perjantai 4. kesäkuuta 2010

Sivallus XCIV

Rauhan saamiseksi Lähi-itään taitaa olla vain kaksi vaihtoehtoista ratkaisua.
A: Arabit lakkaavat haluamasta tappaa juutalaiset sukupuuttoon.
B: Juutalaiset lakkaavat haluamasta jäädä henkiin.

3 kommenttia:

  1. Koska kummatkin osapuolet tietävät olevansa oikeassa, en jaksa uskoa että pysyvää rauhaa voidaan edes teoriassa saada aikaan. Rauha edellyttäisi jonkinasteista oman egon kyseenalaistamista ja sehän ei käy päinsä kummankaan leirin kulttuureissa.

    Veikkaan, että tuolla tullaan mättämään niin kauan kuin jommalta kummalta loppuvat resurssit - josta tulikin mieleeni, että kumpaakaan osapuolta ei pitäisi mitenkään auttaa. Jos sota on todettu viimeiseksi keinoksi selvittää erimielisyydet, niin kai tuo tie sitten pitää kulkea loppuun asti ja mitä nopeammin saavat selvitettyä erimielisyytensä, sitä vähemmän kärsimystä pitkässä juoksussa.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Ja koska on kutakuinkin mahdotonta ajatella, että israelilaiset kykenisivät - tai edes haluaisivat - tappamaan kaikki arabit, niin konfliktilla taitaa pitkällä tähtäimellä olla vain yksi mahdollinen lopputulos.

    VastaaPoista
  3. Hehee, mutta kun juutalaiset ovat alunperin arabeja, jotten esiisät kulki aikoinaan kaksoisvirtain maasta nykysen palestiinan alueelle jokunen tuhat vuotta sitte.
    jossain ohjelmasssa näytettiin äärijuutalaisia, eikait ne eronneet paljoa muuten näista talebaaneista, paitsi että hattu tais olla turbaanin sijasta...

    VastaaPoista