Vuonna 2525

Motto: Historia on tieteistä eksaktein, koska sillä on ainoana mahdollisuus jälkiviisauteen.


Luku 4: Murroksen aika

4.1 Johdanto
Vuosia 1914-2025 kutsutaan murroksen ajaksi. Yhä nytkin, viisisataa vuotta myöhemmin, tuo ajanjakso saa ns. uuden ajan historian merkittävimmän painoarvon oppikirjoissa, sivuuttaen historiallisessa merkityksessään esimerkiksi Napoleonin sotien ajan ja löytöretket. Ainoastaan Rooman valtakunnan aika on yhtä tärkeässä asemassa, mutta se kesti satoja vuosia siinä missä murroksen ajan kestona pidetään yleisesti vain hieman yli sataa vuotta.
Kuten aiemmissa kappaleissa on kerrottu, maailma oli 1900-luvun alussa tilanteessa, jossa se vain "odotti kehittymistään". Kansallisvaltioiden aikakausi oli etenemässä, demokratia nousussa, käytännössä maailman kaikki kolkat oli kartoitettu ja ennen muuta teollinen vallankumous alkanut. Ihmiskunnan tulevaisuudennäkymät olivat ennenkokemattoman valoisat. Voimme vain kuvitella, mitä olisi tapahtunut ilman onnettomia yhteensattumia.

4.2 Ensimmäinen maailmansota
1900-luvun alkupuolella Euroopan suurvallat solmivat keskenään puolustusliittoja, jotka aiheuttivat jännityksen kasvua. Samaan aikaan ne kamppailivat myös globaalista valta-asemasta. Iso-Britannia hallitsi laivastonsa turvin meriä, Ranskalla oli Ison-Britannian tavoin merkittävä määrä siirtomaita Afrikassa ja Aasiassa. Saksa oli osin myöhästynyt siirtomaakilpailusta ja yritti kasvattaa vaikutusvaltaansa. Yhdysvallat noudatti yhä Monroen oppia eikä merkittävästi puuttunut Vanhan Maailman asioihin. Venäjä oli kehittymässä sekä teollisesti että yhteiskunnallisesti.
Kiristyneen jännityksen ja epäonnisten väärinkäsitysten takia eri liittoumiin kuuluneet maat julistivat toisilleen sodan vuonna 1914. Yhtenä syynä sodanjulistuksiin oli se, että ei tajuttu teknologian muuttaneen sodankäynnin luonnetta, vaan uskottiin sodan jäävän lyhyeksi eikä muodostuvan varsinkaan niin tuhoisaksi kuin se osoittautui. Toisin kävi: sota kesti vuoteen 1918 asti, jolloin keskusvallat eli Saksa, Itävalta-Unkari ja Turkki hävisivät ympärysvalloille eli Iso-Britannialle, Ranskalle, Venäjälle ja myöhemmin sotaan liittyneille Italialle ja Yhdysvalloille. Myös useimmat pienemmät maat olivat mukana sodassa.
Ensimmäisen maailmansodan välitön merkitys oli tietyssä mielessä jopa positiivinen. Monikansallinen Itävalta-Unkari hajosi kansallisvaltioihin ja useat maat pääsivät irtautumaan Venäjän imperiumista. Ihmiskunta olisi voinut nuolla haavansa, ottaa opikseen ja jatkaa eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä sodan vaikutus oli kuitenkin negatiivinen pääasiallisesti kolmesta syystä. Ensinnäkin Saksalle annetut kovat rauhanehdot kylvivät toisen maailmansodan siemenen. Toiseksi Venäjällä pääsivät valtaan kommunistit, jotka nimesivät maan Neuvostoliitoksi ja tällä tapahtumalla oli merkittävä vaikutus 1900-luvun loppupuolen kehitykseen. Kolmanneksi ensimmäisen maailmansodan teollinen tappaminen konetuliaseineen ja myrkkykaasuineen horjutti vakavasti länsimaista kehitysuskoa. Teknologinen kehitys kyllä jatkui jopa kiihtyvällä tahdilla seuraavat sata vuotta, mutta henkisen degeneraation ja sivistyksen rappeutumisen katsotaan alkaneen ensimmäisestä maailmansodasta.

