Salatuista elämistä aiotaan tehdä kauhuelokuva. Ei luulisi olevan vaikeaa - pelkkä ajatuskin noin puolestatoista yhtäjaksoisesta tunnista Salkkareita saa jokaisen täysijärkisen kauhun valtaan.
Ihan totta, ennen sanottiin että helvetti on pieni huone missä Pokelatlaulaa. Nyt voitaisiin sanoa salkkareista samaa. Se mikä tekee salkkareista kauhuelokuvan jo nyt, on että kauhistuttavan moni täyttää tyhjän pääkoppansa ko. "viihteellä".
Saas muuten nähdä, vetääköhän joku valopää ittensä vielä ihan jojoon asti tän "salkkari-sepon" esimerkin innoittamana? Muistelen jostakin lukeneeni, että kun Curt Cobain lähti oman käden kautta, niin innokkaimmat Nirvana-fanit olisivat osoittaneet kunnioitustaan idolilleen mm. hyppimällä San Fransiscon Golden Gatelta. No, mikäli pitänee paikkansa, kuten oletan, niin eipähän tuohon kait voine kuin tuumata, että antipa mennä sitten vaan. Jos ei ihminen tosiaan edes omaa elämäänsä tuon enempää arvosta, niin minkäs teet, sano.
Paavo, olen joskus asiaa harkinnut. Ongelma on siinä, että makuja on monia, joku tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Eikä vanhojen äänestysten tuottama palaute todennäköisesti auttaisi minua arvioimaan sen paremmin jatkossa, mikä uppoaa ja mikä ei. Yleensä käy nimittäin siten, että kun jonkin tekstin julkaistessani ajattelen "että tää on nyt tosi osuva ja saa takuulla paljon kommentteja", niitä tulee pari kolme. Ja sitten kun tuumaan, että "tää on nyt sellainen että ei ketään kiinnosta", niitä tulee kymmenkertaisesti. En vain osaa arvioida, joten vaikea uskoa että mikään äänestyspalaute saisi paksuun kallooni minkäänlaista etukäteisarviota siitä, mikä on hyvä ja mikä ei.
Ja muille: olen kerran katsonut Salkkareita viisi minuuttia putkeen. Kammottavaa.
Ja muille: olen kerran katsonut Salkkareita viisi minuuttia putkeen. Kammottavaa.
Nokitan: olen katsonut ohjelmaa yhden jakson alusta ensimmäiseen mainostaukoon asti. Sitten kiintiö tuli täyteen enkä ole moista roskaa enää katsonut. Tämä tapahtui joskus 2003.
Myönnetään: tyttöystäväni pakotti. Katsoin kuitenkin mahdollisen piparittomuuden olevan pienempi rangaistus kuin aivojen myrkyttämisen moisella saastalla. Onneksi hän aikansa vääntelehtimistäni seurattuani lopulta tajusi ettei saa minusta katseluseuraa. :)
Sulla pitäisi olla joku äänestyspalaute näistä sivalluksista. Tämä oli mielestäni heikohko, mutta plussaa keskikokoiselle Allahille.
VastaaPoistaIhan totta, ennen sanottiin että helvetti on pieni huone missä Pokelatlaulaa. Nyt voitaisiin sanoa salkkareista samaa.
VastaaPoistaSe mikä tekee salkkareista kauhuelokuvan jo nyt, on että kauhistuttavan moni täyttää tyhjän pääkoppansa ko. "viihteellä".
Oikein!!!
VastaaPoistaSaas muuten nähdä, vetääköhän joku valopää ittensä vielä ihan jojoon asti tän "salkkari-sepon" esimerkin innoittamana? Muistelen jostakin lukeneeni, että kun Curt Cobain lähti oman käden kautta, niin innokkaimmat Nirvana-fanit olisivat osoittaneet kunnioitustaan idolilleen mm. hyppimällä San Fransiscon Golden Gatelta. No, mikäli pitänee paikkansa, kuten oletan, niin eipähän tuohon kait voine kuin tuumata, että antipa mennä sitten vaan. Jos ei ihminen tosiaan edes omaa elämäänsä tuon enempää arvosta, niin minkäs teet, sano.
VastaaPoistaPaavo, olen joskus asiaa harkinnut. Ongelma on siinä, että makuja on monia, joku tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Eikä vanhojen äänestysten tuottama palaute todennäköisesti auttaisi minua arvioimaan sen paremmin jatkossa, mikä uppoaa ja mikä ei. Yleensä käy nimittäin siten, että kun jonkin tekstin julkaistessani ajattelen "että tää on nyt tosi osuva ja saa takuulla paljon kommentteja", niitä tulee pari kolme. Ja sitten kun tuumaan, että "tää on nyt sellainen että ei ketään kiinnosta", niitä tulee kymmenkertaisesti. En vain osaa arvioida, joten vaikea uskoa että mikään äänestyspalaute saisi paksuun kallooni minkäänlaista etukäteisarviota siitä, mikä on hyvä ja mikä ei.
VastaaPoistaJa muille: olen kerran katsonut Salkkareita viisi minuuttia putkeen. Kammottavaa.
Ja muille: olen kerran katsonut Salkkareita viisi minuuttia putkeen. Kammottavaa.
VastaaPoistaNokitan: olen katsonut ohjelmaa yhden jakson alusta ensimmäiseen mainostaukoon asti. Sitten kiintiö tuli täyteen enkä ole moista roskaa enää katsonut. Tämä tapahtui joskus 2003.
Ano, kai sulla oli edes yhtä hyvä syy moiseen sankaritekoon kuin minulla. Eli ruudussa oli hyvämuotoinen blondi vähissä vaatteissa.
VastaaPoistaMyönnetään: tyttöystäväni pakotti. Katsoin kuitenkin mahdollisen piparittomuuden olevan pienempi rangaistus kuin aivojen myrkyttämisen moisella saastalla. Onneksi hän aikansa vääntelehtimistäni seurattuani lopulta tajusi ettei saa minusta katseluseuraa. :)
VastaaPoistaAno, syysi oli selvästi parempi kuin minulla, joten olet anteeksiannettu. Mene, äläkä enää syntiä tee.
VastaaPoista