Rooman legioonat olivat aikansa pelätyin sotajoukko. Valtakunnan hajottua Italian niemimaa oli toistatuhatta vuotta hajaantunut lukuisiin pikkuvaltioihin tai jopa vieraiden valtojen alaisuuteen. Italian yhdistymiseen johtaneen prosessin katsotaan alkaneen Napoleonin sotien päätyttyä ja Italian armeijaa voidaan pitää roomalaisten historiallisen perinteen jatkajana. Onkin aiheellista tutustua sen kunniakkaisiin saavutuksiin.
Maan ollessa 1848 vielä jakautunut käytiin Italian ensimmäinen itsenäisyyssota, jossa Sardinia ja Toscana (lyhyen aikaa myös Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta) taistelivat Itävalta-Unkaria vastaan. Nopean alkumenestyksen jälkeen lyhytaikaiset liittolaiset luovuttivat ja solmittiin seitsemän kuukautta kestänyt aselepo. Tämän päätyttyä itävaltalaiset murskasivat Piedmonten (Sardinia) armeijan Novaran taistelussa, jossa italialaisilla oli miesylivoima (tuhanisina 85 - 76). Tie Sardinian pääkaupunkiin Torinoon oli auki, mutta kuningas luopui kruunusta ja solmittiin rauha.
Sardinialla oli onnekseen fiksu pääministeri, Camillo Cavour. Hän totesi ettei tästä omin voimin tule lasta eikä paskaa ja liittoutui Ranskan kanssa 1859 Italian toisessa itsenäisyyssodassa. Huono onni oli että sodanjulistuksen aikaan ranskalaiset eivät vielä olleet maassa. Hyvä onni oli että sää oli niin kurja, että itävaltalaiset eivät ehtineet edetä kovin pitkälle ennen kuin ranskalaiset tulivat hätiin. Rauhansopimuksessa Itävalta luovutti Lombardian Ranskalle, joka välittömästi lahjoitti sen Sardinialle käynnistäen Italian yhdistymisprosessin toden teolla.
Italian tunnetuin vapaussankari, Giuseppe Garibaldi, kokosi 1860 tuhannen urhon sotajoukon ja lähti valloittamaan Sisiliaa. Tämä sujuikin sutjakasti, koska pahimmillaankin vastassa oli vain kahdentoista tuhannen suuruiset joukot. Asiaa avitti se, että viholliset itsekin olivat italialaisia, komentajat oli lahjottu ja Garibaldi sivumennen sanoen oli ranskalaissyntyinen. Seuraavana vuonna Sisilia liitettiin Sardiniaan ja Italian kuningaskunta julistettiin syntyneeksi.
Melkoinen osa italiankielisiä alueita kuului yhä Itävalta-Unkariin ja sekös spagetinpurijoita nyppi. Kun Preussi liittolaisineen hyökkäsi Itävaltaan 1866, Italia päätti tulla valmiiseen pöytään ja aloitti Itävaltaa vastaan Italian kolmannen itsenäisyyssodan. Italia jakoi armeijansa kahtia, joista toinen puoli otti pahasti takkiinsa Custozan taistelussa kohdatessaan ylivoimaisen (vähän yli puolet italiaanojen vahvuudesta) vihollisen ja toinen puoli näki parhaaksi pysyä lähtöasemissa. Siinä sivussa Italian laivastokin sai turpiinsa. Rauhanteko onnistui sitten paremmin, Itävalta luovutti Ranskalle (minkä hiton takia?) maitaan, jotka Ranska luovutti sitten Italialle.
Italia oli nyt käytännössä yhdistynyt - paitsi että keskellä maata sijaitsi paavin hallitsema Kirkkovaltio. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskuntansa kotimaahan, joten Italia päätti taas käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vallata Rooman. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin, taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta käytännössä jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä via XX Settembre. Paavin haltuun jäi vain Vatikaani.
Pari vuosikymmentä myöhemmin italialaiset tajusivat, että kaikilla merkittävillä mailla on siirtomaa Afrikassa. Niinpä he päättivät vallata Etiopian, joka oli vielä jäljellä. Italialaiset olivat ottaneet oppia briteiltä ja kumppaneilta, jotka olivat havainneet modernin aseistuksen antavan sen luokan edun, että pieni eurooppalaisarmeija kykeni kukistamaan monikymmenkertaisen afrikkalaisjoukon. Valitettavasti strategit eivät ottaneet huomioon italialaiskerrointa. Adwan taistelussa 1896 italialaiset menettivät toistakymmentätuhatta miestä, yli puolet armeijastaan, etiopialaisten kärsiessä vain reilun kymmenen prosentin tappiot. Kun uutiset tästä kiirivät Italiaan, mellakat alkoivat ja sodanvastaisuus kasvoi niin suureksi että päättäjät katsoivat parhaaksi vetäytyä ja nuolla haavansa.
Vuonna 1911 Italia päätti vallata Osmanien valtakunnalta Libyan. Aluksi Italia lähetti paikalle kaksikymmentätuhatta miestä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun vihollisia oli yhtä paljon. Ei vaikka makaroonien aseistus oli ylivertainen - kyseessä oli historian ensimmäinen sota, jossa käytettiin lentokoneita ja panssariautoja. Lisää joukkoja kehiin. Tilanteen ollessa tuhansissa mitattuna 150 - 28 Italian eduksi osmanit hölmöyttään suostuivat ilman suurempia taisteluja rauhaan, jossa Italia sai Libyan.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia oli kolmiliitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa. Italia katsoi kuitenkin parhaaksi olla vähät välittämättä sopimuksesta ja seurata tilanteen kehitystä puolueettomana. Maa pisti keskus- ja ympärysvallat tarjouskilpailuun. Keskusvallat tarjosivat vähemmän ja niinpä Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle 1915. Alpeilla käytiin pari vuotta asemasotaa, jonka jälkeen Caporetton ratkaisutaistelussa italialaiset ottivat taas kerran selkäänsä - heillä kun oli vain 25 divisioonaa keskusvaltojen 15 vastaan. Ympärysvaltojen onneksi keskusvallat eivät älynneet vallata Italiaa ja hyökätä selustaan, joten Italia pääsi onnekseen voittajien puolelle ja sai Versaillesin rauhassa Etelä-Tirolin.
Parikymmentä vuotta myöhemmin oli vuorossa Italian sotahistorian kunniakkain luku, Italian-Abessinian toinen sota. Mussolini päätti näyttää kyntensä ja vallata Etiopian. Noin puoli miljoonaa italialaista vastaan kahdeksansataatuhatta etiopialaista - ja silti Italia voitti! Tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että italialaisten määrä kaksinkertaistui sodan kestäessä ja etiopialaiset oli pääosin aseistettu keihäin tai musketein. Lisäksi Italialla oli noin 600 lentokonetta ja 800 panssarivaunua, kun etiopialaisilla oli kumpiakin kolme. Tämän epäinhimillisen rajun vastarinnan takia Italian pitikin käyttää sinappikaasua ja fosgeenia, jotta maa saatiin vallattua niinkin nopeasti kuin seitsemässä kuukaudessa.
Abessinian menestyksestä innostuneena Mussolini päätti vallata myös Albanian. Toisen maailmansodan esinäytöksessä huhtikuussa 1939 italialaiset joukot miehittivät maihinnousun jälkeen maan vajaassa viikossa vain muutaman sadan miehen tappioin. Miesylivoima oli kahdeksankertainen ja asiaa auttoi se, että Albanian armeijan italialaiset neuvonantajat olivat tehneet vastarinnan lähes mahdottomaksi. Siis hetkinen. Maa joka palkkaa italialaisia neuvomaan sotilasasioissa? Sama kuin hankkisi lätkäkoutsit Ugandasta.
Saksan salamasotamenestyksestä innostuneena Mussolini halusi myös palan Ranskaa. Hitlerin panssarien vyöryessä hän julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. Ranska oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla eikä ehtinyt reagoida. Täysin valmistautumaton Italian armeija puolestaan pääsi liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Eteneminen jatkui aina ensimmäiseen vastarintapesäkkeeseen asti, esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.
Julistaessaan sodan Ranskalle ja Englannille mafiosoilta jäi ilmeisesti huomaamatta, että Libya oli Englannin hallitseman Egyptin rajanaapuri. Aluksi italialaiset etenivät, mutta kohdattuaan vastarintaa perääntyivät. Tältä ajalta väitetään olevan peräisin italialaisten panssarivaunujen innovaatio: vaihdelaatikko, jossa on neljä vaihdetta taakse ja yksi eteen - siltä varalta, että vihollinen koukkaa selustaan. Koko Libyaa britit eivät sentään ehtineet miehittää ennen saksalaisten tuloa hätiin, heillä kun oli käytettävissään vain 36 tuhatta miestä neljännesmiljoonaa italialaista vastaan.
Samaan aikaan italialaisten viisi vuotta aiemmin valtaamassa Etiopiassa molemmat osapuolet kävivät rajoilla asemasotaa vain vähäisin tiedusteluhyökkäyksin. Liittoutuneet keräsivät alueelle lisäjoukkoja ja saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Pari kuukautta myöhemmin alkoi päähyökkäys ja Addis Abeba vallattiin 6.4 brittijoukkojen edettyä noin 20 km päivämarssitahtia Kenian rajalta.
Kärsityt nöyryytykset ottivat sen verran pahasti Mussolinin itsetunnolle, että hän päätti vallata Kreikan omin avuin. No, läheltä piti ettei menettänyt saman tien Albaniaa. Kaksinkertainen miesylivoima, kuusinkertainen määrä lentokoneita ja panssarivaunutilanne 163 - 0 ei riittänyt ja kreikkalaiset olivat kohta melkein puolivälissä Albaniaa. Saksalaiset tulivat taas hätiin ja valtasivat ohi mennessään Jugoslavian.
Samaan aikaan taisteltiin luonnollisesti myös Välimerellä. Italian laivasto oli melkoinen voimatekijä, siihen kuului viisi taistelulaivaa ja toistakymmentä risteilijää lukuisista pienemmistä aluksista puhumattakaan. Ikävä puoli pizzanpaistajien kannalta oli, että Mussolinin mielestä lentotukialukset olivat tarpeettomia. Taranton taistelussa brittiläiset torpedopommittajat muuttivat kolme taistelulaivaa frutti di mareksi.
Siinä sivussa italialaiset lähettivät parisataatuhatta miestä taistelemaan itärintamalla. Eihän siitä hyvä seurannut, kun mozzarella jäätyi korpuksi. Hyökkäysvaiheessa italiaanot eivät ehtineet saksalaisten kyytiin, joten vetäytymisvaiheessa saksalaiset johtajat viisaasti noudattivat usein taktiikkaa, jossa italialaiset jätettiin taas jälkeen suojaamaan vetäytymistä. Tämä olikin kätevää, koska venäläisten eteneminen hidastui jonkin verran heidän kompuroidessaan molemmat kädet pystyssä vastaan tuleviin italialaisiin. Stalingradin jälkeen Mussolini katsoi parhaaksi kutsua jäljelle jääneet joukot kotiin. Samoihin aikoihin Italian laivasto veti kotiin Suomen rintamalla - Laatokalla - olleen neljän torpedoveneen osastonsa. Osaston merkittävin panos Suomen sodankäyntiin oli se, että vetäytyessään se ei viitsinyt ottaa veneitään mukaan, jolloin Suomi sai ostaa ne halvalla.
Vallattuaan Pohjois-Afrikan liittoutuneet tekivät maihinnousun Italiaan heinäkuussa 1943. Parissa kuukaudessa saksalais-italialaiset joukot joutuivat peräytymään melkein Roomaan asti. Tässä vaiheessa Italia noudatti ensimmäisessä maailmansodassa hyväksi osoittautunutta strategiaa voittajan puolelle menemisestä (samaa se oli yrittänyt toisessakin, mutta Mussolini oli veikannut väärää hevosta), antautui ja vaihtoi puolta. Saatuaan italialaisia joukkoja riveihinsä liittoutuneiden hyökkäys luonnollisesti hidastui, etenkin kun vastapuolella olleet saksalaiset pääsivät italialaisista eroon. Liittoutuneilta oli mennyt vajaat kaksi kuukautta edetä peräti 400 kilometriä Italian eteläkärjestä, kun italialaiset taistelivat heitä vastaan. Kun italialaiset taistelivat heidän puolellaan, liittoutuneet pystyivät seuraavan puolentoista vuoden aikana etenemään vain 300 kilometriä.
