Olin tänä aamuna auton ratissa vähän yli yhdeksän siirtymässä paikasta A paikkaan B, kun vaihdoin radiokanavaa. Radio Novalla olivat äänessä Ile Jokinen ja Minna Kuukka. Poikkeuksellisesti en vaihtanut kanavaa uudelleen, vaikka sieltä kuului juontajan puhetta eikä musiikkia. Minna Kuukka näet alkoi puhua Ig-Nobeleista, mikä on aina mielenkiintoista. Hän kertoi ensin Ig-Nobelin myöntämisperusteet ja teksti kuulosti kovin tutulta. Sitten hän alkoi luetella tämänvuotisten palkinnonsaajien ansioita ja epäilykseni varmistui. Pystyin näet arvaamaan Kuukan seuraavan lauseen sanamuodon jo ennen kuin hän suunsa avasi.
Teksti oli lainattu suoraan omasta blogistani, kun kirjoitin viime kuussa Ig-Nobeleista. Jokainen sanamuoto täsmäsi.
Kuukka luetteli muutaman ensimmäisen palkinnon perustelut Jokisen hekotellessa ja kommentoidessa. Välillä soitettiin kappale musiikkia ja sitten jatkui, jäi vielä kaksi palkintoa kertomatta ennen seuraavaa taukoa. Kuukka lupasi että jatkuu yhä, mutta en voinut jäädä enää kuuntelemaan. Musiikin soidessa olin jo ehtinyt paikkaan B ja istunut sen jälkeen muutaman minuutin autossa. Seuraava merkintä kalenterissa oli kuitenkin kello 9.30, joten en voinut jäädä odottelemaan loppuosaa.
Kiitoksia Radio Novalle lainauksesta, olen otettu. Blogitekstejäni saa lainata, kunhan hyvien journalististen tapojen mukaisesti mainitsee lähteen. En tosin kuullut koko juttua, mutta epäilen että lähde jäi tällä kertaa mainitsematta. Jos foliopiponi kiristinremmi olisi tiukalla, epäilisin että mediassa ei haluta mainita isänmaallisia blogeja nimeltä ettei kukaan vain sinne eksyisi.
Minna hyvä, jos luet tämän niin kommentoi. Sinä ja Ile Jokinen olette niitä harvoja juontajia, joita kestää jonkin aikaa kuunnella kanavaa vaihtamatta. Tai sitten se henkilö, joka Minnalle tämän jutun antoi luultavasti lähdettä kertomatta, voisi kommentoida.
On jutun aiheet vähissä, jos Jaskan sepustuksiin joutuu turvautumaan.
VastaaPoistaTosin ei tämä ennenkuulumatonta ole. Blogitekstejä on varasteltu jatkuvalla syötöllä ihan (kokoomus- ja persu)poliitikkojenkin toimesta.
No ei ne Jaskan sepustukset nyt sieltä ihan kurjimmasta päästä blogosfääriä ole, noin pääpiirteissään ja keskimäärin... näin omana mielipiteenäni siis. Vaan joo, lienevät löytäneet blogiisi yksinkertaisesti googlettamalla "ig nobel", tai jottain sinnepäin. Vaikka njetistä lainaaminen onkin helpompaa kuin koskaan, niin kivahan se toki jos lähdekin viitsittäisiin mainita, ainakin jos ihan sanasta sanaan-lainauksista on kysymys. Jos kyse olisi ollut tieteellisestä tekstistä, niin siitä tulisi jo pyyhkeitä (kuten oikein onkin).
VastaaPoistaOnkohan Tomi robotti? Ei kai kukaan voi kasvattaa noin huonokäytöksistä ihmistä. Blogi on virtuaaliolohuone, ja heppu tulee riekkumaan ku omaansa.
VastaaPoistaTäh, Kumis. Eihän tuossa kommentissani ole mitään ihmeellistä. Blogitekstit ovat harvoin niin tasokkaita, että ammattitoimittaja voisi niitä käyttää.
VastaaPoistaKT, muistanet että Tomilla on hovinarrin virka. Hänelle suvaitaan paljon sellaista huonokäytöksisyyttä, jota muille ei suvaita.
