Ruusu on ruusu on ruusu on ruusu

Otsikon toteamuksen kirjoitti Gertrude Stein muunnelmana Shakespearen näytelmässä Romeo ja Julia esiintyneestä Julian toteamuksesta "Ruusu minkä nimisenä tahansa tuoksuisi yhtä suloiselta".

Tämä tekopyhyyttä kuvastava toteamus asioiden kutsumisesta toisella nimellä alkoi jumputtaa päässä, kun luin maanantain Erkko-Sanomista tarinaa islamilaisesta lainasta. Olin tietoinen siitä, että Koraani kieltää koronoton ja islamilaisen lain mukaan toimiva pankki ei saa siksi periä asiakkailtaan korkoa. Tämä ei kuulostanut ekonomisesti kovin järkevältä toiminnalta, kun inflaatio on kautta historian ollut vallitseva asiaintila. Siksi minulle oli muodostunut islamilaisesta pankkitoiminnasta kuva, jossa lainoja varmaan myönnetään harvoin ja niissä kyse on pankin hyötymisestä jollain muilla tavoin. Pankki voisi esimerkiksi myöntää korotonta lainaa rakennusurakoitsijalle, jonka rakentamaan lähiöön muuttaisi pankille uusia asiakkaita. Lisäksi olin päätellyt, että lainaa otettaessa käsittelykulut ovat luultavasti korkeammat kuin länsimaisessa pankkitoiminnassa.

Artikkelista paljastui kuitenkin toinen totuus. Islamilainen pankki myöntää lainoja, joista ei tosiaankaan makseta dinaariakaan korkoa. Sen sijaan niistä saatetaan maksaa kiinteää kuukausimaksua. Herää kysymys, mitä käytännön eroa kuukausimaksulla on kiinteäkorkoiseen annuiteettilainaan? Vastaus: Erot ovat ... ööö ... siis ... ööö ... no siinä sallitussa lainassa maksetaan joka kuukausi sama maksu ja siinä kielletyssä lainassa joka kuukausi sama maksu.
Vastaavasti asuntolaina järjestetään usein siten, että pankki ostaa halutun asunnon, josta asukas maksaa sitten vuokraa tietyn ajan, jonka jälkeen asunto on hänen. Tosin tätä ei kutsuta vuokraksi, vaan talletusten tekemiseksi. Kun tilillä on sitten riittävästi rahaa, asukas "ostaa" asunnon pankilta. Tuohan kuulostaa jo melkein samalta kuin asumisoikeusasunto...

Koska koronotto on kiellettyä, sitä ei tehdä. Sen sijaan tehdään sitä täysin vastaava toimenpide, jota kutsutaan toisella nimellä. Tämä on tietysti erinomaisen kätevää ja sovellettavissa kaikkiin muihinkin tilanteisiin. Kuvitellaanpa, että Koraani sattuisi kieltämään kamelin panemisen (muistaakseni ei kiellä, tosin Koraanin suomenkielisen version olen lukenut vain vanhana käännöksenä, tai siis "selityksenä", koska arabiankielinen on tunnetusti se ainoa oikea). Tällöin Abdullah voisi toki nussia kamelia, koska Koraani kielsi vain panemisen. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että joku oppinut imaami toteaisi tulkinnan olevan tämä. Jos ei toteaisi, niin silloin voi mennä asiaa toisin tulkitsevan imaamin puheille.

Kuten lehdessä kerrottiin: ""Haaste on siinä, että islamilaiset lainatyypit pitää räätälöidä lähes tapauskohtaisesti. Joka maalla ja islamilaisella koulukunnalla on omat tapansa tulkita näitä melko uusia rahoitusinstrumentteja", Silvonen selittää."
Tulkintoja tehdään toisin sanoen siten, että oppineet miettivät, mikä on koronottoa ja mikä ei. Käytännössä tilanne on se, että lainanottaja maksaa lainanantajalle enemmän rahaa kuin on saanut. Takaisin maksettavan pääoman lisäksi pankille maksettavaa rahaa pitää vain pystyä kutsumaan jollakin muulla nimellä kuin korko.

