sai 1940 määräyksen perustaa SS-rangaistusyksikkö. Sopivampaa komentajaa eivät saksalaiset olisi voineet löytää. Dirlewanger oli psykopaatti, joka oli 1930-luvulla istunut vankilassa 14-vuotiaan tytön raiskauksesta ja tuomittu useista seksuaali- ja muistakin rikoksista.
Dirlewangerin yksikkö nimettiin komentajansa mukaan ja paisui ensin pataljoonaksi, sitten prikaatiksi ja lopulta helmikuussa 1945 virallisesti divisioonaksi, vaikka käytännössä miesvahvuus ei sinne asti yltänytkään.
Virallisesti miehille annettiin mahdollisuus puhdistaa maineensa sotilaallisin ansioin. Käytännössä kaikki jatkoivat rikollista toimintaansa. Yksikön meno hirvitti jopa muuta SS:ää, mikä kertookin kaiken tarpeellisen. Se oli mm. mukana tukahduttamassa Varsovan kansannousua, jossa se kunnostautui joukkomurhissa.
Divisioonan varsinainen taistelumaine ei ollut kummoinen ja se hajosikin totaalisesti huhtikuussa 1945 Dirlewangerin haavoituttua 12. kerran ja jouduttua luovuttamaan komennon. Dirlewangerin itsensä kohtalo on jäänyt hieman epäselväksi, mutta hän kuoli kesäkuussa 1945 sodan jo päätyttyä ilmeisesti puolalaisten partisaanien murhaamana. Tarkka kuolintapa on jäänyt epäselväksi, mutta erään version mukaan hänet palvattiin nuotiolla elävältä.

1. Intialainen Legioona
Brittiläisen Intian itsenäisyysliike ei ollut pelkästään Mahatma Gandhin aseetonta vastarintaa. Jotkut yrittivät kovemmin konstein ja yksi heistä oli Subhas Chandra Bose. Brittien kotiarestiin asettama Bose pakeni Intiasta 1940 ja päätyi seuraavana vuonna Saksaan.
Kun saksalaiset saivat vangikseen brittiarmeijassa palvelleita intialaisia, Bose sai ajatuksen muodostaa heistä Vapaan Intian armeija. Yksikkö perustettiin 1942 ja vuonna 1944 rykmentin vahvuinen legioona siirrettiin Waffen-SS:ään. Arjalaisia arjalaisessa armeijassa! Elokuusta 1944 alkaen rykmentti taisteli länsirintamalla ja antautui amerikkalaisille ja ranskalaisille sodan päätyttyä. Miehet luovutettiin briteille, kuljetettiin Intiaan ja laitettiin oikeuden eteen. Prosessi kuivui suurimmaksi osaksi kokoon Intian itsenäistymisen lähestyessä.
Bose itse oli lähtenyt sukellusveneellä Sumatralle 1943, jossa hän liittyi Japanin intialaisvapaaehtoisten armeijaan. Sodan jälkeen hän yritti paeta Neuvostoliittoon, mutta lentokone syöksyi maahan Taiwanilla. Monet uskoivat vielä pitkään hänen selvinneen hengissä ja piilottelevan tilaisuuttaan odottamassa.

(EDIT 26.8.2018: Korjattu pari asia- ja huolimattomuusvirhettä.)