VastaaPoistaKyllähän hovinarrin rooli pitäisi varata Kumitontulle. Niin vähän faktaa hänen älyttömyyksissään on.
VastaaPoistaHän on myös täysin yksisilmäinen hihhuli.
Radio Novassa käsiteltiin todellakin tänään Ig Nobeleita. Kävimme mm. tällä sivulla katsomassa voittajia. http://www.improb.com/ig/ig-pastwinners.html
VastaaPoistaMyös mm. Wikipedia kertoo taustat Ig Nobeleista ja sieltä löytyy myös useita linkkejä aiheeseen liittyen(mm. linkki Ylen juttuun, jossa myös kävimme).
Käytimme siis monia lähteitä, joita yhdistelimme ja lisäsimme inserttiin omat kommenttimme.
Blogisi ei kerro, oletko käyttänyt samoja lähteitä kuin me. Olet siis myös saattanut käydä usealla sivulla kokoamassa tietoja. Näin me toimimme Radio Novassa.
Vastaava tuottaja Satu Risteli
Tomi ja Kumis, suosittelen teille pariterapiaa. Tai asumiseroa, jos terapia ei auta. Samaan ratkaisuun päätyivät nimittäin myös Valkea ja Rauno Räsänen.
VastaaPoistaAvioeroa en kannata, olette liian samasta puusta veistettyjä. Pakahtuisitte ikävään.
Kiitoksia, Satu Risteli.
VastaaPoistaHavaitsen, että blogissani on käyty MTV:n nettiosoitteesta tänä aamuna kello 9:18:36 ja vierailtu nimenomaan Ig-Nobeleita käsittelevässä Tutkimisen sietämätön keveys -jutussa muutaman minuutin ajan. Ajankohta on täsmälleen sama, jolloin juttu tuli radiosta ulos.
Juttu oli asiallinen ja mainio. Muutenkin täytyy antaa radiokanavallenne positiivista palautetta - se on autoradiossani ykköskanava ja vaihtuu toiseen kanavaan vain, jos soitatte Lady Gagaa tai jotain vastaavaa.
Sanot, että olette koonneet juttunne useista eri lähteistä. Tämä on hyvä journalistinen tapa ja kuten totesin, juontajienne tarinoita viitsii useimmiten kuunnella, toisin kuin muilla kanavilla. Huomaa että sisältöön on paneuduttu. Huomautan kuitenkin, että juontajan tässä tapauksessa käyttämät sanamuodot olivat useimmiten suoraan tekstistäni otettu. Kaikin mokomin, nämä ovat vapaasti käytettävissä.
Havaitsen myös, että tässä parin viime tunnin aikana blogissa on vierailtu useita kertoja MTV:n nettiosoitteista. Pari kertaa URL-linkki on ollut sisäiseltä forumiltanne lähtöisin. Et vastauksessasi tietenkään maininnut, että olisitte käyttäneet tekstiäni lainkaan, vaan vetosit "moniin lähteisiin". Vaimoni - joka ei radio-ohjelmaa kuullut ja epäili siksi, olivatko sanamuodot täsmälleen samoja - ihmetteli miten blogiin olisi löydetty kommentoimaan, ellei se olisi ollut seurannassa ja vakuuttui siksi kertomastani.
Toivotan hyvää jatkoa ja tervetulleeksi lainaamaan tekstejä toistekin!
On se Tomillakin lukeminen vähissä, kun joutuu näin huonoja tekstejä lukemaan ja odottamaan, että milloin tulee uutta netsiblogeihin jotta pääsisi kommentoimaan. Toinen käsi hiiren napilla päivystäen. En halua spekuloida sillä missä Tomin toinen käsi samaan aikaan on, mutta jotain johtopäätöksiä voi tietysti vetää siitä että hän näyttää kiduttavan itseään samaan aikaan masokistisesti lukemalla blogeja, joita ei voi sietää.
VastaaPoistaBlogitekstit ovat harvoin niin tasokkaita, että ammattitoimittaja voisi niitä käyttää.
