Kestävyysjuoksijan rakentaminen on periaatteessa yksinkertainen nelivaiheinen projekti.
Vaihe 1: juostaan ja liikutaan monipuolisesti.
Vaihe 2: opetellaan harjoittelemaan kestävyysjuoksua.
Vaihe 3: harjoitellaan systemaattisesti ja kovaa.
Vaihe 4: viimeistellään huippukunto muutaman viikon virityskuurilla.
Ongelma on siinä, että jokainen kolmesta ensimmäisestä vaiheesta vie noin viisi vuotta.
Suomessa ei ole 70-luvun malliin kymmenittäin maailmanluokan juoksijoita kahdesta syystä.
Ensinnäkin harvoilla on nykyään edes periaatteessa sellaista pitkäjännitteisyyttä, että on valmis sitoutumaan projektiin josta tuloksia on odotettavissa viidentoista vuoden kuluttua - jos on.
Toiseksi ne, joilla tällaista pitkäjännitteisyyttä on, aloittavat projektinsa ehkä 15-vuotiaina. 70-luvulla tuonikäiset pystyivät aloittamaan pohjakuntonsa ansiosta suoraan vaiheesta 2, nykyään eivät. Vaihe 1 joko sivuutetaan ja joudutaan siksi vammakierteeseen tai sitten juoksija alkaa olla ikänsä puolesta jo liian vanha huipulle 15 vuoden projektissa.
Tässä erinomainen luento siitä, mistä juoksemisessa loppujen lopuksi on kyse ja miksi juoksu on ihmiselle luontaista.
Minä olen jalkapallofani, en oikeastaan niinkään juoksufani. Enemmän seuraan jalista, vaikka pelitaidoiltani olen surkea eikä pelikuntokaan ole hääppöinen.
VastaaPoistaMutta osaatko alan miehenä sanoa että minkälaisia tuloksia jalkapalloilijat saisivat eri mittaisilla juoksumatkoilla? Tämä on kiinnotanut meikäläistä kauan. Siis nämä virallisten kilpailujen matkat eli 100 m, 110 m aidat, 200 m, 400 m, 400 m aidat, 800 m, 1 500 m, 3 000 m esteet, 5 000 m, 10 000 m, maraton. Ja sit 4 × 100 m viesti, 4 × 400 m viesti. Kuupperi olisi kiva tietää kans.
Vertailua hankaloittaa se että jalkapalloilija pelaa nurmikentällä, kun juoksija juoksee radalla tai tiellä tai maastossa. Ja sekin että jokaisella 11 pelaajalla on oma tehtävä pelissä, eikä siinä mennä mitään vakionopeutta. Se kans että pelissä on kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Juoksuosuus menee kerralla kaikki.
Vieras, hyviä kysymyksiä. Ensinnäkin totean että vastaukseni on suuntaa-antava; poikkeuksia löytyy vaikka hurumykke. Seuraava vastaus käsittelee keskimääräistä kyseisen pelipaikan ammattilaisjalkapalloilijaa.
VastaaPoistaJuoksukunto on riippuvainen pelipaikasta.
Maalivahdit ovat matkalla kuin matkalla huonoimpia ja maalivahtien välillä vaihtelua lienee paljon.
Puolustajat ovat keskimääräisimpiä jalkapalloilijoita. Eivät nopeimpia eivätkä hitaimpia, eivät kestävimpiä eivätkä hyytyvimpiä. Topparit ovat yleensä kestävämpiä ja laitapakit nopeampia. Vaihtelua on paljon. Sanoisin että cooperissa pitää mennä yli 3000 molemmilta, lisäksi laitapakilla satanen mielellään alle 12 sekunnin.
Keskikenttäpelaajat ovat kestävimpiä, juoksevat ottelun aikana eniten. Cooper pitää liikkuvatyyliseltä pelinrakentajalta mennä lähemmäs 3500 kuin 3000 metriä. Uskoisin, että useimmat huippuluokan keskikenttämiehet juoksisivat kympin siinä 38 minuuttiin eli vitosen 18 minuuttiin.