Historiasta kannattaa ottaa opikseen. Siksi on hämmästyttävää, ettei yksikään maa ole ainakaan virallisesti ottanut sotilasdoktriiniinsa sääntöä: jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, julistamme sodan Italialle. Sen liittyminen vastustajan riveihin parantaa mahdollisuuksia huomattavasti. Kun Berlusconi vetää herneen nokkaansa, näemme taas uljaasti liehuvan Italian sotalipun, tuon ylvään valkoisen ristin puhtaanvalkoisella taustalla!
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Sivallus CXLVII
Tänä jouluna tuli syötyä normaalia vähemmän kinkkua. Kävi näet niin, että nostaessani kypsää, suojaverkkoon pakattua kinkkua uunista tajusin sen muistuttavan erehdyttävästi Jutta Urpilaisen taannoista verkkosukkaposeerausta. Meni jonkin aikaa, ennen kuin kykenin suhtautumaan kinkkuun lievemmällä yökötysreaktiolla kuin fundamentalistimuslimi.
torstai 23. joulukuuta 2010
There is an island called Man
Arvelen, että Jaskan pauhantaa -blogin lukijoista melkoinen osa on ilkeitä netsejä. Heidänlaisiaan tuhmia poikia joulupukki ei muista lainkaan, pukki kun tunnetusti tuo lahjoja vain kilteille pojille ja tytöille. Tuhmille tytöille pukilla taas on muuta tarjottavaa. Joten tässä tuhmille pojille lahjoja korvaamaan tuhti lukupaketti jouluksi eli sarjassa maantieteellisiä erikoisuuksia vuorossa saaret. Pisteet sille, joka tajuaa otsikon sanaleikin! Ainakin likimain pinta-alan mukaisessa järjestyksessä:
Grönlanti on maailman suurin saari. Grönlannin korkein vuori, 3694-metrinen Gunnbjörn Fjeld on Pohjois-Amerikan korkein saarella sijaitseva vuori. Maan käsipallojoukkue on selvinnyt kolmesti MM-kisoihin, mikä on kolmesti useammin kuin esimerkiksi Suomi.
Uusi-Guinea on Oseanian sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan suurin saari ja suurin kahden maan (Papua-Uusi-Guinea ja Indonesia) kesken jaettu saari. Siellä sijaitsee myös korkein saarella oleva vuori, 4884 metriä korkea Puncak Jaya.
Borneo on Aasian suurin saari ja maailman ainoa kolmen eri maan (Indonesia, Malesia, Brunei) jakama saari. Mount Kinabalu (4101 m) on Aasian korkein saarella sijaitseva vuori. Borneolla on myös maailman pisin saarella sijaitseva joki, 1143 km:n pituinen Kapuas.
Madagaskar on Afrikan sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan suurin saari ja maailman suurin yhdelle ainoalle saarivaltiolle kuuluva saari. Saari on pitkään eristyksissä olleena sekä eläimistöltään että kasvistoltaan maailman merkittävimpiä.
Baffininsaari on Grönlantia lukuun ottamatta Pohjois-Amerikan suurin saari. Siellä sijaitsee suurin saarella oleva järvi, Nettilling. Asukkaita on vain vähän toistakymmentätuhatta.
Sumatra on suurin saari, joka kuuluu kokonaan Indonesialle. Kuitenkin Indonesialle kuuluvat osat sekä Borneosta että Uudesta-Guineasta ovat molemmat Sumatraa suurempia.
Honshu on Japanin pääsaari ja väkiluvultaan maailman toiseksi suurin saari. Asukasluvultaan suurin saarella sijaitseva kaupunki - Tokio - sijaitsee siellä.
Victoriansaarella ei ole tungosta: saarella on vähän yli sata neliökilometriä yhtä asukasta kohti.
Iso-Britannia on Euroopan suurin saari sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan. Se on myös suurin saari, joka on tunneliyhteydessä mantereeseen.
Ellesmerensaarelle ovat muuttaneet ilmeisesti ne Victoriansaaren asukkaat, jotka ahdistuivat väentiheydestä. Siellä on tilaa vähän toistatuhatta neliökilometriä jokaiselle asukkaalle.
Sulawesi, entiseltä nimeltään Celebes, on trooppisena saarena suomalaisen nimensä veroinen. Saari on tunnettu erikoisesta eläimistöstään.
Uuden-Seelannin Eteläsaari on maan kahdesta pääsaaresta hieman suurempi, mutta ihmisistä siellä asustaa alle neljäsosa.
Jaava on Indonesian vasta viidenneksi suurin saari, mutta silti yli puolet maan väestöstä asuu siellä. Samalla Jaava on väkiluvultaan maailman suurin saari.
Newfoundland on yksi Kanadan provinsseista, mutta harvempi tietää sen liittyneen Kanadaan vasta 1949. Ennen sitä se oli yksi Ison-Britannian dominioista.
Kuuba on paitsi Karibian suurin saari, myös kommunismin ja vanhojen amerikanrautojen ulkomuseo.
Islanti on maailman suurin vulkaanisesta toiminnasta syntynyt saari.
Hokkaidon yhdistää Japanin pääsaareen Honshuun maailman pisin vedenalainen tunneli, Seikan.
Hispaniola on Dominikaanisen tasavallan ja Haitin jakama saari, joka on asukasluvultaan Pohjois-Amerikan suurin. Saarella sijaitsee maailman matalin saarella oleva kohta, 39 metriä merenpinnan alapuolella oleva Enriquillo-järvi. Jos Grönlantia ei lasketa, on Hispaniolalla sijaitseva 3098-metrinen Pico Duarte Pohjois-Amerikan korkein saarella oleva vuori.
Sahalinin saarella Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitolla oli maaraja Japanin kanssa. Saaren eteläosa - japanilaisittain Karafuto - kuului Japanille vuoteen 1945 asti, kuten nykyisinkin kiistanalainen Kuriilien saariryhmä.
Sri Lanka eli Ceylon sijaitsee 50 kilometrin päässä Intiasta, mutta sitä yhdistää mannermaahan kalkkikivestä muodostunut matalikko, Aataminsilta. Matalikon väitetään olleen kulkukelpoinen vielä 1400-luvulla, kunnes myrskyt syvensivät salmea.
Tasmania oli alkukantaisimman tunnetun ihmisheimon asuinpaikka. Tasmanian aboriginaalit eivät osanneet tehdä tulta itse, vaikka kykenivät ylläpitämään metsäpaloista saamaansa hiillosta.
Devoninsaari on maailman suurin asumaton saari. Yli 55 000 neliökilometriä vapaata maata!
Aleksanterinsaari on Etelämantereen suurin saari. Se paljastui saareksi vasta 1940, koska sen mantereesta erottama salmi on jään alla.
Tulimaa on Etelä-Amerikan suurin saari ja yksi harvoista saarista, jotka on jaettu kahden maan (Argentiina ja Chile) kesken. Jos Etelä-Georgiaa ei lasketa Etelä-Amerikkaan kuuluvaksi, on Tulimaalla sijaitseva 2580 metrin korkuinen Cerro Darwin maanosan korkein saarella sijaitseva vuori.
Novaja Zemljan pohjoissaari olisi huomattavasti korkeammalla listalla, mikäli sitä lähes yhtä suuresta eteläsaaresta erottavaa, kapeimmillaan vain 600 metrin levyistä salmea ei olisi. Saari on tunnettu Neuvostoliiton ydinkoealueena, jossa on räjäytetty mm. kaikkien aikojen voimakkain ydinpommi.
Marajo Amazonin suistossa on maailman suurin makean veden ympäröimä saari. Vaikka saaren itäranta onkin merenrantaa, Amazonin valtavan virtaaman takia vesi on sielläkin makeaa.
Länsimaa on Huippuvuorten suurin saari. Vaikka saaristo kuuluukin Norjalle, myös muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja. Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä ovat pitäneet lähinnä poliittisista syistä kaivostoimintaa yllä.
Kyushu on suurin saari, jolla on siltayhteys itseään suurempaan maa-alueeseen, Honshun saareen.
Sisilia on Etna-tulivuoren ansiosta Euroopan korkein saari.
Bananal on maailman suurin joenhaarojen erottama saari.
Havaiji on saari, jolla sijaitsee juurelta mitaten maailman korkein vuori. Mauna Kea on vain vähän yli neljä kilometriä merenpinnan yläpuolella, mutta merenpohjan tasanko on kuuden kilometrin syvyydessä.
Cape Bretonin saari on suurin saari, jolta on siltayhteys (itse asiassa pengertie) mantereelle.
Leyte kuuluu Filippiinien saaristoon ja on tunnettu Leytenlahdella käydystä maailmanhistorian suurimmasta meritaistelusta.
Kerguelen on Ranskalle kuuluva saari Intian valtameressä. Sitä voi pitää eteläisimpänä Saksan miehittämänä alueena toisessa maailmansodassa, koska saksalainen kaapparialus Atlantis oli ankkuroituna autiolle saarelle korjaustöitä, muona- ja vesitäydennystä varten jouluna 1940. Yksi laivan merimiehistä on haudattu saarelle.
Itä-Falkland on Falklandsaarten kahdesta pääsaaresta suurempi. Siellä on noin kymmenen kertaa niin paljon asutusta kuin vain kahden kilometrin levyisen salmen siitä erottamalla Länsi-Falklandilla. On lähellä, ettei koko Itä-Falkland ole kahtia; saaren pohjois- ja eteläosia yhdistää vain parin kilometrin levyinen kannas. Saaret ovat tunnettuja vuonna 1982 käydystä Falklandin sodasta ja ilmastosta, joka on niin kurja ettei kelpaa edes puheenaiheeksi.
Sjellanti on Tanskan suurin saari ja samalla suurin saari, jolla sijaitsee myös mannerta omistavan maan pääkaupunki.
Guadalcanal, Salomonsaarten suurin saari, ei sotahistorian tuntijoille esittelyjä kaipaa.
Nias on saari, josta on vähemmän iloa Indonesialle kuin suomalaisille sanaristikoiden laatijoille.
Vendsyssel-Thy on uusin suurista saarista. Saari oli vuoteen 1825 asti Jyllannin niemimaan pohjoisosa, kunnes tulva puhkaisi Limvuonon kannaksen. Moni tanskalainenkaan ei luultavasti tajua, että kyseessä on saari.
Isabela on suurin Galapagossaarista, yli puolet koko saariston pinta-alasta. Jos haluaa kiusata ihmisiä, voi kysyä kummalla pallonpuoliskolla elää luonnonvaraisia pingviinejä. Oikea vastaus on, että molemmilla. Maailman pohjoisin pingviinilaji näet elää Galapagoksella, jossa päiväntasaaja kulkee mm. Isabelasaaren halki.
Etelä-Georgia on Etelä-Amerikan korkein saari, siellä sijaitsee lähes kolmekilometrinen Mount Paget. Saari lienee eteläisin paikka, jossa on käyty maasotaa; Falklandin sodan aikana britit valtasivat saaren takaisin sen miehittäneiltä argentiinalaisilta. Saari on tunnettu myös Ernest Shackletonin hätätilanteessa tekemästä saaren ylityksestä, minkä vuorikiipeilijät kykenivät ensi kerran toistamaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Euboia on vain niukasti saari; sitä erottaa mantereesta kapeimmillaan 38 metrin levyinen salmi. Ensimmäinen silta salmen yli rakennettiin vuonna 540.