Totta. Blogitekstit ovat yleensä raakileita. Olen sen verran paljon painettua sanaa kirjoittanut, että tiedän eron. Tyyli hiotaan viimeisen päälle, jokainen virke punnitaan (paitsi tietysti kiireisissä sanomalehtiteksteissä). Blogit ovat hiomattomia. Pointti onkin siinä, että asiasisältö ei tästä hiomisesta muutu ja ammattijournalisti voi aivan hyvin käyttää blogia pohjana ja muuttaa ehkä pari sanamuotoa mielestään paremmiksi.
Taisi osua Jaskalla herkkään paikka?
VastaaPoistaViime aikoina Jaskan tuotosten taso on laskenut rajusti.
Jaska, huomauttaisin sitä, että sinun, Matruunan ja IDA:n blogit ovat ainoita netsiblogeja joita kommentoin suht. säännöllisesti.
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistalaitan vielä oman kommenttini tähän absurdiin ketjuun, vaikka Satu jo ehtikin vastaamaan. Tulin tänne lukemaan hänen vastauksensa, kun hän viesti sen kirjoittaneensa. Blogissasi on vierailtu viime tuntien aikana Novalta siksi, että iltapäivällä bloggari nimimerkillä Reso Raa - ilmeisesti teillä ei ole tapana esiintyä omilla nimillänne - oli lähettänyt studionumeroomme 17275 viestin, joka sisälsi linkin blogiisi ja kysymyksen, olemmeko tietoisia tällaisesta avautumisesta. Asiasta otti kopin paikalla ollut tuottaja, kyllä - todellakin viestit luetaan - ja hän välitti sen perjantain aamutiimille sekä luonnollisesti on käynyt itse tutstumassa siihen. Olin tekstin luettuani aivan ymmälläni - aamulla asiasta puhuessamme oli minulla auki näytöllä viisi erilaista saittia, joissa Ig Nobeleita käsiteltiin, blogisi niiden joukossa. Se oli yksi saiteista, joka Ig Nobeleita haettaessa löytyy. Olet ansiokkaasti kääntänyt palkintojen perusteet, kuten englantia taitava osaa tehdä. Tiettävästi kyseessä ei ole keksimäsi eikä jakamasi palkinto, enkä siksi ymmärtänyt erikseen mainita blogiasi yhtenä lukemistani asiaa koskevista jutuista. Olemme myös käyneet ko. palkinnot vuosittain läpi ja asia on tullut sen myötä tutuksi. Olen aivan ihmeissäni blogiyhteisön ilkeydestä ja kommenttiketjustakin päätellen riitaisuudesta enkä mitenkään usko täällä jatkossa haluavani enää toista kertaa pyörähtää. Myös tuo stalkkaaminen vierailluista nettisosoitteista tuntuu todella vastenmieliseltä. On täysin tapojeni vastaista lähteä tällä tavoin suoraan vastaamaan kenellekään, mutta jotenkin tämän asian saamat piirteet alkoivat vaikuttaa täysin hulluilta ja oli pakko itsekin tähän palata. Suosittelen etsimään radiotaajuuden, jota kuunnellessa ei tarvitse kärsiä juontajien ollessa äänessä, Suomesta varmasti löytyy niitä täällä peräänkuulutettuja ammattitoimittajiakin. Itse en tosiaan sellainen ole, pääaineitani yliopistossa olivat romaaninen filologia ja valtio-oppi.
Parempaa jatkoa, Minna Kuukka
www.improbable.com/ig
The Ig Nobel Prizes honor achievements that first make people laugh, and then make them think.
Minnalle tiedoksi, joo netseillä (nettinatseilla) ei ole tapana esiintyä nimellään, koska ovat liian pelkureita siihen.
VastaaPoistaTerv.