Hyökkääjät ovat nopeimpia, paitsi jos ovat target-hyökkääjiä. Huipputasolla pitää satasen sujahtaa alle 11 sekunnin. Veikkausliigassa riittää alle 12. Cooperissa vaihteluväli on melkoinen, mutta aika harva varmaan alle kolmentonnin jää.
Eräs läheiseni pelasi vuosia ammattilaisena. Kun testattiin hänen kanssaan, hävisin 800 metriin asti, vaikka en ole sieltä hitaimmasta päästä. Sitä pidemmillä matkoilla hän otti selvästi takkiinsa. Juoksunopeus putosi jyrkästi, tietääkseni ei edes huippuvuosinaan päässyt Cooperissa ihan kolmeentonniin. Pelipaikka oli hyökkääjä.
Aitajuoksuista on paha sanoa, mutta luulen että futarit pärjäisivät siinä suhteellisesti samalla lailla kuin vastaavalla sileällä. Ja pitää tosiaan huomata, että tuloksista putoaisi nopeasti jonkin verran pienellä lajiharjoittelulla - jalkapalloilijat kun tunnistaa usein siitä että kävellessäkin jalkaterät sojottavat ulospäin, mikä taas ei ole juoksuradalla optimaalista.
Maratonilla Atik Ismailhan juoksi kerran huippuvuosinaan ja jäi reilusti päälle neljän tunnin, jos oikein muistan. Mutta veikkaanpa, että 90 % maailmanhuipuista juoksisi 3.15 - 4.00 pelipaikasta ja yksittäistapauksesta riippuen - paitsi tietysti maalivahdit, jotka jäisivät matkan varrelle.
Kunon epokuurit päälle, niin alkaa harjoittelut maistumaan.
VastaaPoistaTomi, siisti suusi.
VastaaPoistaMinulla on valmennettavieni kanssa selvä sopimus asiasta. Jos jäävät kiinni testissä tai saan muuten tietää, että käyttävät kiellettyjä aineita, niin annan rehellisesti sanottuna kunnolla turpaan. Ja tarkoitan sitä.
Mitä, vai että harjoittelua? Eivätkö itäafrikkalaiset olekaan ainutlaatuisen genetiikkansa vuoksi ylivoimaisia kestävyysjuoksussa...?
VastaaPoistaLaitalinkki Dennis Rommedahl olisi varmasti juossut parhaimpina päivinään satasen alle kymmenen sekuntin ja kuudellakymmenellä metrillä olisi ollut kova pala kenelle tahansa sprintterille maailmassa.
VastaaPoistaTomi osui naulan kantaan. Ei se Lassekaan pelkällä Päivin hernerokalla käynyt. Ja Vainion Maran ja Maaningan meininkihän tunnetaan. Väätäisen Juhaa kun minuutin kuuntelee, voi olla varma, että kaveri on kovia aineita nauttinut.
VastaaPoistaMuita huippujuoksijoita (lue arvokisojen mitalisteja) Suomessa ei juuri olekaan ollut sitten maailmanpalon.
Niin kuin Jaska totesi, poikkeuksia on. Muun muassa kaikki afrikkalaiset, jotka nousevat pinnalle kaksikymppisinä, ilman vuosien systemaattista valmennusta.
Minusta sinun Jaska kannattaisi antaa periksi tuosta tinkimättömästä doping-asenteestasi, ainakin jos haluat valmentaa menestyksekkäitä kestävyysurheilijoita. Tai sitten sinun on alettava rahtaamaan lahjakkuuksia oikein urakalla Etiopiasta ja Keniasta.
IM: Itäafrikkalaisilla on neljä etua: 1) ruumiinrakenne eli pitkät ja kevyet jalat. 2) korkea ilmanala. 3) riittävästi peruskuntoa ennen harjoittelun aloittamista. 4) juoksemisen kulttuuri.