4.3 Toinen maailmansota
1930-luvulla Saksassa nousi valtaan kansallissosialistinen puolue johtajanaan Adolf Hitler. Puolueen menestys perustui suurelta osin saksalaisten kokemaan katkeruuteen ensimmäisen maailmansodan tappioista ja ankarista rauhanehdoista, mitä vauhditti myös maailmanlaajuinen lamakausi. Puolue onnistui saavuttamaan valtaan päästyään suuren kansansuosion talouden elvyttyä ja luvattuaan saksalaisille parempaa tulevaisuutta. Hitlerin johdolla Saksa teki rauhanomaisesti useita aluevaltauksia 1930-luvulla liittäen itseensä mm. Itävallan ja Tsekkoslovakian.
Saksan hyökättyä Puolaan 1939 alkoi toinen maailmansota. Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan Puolalle tekemänsä lupauksen mukaisesti. Saksa menestyi sodan alkuvuosina loistavasti ja hyökkäsi myös Neuvostoliittoon 1941. Vuoden 1942 aikana Saksa hallitsi liittolaisensa Italian kanssa käytännössä koko Manner-Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Sodan kulku oli kuitenkin jo kääntynyt Saksan ja Italian liittolaisen Japanin hyökättyä Yhdysvaltoja vastaan. Tämä toi Yhdysvallat mukaan sotaan myös Saksaa ja Italiaa vastaan eli akselivaltoja vastaan.
Yhdysvaltojen geopoliittisesti turvallinen asema yhdessä maan ylivertaisen teollisuuskapasiteetin kanssa takasi sen, että liittoutuneiden voitto akselivalloista oli vain ajan kysymys. Tämä saavutettiin 1945, ensin Saksan ja sitten Japanin antauduttua ehdoitta. Italia oli vaihtanut puolta jo aiemmin. Voittojen hinta oli kuitenkin kova. Sodassa kuoli noin 60 miljoonaa ihmistä. Japani antautui vasta sitten, kun Yhdysvallat oli tuhonnut teknologiansa uusimmalla tuotteella, atomipommilla, kaksi japanilaiskaupunkia. Ironisesti tätä tekoa pidetään nykyään syynä siihen, että ihmiskunta säästyi 1900-luvun loppupuolella ydinsodalta - sen tuhot oli jo lievemmässä mittakaavassa kerran nähty ja ilman tätä kokemusta ydinaseen käyttökynnys olisi ollut huomattavasti matalampi.
Toisen maailmansodan kaksi tuhoisinta seurausta olivat ensinnäkin Neuvostoliiton kasvanut vaikutusvalta. Länsiliittoutuneiden poliittisen heikkouden ja naiiviuden vuoksi se kykeni kaappaamaan vaikutuspiiriinsä koko Itä-Euroopan, jonka ansiosta aiemmin vain paikallisena voimatekijänä olleesta kommunismista tuli globaali peluri. Vielä tuhoisampi seuraus aiheutui Saksan kansallissosialistisen aatteen sivujuonteesta. Kansallissosialismiin kuului voimakkaana tekijänä juutalaisvastaisuus. Saksalaiset tuhosivat keskitysleireillään järjestelmällisesti suurimman osan Euroopan juutalaisista. Kuolonuhrien määrä oli miljoonia. Tämä sai omalta osaltaan länsimaat yliherkiksi vähemmistöjen kohtelulle ja omaksumaan tuhoisan kulttuurirelativismin, mikä tarkoitti kaikkien kulttuurien näkemistä samanarvoisina riippumatta siitä, minkälaisen yhteiskunnan ne saivat aikaan.

