Kaksi kulttuuria

Kuvitellaan, että meillä on kaksi maata, nimiltään Plutopia ja Brutopia. Maat ovat käytännössä toisistaan eristyneitä, voidaan ajatella niiden väliin vaikka useita muita maita tai valtameri. Joka tapauksessa Plutopian ja Brutopian välillä ei käydä kauppaa käytännössä lainkaan eikä turisti- tai muita yhteyksiä ole.

Maiden yhteiskunnat ovat hyvin erilaiset. Oleellista ei ole se, millainen laki maassa vallitsee, vaan se, mikä on maan tapa. Kuten vanha tuomarinohje sanoo, maan tapa, ellei se ole kohtuuton, vastatkoon lakia.

Plutopian ja Brutopian erot ovat lukemattomat, mutta tarkastellaan muutamia esimerkkitapauksia.

1a) Plutopiassa yksityisomaisuus (kuten myös liikeyritysten ja yhteiskunnan) on tiukasti suojattu. Kulttuuriin kuuluu, että ovia ei yleensä edes lukita, jos kotoa poistutaan muutamaa tuntia lyhyemmäksi ajaksi, laitetaan vain luuta oven eteen merkiksi ettei isäntäväki ole kotosalla.
1b) Brutopiassa maan tapa on, että kaikki mikä saadaan rikkomatta irti työkaluja käyttämättä, on löytäjän omaisuutta.

2a) Plutopiassa sen kansalaisten ruumiillinen koskemattomuus on normi.
2b) Brutopiassa ilman miespuolista saattajaa liikkuva nainen saadaan raiskata.

3a) Plutopiassa kerjäämistä ei ole kielletty, koska siihen ei ole ollut tarvetta; yhteiskunta on huolehtinut riittävästä perusturvasta.
3b) Brutopiassa kerjäläisyys on yleistä ja kerjäläisillä on tarkat reviirit ja tiukka hierarkia.

4a) Plutopiassa ihmisen sijoittuminen yhteiskunnassa on riippuvainen hänen kyvykkyydestään ja ahkeruudestaan. Syntyperään ja sukupuoleen perustuva syrjintä (ja suosinta) on ankarasti kielletty ja nepotismia halveksutaan avoimesti.
4b) Brutopiassa on lähes mahdotonta muuttaa kastiaan koulutuksen tai avioliiton kautta. Asema periytyy isältä pojalle ja naisia ei tässä huomioida.

5a) Plutopiassa mahdolliset lainrikkomukset käsitellään puolueettomassa tuomioistuimessa tasapuolisesti syytetyn asemaan katsomatta. Rikollisuus on yksittäisten ihmisten yksittäisiä tekoja.
5b) Brutopiassa virkamiehet ovat lahjottavissa ja rikollisuus on järjestäytynyttä.

Ceteris paribus eli esimerkiksi ilmaston, luonnonvarojen ja geopoliittisen aseman ollessa samoja on selvää, että Plutopia on Brutopiaa kukoistavampi yhteiskunta. [illman]Valitettavasti en löytänyt tähän syytekynnyksen alittavaa lähdeviitettä[/illman]. Itse asiassa on ilmeistä, että peruslähtökohtien ollessa Brutopialla huomattavasti Plutopiaa paremmatkin Plutopia painelee oikealta ohi.

Enter Kaupan Globalisaatio.

Maailmankaupan vapauduttua on varsin selvää, että Brutopia ei tuota mitään sellaista, mikä kiinnostaisi Plutopiaa. Mikäli Brutopiassa sattuu olemaan öljyä tai timantteja, niin ne kiinnostavat, mutta teollisuustuotteita siellä ei valmisteta. Sen sijaan Plutopia tuottaa tavaroita, jotka suunnattomasti brutopialaisia kiinnostaisivat, mutta rutiköyhinä heillä ei ole niihin varaa – paitsi tietysti maan upporikkaalla eliitillä.

Enter Vapaa Liikkuvuus.

Yksikään plutopialainen ei suurin surminkaan halua muuttaa Brutopiaan, tuohon maailman persläpeen. Sen sijaan jokainen brutopialainen kyllä hinkuu Plutopiaan.

Mikäli Plutopia toivottaa siirtolaiset tervetulleiksi, brutopialaiset kyllä muuttavat mielihyvin. Samalla he tuovat mukanaan kulttuurinsa, sillä jokainen ihminen on väistämättä sen kulttuurin tuote, mistä hän on lähtöisin – kuka enemmän, kuka vähemmän.

Tällöin Plutopian on tehtävä valinta kahden perusvaihtoehdon välillä.
(a) Maassa maan tavalla.
(b) Kaikki kulttuurit ovat yhtä arvokkaita.