Gotlanti on suurin kokonaan Itämeressä sijaitsevista saarista. Saaren suomenkielinen nimi on oikeastaan Vuojonmaa.
Manitoulin-saari Huronjärvessä on maailman suurin järvessä sijaitseva saari.
Reunion Intian valtameressä oli ensimmäinen paikka, jossa euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana. Ranskalle kuuluvan saaren aika oli kaksi tuntia Suomea ja Kreikkaa edellä.
Rossinsaari on Antarktiksen korkein saari. Siellä sijaitsee 3794 metriä korkea Erebus, maailman eteläisin toimiva tulivuori.
Vozrozdenija oli ennen saari, mutta Aral-järven kuivuttua siitä on tullut niemi. Vaikka saarelle nykyään pääseekin periaatteessa maitse, vierailua ei uskalla suositella. Eristäytyneisyytensä takia saari näet valittiin Neuvostoliiton biologisten aseiden tutkimuskohteeksi. Saari kuuluu Kazakstanille ja Uzbekistanille, joilla on riitaa rajan tarkasta sijainnista. Epäselvää on se, haluaisivatko ne saaren itselleen vai haluaisivatko ne mieluummin naapurimaan ottavan sen riesakseen.
Teneriffalla sijaitseva 3718 metriä korkea Teide tekee siitä Afrikan korkeimman saaren.
Bioko on Afrikan korkein saari, mikäli Espanjalle kuuluvaa Teneriffaa ja Ranskalle kuuluvaa Reunionia ei lasketa. Yli kolmekilometrisen Pico Basilen lisäksi saarella sijaitsee Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki Malabo.
Morotai Filippiineillä on saari, jolla toinen maailmansota lopullisesti päättyi. Amerikkalaisten vallattua Tyynenmeren saaria monet japanilaissotilaat kieltäytyivät antautumasta. He jäivät viidakkoon piileksimään ja jatkoivat taistelua. Yksi kerrallaan he jäivät kiinni, kuolivat nälkään tai sairauksiin. Viimeisenä jäi nalkkiin Morotain saarella yli 30 vuotta piileskellyt Teruo Nakamura joulukuussa 1974.
Oahu on pinta-alaltaan Havaijin saariryhmän vasta kolmanneksi suurin saari, mutta silti 80 % asukkaista asuu siellä. Saari on tunnettu luonnonsatamastaan, joka taas on tunnettu Japanin liittymisestä toiseen maailmansotaan.
Sansibar on entinen sulttaanikunta, josta tuli brittiläinen dominio. Siellä käytiin maailmanhistorian nopein sota, 38 minuuttia kestänyt konflikti sulttaanin ja brittien joukkojen välillä. (Tanskalaiset yrittivät sittemmin lyödä ennätyksen saksalaisten hyökätessä, mutta sakut pääsivät yllättämään eikä hallitusta saatu koolle ajoissa, joten Tanska antautui vasta kahden tunnin kuluttua.) Saari oli hetken aikaa itsenäinen valtio, mutta yhdistyi sitten Tanganjikan kanssa Tansaniaksi.
Sao Luis Brasiliassa on yli miljoonalla asukkaalla Etelä-Amerikan väkirikkain saari.
Rodos on monelle suomalaiselle tuttu lomakohde, mutta harvempi tietää Itä-Kreikan saariston Dodekanesian olleen vuonna 1911 lyhyen aikaa itsenäinen ja kuuluneen sitten Italialle vuoteen 1945 asti.
Okinawa, karaten kotisaari, vallattiin japanilaisilta rajuissa taisteluissa 1945. Noin miljoonan asukkaan saari oli Yhdysvaltain sotilashallinnon alla vuoteen 1972 asti.
Attu Aleuttien saariryhmässä Alaskassa on ainoa paikka, jossa Pohjois-Amerikan maaperällä käytiin taisteluja toisessa maailmansodassa. Japanilaiset miehittivät saaren 1942 ja amerikkalaiset valtasivat sen takaisin 1943. Taisteluissa kaatui lähes 6000 sotilasta. Saari on myös maailman läntisin paikka, mikäli rajana pidetään kansainvälistä päivämäärälinjaa. Linja tekee Aleuttien länsipuolella mutkan itään, jotta koko Alaska olisi samalla puolella.
Olkhon Baikal-järvessä on Aasian suurin järvessä oleva saari ja samalla suurin järvessä oleva saari, jolle ei ole siltayhteyttä.
Tsushima on tunnettu sen lähistöllä käydystä Venäjän-Japanin sodan meritaistelusta, jossa melkein vuoden ajan maapallon toiselta puolelta purjehtinut Venäjän Itämeren laivasto otti pahasti päihin. Taistelussa käytettiin ensi kerran merkittävissä määrin langatonta lennätintä, joten sen katsotaan aloittaneen elektronisen sodankäynnin historian.
Singapore on suurempi kahdesta (Bahrain on toinen) saarivaltiosta, joista on siltayhteys mantereelle.
Ahvenanmanner on Suomen suurin aito saari. Sitä suurempia ovat Soisalo (ei kelpaa, koska sitä ympäröivät vesialueet ovat eri korkeuksilla) ja Sääminginsalo (ei kelpaa, koska se on irrotettu mantereesta keinotekoisella kanavalla).
Samosir Toba-järvessä Sumatran saarella on maailman suurin saarella oleva saari, 630 km2.
Bornholm on Tanskan itäisin saari. Harvempi tietää, että se oli vuosina 1945-1946 Neuvostoliiton miehittämä. Venäläiset vetäytyivät saarelta, mutta miehityksen seurauksena NATO:n joukkoja ei saarelle saanut tulla, ainoastaan Tanskan omia sotilaita.
Mansaari on Isolle-Britannialle kuuluva itsehallintoalue Irlanninmeressä. Saari on tunnettu hännättömästä kissarodustaan, joka elää ja voi hyvin, toisin kuin manksin kieli, jonka viimeinen natiivi puhuja kuoli 1974.
Ukrewesaari Victoriajärvessä, Tansaniassa on Afrikan suurin järvessä oleva saari. Sen asukkaissa esiintyy runsaasti albinismia.
Mageröyan saarella sijaitseva Nordkapp on norjalaisten rahastusautomaatti silmään sahattaville turisteille; Euroopan pohjoisimpana kohtana markkinoitu näköalapaikka ei ole 1) Euroopan mantereella, 2) edes Norjan pohjoisin kohta (Huippuvuoret ja Karhusaari), 3) edes koko saaren pohjoisin paikka, vaan muutaman kilometrin päässä sijaitseva Knivskjellodden on vielä pohjoisempana!
Saint Helena Etelä-Atlantilla tunnetaan Napoleonin lopullisena karkotuspaikkana. Vastaaviin tarkoituksiin saarta käytettiin myöhemminkin; buurisodan aikana sinne kasattiin vaarallisimmat buurivangit, joukossa myös yksi suomalaisvapaaehtoinen joka kirjoitti kokemuksistaan kirjan.
Mayotte äänesti 1970-luvulla toisin kuin muut Komorien saaret. Muut halusivat itsenäisyyttä, Mayotte päätti pysyä Ranskan yhteydessä. Ainakin BKT/asukas laskettuna kannatti, se on lähes kymmenkertainen verrattuna Komorien valtioon. Kuinkahan korkea se mahtaisi olla ilman siirtomaaherrojen riistoa - vai mitä, vihervasurit?
Jan Mayen on Norjalle kuuluva saari Pohjois-Atlantilla. Saarella on yli kaksikilometrinen tulivuori ja se sijaitsee 70. leveysasteen pohjoispuolella, mutta siitä huolimatta hollantilaiset perustivat sinne valaanpyyntiaseman jo 1600-luvulla.
Ometepe Nicaraguajärvessä on maailman korkein järvessä oleva saari; sillä sijaitseva Concepcion-tulivuori kohoaa 1579 metriä järven pinnan yläpuolelle.
Bugalasaari Victoriajärvessä Ugandassa on maailman suurin sisämaavaltiossa oleva saari, 275 km2.
Malta on suurin saarista, jotka muodostavat samannimisen valtion. Valtion juuret ulottuvat Johanniittain ritarikunnan hallintoon. Toisen maailmansodan aikana Malta sai ensimmäisenä kollektiivisen Yrjön ristin kestettyään saksalaisten piirityksen.
Saint-Pierre ja Miquelon ovat Ranskalle kuuluvia saaria aivan Kanadan rannikolla. Vaikka Saint-Pierre on kooltaan vain vähän yli 10 % alueesta, siellä asuu 90 % asukkaista. Vastaavasti Miquelon kattaa melkein 90 % alueesta mutta vain 10 % asukkaista. Saarten välinen salmi on merimiesten vihaama äkäisten virtojensa takia ja saarten rannoilla onkin yli 600 haaksirikkoutunutta laivanhylkyä.
Hurissalo on Suomen sisävesien suurin saari ja samalla koko Euroopan suurin järvessä oleva saari, 174 km2.
Partalansaari häviää edelliset tittelit Hurissalolle vain neljällä neliökilometrillä, mutta on monin verroin kuuluisampi Sulkavan soutujen ansiosta.
Pääsiäissaari on tunnettu veistoksistaan ja ekokatastrofistaan.
Kinmen on yksi muutamasta Taiwanille kuuluvasta saaresta aivan Manner-Kiinan rannikolla. Kansallisten joukkojen hävittyä sisällissodan ne onnistuivat pitämään Taiwanin lisäksi nämä muutamat saaret hallussaan. Suhteiden ollessa kireimmillään kommunistisen Kiinan kanssa 50-luvulla saaren ja mantereen välillä ammuttiin tykkitulta puolin ja toisin.
Jersey on suurin Brittiläisistä Kanaalisaarista Ranskan rannikolla. Saarten lähes satatuhatta brittiä eli saksalaisten miehitysvallan alla 1940-45.
Kamaran on Jemenille kuuluva saari Punaisessa meressä. Jemenin ollessa kahtiajakautuneena se kuului Etelä-Jemeniin, vaikka matkaa emämaahan oli satoja kilometrejä ja Pohjois-Jemenistä sitä erottaa vain parikilometrinen salmi. Pohjois-Jemen valtasi saaren 1972 ja miehitti sitä maiden yhdistymiseen asti 1990.
Montserratin saarella asui yli 10 000 asukasta vuonna 1995, jolloin tulivuorenpurkaus tuhosi mm. pääkaupungin. Noin kaksi kolmasosaa asukkaista pakeni saarelta, nykyään osa on palannut ja Montserratilla asuu vajaa viisituhatta ihmistä.
Tinian on Pohjois-Mariaanien toiseksi suurin saari. Yhdysvaltojen vallattua sen 1944 siitä tehtiin lentotukikohta, josta lähtivät mm. atomipommit Japaniin pudottaneet B-29 -pommikoneet.
Tristan da Cunha on Isolle-Britannialle kuuluva saari Etelä-Atlantilla ja maailman eristynein asuttu paikka - lähimpään asuttuun saareen, Saint Helenalle, on 2430 kilometriä. Saaren vajaat 300 asukasta puhuvat eristyneisyytensä takia erikoista englannin murretta ja olivat vuosina 1961-63 evakuoituna emämaahan tulivuorenpurkauksen takia.
Robinson Crusoe on saari, jonne vuonna 1704 jätettiin merimies Alexander Selkirk yksin viideksi vuodeksi. Tämän inspiroimana Daniel Defoe kirjoitti kirjan Robinson Crusoe, tai kuten alkuperäinen nimi kuului, The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: who lived Eight and Twenty Years, all alone in an uninhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, wherein all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver'd by Pirates. Written by Himself. (Ja sitten vielä kehdataan syyttää Adolf Hitleriä pitkäpiimäisyydestä hänen annettuaan Mein Kampfin nimeksi aluksi Viereinhalb Jahre (des Kampfes) gegen Lüge, Dummheit und Feigheit.)
Saint Martin Karibialla on yksi harvoista jaetuista saarista ja ainoa paikka, jossa Hollannilla ja Ranskalla on maaraja.