Tomi Paananen
Tomihan pyrkii ärsyttämään. Se on Tomin tapa. Se Tomille sallitaan. Tietysti se, että juuri Tomi alkaa määrittelemään kuka kirjoittaa hyvin ja kuka ei, aiheuttaa tiettyä huvittuneisuutta. Mites se inttitermi menikään, "kumikuitti ei pure". Pistä Tomi blogi pystyyn ja näytä kirjoittajan taitosi. Nyt on nähty sinun osaavan jo todeta että olipa paskaa ja olipa vielä paskempaa ja tuolta kirjoittajalta ei ole koskaan tullutkaan muuta kuin paskaa. Se on tietysti hyvä alku, mutta ole rohkea ja riko tutut rajasi. Älä kangistu kaavoihisi. Rojauta vaikka pieni novelli. Muutenhan joku voisi kuvitella, että kun et oppinut kirjoittamaan, niin ryhdyit kriitikoksi.
VastaaPoistaKopiointihommaan en ota kantaa, kun en ole ohjelmaa kuullut.
Ykä, en viitsi aloittaa blogia, teille ei jäisi sinä tapauksessa yhtään lukijaa.
VastaaPoistaLukihäiriöni on niin paha, että se vaatisi hyvin paljon keskittymistä pitkissä teksteissä.
Tasosta puhuessani, en tarkoittanut kielioppia vaan tekstien sisältöä ja maailmankuvaa.
Tomi, piru vie. Saatat olla oikeassa. Kun puhutaan tekstien sisällöstä tai maailmankuvasta, niin taitaa olla niin, ettei niin Jaska kuin minä pärjätä sulle. Ja jos aloittaisit oman blogisi, niin eihän meille jäisi kuin rippeet.
VastaaPoistaEsmes tää tämänpäiväinen sisällöllinen ja maailmankuvallinen heittosi IDAn blogissa eli "teidän läskipallohihhulijohtajanne on taas vauhdissa" pistää kyllä kateelliseksi. Ei mulla oo tuo homma sillai hallussa. Mutta perässä tullaan ja opitaan aina uutta. Yritä kestää meitä kakkosdivarin miehiä.
Mitä tulee tuohon Minna Kuukan avautumiseen, niin se oli kyllä yllättävän voimakas. Kun ottaa huomioon Jaskan ihan kohteliaat kommentit. Ei tuosta kai noin olisi kannattanut päreitä polttaa.
VastaaPoistaYkä, minähän vielä myöhemmin selvensin, miksi "läskipallohihhuli" on ihan korrekti kuvaus Soinista.
VastaaPoistaMorjens, Tomi. Vaikka pidät minua varsin halveksittavana ihmisenä, minäkään en arvostele ihmisiä heidän ulkonäkönsä mukaan. En sinuakaan.
VastaaPoistaVaan tässä tää taas tällä kertaa. Minun kun on niin pirun vaikeaa hahmottaa, oletko sinä trolli, vai ihan aito vihan kostaja.
Kiitoksia Minna Kuukalle.
VastaaPoistaKuten totesin, olet hyvä juontaja, arvostan ammattitaitoasi ja kuulun vakiokuuntelijoihisi. Kanava ei vaihdu, kun olet äänessä. Myös tämänaamuisesta juonnosta huomasi, että asia oli hyvin valmisteltu ja taustoihin perehdytty. Ohjelma oli onnistunut.
En esiinny netissä omalla nimelläni, koska siviiliminäni ei ole julkisuuden henkilö eikä oikealla nimelläni ole siksi merkitystä. Täällä olen Jaska Brown eikä siihen nimeen yhdisty mitään muuta. Ainakin toistaiseksi nimimerkillä kirjoittaminen on sallittua ja sitä on tapana piireissä kunnioittaa. Tähän liittyy myös se, että omia tekstejäni saa siteerata vapaasti.
Nimimerkki Reso Raa on minulle täysin tuntematon.
Blogiyhteisön "ilkeys" on tässä keskustelussa rajoittunut vain Tomin kommentteihin ja jossain määrin niihin vastaamiseen. Tomi on virallinen hovinarri, jonka kanssa molemminpuolinen huumori menee joskus vähän makaaberiksikin. Mutta muilta osin keskustelu on nähdäkseni varsin sivistynyttä.
