Kun vertaa ihmislajia lähimpiin sukulaisiinsa tai aikaisimpiin kehitysvaiheisiinsa, voi havaita lajimme evoluutiolla olleen viimeisen muutaman miljoonan vuoden ajan kolme päätavoitetta. Kaulasta ylöspäin evoluutio on tuunannut ihmistä ajattelemaan tehokkaammin ja ranteista alaspäin toimimaan hienomekaanisesti paremmin. Näitä kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaiken muun evoluution tavoitteena on ollut kehittää ihminen juoksemaan pitkiä matkoja mahdollisimman nopeasti.
Kaikista eläimistä ihmisellä on kaikkein paras matkakestävyys ja sitkeys. Kaikista eläimistä ihminen kykenee juoksemaan yhtäjaksoisesti pisimmän matkan. Ihminen kykenee pitkällä matkalla juoksemaan minkä tahansa muun eläimen näännyksiin. Ainoastaan susi pärjää ihmisen seurassa tässä suhteessa.
VastaaPoistaNäin on. Vuosia sitten tuli töllöttimestä dokkari bushmanneista, jossa näytettiin miten antilooppi juostiin kumoon. Tapa, jolla se tehtiin lienee ihmiselle vuosimiljoonien kuluessa kehittynyt luontainen juoksutapa. Ei äkillisiä spurtteja eikä myöskään tasaista jolkotusta, vaan vauhtileikittelymäistä menoa vaihtelevassa maastossa. Olen koettanut hyödyntää vastaavaa ajattelua valmennushommissani.
VastaaPoistaTuli mieleen viimeisimpääsi liittyen, olisiko neanderthalilaisten tappiolla mitään tekemistä huonomman juoksukyvyn kanssa? Te cro-magnonit kykenitte juoksemaan saaliin paremmin kiinni ja tarvittaessa hyökkäämään neanderthalien kimppuun ollessanne ylivoimaisia ja pakenemaan alivoimaisina, joten me neanderthalit jäimme jalkoihin...
Kaikista eläimistä ihmisellä on kaikkein paras matkakestävyys ja sitkeys. Kaikista eläimistä ihminen kykenee juoksemaan yhtäjaksoisesti pisimmän matkan. Ihminen kykenee pitkällä matkalla juoksemaan minkä tahansa muun eläimen näännyksiin. Ainoastaan susi pärjää ihmisen seurassa tässä suhteessa.
VastaaPoistaIhmisistä kestävimmäthän kykenevät juoksemaan toistasataa kilometriä lähes yhteen menoon. Mieleen muistuu, että yksi ultrajuoksija juoksi Australian ympäri (n. 27 000 km) vuodessa.
Tässä alan suurin legenda.
VastaaPoista