Manhattanin saari on kokenut melkoisen arvonnousun; hollantilaiset ostivat sen intiaaneilta vuonna 1626 summalla, joka vastaa nykyrahassa noin 700 euroa.
Hongkongin saaren britit saivat kiinalaisilta oopiumisodan jälkeen 1841. Saari olisi periaatteessa voinut jäädä brittien haltuun mantereella olleiden alueiden vuokrasopimuksen (1898-1997) umpeuduttua, mutta britit näkivät parhaaksi palauttaa sen Kiinan yhteyteen. Vaikka saarta erottaa mantereesta vain kapea salmi, siltaa ei ole, kylläkin viisi tunnelia.
Ulleung-do on Etelä-Korealle kuuluva saari 120 kilometriä rannikolta itään. Saaresta ei kiistellä, toisin kuin siihen hallinnollisesti kuuluvien 87 km päässä olevien Liancourt Rocks -kallioluotojen omistuksesta. Kyseisillä luodoilla asuu kaksi korealaista.
Pohjois-Sentinel on Andamaanien saariryhmän läntisin saari. Saaren asujaimiston muodostaa Sentinel-heimo, joka on yksi maailman viimeisistä eristäytyneistä ihmisryhmistä. Heidän lukumääränsä arvioidaan olevan viidenkymmenen ja neljänsadan välillä. Edes heidän käyttämästään kielestä ei tiedetä mitään. Tuskin saadaan vähään aikaan tietääkään, asukkaat kun ovat melkoisen vihamielisiä saarelle yrittäviä kohtaan. Muutama vuosi sitten pari kalastajaa erehtyi nuolenkantaman päähän saaresta ja tapettiin välittömästi. Ruumiita hakemaan yrittänyt helikopteri joutui palaamaan tyhjin käsin nuolisateen takia.
Bouvetinsaari on Norjalle kuuluva jäätikkösaari Antarktiksen lähellä. Läheisyys on suhteellista, Bouvet on maailman eristynein saari, koska lähin maa-alue on Antarktis 1750 kilometrin päässä.
Diego Garcia on Brittiläisen Intian valtameren alueen suurin saari. Saaren tuhatkunta asukasta siirrettiin vuonna 1971 Mauritiukselle sotilastukikohdan tieltä.
Hawar kuuluu Bahrainille, vaikka matkaa emäsaarelle on kymmeniä kilometrejä ja saarta erottaa Qatarista vain kapea salmi.
Iso-Diomede on Beringinsalmessa sijaitsevista Diomedesaarista suurempi. Se pienempi kuuluu Yhdysvalloille, suurempi Venäjälle. Saaria erottaa toisistaan vajaan neljän kilometrin levyinen salmi. Kyseessä on ainoa paikka, missä maiden rajavartijat voivat katsella toisiaan. Kylmän sodan aikana salmi tunnettiinkin nimellä "jääesirippu".
Europa Mosambikin kanaalissa on suurin merialueen useista Ranskan hallinnoimista ja Madagaskarin vaatimista saarista. Monella saarista, myös Europalla, on pieni vartiojoukko.
Paalasmaa on Pielisen suurin saari, Suomen sisävesien suurin saari jolle ei ole siltayhteyttä ja Suomen sisävesien korkein saari, saaren korkein kohta on 132 metriä Pielisen pinnan yläpuolella.
Suursaari on suurin Suomenlahden saarista, pinta-alaltaan 21 km2 ja korkeutta sillä on peräti 173 m, joten sillä on hallussaan Suomen saarien korkeusennätys. Vastoin yleistä harhaluuloa se ei kuitenkaan ollut Suomenlahden väkirikkain saari ennen talvisotaa, Lavansaaressa oli enemmän asukkaita, Seiskarissa ja Tytärsaaressa (jossa on sijainnut jopa rautatie) selvästi vähemmän. Saarella käytiin "Lapin sodan ensimmäinen taistelu".
Iwo Jima on sotahistoriasta kiinnostuneille tuttu saari. Sen valtauksessa kaatui noin 18000 japanilaista vain 216 jäädessä henkiin, mutta harvempi tietää taistelussa kaatuneen japanilaiseverstin olleen ratsastuksen olympiavoittaja. Saari oli Yhdysvaltain miehittämä vuoteen 1968 asti.
Nauru, 21 km2, on maailman pienin saarivaltio. Asumiskelpoinen alue on vielä pienempi, koska yli 80 % saaresta on guanokaivostoiminnan autioittamaa. Naurulaiset ovat vaihtaneet muutamaan kertaan puolia Kiinan kysymyksessä, tunnustaen vuoroin kansantasavallan, vuoroin tasavallan, saaneet miljoonia taloustukea molemmilta tunnustamisen takia ja nauraneet koko matkan pankkiin.
Retusaari tunnetaan paremmin nimellä Kronstadt. Nykyään yli 40000 asukkaan saari on ollut Venäjän laivastotukikohta jo 300 vuotta. Parhaiten se tunnetaan bolsevikkeja vastaan tehdystä Kronstadtin kapinasta vuonna 1921.
Amantani Titicaca-järvessä lienee Etelä-Amerikan suurin järvessä oleva saari. Vain viisitoista neliökilometriä - Suomen järvissä on yli kolmekymmentä suurempaa saarta!
Foula on Shetlandsaarten kaukaisin saari. Saarella on parhaimmillaan asunut parisataa ihmistä, nykyinen väkiluku on kolmisenkymmentä. Siellä noudatetaan ainutlaatuista ajanlaskua: Ison-Britannian siirtyessä gregoriaaniseen kalenteriin 1752 Foula pitäytyi juliaanisessa. Kalenterit ovat sen jälkeen poikenneet toisistaan siten, että vuodet 1800 ja 1900 olivat juliaanisen kalenterin karkausvuosia, mutta eivät gregoriaanisen. Ensimmäisellä kerralla Foula noudatti juliaanista sääntöä, toisena gregoriaanista. Sen seurauksena saaren nykyinen kalenteri on 12 päivää gregoriaanista jäljessä ja päivän juliaanista edellä. Odotamme mielenkiinnolla, mitä saarella tapahtuu seuraavana poikkeusvuonna 2100.
Krakatau on tulivuorisaari Jaavan ja Sumatran välissä. Saari räjähti tulivuorenpurkauksessa 1883, surmaten noin 40000 ihmistä. Saaren keskelle syntyi kolmen jäännössaaren keskelle laguuni, johon alkoi muodostua uusi saari 1930. Nykyään saari kohoaa keskimäärin 6,8 metriä vuodessa laavavirran ansiosta.
Kookossaarten suurin saari on kooltaan vähän yli kuusi neliökilometriä, hieman alle puolet kokonaispinta-alasta. Saaret olivat käytännössä maailman viimeinen feodaalinen valtio, niiden muutamaa sataa asukasta hallitsi Clunies-Rossin perhe aluksi brittien, sitten Australian mandaatilla vuoteen 1978 asti.
Bikini toimi Yhdysvaltojen ydinkoealueena. Siellä räjäytettiin maailman ensimmäinen vetypommi 1954.
Clipperton on Ranskalle kuuluva pieni atolli Tyynellä valtamerellä keskellä ei-mitään. Lähin maa on Meksiko vajaan tuhannen kilometrin päässä. Atolli on ollut asumaton vuodesta 1938. Sitä ennen siellä harjoitettiin guanon louhintaa. Meksikon vallankumouksen aikana 1910-luvun puolivälissä huoltokuljetukset unohtuivat muutamaksi vuodeksi ja suurin osa asukkaista kuoli keripukkiin. Jäljelle jäi yhden miehen lisäksi 15 naista ja lasta. Lopun voi lukea tästä.
Grimsey. Islantia pidetään arktisena saarena ja useimmille onkin yllätys, että se on kokonaan napapiirin eteläpuolella. Islannin ainoa napapiirin pohjoispuolelle yltävä alue on Grimseyn saaren pohjoisosa.
Navassa on Yhdysvalloille kuuluva majakkasaari Haitin, Jamaikan ja Kuuban muodostamassa kolmiossa.
Pitcairn on tunnettu Bounty-laivan kapinallisten pakopaikkana. Saaren nykyiset 50 asukasta ovatkin kapinallisten ja polynesialaisnaisten jälkeläisiä. Itse Pitcairn on kooltaan alle viisi neliökilometriä, saariryhmän suurin saari Henderson on alaltaan kahdeksankertainen mutta asumiskelvoton.
Carolinesaari Kiribatilla on maailman itäisin paikka, mikäli rajana pidetään kansainvälistä päivämäärälinjaa. Linja tekee Kiribatin kohdalla mutkan länteen, jotta koko valtio saadaan samalle puolelle rajaa. "Väärällä" puolella rajaa oleminen ei saaren asukkaita hetkauta, koska saari on ollut asumaton vuodesta 1991 alkaen ja muutos linjan länsipuolelle tuli voimaan vasta 1995.
Hornossaari on Kap Hornin sijaintisaari, ei siis Tulimaa kuten usein luullaan.
Spratlysaaret, yhteispinta-ala alle viisi neliökilometriä, ovat noin 750 pientä asumatonta saarta Etelä-Kiinan merellä. Niistä kiistelee kuusi maata: Kiina, Taiwan, Vietnam, Malesia, Filippiinit ja Brunei. Saarista 45 on jonkin osapuolen miehittämiä. Saarilla itsellään ei ole kellekään mitään käyttöä, mutta niiden ja merialueen luonnonvarat saattavat osoittautua arvokkaiksi. Myös samankaltaisista Paracelsaarista kiistellään, mutta osapuolina ovat ainoastaan Kiina ja Vietnam.
Gruinardin saarella Skotlannin pohjoisrannikolla tehtiin toisen maailmansodan aikana kokeita biologisilla aseilla, tarkemmin sanoen pernarutolla. Maihinnousu saarelle oli ehdottomasti kiellettyä pitkään. Yli 40 vuotta myöhemmin alle kahden neliökilometrin kokoiselle saarelle ruiskutettiin 280 tonnia formaldehydiliuosta ja karanteeni päättyi muutamaa vuotta myöhemmin 1990.
Stephenssaarella Uudessa-Seelannissa esiintyi lentokyvytön isovilistäjä -niminen lintu, joka oli kuollut kaikkialta muualta sukupuuttoon. Kuoli pian myös tältäkin saarelta, koska majakanvartijoilla oli kissoja.
Suvereniteettisaaret ovat Tornionjoessa sijaitsevia, usein muotoaan ja sijaintiaan joen virtausten takia muuttavia saaria, joiden omistajat asuvat eri puolella valtakunnanrajaa kuin saaret itse ovat. Osa saarista kuuluu Suomelle, osa Ruotsille, mutta niiden omistajat ovat siis vastavuoroisesti naapurimaasta. Saarten ainutlaatuinen omistusoikeus tunnustettiin Haminan rauhassa 1812. Saarten erikoista järjestelyä on yritetty purkaa useita kertoja kahdensadan vuoden aikana, mutta tehtyjen sopimuksien monimutkaisuus ja sadat omistajat ovat tehneet sen käytännössä mahdottomaksi.
Seili on Turun saaristossa oleva saari, joka toimi Suomen spitaalisten karkotuspaikkana 1300-luvulta vuoteen 1785. Saarelle tulevien oli otettava mukaansa joko arkku tai puuta sen rakentamista varten eikä paluuta ollut. Sittemmin saarella toimi mielisairaala ja nykyään Turun yliopiston tutkimuslaitos.
Surtsey syntyi tulivuorenpurkauksesta Islannin etelärannikolle 1963. Saaren odotetaan katoavan aikanaan eroosion takia.