4.4 Vastakkainasettelun aika
Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa pidetään kaksinapaisuuden aikana. Maailma oli karkeasti ottaen jakautunut kahteen leiriin, läntiseen kapitalistiseen ja itäiseen sosialistiseen. Etelässä oli sitten kolmas maailma eli kehitysmaat. Aiemmin nämä maat olivat olleet länsimaiden, lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan siirtomaita. Ne kuitenkin itsenäistyivät vähitellen, enimmäkseen 1960-luvulla. Lähtökohdat olivat kohtuullisen hyvät. Aiemmista endeemisten heimosotien ajasta oli siirrytty järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, jonka siirtomaaisännät olivat tuoneet mukanaan. Siirtomaa-ajan päätyttyä elintasokuilu länsimaihin nähden vastoin odotuksia kuitenkin kasvoi. Samoin kasvoi väkiluku. Siirtomaa-ajan lopusta 1960 vuoteen 2015 esimerkiksi Afrikan väkiluku nelinkertaistui. Kehittynyt maailma ei käytännössä reagoinut väkiluvun kasvuun. Oikeastaan se tahtomattaan sitä edisti kehitysavulla ja lääketieteellis-agrologisella kehityksellä.
Kehittyneissä maissa huomio oli noin vuoteen 1990 asti keskittynyt idän ja lännen eli sosialismin ja kapitalismin väliseen kilpailuun. Aluksi kehitys oli tasaväkistä, mutta erityisesti informaatioteknologian kehittymisen myötä vapaaseen kilpailuun perustunut järjestelmä osoitti pian ylivertaisuutensa sosialistiseen suunnitelmatalouteen verrattuna. Elintasokuilu lännen ja idän välillä repesi toden teolla 1970-luvulla ja 1980-luvulla kommunismin romahdus oli jo odotettavissa. Tämä tapahtui lopullisesti vuoden 1990 paikkeilla, jonka jälkeen entiset kommunistimaat muuttuivat kapitalistisiksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut kapitalismin voittokulkua. Sosialistinen propaganda oli saanut monet kapitalistisissa maissa asuvat uskomaan sosialismiin. (Sosialistimaat olivat suljettuja eivätkä kapitalistimaat käytännössä päässeet levittämään niissä omaa propagandaansa - asukkaat saivat kyllä tietoja epävirallisia kanavia pitkin, mikä olikin sosialismin romahduksen välitön syy.) Kapitalistimaissa asuneiden sosialistien eliitti hakeutui yleensä aatteellisista syistä julkishallintoon yritysten sijaan. Sosialismin romahdettua tämä virkakoneisto ajautui aatteensa menetettyään suurelta osin helppoon ratkaisuun eli vasemmistolaisen aatteen mutatoitumiseen kulttuurirelativismiin, johon kuuluivat usein esimerkiksi pasifismi, vegetarismi ja muiden kuin länsimaalaisten suosiminen ns. positiivisella syrjinnällä.

4.5 Menetetyt tilaisuudet
1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä vastakkainasettelun aika oli ohi. Tuolloin ihmiskunnalla oli vielä mahdollisuutensa välttyä katastrofilta. Oli ollut ymmärrettävää, että ydinsodan uhan alla kahden järjestelmän kilpaillessa keskenään ei kehitysmaissa tikittävään väestöpommiin kiinnitetty huomiota. Sen sijaan on jälkikäteen katsoen erittäin outoa, että siitä ei välitetty vastakkainasettelun päätyttyäkään. Tuolloin olisi pitänyt olla selvää, että kaksi tekijää eli kehitysmaiden holtiton väestönkasvu ja tuolloin etenkin Lähi-idässä voimatekijänä ollut islamin usko suvaitsemattomuudessaan tulisivat muodostumaan ongelmaksi, ellei niihin ripeästi puututtaisi. Mitään ei kuitenkaan tehty kahdenkymmenenviiden vuoden etsikkoaikana. Syitä tähän on lueteltu aiemmissa kappaleissa, mutta ne koostetaan tähän vielä täydennettynä luettelona aikajärjestyksessä:
1) Ensimmäisestä maailmansodasta alkanut länsimaiden henkinen alennustila
2) Saksan juutalaisvainoista juontanut kulttuurirelativismi
3) Siirtomaa-ajan päättyminen ja kehittyneiden maiden haluttomuus puuttua kehitysmaiden todellisiin ongelmiin
4) Kommunismin jäljiltä länsimaihin jäänyt aatteeltaan mutatoitunut virkakoneisto
5) Helpoista elinoloista ja viihteestä johtuva asukkaiden yleinen passiivisuus ja välinpitämättömyys
Näiden syiden takia ei haluttu eikä uskallettu tehdä kyteville ongelmille mitään. Kun ottaa huomioon, miten lupaavat tulevaisuuden näkymät ihmiskunnalla oli 1900-luvun alussa edessään, murroksen aikaa voi kutsua ihmiskunnan historian suurimmaksi tragediaksi. Mikäli 1900-luvulla ei olisi tehty ratkaisevia virheitä, olisi vältytty 2000-luvun suurilta murhenäytelmiltä.