Pahoittelen jos IP-osoitteen tarkistaminen tuntui vastenmieliseltä. Ne näkyvät varsin helposti eivätkä vaadi erityistä stalkkaamista, ellei surffaaja käytä jonkinmoista salattua yhteyttä. En tunne asiaa tarkemmin. Ei kuulu tapoihini niitä katsella, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Tarkistin sen siksi, että tuottajanne kommentista saattoi ymmärtää, että tätä blogia ei oltu käytetty lainkaan lähteenä.
Toivotan hyvää syksyn jatkoa.
Minna Kuukan purkaus on käsittämätön. Tyttö ei ilmeisesti edes lukenut alkuperäistä postausta vaan pelkät kommentit. Jos ne ovat "absurdeja" käyttääkseni hänen ilmaisuaan, niin hänen oma kommenttinsa edustaa samaa tyylilajia.
VastaaPoistaIlmeisesti jopa niinkin merkityksetön toimittaja kuin mitä Kuukka on, kokee oikeudekseen vittuilla yleisölleen. Enpä ihmettele miksi median alennustila on muuttunut krooniseksi. Enkä tunne Jaskan lisäksi ketään muuta omassa ystäväpiirissäni, joka olisi koskaan maininnut kuuntelevansa Novaa tai mitä lie Terraa nykyisin, enkä olisi ilman tätä postausta edes tiennyt siellä olevan toimittajaa nimeltä Minna Kuukka.
Ei kun hetkinen, olen mä joskus kuullut Novaa ja juurikin Kuukkaa erään lääkäriaseman radiosta odotellessani. Pimu nauroi omille jutuilleen kuin pikkutyttö. Ei vakuuttanut, mutta onneksi on Jaajo ja Radio Suomipop, jossa toimittajat ovat yleisöystävällisiä ja uskaltavat puhua myös poliittisesti epäkorrekteja asioita.
Kumitonttu: Näillä leveysasteilla ainoa kaupallinen radioasema, jonka kuuluvuuteen voi luottaa, on Nova (siinäkin on lähiseuduilla muutama katvekohta). Siksi on vähän vaikeaa tehdä vertailevaa tutkimusta, mutta mitä olen liikkunut isommilla valtateillä ja kuunnellut muitakin kanavia, niin kyllä Kuukka niitä parhaita juontajia on. Tosin kilpailun taso ei ole kova. Jaajosta muistan kuulleeni vaan en kuunnelleeni, pitääpä pitää korvalla jos osuu kohdalle.
VastaaPoistaOlisikohan Kuukan tapauksessa kyse perinteisestä hyökkäys on paras puolustus? Itsekin ihmettelin suhteetonta reaktiota, blokiteksti itsessään oli kuitenkin lempeä.
VastaaPoistaLiekö huono omatunto? Etenkin tuo "voit jättää kuuntelematta" itkupotkukohta, vaikka juontajia ja ohjelmaa oli erikseen oli mainittu vallan kuunneltavaksi.
Outoa oli myös kutsua stalkkaamiseksi sitä, jos jotain kiinnostaa seurata mistäpäin hänen juttujaan on käyty lukemassa ja "stalkkauksen" taso on vielä tarkkuutta firman nimi.
Stalkkaaminen tässä tapauksessa on hivenen samaa tasoa kuin jos vakoilee ovisilmästä kuka sitä kelloa rimputtaa. Tai katsoisi jälkikäteen ovivalvontakameran tallennuksesta myöhemmin kuka toikaan sen paketin ilman osoitetietoja. Mikä siinä on niin salaista minkä firman suunnasta blogia on useampaan kertaan lähestytty?
Näistä radiokanavista tuli mieleen, edesmenneen radiomafian parasta antia olivat nämä musiikin yöohjelmat, mm ulvovat sudet, musiikkia kolmannelle korvalle, jukka mikkolan juontama avaruusromua radioohjelma ja joitain muita ohjelmia, joissa oli muutakin musiikkia kuin sitä formaattikanavien soittolistoja ..
VastaaPoistaPs. ja tietenki göstä sunvistin koe-eläinpuisto tietenki joka tulee uusintana radiosuomesta launtaiiltana :)
VastaaPoista