Helgoland on neliökilometrin kokoinen saari Pohjanmerellä Saksan rannikolla. Se kuului briteille 1807-1890, jolloin saari vaihdettiin Saksan kanssa Sansibariin. Fyysikoille saari on pyhää maata, koska Werner Heisenberg kehitti kvanttimekaniikan periaatteet siellä oleskellessaan. Toisen maailmansodan jälkeen saarta käytettiin pommimaalina 1945-1952, kovimmassa paukussa 1947 oli 6800 tonnia räjähteitä. Epäiltiin olevan mahdollista, että saari tuhoutuisi kokonaan. Näin ei sentään käynyt, mutta saaren muoto muuttui. Asukkaiden palatessa 1952 edessä oli melkoinen räjähteiden raivausoperaatio.
Kaffeklubben Grönlannin pohjoisrannikolla on maailman pohjoisin saari, kooltaan noin neliökilometri.
Marakib on Libyan suurin saari, pinta-ala noin neliökilometri. Se lienee suhteessa rannikkovaltion pinta-alaan laskettuna kunkin maan suurimmista saarista pienin, alle miljoonasosa koko maan pinta-alasta.
Monuriki Fidzillä oli elokuvan Cast Away - tuuliajolla autio saari. Suuri vääryys oli se, että Wilson-lentopallo ei päässyt edes ehdokkaaksi sivuosa-Oscariin. On se mennyt huonommillekin näyttelijöille.
Utö on Suomen eteläisin asuttu saari, noin 50 asukasta.
Palagruza on alle puolen neliökilometrin kokoinen kallioluoto keskellä Adrianmerta. Omistushistoria: -1861 Molempien Sisiliain kuningaskunta, -1873 Italia, -1918 Itävalta-Unkari, -1947 Italia, -1992 Jugoslavia, nykyään Kroatia. Että viitsivätkin vaivautua mokoman takia.
Ball's Pyramid on noin 30 hehtaarin kokoinen tulivuoren jäänne parinkymmenen kilometrin päässä Australiaan kuuluvasta Lord Howen saaresta. Saaren korkein kohta on 562 metriä merenpinnan yläpuolella ja se valloitettiin ensi kerran 1965.
Shag Rocks on kuuden kallioluodon läjä Etelä-Atlantilla keskellä ei-mitään ja ehkä maailman tylyin saariryhmä. Ensimmäinen maihinnousu sinne tehtiin helikopterilla 1956.
Pirunsaari oli Ranskan Guayanan vankisiirtolan pahamaineisin paikka. Toisin kuin Henri Charriere kuuluisassa kirjassaan Papillon kertoo, hän itse ei koskaan ollut vankina saarella, vaan mannermaalla.
Ellis Island on New Yorkin edustalla sijaiseva saari, joka toimi siirtolaisten tarkistuskeskuksena 1892-1954. On arvioitu, että saaren kautta kulki noin 12 miljoonaa siirtolaista. Vapaudenpatsas sijaitsee viereisellä Liberty Islandilla.
Ukonsaari Partalansaaren Kulkemusjärvessä lienee noin kymmenen hehtaarin suuruisena Suomen suurin saari saaressa.
Märket on Suomen läntisin piste ja pienin kahden maan (Suomi ja Ruotsi) jakama meren saari. Suomalaiset rakensivat saarelle majakan, jonka huomattiin myöhemmin sijaitsevan Ruotsin puolella. Siksi rajan kulkua muutettiin 1981 erikoisesti mutkittelevaksi, jotta majakka saatiin Suomen puolelle, molemmat maat saivat saaresta yhtä suuren osan eikä rantaviivan omistus muuttunut.
Deverallsaari Antarktiksella lienee maailman eteläisin saari.
Franchettisaaren Etiopiassa olevassa 103 metriä merenpinnan alapuolella olevassa Afrerajärvessä väitetään olevan maailman matalimmalla oleva saari. Jos näin on, niin ainakaan Kuolleessameressä tai Genesaretinjärvessä ei pitäisi olla saaria.
Victoriasaarella sijaitsevan järven saarella sijaitsevan järven saari on suurin "kolmoissaari", alaltaan noin 1,6 hehtaaria. Suomessa ei kolmoissaaria tiettävästi ole.
Orba Co -järvellä 5209 metriä merenpinnan yläpuolella sijainnevat maailman korkeimmalla olevat saaret.
Penon de Alhucemas, puolitoistahehtaarinen linnakesaari on Ceutan ja Melillan ohella yksi Espanjan siirtomaa-ajan jäänteistä Marokon rannikolla.
Bogskär, ehkä noin 500 neliömetriä, on virallisesti Suomen eteläisin kohta, mutta jos tarkkoja ollaan, aivan sen eteläpuolella on muutama luoto, joista eteläisin on parinkymmenen neliön kokoinen läntti.
Rockall Irlanninmeressä saattaa hyvinkin olla maailman luotaantyöntävin paikka. Strategiset mitat: pituus 31 m, leveys 25 m, korkeus 21 m, etäisyys lähimpään maa-alueeseen vähän yli 300 km. Kivi julistettiin Ison-Britannian alueeksi 1955 siinä pelossa että Neuvostoliitto hyödyntäisi aluetta, virallinen tunnustus omistukselle tuli 1972. Ensimmäinen maihinnousu luodolle onnistui 1811.
Suomen korkeimmalla sijaitseva saari lienee noin 200 neliömetrin kokoinen luoto 1025,5 m merenpinnan yläpuolella sijaitsevassa nimettömässä järvessä.
Scarborough-matalikko on ryhmä pieniä kareja, joiden omistuksesta kiistelevät Filippiinit, Kiina ja Taiwan. Kuten kuvasta näkyy, muulloin kuin tyynellä säällä ja laskuveden aikana saaria miehittävien joukkojen sotilaista pidemmät tarvitsevat kumisaappaita ja lyhyemmät snorkkelia.
Socotra Rock ei ole saari. Se on kivi juuri merenpinnan alapuolella keskellä Itä-Kiinan merta, 149 km lähimmästä maasta. Kiina ja Etelä-Korea riitelevät, kummalle kohouma kuuluu vaikka mikään kansainvälinen oikeus ei tunnusta muuta kuin merenpinnan yläpuolelle ulottuvat saaret eikä sellaista myrskyä olekaan että kivi edes vähän välkähtäisi aallonpohjassa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Sivallus CXLVI
Nobelin palkinnon luonnontieteissä (fysiikka, kemia ja lääketiede) on saanut yhteensä 542 eri henkilöä. Alan uskoa rotujen ja uskontojen tasavertaisuuteen, jos joku löytää tästä joukosta yhdenkin afronilootikon tai osoittaa syrjinnän syyksi siihen, että ottelussa juutalaiset - muslimit tilanne on 124 - 2.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Sivallus CXLV
Tilastotiedot osoittivat, että ulkomaalaisten osuus käräjäoikeuksissa tuomituista on 9,1 %, kun ulkomaalaisia Suomessa on 4,0 %. Tämä on selvä osoitus rasismista: poliisi jahtaa ja oikeudet tuomitsevat ulkomaalaisia innokkaammin kuin suomalaisia. Erityisen pahasti viranomaisrasismi näkyy kolahtavan Somalian kansalaisiin, joita rangaistujen joukossa oli lähes tuhat, kun heitä asuu Suomessa alle viisituhatta. Jos poliisi jahtaisi suomalaisia yhtä suurella innolla kuin somaleja, noin miljoona suomalaista saisi vuosittain tuomion.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Sivallus CXLIV
Esimerkkinä epäonnistuneesta valtiosta (failed state) käytetään useimmiten Somaliaa. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Somaliassa on ainakin yksi asia selvästi paremmin kuin Suomessa: maasta muuttavia somaleja on enemmän kuin maahan muuttavia somaleja.
tiistai 14. joulukuuta 2010
Vuoden 1918 sota
Muistuma lukion historiantunnilta. Edellisen oppitunnin läksy - Suomen yhteiskunnallinen tilanne ensimmäisen maailmansodan aikana ja jääkäriliike - on juuri kuulusteltu. Opettaja kääntää piirtoheitintaulun kirjoitustauluksi ja pyörittelee tussia kädessään vähän hämillisen näköisenä. Sitten tuttu rykäisy ja uuden aiheen aloitus: "Seuraavaksi käsittelemme sotaa, jolla on monta nimeä. Eri osapuolet ja erilaisen poliittisen näkemyksen kannattajat kutsuvat sitä eri nimillä. Jotkut kutsuvat sitä vapaussodaksi, jotkut kansalaissodaksi, toiset veljessodaksi, sisällissodaksi, luokkasodaksi tai punakapinaksi. Puolueettomin nimitys kaikista lienee... (kääntyy taululle, irrottaa tussista tupin ja kirjoittaa yllä olevan otsikon.)
Sodasta on kulunut kohta sata vuotta ja sen viimeisen veteraanin kuolemasta kohta kaksi vuotta. Silti ei ole erityisen viisasta perjantai-iltana eteläpohjalaisen nakkikioskin jonossa käyttää tapahtumista nimitystä kansalaissota. Vastaavasti punavihreässä ympäristössä saa fasistin leiman puhumalla vapaussodasta.
Usein väitetään talvisodan arpeuttaneen vuoden 1918 haavat. Osin totta, mutta pinnan alla kytee yhä tulehdus, jonka näkyvin oire on erimielisyys sodan nimestä. Poliittisesti supervärittyneet luokkasota ja punakapina ovat sentään poistuneet kielenkäytöstä lähes kokonaan, vaikka niidenkin käyttöön tietty oikeutus on. Tosiasia on, että osapuolet suurimmaksi osaksi jakautuivat yhteiskuntaluokkiensa mukaisesti, joten luokkasota on ymmärrettävä. Samoin kuin punakapina siksi, että de jure Suomen hallitus oli valkoisten hallitus.
Veljessota puolestaan on nimityksenä yhtä keinotekoisen makuinen kuin aspartaami, aivan kuten otsikon vuoden 1918 sota. Virallisessa kielenkäytössä nykyään useimmin esiintyvä sisällissota ei ole huono, mutta sen heikkoudet ovat paitsi nimityksen kuluneisuus (melkein joka maassa on ollut omansa), myös se, että sotaan sekaantui sekä venäläisiä että saksalaisia joukkoja.
Jäljelle jäävät kansalaissota ja vapaussota, molemmat poliittisesti värittyneitä. Juice Leskinen kertoi, että hänen muuttaessaan Tampereelle ihmiset tulivat kyselemään, kummalla puolella isoisä oli - eivätkä he tarkoittaneet kannattiko hän Tapparaa vai Ilvestä. Eikä siinä mitään, mutta vastaus ratkaisi, kelpasitko joukkoon vai et.
Kysymys esivanhempien osapuolesta voidaan esittää myös Yhdysvalloissa. Siellä siihen ei kuitenkaan liity tuomitsemista. Tähän voi tietysti todeta, että siellä sisällissodasta on kulunut yli 50 vuotta pidempi aika kuin Suomessa. Totta, mutta haavat umpeutuivat huomattavasti nopeammin. Tämä siitä huolimatta, että vastakkainasettelun aihe oli vähintään yhtä tulenarka kuin Suomessa.
Hävittyään sodan etelävaltiot olivat jonkin aikaa poliittisessa paitsiossa, mutta jo sodan päättymistä seuranneena vuonna ensimmäiset etelävaltiot saivat edustajansa takaisin kongressiin ja viimeisetkin viisi vuotta sodan päättymisen jälkeen. Etelän sotaveteraanien muistoa alettiin kunnioittaa julkisesti jo pian sodan päätyttyä ja heidän veteraanijärjestönsä perustettiin 1889. Pohjoisen vastaava järjestö oli perustettu jo 1866, vuosi sodan päättymisen jälkeen. Etelän ja pohjoisen veteraanien ensimmäinen virallinen yhteistapaaminen oli jo vuonna 1875 Bunker Hillissä, Yhdysvaltain vapaussodan taistelupaikalla. Vuonna 1881 Pohjoisvaltioiden veteraanit laskivat seppeleensä Etelävaltioiden kaatuneiden haudoille New Orleansissa, minkä jälkeen läheinen yhteistyö alkoi. Merkittävin huipentuma oli Gettysburgin taistelun 50-vuotisjuhla 1913, johon osallistui kymmeniätuhansia taistelun veteraaneja molemmilta puolilta.