VastaaPoistaSilti sanoisin, että kaikki tekijät huomioiden keskimääräisellä kestävyysjuoksun aloittajalla on paremmat mahdollisuudet kehittyä maailmanhuipuksi Suomessa kuin Keniassa. Perustelut ovat liian pitkät tähän, mutta voi olla että kirjoitan aiheesta oman tarinansa lähiviikkoina.
Imulippo: Ei olisi juossut. Nopea mies, mutta rajansa kaikella. Ensimmäinen valkoinen mies (Christophe Lemaitre) alitti kymmenen sekuntia vasta viime kesänä. Veikkaan että Rommedahl olisi juossut jotain 10,70, tuskin alle 10,50. Sivumennen sanoen, Tanskan ennätys oli ainakin muutama vuosi sitten 10,29. Jalkapalloilijalle tärkeää on räjähtävä lähtönopeus, jota tarvitsee ylläpitää vain joitakin kymmeniä metrejä. Kuudellakymmenellä - tai ainakin kolmellakymmenellä - metrillä Rommedahl olisi ollut seisovalla lähdöllä kova pala kelle tahansa, mutta telinelähtö vaatii oman tekniikkansa.
Anonyymi, Suomessa on arvokisojen mitalisteja ollut toisen maailmansodan jälkeen moninkertainen määrä luetteloosi nähden. Pelkästään tällä vuosituhannella Keskisalo ja Holmén. Paitsi jos et hyväksy EM-kisoja arvokisoiksi (tosin listasit Väätäisen...). Mutta on monta olympiamitalistiakin, jotka unohdit: Karvonen, Kantanen, Vasala.
VastaaPoistaKyllä huipulle pääsee eurooppalainenkin ilman dopingia. Mutta pitää olla onnekas, sisukas ja lahjakas.
No joo, en nyt auringontarkkaan luettelointiin pyrkinytkään.
VastaaPoistaJa kuten oikein annoit ymmärtää, kestävyyslajien osalta EM-kisat ovat pelkkä karsinta MM- tai O-kisoihin. Eurooppalainen menestys korkeimmalla tasolla tonnivitosesta ylöspäin on ollut aika satunnaista, Suomesta nyt puhumattakaan. Joskus joku suomalainen on sijoilla ynnä muut, mutta ei sitä vielä menestykseksi osaa lukea, vaikka toinen olisi koko elämänsä radan kiertämiseen uhrannut.
Kannatan siis edelleen väljempää dopingia a) koska ilman sitä tasamaan edustajat eivät ilmeisesti voi mitenkään menestyä ja b) huippu-urheilija ja huippu-urheilun seuraaja ei asian luonteen vuoksi voi tyytyä sijoihin ynnä muut.
Arvostan tietysti tiukkaa asennettasi dopingiin ja kaltaisiasi nuorisotyön tekijöitä, mutta olisi kai rehellistä sanoa, että huippu-urheilusta piirikunnallinen tulostavoittelu on kaukana. Se on vähän kuin alasarjojen jääkiekko. Hieno harrastus, mutta kaukana NHL:stä.
Ano, oleellista ovat säännöt. Yleisurheilu ei ole mitään jääkiekkoa, jossa pelisääntöjä (ja NHL:ssä myös dopingsääntöjä) saa tosiasiallisesti rikkoa. On sovittu että dopingia ei käytetä ja se siitä. Mihin säännöissä vedetään raja, on sitten kysymys mistä voidaan ja pitääkin keskustella. Esimerkiksi nesteytys, astmalääkkeet ja vaikka Pretoriuksen jalkaproteesit ovat rajatapauksia. Vaikkapa verensiirto on kielletty, mutta jos urheilija joutuu onnettomuuteen ja saa hätätilanteessa uutta verta, kuinka pitkä karanteeni seuraa? En tiedä.
VastaaPoistaTosin on myönnettävä, että vaikka säännöt sallisivatkin dopingin käytön, minä en sitä sallisi - terveyssyistä. Pysytään sitten piirikunnallisella tasolla, jos ilman mömmöjä ei pidemmälle pääse.