4.6 Kansainvaellusten aika
Väestöpaine ja levottomuudet kehitysmaissa kasvoivat lopulta liian suuriksi. Esimerkkinä ongelmista mainitaan Syyria. Se ei sinänsä ole ehkä tyypillinen malli, koska ei ole afrikkalainen. Toisaalta se oli enimmäkseen islamilainen maa ja tapahtumaketju oli normaali. Maassa oli vuonna 1937 2,3 miljoonaa asukasta. Vuonna 2011 siellä oli 23 miljoonaa asukasta. Väkiluku oli siis kymmenkertaistunut vain 74 vuodessa. Pian tämän jälkeen maassa alkoi sisällissota. Sen näennäisenä syynä oli islamilainen ääriliike, joka yritti kaapata vallan. Todellisuudessa kehityskulku oli aivan normaali huomioiden väestönkasvun. Sisällissota oli julma ja säälimätön ajaen miljoonat pakolaisiksi.
Yleisesti on hyväksytty murroksen ajan viimeisen ajanjakson alkaneen 2015. Jotkut historioitsijat väittävät sen alkaneen jo aiemmin, koska esimerkiksi Ranskassa oli jo tuolloin noin kymmenen prosentin ei-eurooppalainen väestönosa. Jotkut taas sanovat sen alkaneen vasta myöhemmin, koska vuonna 2015 väkisin Eurooppaan tunkeutui vain murto-osa kehitysmaalaisia verrattuna muutamiin myöhempiin vuosiin. Vuotta 2015 pidetään kuitenkin rajalinjana, koska tuolloin tulijoita alkoi saapua väkisin merkittävissä määrin ja Euroopassa tilanne herätti vihdoin merkittävää huomiota.
Osa pakolaisista oli aidosti vainottuja, mutta joukkoon liittyi muista maista onnenonkijoita, joiden tarkoitus oli päästä leveämpään elämään kiinni Euroopassa. Samaan aikaan Euroopassa tapahtui lukuisia islamilaisten tekemiä terrori-iskuja, jotka vähitellen kiristivät ilmapiiriä. Euroopan Unioni yritti hillitä tilannetta laatimalla lakeja, joilla kriitikkoja yritettiin vaientaa. Sen eliittivirkamiehet olivat suurelta osin sosialismin perillisiä eivätkä ymmärtäneet oman asemansa heikkoutta eurooppalaisten näkemysten muuttuessa heidän ja kriisin vastaisiksi. Itse kriisin syihin eli pääasiallisesti kehitysmaiden hillittömään väestönkasvuun ja vähemmässä määrin islamilaiseen uskonnolliseen fanatismiin ei puututtu. Tosin näihin puuttuminen EU:n käytettävissä olevin keinoin olisikin luultavasti ollut liian myöhäistä, se olisi pitänyt tehdä jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Vähitellen eurooppalaisille valkeni, että EU ei kantaväestöä puolusta, tulijat eivät enimmäkseen edes halua sopeutua länsimaiseen kulttuuriin, ovat keskimäärin ongelmallista ainesta, haluavat tuoda Eurooppaan oman uskontonsa eikä tulijavirta lopu koskaan ellei väestönkasvulle tehdä jotain.
Aiemmin puhuttiin väestöpaineesta, joka kohdistui kehitysmaista Eurooppaan ja vähitellen myös muualle kehittyneisiin maihin. Nyt kasvoi koko ajan suuremmaksi vastapaine. Sillä tarkoitetaan länsimaisen kulttuurin nostamista muiden kulttuurien yläpuolelle, sopeutumattomien tulijoiden välitöntä karkoitusta, muiden tulijoiden valjastamista eurooppalaisten arvojen lähettiläiksi takaisin kotimaihinsa, länsimaille vihamielisten aatteiden tuhoamista ja kehitysmaiden väkiluvun stabilointia ekologisesti kestävälle tasolle. Euroopan Unioni onnistui patoamaan sitä jonkin aikaa kukistamalla jokaisen henkilön, jonka koki mahdolliseksi liikkeen keulakuvaksi. Tämä kuitenkin nosti painetta vain entisestään.
Murroksen ajan katsotaan päättyneen käänteen lopulta tapahtuessa vuonna 2025, jolloin

Uusinta: Opinto-ohjausta

Lukijalle: Tänään on jälleen se päivä, kun Jo joutui armas aika on listaykkösenä. Lakkiaisten kunniaksi uusintajulkaisu, joka kuuluu tämän blogin historian luetuimpien juttujen joukkoon. Osin kieli poskessa hyperbolana tehty ammatinvalintaohjeistus, vaan on siinä jotain viisauttakin joukossa:

Kevään ylioppilaskirjoitukset on lusittu ja 30 000 abiturientin on viimeistään nyt alettava pohtia, mitä heistä isona tulee. Koska peruskoulujen opinto-ohjaus tunnetaan fiksujen koululaisten keskuudessa nimellä ”älä mene lukioon -aine” sen ollessa stalinistisen ongelmajätteen kynsissä ja lukioissakin hommaa hoitavat humanistit, on syytä opastaa pientä ja viatonta reaalimaailmaan. Ylioppilastodistuksessa kun ei suoraan kerrota, minkälainen isänmaan toivo oikeasti on kyseessä eikä ylioppilaslakkiin ole vielä saatu lyhyen matikan lukeneille kultaisen lyyran tilalle punaista varoituskolmiota.