Viimeisten veteraanien kuoltua 1950-luvulla veteraanijärjestöjen työtä ovat jatkaneet heidän jälkeläistensä järjestöt läheisessä yhteistyössä. Historianelävöittäminen ja uudelleenesittäminen ovat suuressa suosiossa - isoimmissa tapahtumissa on kymmeniätuhansia osanottajia. Monet heistä ottavat jonkun esivanhempansa tai muun sukulaisensa roolin.
Yhdysvallat on selvinnyt sisällissotansa traumoista ja molempien osapuolien veteraaneja kunnioitetaan tasapuolisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että etelän poliittiset tavoitteet hyväksyttäisiin.
Sama ajattelutapa on omaksuttava myös Suomessa. Molempien osapuolten veteraaneja on kunnioitettava. Samoin kuin Yhdysvalloissa etelä on myöntänyt olleensa väärässä orjuuskysymyksessä, on Suomessa vasemmisto - esimerkiksi itse punaisten tärkeimpiin johtajiin kuulunut Oskari Tokoi - myöntänyt punaisten tappion olleen Suomen onni.
Kun sotaan lähdettiin, sekä punaiset että valkoiset sanoivat taistelevansa vapauden puolesta. Valkoiset voittivat ja ottivat käyttöön nimityksen vapaussota. Oikeiston pitää kuitenkin muistaa, että punaiset torpparit jos ketkä taistelivat vapautensa puolesta. Ja he sen myös saivat - sodan merkittävimpiä seurauksia oli torpparivapautus. Lakiin kuului aluksi punakaartilaispykälä, joka sulki pitkät vankeustuomiot saaneet pois lain piiristä, mutta pykälä kumottiin pian lain tultua voimaan eikä käytännössä vaikuttanut mitenkään.
Ainoa oikea nimitys vuoden 1918 tapahtumille Suomessa on vapaussota. Oikeiston on hyväksyttävä, että punaiset taistelivat vapautensa puolesta. Vasemmiston on hyväksyttävä, että nimitykseltä riisutaan sen tähänastinen poliittinen merkitys.
Kun sodan nimestä päästään yksimielisyyteen, jokainen suomalainen voi ilman leimatuksi tulemisen pelkoa ottaa selvää, kummalla puolella esivanhemmat olivat ja olla ylpeä heistä. Olisi hienoa ajatella kahden suomalaisen käyvän rakentavaa keskustelua, jossa selviäisi heidän isoisiensä olleen samassa taistelussa, toinen punaisten ja toinen valkoisten riveissä. Tai elävöittävän historiaa amerikkalaiseen malliin, pukeutua ajan vaatteisiin ja uudelleennäytellä tapahtumia.
Tämä esitys tulee puolueettomalta taholta - isoisät olivat vapaussodassa eri puolilla rintamaa, mutta talvisodassa molemmat rinta rinnan Summassa.

maanantai 13. joulukuuta 2010
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Sivallus CXLII
Muslimiterroristien itsemurhaiskut ovat hieno homma, mitä enemmän sitä parempi - kunhan niissä ei kuole muita.
lauantai 11. joulukuuta 2010
Juoskaa järveen
Blogissa alkaa uusi, epäsäännöllisin väliajoin ilmestyvä sarja maantieteellisistä erikoisuuksista. Ensimmäisenä vuorossa järvet. Luettelo on pinta-alan mukaisessa järjestyksessä.
Kaspianmeri. Maailman suurin järvi on siis nimeltään meri. Paitsi että se on maailman suurin järvi, se on samalla järvi jonka rantaviivaa kuuluu useimmille valtioille, kaikkiaan viidelle. Järvi sijaitsee Kaspian syvängössä ja sen pinnan korkeus vaihtelee pitkissä sykleissä. Nykyään pinta on 28 metriä merenpinnan alapuolella, kuten 1920-luvullakin. Siinä välissä pinta putosi 32 metriin, kunnes se alkoi taas nousta vuonna 1977. Laskuojaton Kaspianmeri on luonnollisesti suolainen, mutta suolapitoisuus vaihtelee kuten Itämeressäkin. Keskimääräinen suolapitoisuus on 1,2 % eli vähän yli kolmannes merivedestä. Suurimmillaan pitoisuus on kapean kannaksen erottamassa Gara-Bogazin lahdessa, jossa se on jopa yli 30 %. Kaspianmeren pinnan ollessa matalalla koko lahti saattaa kuivua, kuten kävi 1984. Vuonna 1992 veden noustua erottava kannas puhkesi taas ja lahti täyttyi vedellä. Kuulostaa pikkujutulta, mutta tosiasiassa lahti on pinta-alaltaan Laatokkaa suurempi!
Yläjärvi eli Lake Superior on Pohjois-Amerikan Suurista järvistä suurin ja samalla maailman suurin makeavetinen ja laskujoellinen järvi. Sen veden vaihtumisaika on mahtava; kestää lähes 200 vuotta, kunnes järven vesi on uudistunut.
Victoriajärvi on Afrikan suurin järvi ja eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista. Vieraslajien istuttaminen ja leviäminen on tuhonnut suuren osan alkuperäisestä faunasta ja saastuminen on tehnyt järven veden käyttökelvottomaksi.
Huronjärvi ja Michiganjärvi lasketaan yleensä kahdeksi eri järveksi, vaikka niiden vedenkorkeus on sama ja niitä erottava Mackinacin salmi on kapeimmillaankin kahdeksan kilometrin levyinen. Mikäli kokonaisuus laskettaisiin yhdeksi järveksi, se olisi maailman suurin makeavetinen järvi. Toisaalta Michiganjärvi on suurin kokonaan yhdessä maassa sijaitseva järvi. Huronjärvessä taas on Manitoulin-saari, joka on maailman suurin järvessä sijaitseva saari.
Tanganjikajärvi oli ennen Neuvostoliiton hajoamista useimman valtion jakama järvi. Sen vedet huuhtelevat peräti neljän maan rantaviivaa. Lähes puolitoista kilometriä syvä järvi on maailman toiseksi syvin. Sen vesi on emäksistä, keskimääräinen pH-arvo on 8,4. Tämän takia järveen on kehittynyt pääosin oma, erikoisiin oloihin sopeutunut eläimistö.
Baikal on maailman syvin järvi, virallisen tiedon mukaan syvin kohta on 1637 metriä. Järven keskisyvyyskin on peräti 738 metriä, joten se on vesitilavuudeltaan maailman suurin makean veden allas. Järven veden vaihtumisaika on 330 vuotta. Jos Kaspianmerta ei lasketa, Baikal on Aasian suurin järvi. Venäjän-Japanin sodan aikana 1904-1905 Siperian radan ainoa puuttuva osa oli Baikalin eteläkärjen kiertävä pätkä, joten talvella kiskot laskettiin jäälle joukkojen ja tarvikkeiden kuljettamiseksi nopeammin.
Iso Karhujärvi on suurin kokonaan Kanadassa sijaitseva järvi ja pohjoisimpia maailman suurista järvistä.
Njassa- eli Malawijärvessä on enemmän kalalajeja kuin missään muussa järvessä. Järvi sai alkuperäisen nimensä Livingstonelta, joka kysyi paikallisilta järven nimeä saaden vastaukseksi njassa. Noloa asiassa on se, että njassa tarkoittaa paikallisella kielellä järveä, joten järven nimeksi tuli suoraan käännettynä Järvijärvi. Järvellä käytiin myös ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen - no, sanaa meritaistelu ei voine käyttää ja järvitaistelu taas kuulostaa höntiltä, joten sanottakoon laivastotaistelu.
Iso Orjajärvi on käännösvirhe; englanninkielinen nimi Great Slave Lake on käännetty suoraan suomeksi. Noloa on, että slave ei tässä yhteydessä tarkoita orjaa, vaan slavey-intiaaniheimoa. Järvi on Pohjois-Amerikan syvin, maksimisyvyydeltään 614 m.
Eriejärvi on Suurista järvistä matalin, sen keskisyvyys on vain 19 metriä ja suurinkin 64 metriä. Koska järven tilavuus on suhteellisen pieni ja sen rannoilla on paljon teollisuutta, järvi saastui pahoin 1960- ja 70-luvuilla.
Winnipegjärvi on maailman suurin yhdellä ainoalla sisäisellä hallintoalueella (Manitobassa) sijaitseva järvi.
Ontariojärvi on Suurista järvistä pienin pinta-alaltaan, mutta keskimäärin 86 metriä syvänä vasta toiseksi pienin tilavuudeltaan.
Balkhas on erikoinen siksi, että järven länsiosa luokitellaan makeavetiseksi (keskiarvo 0,074 %), kun taas itäosa on suolaista vettä (keskiarvo 0,35-0,6 %). Lisäksi länsiosan vesi on hyvin sameaa, kun taas itäosan kirkasta. Laskujoettoman ja matalan järven syvinkin kohta on vain 26 metriä ja keskisyvyys alle kuusi metriä.
Laatokka on suurin kokonaan Euroopassa sijaitseva järvi. Taitaa olla viisainta, etten kirjoita enempää, ettei karjalainen vereni kuohahda liikaa.
Vostokjärvi on maapallon suurista järvistä viimeisenä löydetty; vasta 1973 ja sen todellinen koko selvisi vasta 1996. Selitys asialle on se, että järvi sijaitsee Antarktiksen napajään alla. Veden lämpötila järvessä on noin kolme astetta pakkasen puolella, sulana se pysyy paineen ansiosta. Koska järven epäillään olleen eristyksissä jopa 25 miljoonaa vuotta, sen mahdollisten elämänmuotojen uskotaan olevan varsin mielenkiintoisia. Toistaiseksi kairauksia ei ole tehty järveen asti, etteivät sen mahdolliset ekosysteemit altistuisi ulkomaailman mikrobeille. Vostok on myös todennäköisesti maailman eteläisin järvi.
Äänisellä, toisin kuin muilla Karjalan suurilla järvillä eli Laatokalla ja Saimaalla, ei ole omaa norpan alalajiaan. Äänisennorppa on kuitenkin tiettävästi ollut olemassa, mutta kuollut sukupuuttoon jo esihistoriallisella ajalla.
Titicaca on Etelä-Amerikan suurin järvi ja samalla suurista järvistä korkeimmalla sijaitseva - aallot loiskuvat 3821 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on myös korkeimmalla sijaitseva järvi, jossa harjoitetaan kaupallista - hmm - järvenkulkua. Järvellä on laskujoki, mutta se on varsin vaatimaton, koska pääosa vesistä poistuu järvestä haihtumalla. Järven vesien lopullinen päätepiste on suolainen ja käytännössä laskujoeton Poopojärvi.
Nicaraguajärvi on Keski-Amerikan suurin järvi. Järvessä sijaitsevalla Ometepe-saarella on tulivuori, joka kohoaa 1579 metriä järven pinnan yläpuolelle, mikä on lajissaan maailmanennätys.
Taimyr sijaitsee soisella alueella ja sen keskisyvyys on alle kolme metriä, suurinkin vain 26 metriä. Järvi on avantouimarin paratiisi, koska se on jään peitossa syyskuusta kesäkuuhun. Lämpimimmillään vesi on elokuussa, keskimäärin seitsenasteista.
Turkanajärvi on maailman suurin aavikolla sijaitseva järvi. Sen vedenpinta vaihtelee suuresti ja laski kymmenen metriä vuosien 1975-93 välisenä aikana. Järvi on tunnettu siitä, että sen ympäristöstä on löydetty paljon ihmisen kantamuotojen fossiileja.
Issyk Kul on lievästi suolainen, laskujoeton järvi Kirgisiassa ja tunnettu Silkkitien etappina. Vaikka se sijaitseekin korkealla vuoristossa, se ei jäädy kylminäkään talvina, kiitos suuren syvyytensä. Järven veden kastelukäyttö on laskenut sen pintaa kymmenellä metrillä ja se laskee yhä noin viisi senttiä vuodessa. Tosin keskiaikana sen pinta oli vielä kahdeksan metriä nykyistäkin alempana.
