maanantai 17. toukokuuta 2010

Maastojen jälkipuinti

Sattuneesta syystä pari sarjaa jäi käytännössä seuraamatta, joten ei sen syvällisempää analyysiä, kunhan muutamia huomioita.

Säätila aiheutti ennakkokaavailuihin varmasti yllätyksiä, koska näin keväällä urheilijan elimistö ei ole vielä sopeutunut kuumuuteen. Etenkin alkupään kisojen aikana paahtava helle oli kilpailuun valmistautuville myrkkyä, iltapäivällä yltynyt tuuli helpotti edes vähän oloa.

Viisi ilahduttavinta asiaa:
1. Jukka Keskisalon kevätkunto. Mies näytti loppusuoralla siltä kuin olisi kevyeltä aamulenkiltä tulossa.
2. Oskari Pennasen ylivoimainen esitys M19-sarjassa. Voimaa, taitoa, kestävyyttä.
3. Jussi Utriaisen voitto 12 km:llä ja mitali nelosella. Utriainen on saanut itsensä kovaan kuntoon, suorituksen arvoa nostaa säätila, mikä ei tuplasuoritusta ainakaan helpottanut.
4. Saara Pekkarisen hopea naisten sarjassa. Piti pitkään jopa Johanna Lehtistä kovilla.
5. Osanottajien määrä. Häntäpään juoksijoilla ei ole mitään häpeämistä näissä karkeloissa, voi kun saisi saman osanottoinnokkuuden siirrettyä myös radalle.

Viisi dramaattisinta tapahtumaa:
1. Pauliina Kanervon dorandopietrimäinen maalisuora. Holtiton horjahtelu ja useita kaatumisia, lopulta ensiapuryhmä korjasi juoksijan talteen kymmenen metriä ennen maaliviivaa ja joukkuekulta jäi haaveeksi.
2. Vasta 13-vuotiaan Johanna Halosen jättipaukkuyllätysmestaruus.
3. Suvi Miettisen hämmästyttävä paluu. Lyhyessä ajassa on tapahtunut huikea edistys, mikä kertoo siitä että potentiaalia on vielä reilusti varastossa.
4. Saara Nikanderin romahdus toisella kierroksella. Kärkipaikka vaihtui sijaksi 12.
5. M22 -sarjan ennakkosuosikkina monien pitämä Tapani Kärjä oli vasta sijalla 21.

Omat ennakkoveikkaukset eivät pitäneet niin hyvin kuin olisi toivonut. Yhdeksästä sarjasta vain viiden mestari meni oikein.
M22-sarjassa en veikannut yhtäkään mitaleille sijoittunutta ennakkoon mitaleille. Jos poistetaan omista etukäteiskaavailuista kisasta poisjääneet ja keskeyttäneet sekä tuloslistoilta ulkomaalaiset, joita en kelpuuttanut omiin kaavailuihini, niin molempien miesten kisojen mitalikolmikko oli oikein, toisessa jopa oikeassa järjestyksessä. Muissakin sarjoissa oikein meni yleensä kaksi mitalistia kolmesta.
Kymmenen nimen listoilta parhaiten onnistui M19-sarja, jossa kärkikymmeniköstä yhdeksän nimeä oli listallani, naisten ja M17-sarjan top kympistä osui kahdeksan (naisten listalle asettamistani yksi oli lisäksi DNS). Epäonnistunein veikkaus oli N19, jossa maaliin tulleista listallani olleista nimistä viisi jäi kymmenen parhaan ulkopuolelle. N17 -sarjassa näitä oli neljä, joista kolme tosin sijoilla 11-13.
Kokonaan listojen ulkopuolelta tuli kolme mitalistia, Tommi Heittola M22-pronssia, Johanna Halonen N17-kultaa ja Sofie Lövdahl, N17 -hopeaa. Näistä tosin Lövdahl olisi ilman muuta ollut listallani, mutta jostain syystä en nähnyt nimeä osanottajalistalta ja jätin pois. Muissa sarjoissa paras listan ulkopuolelta tullut oli yleisimmin sijalla 6, parhaiten onnistui taas M19, jossa seitsemän parasta oli listalla.

Järjestelyt toimivat erinomaisesti, mistä kiitos lahtelaisille. Tapahtumaohjausta on kuitenkin kehitettävä eli draaman kaari on saatava vetävämmäksi, mikäli yleisurheilua halutaan markkinoida laji-ihmisten ulkopuolelle. Urheiluruudussa kisa esitettiin näyttävällä paikalla ja onnistuneesti, paitsi että kameran linssin apinasuodatin oli selvästi jäänyt varastoon, koska yleisön joukossa näkyi yksi turhan ruma naamataulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti