Järjestelin kirjahyllyjä. Ensisijaisesti aihealueittain, niiden sisällä sitten tekijän mukaan. Minkä minä sille mahdan, että Yhteiskunta -osiossa nämä kaksi ovat sukunimen perusteella vierekkäin?
Taisteluni on kirja, jota kuvaamaan adjektiivi tylsä on väärä. Sitä se ei ole. Sen sijaan sekava on osuva. Tajunnanvirtaa, jossa punainen lanka on pahasti solmussa ja välillä täysin poikki. Tämän seurauksena se on todella puuduttavaa luettavaa. Luin sen aikoinaan hankittuani (maksaa muuten paljon) ja yhtä koville en ole sen jälkeen joutunut ja sitä ennenkin edellisen kerran, kun työn alla oli Sota ja rauha.
Kirjan julkaisuoikeudet kuuluvat Baijerin osavaltiolle, joka on kieltänyt uusien painosten ottamisen Saksassa ja yrittänyt tätä myös muualla yleensä huonolla menestyksellä (Suomessa onnistuen). Etenkin arabiankielinen painos, josta on muuten poistettu arabeja arvostelevat osuudet, on hittituote. Vanhojen painosten myyminen on sallittua myös Saksassa.
Jos joku tuon kirjan lukee ja on yhä sen jälkeen natsi, niin silloin on kyllä sahanpurut päässeet pahasti homehtumaan.
Kirjassaan Hitler syyllistyy täsmälleen samaan kuin Dorfman ja Mattelart kirjassa Kuinka Aku Ankkaa luetaan: oikeat havainnot, väärät johtopäätökset. Ja ikävä kyllä tertiäärisyfilis ja sen vaikutukset aivoissa alkaa jo näkyä kirjassa.
Ruukinmatruuna on myös lukenut tuon kirjan. Se on todellakin puuduttavaa tajunnanvirtaa - hirveän sekavaa.
Taisteluni on sekava, mutta vielä kauheampi lukukokemus oli Marxin Pääoma. Siinä missä Hitlerin ajatuksen juoksua kaikesta pätkimisestään huolimatta pystyi historiallisessa perspektiivissä jotenkin seuraamaan, Marxin utopia on niin hirveää roskaa, ettei sen lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Yks ilta join viiniä samalla kun luin, ja silloin sitä alkoi ymmärtää. Seuraavana päivänä en muistanut mitä olin lukenut, joten luin uudestaan selvin päin, enkä taaskaan ymmärtänyt yhtään mitään.
Luin juu Pääoman viime tai toissa kesänä, kun mulla on periaate, että en säästä kirjoja hyllyssäni, joita en ole lukenut tai aio lukea. Tuttu antikvariaatin pitäjä sen "halvalla" (50 eur) myi, vaikka sille oli useampi varaus valtsikan opiskelijoilta. Pitkät pätkät luin pariin kolmeen otteeseen, kun en ymmärtänyt (enkä ymmärrä vieläkään) mitä siinä laskelmien avulla muka todisteltiin. En voi suositella sitä, koska se on silkkana paskana yksinkertaisesti vaan ajanhukkkaa.
Ei taaskaan liity aiheeseen, mutta kun oli aiemmin puhe kannabiksen laillistamisesta... Ehkä kannattaa vastustaa sitä vastapuoleen uppoavilla argumenteilla?
Ja vertaa miten paljon se toinen on paksumpi!
VastaaPoistaOletko lukenut "Taisteluni"?
VastaaPoistaKuulemma on tylsä kirja. Yhdytkö tähän?
Täällä Saksassa sen myynti taitaa olla edelleenkin kiellettyä.
Taisteluni on kirja, jota kuvaamaan adjektiivi tylsä on väärä. Sitä se ei ole. Sen sijaan sekava on osuva. Tajunnanvirtaa, jossa punainen lanka on pahasti solmussa ja välillä täysin poikki. Tämän seurauksena se on todella puuduttavaa luettavaa. Luin sen aikoinaan hankittuani (maksaa muuten paljon) ja yhtä koville en ole sen jälkeen joutunut ja sitä ennenkin edellisen kerran, kun työn alla oli Sota ja rauha.