Arvoisa abiturientti, viittä vaille ylioppilas. Tulevaa alaasi valitessa sinun on ensin tiedettävä, kuka olet. Kaikki abit voidaan jakaa neljään ryhmään von Mansteinin matriisilla. Sotamarsalkka von Manstein laati järjestelmän upseerien luokitteluun, mutta se soveltuu erinomaisesti myös liike-elämään ja vielä paremmin ammatinvalintaan.

Tyypit ovat (paremmuusjärjestykseen asettamatta):
1. Älykäs ja laiska
2. Älykäs ja ahkera
3. Tyhmä ja laiska
4. Tyhmä ja ahkera
Seuraavassa kerrotaan, miten sinä, tuleva ylioppilas, voit tunnistaa oman viiteryhmäsi ja miltä alalta kannattaa ryhtyä oikeaa opiskelupaikkaa etsimään.

1. Älykäs ja laiska
Olet saanut vähintään kuutosen kaikista aineista. Keskiarvoasi paremmat arvosanat olet saanut ainakin luonnontieteistä ja pitkästä matematiikasta. (Jos olet lukenut lyhyen matematiikan, on äärimmäisen epätodennäköistä, että kuuluisit tähän ryhmään.) Varsin mahdollista on, että sinulla ei ole yhtään valinnaista vierasta kieltä, varmaa on ettei ainakaan kahta. Olet saattanut opiskella ahkerasti joitakin sinua kiinnostavia aineita, mutta vähemmän kiinnostavat ovat jääneet oman onnensa nojaan.
Sopivin ammatti löytyy aloilta, joiden opiskelu edellyttää matematiikan taitoja. Diplomi-insinöörin tai lääkärin ammatit ovat yleisimmät ja taloudellisesti fiksuimmat valinnat. Näillä aloilla joudut jatkuvasti soveltamaan älyäsi etkä pääse ikävystymään. Toisaalta kykenet vaikuttamaan siihen, kuinka paljon haluat työskennellä - kyse on siitä, oletko valmis tinkimään ansioistasi.

2. Älykäs ja ahkera
Lähes kaikki arvosanasi ovat kiitettäviä. Aineryhmä, josta olet valinnut lisäkurssisi, on luonnontieteellinen, humanistinen, vieraat kielet tai jokin näiden yhdistelmä - toisin sanoen sillä ei ole mitään merkitystä. Todennäköisesti olet lukenut pitkän matikan, mutta se ei ole varmaa. Todennäköisesti sinulla on ollut ainakin yksi ylimääräinen vieras kieli, mutta sekään ei ole täysin varmaa. Aineyhdistelmästä ei voi päätellä, kuulutko tähän ryhmään, mutta arvosanoista voi. Jos luonnontieteellisten aineiden ja erityisesti matematiikan (jos se oli pitkä) arvosanasi ovat keskiarvoasi heikompia, olet lähes varmasti älykäs ja ahkera.
Sopivin ammatti löytyy kaupalliselta alalta tai oikeustieteellisestä. Molemmilla aloilla joudut kohtaamaan jatkuvasti yllättäviä tilanteita, joista selviämisessä tarvitset älyäsi. Lisäksi niillä vaaditaan totaalista omistautumista ja pitkiä työviikkoja, joista selviämiseen tarvitset ahkeruuttasi.

3. Tyhmä ja laiska
Arvosanasi voivat olla ihan mitä tahansa, paitsi harvoin kiitettäviä. Koulu on sujunut ruokailu- ja seurustelupainotteisessa lukiossa. Olet käyttänyt enemmän aikaa tekemättä jääneiden juttujen selittämiseen kuin tehtyjen tekemiseen ja selvinnyt kolmen ällän ylioppilaaksi - Lukio Lukematta Läpi. Aineyhdistelmäsi voi olla mikä tahansa, paitsi että erittäin todennäköisesti olet lukenut lyhyen matikan etkä missään tapauksessa kahta ylimääräistä kieltä. Englannin kielen arvosanasi on todennäköisesti keskiarvoasi heikompi, ruotsin aivan varmasti.
Sopivin ammatti löytyy humanistiselta alalta. Ikävää vain, että opiskelemaan pääseminen on vaikeaa, koska kuka tahansa voi pyrkiä. Saattaa tarkoittaa sitä, että joudut teeskentelemään ahkeraa. Se ei kuitenkaan todennäköisesti muuta perusluonnettasi, joten ala on sopiva. Esimerkiksi sosiaalialan hommat eivät edellytä Einsteinin ÄO:ta ja julkisen sektorin töissä hikinauha hatussa on tarpeeton. Miinuspuolena palkkapussin ohuus.