Meidän länsimaissa kasvaneiden perusvirhe on nähdä islamilainen maailma jonkinlaisena yhtenäisenä monoliittina, jossa on vain yksi ainoa (tai kaksi, sunnalaisuus ja shiialaisuus) oppi. Todellisuudessa esimerkiksi kristinusko on kaikkine suuntauksineen islamia yhtenäisempi. Eikä islamilla ole mitään katolisen kirkon paavia vastaavaa hahmoa, ei lähimainkaan. Jopa saman suuntauksen sisällä kaksi imaamia voi antaa täysin ristiriitaisen fatwan samasta asiasta.
Samalla tavalla islam itsessään on erittäin joustava uskonto. Fanaattisuudessa ja säännöissä kyseessä on vain halu tulkita uskontoa tietyllä tavalla. Jos haluaa toisen tulkinnan, tekee sen.

Pankkitoiminta on erinomainen esimerkki. Korottomuus on kaikissa talousjärjestelmissä varma tie tuhoon, joten korkoa on pakko ottaa. Koska se on kuitenkin kiellettyä, keksitään sille toinen nimi. Äsken mainitut Koraanin käännökset ovat toinen esimerkki. Kyseessä eivät siis ole käännökset, vaan ainoan oikean arabiankielisen alkuperäisversion selitykset. Tosin viimeaikainen tutkimus on horjuttanut jopa arabiankielisen version monoliittisuutta.

Shiialaisilla on oma versionsa ovelasta tulkinnasta. Koraani kieltää sukupuolisen kanssakäymisen muutoin kuin avioliitossa, myös oman käden oikeuden. Niinpä paineen kasvaessa turhan suureksi voi solmia väliaikaisen avioliiton. Tällöin avioliitto sovitaan kestäväksi tietyn ajan, jonka jälkeen se on mitätön. Kun aika on tullut täyteen - tai mies saanut pallinsa tyhjennettyä etuajassa ja ilmoittaa eroavansa - avioliitolla ei ole enää mitään juridisia seurauksia, paitsi että naisen tulee odottaa tietty aika, kunnes saa solmia uuden väliaikaisen avioliiton.

Ainoa asia, mistä muslimit tuntuvat pitävän tiukasti kiinni, on sianlihan syöntikielto. Paitsi jos vaihtoehtona on huonompaa ruokaa. Ulkomaalaisia Suomeen sopeuttanut kaverini kertoi hyviä juttuja entisestä työpaikastaan. Muslimeita varten oli aina varattu vaihtoehtoinen ruoka silloin, kun oli sianlihaa. Tällöin tapahtui jompikumpi kahdesta asiasta. Jos ruokana oli sianlihakastiketta ja vaihtoehtona vaikka naudanlihapihviä, muslimit söivät nautaa. Kun ruokana oli herkullisen näköistä kinkkumureketta ja vaihtoehtona kanaviillokkia, tapahtui jako kahteen. Bosnialaiset totesivat, että ei se halal niin tarkkaa ollutkaan ja popsivat kinkkua. Somalit olivat tiukempia ja ottivat kanaa, tosin ilmeet olivat nyrpeät. Sitten illemmalla yhdellä somaleista petti aina hermo kinkkua miettiessä ja hän hiipi salaa lähikauppaan, mistä osti paketin HK:n sinistä ja söi raakana ilman sinappia.

Tarinan opetus?

Islam on uskontona tulkittavissa aivan halutulla tavalla ja silloinkin, kun kielto on yksiselitteinen, voi siitä tinkiä. Tulkintatavan joustavuudessa ei ole eroa kristinuskoon, jossa Raamatusta löytyy useimmiten haluttua näkemystä tukeva kohta ja tarvittaessa voidaan yksikäsitteinenkin lausuma (mitenkäs se Pate nyt sanoikaan naisen vaikenemisesta seurakunnassa) pragmaattisuuden nimissä sivuuttaa.
Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka tämä on hyödynnettävissä. Loogisesti nämä tapaukset osoittavat sen, että islamin lakiin ei voi vedota perusteena. Kielletyt asiat voidaan tehdä sallituiksi kutsumalla niitä toisella nimellä. Käytännössä tällä ei tietenkään ole merkitystä, koska tiedon ja uskon ollessa ristiriidassa usko voittaa aina.