VastaaPoistaKirjan julkaisuoikeudet kuuluvat Baijerin osavaltiolle, joka on kieltänyt uusien painosten ottamisen Saksassa ja yrittänyt tätä myös muualla yleensä huonolla menestyksellä (Suomessa onnistuen). Etenkin arabiankielinen painos, josta on muuten poistettu arabeja arvostelevat osuudet, on hittituote. Vanhojen painosten myyminen on sallittua myös Saksassa.
Jos joku tuon kirjan lukee ja on yhä sen jälkeen natsi, niin silloin on kyllä sahanpurut päässeet pahasti homehtumaan.
Kirjassaan Hitler syyllistyy täsmälleen samaan kuin Dorfman ja Mattelart kirjassa Kuinka Aku Ankkaa luetaan: oikeat havainnot, väärät johtopäätökset. Ja ikävä kyllä tertiäärisyfilis ja sen vaikutukset aivoissa alkaa jo näkyä kirjassa.
VastaaPoistaRuukinmatruuna on myös lukenut tuon kirjan. Se on todellakin puuduttavaa tajunnanvirtaa - hirveän sekavaa.
Kirja on luettavissa suomeksi täällä.
VastaaPoistaKirja on luettavissa suomeksi täältä.
VastaaPoistaTaisteluni on sekava, mutta vielä kauheampi lukukokemus oli Marxin Pääoma. Siinä missä Hitlerin ajatuksen juoksua kaikesta pätkimisestään huolimatta pystyi historiallisessa perspektiivissä jotenkin seuraamaan, Marxin utopia on niin hirveää roskaa, ettei sen lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Yks ilta join viiniä samalla kun luin, ja silloin sitä alkoi ymmärtää. Seuraavana päivänä en muistanut mitä olin lukenut, joten luin uudestaan selvin päin, enkä taaskaan ymmärtänyt yhtään mitään.
VastaaPoistaJoo, luin tuon Kuinka Aku Ankkaa luetaan penskana. Olin lievästi sanoen pihalla, vasta myöhemmin tajusin mistä siinä oli kyse.
VastaaPoistaKirja on luettavissa suomeksi täältä.
Radioislamin sivuilta? Jostain syystä en ole yllättynyt.
Kumitonttu: Olet lukenut Pääoman??? Kumarran maahan ja tomuun asti. Itse hyydyin jo ensimmäisen sivun alaviitteeseen.
Luin juu Pääoman viime tai toissa kesänä, kun mulla on periaate, että en säästä kirjoja hyllyssäni, joita en ole lukenut tai aio lukea. Tuttu antikvariaatin pitäjä sen "halvalla" (50 eur) myi, vaikka sille oli useampi varaus valtsikan opiskelijoilta. Pitkät pätkät luin pariin kolmeen otteeseen, kun en ymmärtänyt (enkä ymmärrä vieläkään) mitä siinä laskelmien avulla muka todisteltiin. En voi suositella sitä, koska se on silkkana paskana yksinkertaisesti vaan ajanhukkkaa.
VastaaPoistaEi taaskaan liity aiheeseen, mutta kun oli aiemmin puhe kannabiksen laillistamisesta... Ehkä kannattaa vastustaa sitä vastapuoleen uppoavilla argumenteilla?
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=M58kGCQLwxU&feature=g-vrec
Mä suunnittelin ottaa luettavaksi kalle päätalon ii-jokisarjan..
VastaaPoistaHelsingin puhelinluettelo se vasta onkin puuduttavaa luettavaa. Tänä vuonna olen päässyt vasta P-kirjaimeen.
VastaaPoistaKumitonttu: mitä hyödyt ilmiselvästä valehtelusta? Pyritkö uudeksi Vettenteräksi, sepitteillä kerätyn myötätunnon kerääjäksi oikeaksi uskotun asian puolesta?
VastaaPoista