Itse lasken EM-kisat arvokisoiksi.
Jaska pystytkö antamaan selityksen sille, että eurooppalaiset ovat pärjänneet 800m paremmin kuin monilla muilla matkoilla?
VastaaPoistaOnko 800m jotenkin erityinen matka?
Se piti kysyä että minkälainen on erotuomareiden juoksukunto? Ja avustavien erotuomareiden.
VastaaPoistaTomi, 800 m on erityinen. Syy siihen on se, että maksimiteholla työskenneltäessä anaerobinen energia riittää huipuillakin maksimissaan about 40 sekunniksi. (Tuosta muuten johtuvat 400 sileällä ja etenkin aidoissa usein nähtävät loppusuorasimahdukset.) 800 metrillä aerobisen ja anaerobisen energiatuotannon kestoaika on suunnilleen sama ja siksi välillä 400-800 m ihmisen juoksunopeus putoaa eniten suhteellisesti laskien. Vauhdinjako on siksi suunniteltava erityisen tarkkaan. Tuo oli faktaa. Oma teoriani on, että useimmat juoksevat 800 metriä yksinkertaisesti väärin eli siten, että 1. kierros on noin 3-4 sekuntia toista nopeampi. Tämä on ihmiselle energiantuotannon anaerobisen/aerobisen muuttumisen takia luonnollista. Väitän, että parempia tuloksia saataisiin juoksemalla kierrokset suunnilleen tasoihin. Juri Borzakowski menetteli juuri näin ja pisti afrikkalaisille tehokkasti kampoihin. Muistaakseni myös Vebjörn Rodahlilla oli tällaisia oireita, esmes olympiavoitossaan hänen kierrosaikansa olivat about samat. Tämä juoksutapa kuitenkin tuntuu luonnottomalta ja vaatii siksi kylmää päätä ja tarkkaa suunnittelua. Maailmanennätyksistä Rudishan enkat on juostu 3,2 ja 2,9 s eroilla, häntä edeltäneellä Kipketerillä kiekkojen erot olivat 2,5 s ja 4,6 s, Sebastian Coella 2,3 s. Olisi kiva nähdä, mitä Rudisha saisi aikaan borzakowskimaisella vauhdinjaolla...
VastaaPoistaVieras: Erotuomareilla on ainakin huipputasolla kuntotestit, jotka on selvitettävä tai kortti hyllylle. Kohtuukovakuntoinen pitää olla.
Kiitos Jaska selventävästä vastauksesta.
VastaaPoistaMuutamakin juttu tuli mieleen:
VastaaPoista-Mitäs mieltä Jaska olet on ultramatkoista?
-Oletko koskaan pannut merkille, että Turkilla ja Iranilla oisi maantieteen puolesta ihan hyvät mahdollisuudet menestyä myös talvilajeissa, ainakin alppihiihdossa. Mutta menestystä tullut lähinnä painonnostossa.
-http://www.youtube.com/watch?v=HxTBAhA02SQ Kova veto.
Ultramatkat ovat kova laji ja arvostan niitä suuresti.
VastaaPoistaTurkki ja Iran ovat voimalajien mahtimaita, Iran muuten oli sattuneista syistä vielä vuosikymmen-pari sitten vammaisurheilun mahtimaa. Talvilajien heikkoutta en osaa selittää, mutta arvauksia: ei perinteitä, lyhyt kausi, lunta löytyy vasta liian korkealta.
Linkissä ollut sprintteri oli kuulantyöntäjä (ei tosin erityisen hyvä siinäkään), joka joutui MM-kisoissa sataselle siksi, että Samoan liitto ei tiennyt että satanen on ainoa laji, jolle pääsee ilman tulosrajaa. Olivat lähettäneet paikalle parhaan urheilijansa tietämättä sääntöjä tarkemmin. (Tai jotain tuonnepäin, en nyt tähän hätään käy tarkistamaan yksityiskohtia.)