keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sivallus CCLXVII

R-kioskista oli luovutettu passi väärälle henkilölle. Tällä kertaa kyseessä oli inhimillinen erehdys, josta ei koitunut vakavia seuraamuksia. Toisin kuin siitä, että Suomen passeja on ihan viranomaispäätöksellä luovutettu tuhansittain väärille henkilöille.

8 kommenttia:

  1. Isäm maan puallustaja7. elokuuta 2013 klo 21.56

    Näin maallikkona ihmetyttää suomalaisviranomaisien tapa antaa henkilötunnus "paperittomille" niin, että syntymäaika on 1.1 tai 1.7 tms. Tästähän on seurauksena se, että a) maassa on paljon lähes samalla tunnuksella varustettuja ja b) tunnukset myös saattavat loppua kesken vuotta.

    Norminmukaisella järjenvuoksella varustettu voisi ajatella, että annetaan se syntymäaika esimerkiksi asyylinhakupäivän mukaan tai sen mukaan koska asia on saatu päätetyksi.


    Ruotsissa on ollut tapauksia, jossa itsensä ihan yksin tulleeksi lapsukaiseksi määritellyt onkin vanhentunut vuosikymmenillä, että eläke alkaisi juosta. Koskahan meillä?

    VastaaPoista
  2. http://areena.yle.fi/tv/1966579 Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. http://areena.yle.fi/tv/1966579 Jos ei tuolta löydy, niin löytynee sellaisesta kuin areenatunkio.

    VastaaPoista
  4. OT: olisi hauska nähdä Jaskan ennakkoveikkailut MM-kisojen mitalisteista.

    VastaaPoista
  5. Kehitysmaissa on tyypillistä, ettei kunnon syntymätodistuksia ole. Kun perheessä on paljon lapsia, niin vanhemmat eivät muista lasten syntymäaikoja kovinkaan tarkkaan. Lapsi ei tietenkään voi muistaa omaa syntymäpäiväänsä.

    Tähän soppaan, kun lisätään, että vanhemmat ovat lukutaidottomia ja kenties eivät tunne kalenteriakaan, niin syntymäajan tarkka määrittäminen on mahdotonta.

    Hampaista ja sormien nivelistä (ja muista nivelistä) voidaan kasvuikäisen ikää arvioida. Kasvunsa lopettaneen ikää on hyvin vaikea (mahdotonta) määrittää kehosta.

    Ilman kirkkoa Suomessakin olisi syntymäajat olleet pitkälle 1900-luvulle täyttä sekamelskaa.

    VastaaPoista
  6. Olen kuullut huhupuheena tapauksesta, jossa eräs turhamainen karjalaisevakkonainen joutui selvittelemään syntymäaikaansa, kun kaikki kirkonkirjat olivat tuhoutuneet. Päätti nuorentaa itseään jotain viidellä vuodella ja läpi meni. Valitettavasti kostautui myöhemmin, kun joutui sitten tekemään duunia seitsemänkymppiseksi... Olen kuullut jutun joskus pikkupoikana sivukorvalla eräältä sairaanhoitajalta ja sellainen muistikuva jäi, että kyseinen henkilö olisi ollut sairaalassa töissä.

    Tomi, valitettavasti en kiireiden takia ehdi tehdä ennakkoveikkailuja.

    VastaaPoista
  7. Mites Jaskan teorioihin somalien huonoudesta sopii Mohamed Farah? Farah on täysverinen somali.

    VastaaPoista
  8. Tomi, trollauksesi ansaitsee arvoisensa vastauksen.

    Onhan noita heimostaan huononneita. ;-P

    Mutta sitten vakavammin. Kysehän on aina keskiarvoista ja hajonnoista. Kaikissa kansakunnissa on omat mätämunansa ja timanttinsa. Kyse on vain näiden suhteellisista osuuksista. Somaleista muistamme toki myös Abdi Bilen.

    Henkilökohtaisesti en ole koskaan tuntenut ainuttakaan kunnollista somalia, rikollisia ja kelvottomia kylläkin.

    Mitä vähemmistöihin tulee, niin pari hauskaa tapausta viime viikolta. Poikkesin paikallisella täyden palvelun huoltoasemalla ostoksilla. Parkkipaikalta lähtiessä piti ajaa poistumisväylää aseman oven edestä. Juuri lähtiessä oven eteen parkkeerasi auto, josta nousi kansallispukuinen nainen ja meni kauppaan. Onneksi väylä on sen verran leveä, että mahtui juuri ja juuri ohittamaan siihen jätetyn auton.
    Seuraavana päivänä kävin paikallisessa marketissa. Oven eteen oli parkkeerattu poikittain mersu, jonka omistajat tunnetaan kyllä Huitsinnevadassa hyvin. Kyseessä ei ollut edes invapaikka, vaan suoraan sisäänkäynnin eteen.
    Pari päivää myöhemmin olin taas kaupassa. Thaimaalaisten marjanpoimijoiden invaasio. Kaksi pakettiautollista. Tekivät ostoksensa häiriötä aiheuttamatta, väistivät kohteliaasti kun tulin pikkulasten kanssa käytävällä vastaan. Toinen pakettiautoista ehti eteen, kun lähdettiin poispäin. Ajoi moitteettomasti ja varovasti, valtatielle päästyä jatkoi kahdeksaakymppiä jolloin ohitin satasen alueella paikan avauduttua.

    Kansoilla on kulttuurinsa.

    VastaaPoista