Vänern on Euroopan Unionin suurin järvi. Se on osa 1800-luvulla rakennettua Ruotsin teollistumisessa keskeistä Götan kanavan vesiväylää, joka veneilijöiden keskuudessa tunnetaan nimellä "divorce ditch". Nimitys kuvastaa ongelmia, joita veneilijäpariskunnat kohtaavat yrittäessään selviytyä sen suluista.
Nettillingjärvi on maailman suurin saaressa sijaitseva järvi. Vaikka järvi on 30 metriä merenpinnan yläpuolella, siellä elää norppia, jotka eivät liene omaa alalajiaan. Ruokavalio on kovin yksipuolinen, sillä järvessä esiintyy vain kolme eri kalalajia.
Araljärvi oli pitkään listoilla maailman neljänneksi suurin järvi. Vasta Neuvostoliiton hajottua paljastui eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista: järvi oli kutistunut noin kymmenesosaan entisestään Amu-Darja ja Syr-Darja -jokien kuivuttua lähes kokonaan keinokastelun takia. Järven lähellä sijainnut ydinkoevyöhyke oli tehnyt osasta aluetta radioaktiivista ja yhdellä saarista kokeillut biologiset aseet olivat muuttaneet saaren kielletyksi ja hengenvaaralliseksi. Kuivumisen takia järven suolapitoisuus nelinkertaistui ja monet eliölajit kuolivat sukupuuttoon. Kolmeen osaan hajonneen järven pohjoisosaa on onnistuttu elvyttämään rakentamalla pato, joka estää sen vesien virtaamisen kuivuvaan eteläosaan. Pohjoisosan veden pinta on noussut 12 metriä.
Manitobajärvi on maailman suurista järvistä matalin. Jonkin verran Suur-Saimaata suuremman järven suurin syvyys on vain seitsemän metriä ja keskisyvyys kolmisen metriä.
Iso Suolajärvi on varsin vaatimaton verrattuna siihen, että se oli vielä 15 000 vuotta sitten kooltaan yli kymmenkertainen Bonnevillejärvi. Järven pinnankorkeus vaihtelee noin seitsemän metrin verran ja koska järvi on matala, sen seurauksena suolapitoisuuden vaihtelu on viiden ja 27 prosentin välillä. Yksikään kala ei selviä tällaisesta ja siksi järvessä ei olekaan selkärangallisia vesieläimiä.
Saimaa ei oikeastaan ole järvi, vaan monta järveä jotka sattuvat olemaan suunnilleen samalla tasolla. Aikoinaan järvi oli tärkeä kulkureitti ja pitäjänrajat vedettiin sen mukaan, miten veneellä pääsi nopeinta reittiä lähimmälle kirkolle. Tämän periaatteen seurauksena esimerkiksi Kyläniemi kuuluu edelleen Taipalsaaren kuntaan; matka linnuntietä sen kärkiosasta kirkolle on 15 kilometriä, vesitse mutkien takia vähän enemmän. Maanteitse matkaa kertyy lähes 120 kilometriä, minkä taitavat kirkkomatkana Suomessa voittaa vain Kilpisjärvi-Enontekiö ja Näätämö-Inari.
Lake of the Woods ottaa nimiinsä ennätyksen, jonka me suomalaiset mieluummin antaisimme Saimaalle; eniten saaria. Niitä on nimittäin 14500 kappaletta verrattuna aika tarkkaan samankokoisen Saimaan 14000 saareen. Järvi on tunnettu myös siitä, että sen kohdalla Kanadan ja Yhdysvaltojen raja tekee koukkauksen pohjoiseen ja sen rannalla on Alaskaa lukuun ottamatta Yhdysvaltojen pohjoisin piste. Tälle Yhdysvalloille kuuluvalle alueelle pääsee maitse ainoastaan Kanadan kautta.
Eyrejärvi on Australian suurin järvi. Koska järvi on laskujoeton ja matala, sen pinta-ala ja suolaisuus vaihtelee huomattavasti. Järvi on noin 15 metriä merenpinnan alapuolella ollen samalla Oseanian matalin piste, ennätysvedenkorkeus on kuusi metriä yli "normaalin" vuodelta 1974. Kuivina kausina järvi kuivuu kokonaan, jäljelle jää vain muutamia lammikoita. Järven rannat ovat asumattomia, mutta järvellä toimii Lake Eyre Yacht Club, joka järjestää tulvavuosina purjehduksia.
Peipsijärvi on paitsi Viron suurin järvi, myös ilmeisesti suurimman järven jäällä käydyn taistelun paikka. Aleksanteri Nevski kukisti Saksalaisen ritarikunnan joukot vuonna 1242 käydyssä taistelussa, josta Sergei Eisenstein myöhemmin ohjasi kuuluisan elokuvan.
Dongtingjärvi on itse asiassa Jangtse-joen tulva-allas ja sellaisena maailman suurin. Sen normaali pinta-ala on 2820 km2, mutta tulva-aikana laajuutta voi olla jopa 20 000 km2, jolloin se on väliaikaisesti maailman 12. suurin järvi. Järvessä saattaa yhä elää sukupuuttoon kuolleeksi epäiltyjä kiinanjokidelfiinejä.
Tonle Sap on Kamputseassa samannimisessä joessa sijaitseva tulvajärvi, jonka normaali ala on 2700 km2. Monsuuniaikana Mekongiin laskevan joen virtaussuunta kääntyy ja järvi tulvii alaltaan yli viisinkertaiseksi ja metrin syvyisestä kymmenmetriseksi.
Wollastonjärvi Kanadassa on maailman suurin bifurkaatiojärvi. Sillä on kaksi laskujokea, toinen luoteeseen Athabascajärveen ja lopulta MacKenziejoen kautta Jäämereen. Toinen taas laskee koillisesta Churchilljokeen ja sieltä Hudsoninlahteen.
Tsadjärvi on pienin järvi, joka kuuluu neljälle eri maalle. Nykyään sen pinta-ala on vain viisi prosenttia viidenkymmenen vuoden takaisesta. Järvi kuivui miltei kokonaan 1904 ja uudelleen 1984, suurimmillaan pinta-ala oli 1960-luvulla.
Sevanjärvi on Armenian suurin järvi ja järvi, jonka prosentuaalinen pinta-ala sen sijaintimaasta on suurin, noin viisi prosenttia. Tosin Malawijärvi muodostanee Malawista vielä suuremman osan, mutta osia järvestä kuuluu kahdelle muullekin maalle ja tarkan rajan kulku järvellä on epäselvä.
Mälaren on luonnollisella tavalla syntyneistä suurista järvistä uusimpia. Se oli merenlahti vielä 1200-luvulla, mutta Itämeren maannousun takia yhteys mereen katkesi. Nykyään järven pinta on noin 0,7 metriä merenpinnan yläpuolella.
Toba on maailman suurin kraaterijärvi, alaltaan 1130 neliökilometriä.
Saint Clair -järvi on maailman syrjityimpiä järviä. Pohjois-Amerikan Suurten järvien systeemiin sanotaan kuuluvan viisi järveä, mutta silloin unohdetaan Huron- ja Eriejärvien välissä sijaitseva 1114 neliökilometrin suuruinen Saint Clair. Puolustukseksi sanottakoon, että seuraavaksi pienin eli Ontario on alaltaan lähes kaksikymmenkertainen.
Päijänne on lähtökohta maailman pisimmälle luonnonjärvestä lähtevälle vesitunnelille, joka on Delawaren vesitunnelin jälkeen maailman toiseksi pisin.
O'Higgins-San Martin -järvi on 836 metriä syvänä Etelä-Amerikan syvin järvi.
Salton Sea lienee maailman suurin vahingossa syntynyt järvi. Coloradojoen tulviessa vuonna 1905 kastelukanavat pettivät ja vesi purkautui 69 metriä merenpinnan alapuolella sijaitsevalle suolatasangolle. Tätä nykyä järven pinta on laskemassa ja suolapitoisuus on noussut merivettä suuremmaksi, mikä on aiheuttanut kalakuolemia.
Kuollutmeri ei vastoin yleistä harhaluuloa ole maailman suolaisin järvi, sen sijaan se on tunnetusti maailman matalin paikka. Ja matalammaksi menee, Jordanjoen vesi kuluu lähes täysin kasteluun, joten Kuolleenmeren 422 metriä merenpinnan alapuolella oleva pinta laskee yhä.
Taupojärvi keskellä Uuden-Seelannin pohjoissaarta on 616 neliökilometrin kokoisena Oseanian suurin makeavetinen järvi.
Balatonjärvi on Unkarin suurin järvi, jonka rannoilla saksalaiset tekivät toisen maailmansodan viimeisen strategisen hyökkäysyrityksensä alkuvuodesta 1945. Järven yli järjestetään vuosittain 5,2 kilometrin mittainen uintikilpailu.
Te Anau -järvi Uudessa-Seelannissa on tilavuudeltaan Oseanian suurin järvi.
Manasarovar on Tiibetissä sijaitseva, korkeimmalla merenpinnasta (4556 m) oleva suurehko (320 km2) järvi.
Neusiedler See on laskujoeton 315 km2 suuruinen järvi Itävallan ja Unkarin rajalla. Järvi on historian aikana kuivunut useita kertoja, viimeksi 1866. Järvi on syvimmillään vain 180 cm ja sen yli järjestetään ainutlaatuinen "juoksukilpailu", johon saa ottaa osaa jokainen uimataitoinen yli 160 cm pitkä henkilö.
Höytiäinen oli 439 neliökilometrin laajuinen järvi Pohjois-Karjalassa, joka laski Viinijärven kautta Saimaaseen. 1800-luvulla Järvi-Suomessa harjoitettiin usein hedelmällisen viljelysalan lisäämiseksi järvenlaskuja. Näin päätettiin tehdä Höytiäisellekin ja kaivaa kuuden kilometrin mittainen kanava Saimaan Pyhäselkään. Elokuussa 1859 rakennetut padot kuitenkin murtuivat ja vesi karkasi. Hups. Parin viikon sisällä vedenpinta laski kokonaista 7,5 metriä ja myöhemmin vielä pari metriä lisää. Järven nykyinen pinta-ala on 282 neliökilometriä.
Enriquillojärvi on matalin meren saarella sijaitseva paikka. Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan suolajärven pinta on 39 metriä merenpinnan alapuolella.
Kollerujärvi on Intian suurin järvi, kooltaan 245 km2. Aika säälittävää, kun pinta-alaltaan reilun kymmenesosan Intiasta olevassa Suomessa on toistakymmentä suurempaa järveä.
Moerisjärvi on yllätysvastaus kysymykseen, mihin Niili laskee. Välimeri ei ole täysin oikea vastaus, koska Niilistä erkanee pieni sivuhaara, joka päättyy 43 metriä merenpinnan alapuolella olevaan suolajärveen.
Mono Lake on Kaliforniassa sijaitseva suolajärvi. Sieltä on löydetty toistaiseksi ainoa tunnettu elämänmuoto, jonka biokemiassa arseeni korvaa fosforin.
Genesaretinjärvi on tunnettu sen pinnalla aikoinaan järjestetystä kävelytapahtumasta ja sieltä saadusta suuresta kalansaaliista. Nykyään järvi on tunnetumpi siitä, että Syyria haluaisi saada edes kaistaleen sen rantaviivasta, mutta kun maaotteluissa Israelin kanssa on tullut järjestään turpiin, niin palkinto on jäänyt saamatta. Maantieteellisesti järvi on matalimmalla (209 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitseva makeavetinen järvi ja ylipäätään toiseksi matalin järvi, häviten vain Kuolleellemerelle, johon se laskee.
Manitoujärvi Huronin Manitoulinsaaressa on maailman suurin järvessä sijaitseva järvi. Pinta-alaltaan se on 104 neliökilometriä.