Jos Plutopia valitsee vaihtoehdon (a), plutopialaiset ovat rasistisia sikoja. Väistämätön seuraus tästä valinnasta on näet se, että melkoinen osa brutopialaisia saa kalossin kuvan takapuoleensa. Sopeuttaminen toimii joidenkin kohdalla, mutta ei enemmistön.

Jos Plutopia valitsee vaihtoehdon (b), sen yhteiskunta muuttuu voimakkaasti. Tarkastellaan alussa esitettyjä kulttuurieroja 1-5:

1. Omistusoikeuskäsitys.
Plutopialaiset ovat tottuneet siihen, että varkaudet ovat harvinaisia. Nyt ne yleistyvät väliaikaisesti – aina siihen asti, kunnes alkuperäisasukkaat oppivat suojaamaan omaisuutensa brutopialaiseen tapaan. Oletteko muuten ikinä laskeneet, kuinka paljon teiltä kuluu aikaa ja rahaa varkauksilta suojautumiseen? Lukot, autojen varkaudenestojärjestelmät, valvontalaitteet – ja lisäksi verovaroin kustannetut vastaavat yhteiskunnan omaisuudessa sekä kaupoissa varkauksien ja niiden estoyritysten tuotteisiin lisäämä hinta?

2. Fyysinen koskemattomuus.
Kaksi sanaa: pelon maantiede. Vieläkö muistatte, miltä tuntuu kävellä pimeällä kujalla pelkäämättä? Voi jopa olla, että fyysisen väkivallan yhteenlaskettu ”hinta” uhreille on pienempi kuin henkisen muutoksen vaikutuksen hinta koko yhteiskunnalle.

3. Kerjäläisyys.
Aiemmin Plutopiassa oli totuttu siihen, että jos joku pyysi rahaa, hänellä oli oikeasti hätätilanne. Nyt maassa on ammattikerjäläisiä, jotka sivutöinään harjoittavat muuta rikollisuutta, jos kerjääminen ei tuota riittävästi.

4. Meritokratia.
Plutopia pysyy meritokraattisena vielä pitkään. Vasta brutopialaissiirtolaisten toinen tai kolmas sukupolvi on niin lukuisa, että se tuo oman nepotistis-kastillisen järjestelmänsä merkittäväksi tekijäksi yhteiskunnassa.

5. Rikollisuus.
Plutopian lainvalvontakoneisto on mitoitettu vähäiseen, järjestäytymättömään rikollisuuteen. Nyt se ylikuormittuu pahoin eikä pysty täysin estämään uudenlaisen, järjestäytyneen rikollisuuden leviämistä.

Lopputulos: Suhteellisen lyhyessä ajassa Plutopia muuttuu suurelta osin Brutopian kaltaiseksi.

Olemme tottuneet siihen, että parempi voittaa huonomman. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, mikäli osapuolet pelaavat eri säännöillä. Tätä voi verrata tilanteeseen, jossa maailman paras karateka ottaa matsin tusinaluokan vapaaottelijaa vastaan ja molemmat pelaavat omilla säännöillään – eli karateka ei saa viedä iskujaan perille asti.

Suojaamatomassa kilpailussa, jossa kaikki kulttuurit toimintatapoineen nähdään yhtä arvokkaina, huonompi kykenee syrjäyttämään aina parempansa. Siksi brutopialaiset tekevät Plutopiasta toisen Brutopian. Brutopiassa taas muutosta ei tapahdu, koska sen kulttuurellinen koostumus pysyy sinne suuntautuvan siirtolaisuuden puutteen takia samana. Eikä plutopialaisten sinne muuttokaan auttaisi, koska parempi kulttuuri ei kykene syrjäyttämään huonompaansa, mikäli molemmat pelaavat omilla säännöillään.

Mitä Plutopian olisi sitten tehtävä?

Tähän kysymykseen vastasi Urho Kekkonen jo vuonna 1934 kohua herättäneessä pamfletissaan Demokratian itsepuolustus. Siinä hän totesi, että demokratian on tarvittaessa kyettävä puolustautumaan kansanvaltaa uhkaavia sisäisiä tekijöitä vastaan vaikka väkivalloin. Palatakseni karateka/vapaaottelija -esimerkkiin tämä tarkoitta sitä, että karateka ymmärtää luopua säännöistään ja viedä iskut perille asti. Tai kuten jo Etonissa opetettiin: tärkein asia mikä englantilaisen herrasmiehen on tiedettävä, on se milloin hänen on lakattava olemasta herrasmies.