Haurokojärvi Uudessa-Seelannissa on 463 metriä syvänä Oseanian syvin järvi.
Loch Ness on tunnettu väitettynä Loch Nessin hirviön asuinpaikkana. Hirviö, jota epäillään enimmäkseen joutsenliskon sukulaiseksi, on yksi monista joiden väitetään asuvan jossain vastaavassa järvessä eri puolilla maailmaa. Loch Nessin tapauksessa havaintojen luotettavuutta arvioitaessa tulee muistaa, että esim. Ballantinen viskitislaamot sijaitsevat Skotlannissa.
Assaljärvi Djiboutissa on 155 metriä merenpinnan alapuolella, Afrikan matalin piste ja samalla maailman suolaisin järvi. Järven suolapitoisuus on 34,8 % eli aika tarkkaan kymmenkertainen valtameriin nähden.
Crater Lake Oregonissa on keskisyvyydeltään (350 metriä) Pohjois-Amerikan syvin järvi, vaikka maksimisyvyydeltään (594 m) se häviääkin niukasti Isolle Orjajärvelle.
Hornindalsvatnet Norjassa on Euroopan syvin järvi, 514 metriä. Järven rannalla juostaan vuosittain maraton, jonka voi sanoa olevan Euroopan syvimmältä oleva juoksukilpailu.
Luganojärvi sijaitsee Sveitsin ja Italian rajalla. Järven rannalla on Campione d'Italian pikkukaupunki, joka kuuluu Italialle, mutta on Sveitsin sisällä oleva enklaavi, jonne pääsee Italian puolelta ilman Sveitsin puolella käyntiä vain vesitse.
Paanajärvellä on hallussaan Suomen järvien syvyysennätys, 128 metriä.
Bernardjärvi Kanadassa väittää olevansa maailman suurin täysin saareton järvi. Kuulostaa uskomattomalta, koska järven pinta-ala on vain 17 neliökilometriä, mutta toisaalta vastaesimerkkiä on vaikea löytää.
Vesijako on sanansa mukainen järvi; bifurkaation takia sillä on laskujoet kahteen eri vesistöön.
Laguna del Carbon on suolajärvi Argentiinassa ja samalla läntisen pallonpuoliskon matalin paikka. Yhdeksän neliökilometrin suuruinen järvi sijaitsee 105 metriä merenpinnan alapuolella.
Peigneurjärvi Louisianassa on esimerkki puutteellisesta insinööritaidosta. Noin kolme metriä syvän, urheilukalastajien suosiman järven alapuolella risteili suolakaivoskäytäviä. Vuonna 1980 öljy-yhtiö päätti suorittaa järvellä koeporauksen. Loppu onkin arvattavissa. Poran osuessa kaivoskäytävään vesi purkautui valtavalla paineella, murskaten kaivoksen seinämät ja yhtyen mereen vievään maanalaiseen käytävään. Tätä nykyä järven vesi on suolaista, sen keskisyvyys on vain metri mutta syvin kohta yli 60 metriä.
Sanabriajärvi on Espanjan suurin luonnonjärvi. Sillä ei kannata suomalaisille paljon kehuskella, koska järven pinta-ala ylittää niukasti kolme neliökilometriä.
Ylempi Dumbelljärvi Ellesmeren saarella lienee maailman pohjoisin järvi. Lähes ympyränmuotoisen järven halkaisija on noin kilometri ja leveysaste reilusti yli 82.
Gieddejavri on Suomen korkeimmalla sijaitseva järvi, jolla on nimi. 1075,6 metriä merenpinnasta oleva noin kymmenen hehtaarin kokoinen järvi on puoliksi Norjan alueella. Sen lähistöllä oleva muutaman neliökilometrin kokoinen, tunturien välissä oleva kumpuileva alue on hieman yli kilometrin korkeudessa ja sen läpi kulkeneena omakohtainen näkemykseni on, että kyseessä on Suomen karuin seutu.
Jellyfish Lake on suurin viidestä Palaulla sijaitsevasta pienestä järvestä, jotka ovat tulleet kuuluisiksi niiden meduusalajien erikoisesta evoluutiosta.
Ojos del Salado on itse asiassa maailman korkein tulivuori, mutta aivan lähellä sen huippua 6390 metrin korkeudessa sijaitsee maailman korkeimmalla oleva järvi, halkaisijaltaan noin sata metriä.
Suomen korkeimmalla sijaitseva järvi on pieni lampi Ridnitshokkatunturin pohjoispuolella. Noin puolen hehtaarin kokoisen lammen korkeus merenpinnasta on hieman alle 1200 metriä. Sen lähellä sijaitsi myös Suomen ainoa jäätikkö, joka tiettävästi suli kokonaan muutamia vuosia sitten.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Sivallus CXLI
Mies tietää tulleensa keski-ikään, kun poikavuosien unelmanaiset poseeraavat ET-lehden kansikuvatyttöinä.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Pitämättä jäävä itsenäisyyspäivän puhe
Yli seitsemänkymmentä vuotta sitten maamme joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Talvisodassa maa onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Hinta oli kallis. Kymmeniätuhansia kuolleita, vielä useampia haavoittuneita, neljäsataatuhatta kotinsa menettänyttä. Sodan päätyttyä marsalkka Mannerheim kirjoitti kuuluisassa päiväkäskyssään: Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet.
Menetetyt alueet saatiin takaisin jatkosodassa, mutta vain lyhyeksi aikaa. Suomen kansa joutui jättämään ikimuistoisesti asuttamansa alueen vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot. On kuitenkin muistettava, että pieni osa Suomen kansaa oli tätä halunnutkin. He olisivat halunneet koko maan Neuvostoliiton vallan alle. Heitä kutsuttiin maanpettureiksi.
Maanpetturi haluaa oman maansa joutuvan vieraan kansan hallittavaksi. Maanpetturi haluaa, että kotimaassa vallalla oleva maailmankatsomus korvautuu toisen kansan vastaavalla. Maanpetturi haluaa tuhota isänmaansa siveelliset arvot.
Mitä olisi Suomessa tapahtunut jos 30. marraskuuta 1939 maahan olisi marssinut neuvostoliittolaisia kommunisteja sadoin tuhansin - mutta aseettomina? Jos he olisivat sanoneet joutuneensa kotimaassaan vainotuiksi? Jos he olisivat siitä huolimatta halunneet tuoda tänne oman kulttuurinsa, oman kielensä, omat tapansa, oman yhteiskuntajärjestelmänsä, omat lakinsa?
Varmasti jotkut olisivat toivottaneet heidät tervetulleiksi - hehän tulivat rauhan aikein. Varmasti nämä samat sinisilmät olisivat ymmärtäneet heidän halunsa säilyttää omat tapansa. Varmasti muutamat olisivat iloiten tervehtineet Suomen vähittäistä muuttumista Neuvostoliiton vasallivaltioksi kommunistien maahanmuuton lisääntyessä.
Luultavasti näin ei kuitenkaan olisi tapahtunut. Suomen kansan enemmistö ja ennen kaikkea esivalta eivät olisi hyväksyneet maan "rauhanomaista" soluttamista. Rajan ylittäneet olisi käännytetty takaisin. Siksi Stalin aloitti talvisodan. Edelleen jotkut historiantutkijat pohtivat, olisiko talvisota voitu välttää. Tietysti olisi voitu - suomalaiset olisivat voineet jättää ampumatta takaisin.
Suomi ei ole joutunut aseellisen hyökkäyksen kohteeksi kymmeniin vuosiin. Silti maassamme asuu ihmisiä, jotka eivät halua sopeutua suomalaisiin arvoihin, vaan haluavat korvata ne omillaan. He ovat tulleet maahan rauhanomaisesti, aidosti vainottuina tai sellaisiksi tekeytyneinä. Maamme viranomaiset ovat tämän sallineet. Aivan samoin vasta itsenäistyneen maamme viranomaiset sallivat vainottujen venäläisemigranttien tulon maahamme. Ero on siinä, että nämä emigrantit sopeutuivat talon tavoille ja kunnioittivat niitä. He eivät yrittäneet muuttaa Suomea Venäjäksi, Neuvostoliitosta puhumattakaan.
Monilla nykyisistä maahanmuuttajista on toiset aikeet. He eivät kunnioita Suomen lakeja, eivät yritä sopeutua, vaativat oman sharia-lakinsa käyttöönottoa.
Se suomalainen, joka kannattaa näitä vaatimuksia, on yksiselitteisesti maanpetturi.
Se maahanmuuttaja, joka ottaa omakseen suomalaiset arvot ja moraalin, on maahan tervetullut. Joka vaatii oman maansa tapoja tai uskontonsa lakeja Suomeen, on maasta karkotettava.
Ilmari Turja kirjoitti näytelmässään Jääkäri Ståhl niistä nuorista miehistä, jotka oman henkensä ja tulevaisuutensa uhalla lähtivät Saksaan hakemaan sotilaskoulutusta isänmaan vapauttamiseksi vieraan vallan alta. Näytelmän yhtenä sivuhenkilönä oli jääkäriliikettä vastustanut rovasti, joka lausui: Veljeni kauppaneuvos sanoo, että Suomi ei kykene tulemaan toimeen itsenäisenä.
Lausunto kuulostaa kovin samalta kuin nykyään niin yleinen "Suomi ei tule toimeen ilman maahanmuuttoa". Väittämä, joka on muuttunut totuudeksi koska sitä on hoettu riittävän kauan ja kovalla äänellä.
Suomi ei olisi kyennyt tulemaan toimeen itsenäisenä, jos se olisi sulkenut rajansa täysin. Arktinen maa ei kykene tuottamaan kaikkea tarvitsemaansa. Mutta Suomi on kyennyt tulemaan toimeen itsenäisenä, koska se on tehnyt yhteistyötä ja käynyt kauppaa muiden maiden kanssa.
Suomi ei tule toimeen ilman oikeanlaista maahanmuuttoa. Tarvitsemme positiivisia vaikutteita ja erikoisosaajia sellaisille elämänalueille, missä oma tietotaitomme on puutteellista. Mutta tulemme toimeen ilman destruktiivista maahanmuuttoa, sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät halua ottaa suomalaista työmoraalia, kulttuuria ja arvoja omikseen. Jokainen tällainen maahanmuuttaja on Suomelle haitallinen.
Virkamieskuntaamme on pesiytynyt selkärangaton joukko, joka on hyväksynyt destruktiivisen maahanmuuton. Heidän elämäntehtävänään tuntuu olevan suomalaisten arvojen musertaminen, moraalin rapistaminen, kansan ja kulttuurin korvaaminen toisella.
Jokaisen rehdin suomalaisen on toimittava yhteisen isänmaamme parhaaksi. Me emme saa alistua vaatimusten edessä. Meidän on puolustettava suomalaisuutta, se on meidän velkamme isoisovanhemmillemme, jotka tekivät Suomesta itsenäisen maan, velkamme isovanhemmillemme, jotka ankarina sotavuosina pelastivat maamme. Suomi taisteli talvisodassa, vaikka taistelu vaikutti epätoivoiselta. Nyt monet ovat henkisesti lannistuneet monikulttuurisuuden edessä. Mutta kuten vain kahdentuhannen jääkärin esimerkki osoittaa, pieni päättäväinen joukko voi innostaa muun kansan. On uskottava ja jaksettava, lannistavan mielialan keskelläkin.
Onneksi isänmaallisuutta ei ole vielä tehty rangaistavaksi. Tänäkin itsenäisyyspäivänä tiemme vie hautausmaalle. Jokaiselle lapselle on yksi kynttilä, jonka he laskevat sankarihaudoille ja sytyttävät vainajien muistoksi. Siellä lepäävät heidän isoisoisänsä, isosetänsä ja -enonsa, jotka yhdessä aseveljiensä kanssa kerran pelastivat maamme joutumasta vieraan vallan, vieraan maailmankatsomuksen ja vieraiden siveellisten arvojen alle.
Siellä seisoessamme muistan aina Jääkärimarssin sanat: Kun painuvi päät muut kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!