4. Tyhmä ja ahkera
Lähes kaikki arvosanasi ovat kiitettäviä. Aineyhdistelmässäsi on varmasti ainakin yksi ylimääräinen kieli mutta erittäin epätodennäköisesti fysiikan ja kemian valinnaisia kursseja. Voi olla, että olet lukenut pitkän matikan (jolloin sen arvosana on todistuksesi heikoimpia), mutta kaikkein todennäköisimmin olet vaihtanut lyhyeen matikkaan saatuasi muutamasta ensimmäisestä kurssista seiskan. On hyvin paljon mahdollista, että olet ottanut osaa oppilaskunnan toimintaan.
Sopivin ammatti löytyy valtiotieteellisen tai yhteiskunnallisen tiedekunnan kautta. Näiden alojen maisterintutkinnot ovat hyvin käteviä: saa pätevyyden kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, vaikkei mitään opikaan. Erinomaiset edellytykset politiikkaan, joka edellyttää jatkuvaa työtä vailla merkitystä. Uskottavuus on kaikki kaikessa ja muista, että näillä aloilla muoto on aina sisältöä tärkeämpää.

Jos kaikesta huolimatta erehdyt valitsemaan tulevan leipätyösi väärältä alalta, se ei ole hengenvaarallista - kunhan et valitse sitä täsmälleen vastakkaiselta puolelta matriisia! Seuraavassa muutamia ohjeita erehdyksen varalta esimerkein.

1. Älykäs ja laiska
Jos rupeat lakimieheksi, pärjäät kyllä kohtalaisesti. Huippumenestykseen et pääse, koska et ole valmis riittävän suureen työmäärään. Jos taas ryhdyt opettajaksi, työmäärä on sopiva, mutta sinun on etsittävä älylliset haasteesi harrastuksistasi.
Huonoin vaihtoehto on ryhtyä poliitikoksi. Keskinkertaisuudet rakastavat toisia keskinkertaisuuksia etkä ole riittävän ahkera varmistaaksesi suojaustasi siinä vaiheessa, kun viikate heilahtaa niittääkseen ne, joiden pää nousee tasaisen massan yläpuolelle.

2. Älykäs ja ahkera
Lääkäriksi lukeminen ei ole välttämättä huono vaihtoehto. Jos pystyt keskittämään intosi omaan alaasi, saatat päästä äärimmäiselle huipulle, muussa tapauksessa joudut purkamaan energiaasi vapaa-ajan projekteihin. Poliitikon ura on hyvä valinta, kunhan kykenet pitämään älynlahjasi riittävän hyvin piilossa siihen asti, että olet noussut tarpeeksi korkealle.
Huonoin vaihtoehto on ruveta virkamieheksi. Turhaudut typeriin työtovereihin, byrokratiaan ja yleiseen tehottomuuteen.

3. Tyhmä ja laiska
Diplomi-insinöörin homma sopii laiskalle, mutta sinun on vältettävä tehtäviä, joissa sinulla ei ole ketään valvomassa tekemisiäsi. Muutoin seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Yhteiskunnallisella alalla saatat löytää itsellesi sopivan lokeron, mutta älä missään tapauksessa odota pääseväsi huipulle - paitsi jos onnistut muuttumaan ahkeraksi.
Huonoin vaihtoehto on lukea lakimieheksi. Pystyt kyllä suorittamaan tutkinnon, tosin siihen menee aikaa. Yksityiselle puolelle on kuitenkin turha yrittää, paperisi eivät ole riittävän hyvät ja vaikka pääsisitkin, esimiehesi kiroilisivat jälkeenpäin huolimattoman laiskimuksen palkkaamista.

4. Tyhmä ja ahkera
Sosiaalivirkailijan homma on ihan hyvä, pääset ahkerana pian johtajatehtäviin, koska kykyjä julkisella puolella on harvassa. Tosin ahkerana ehdit tehdä yhteiskunnalle paljon vahinkoa, mutta sehän ei sinua haittaa koska et sitä todennäköisesti edes huomaa. Myöskään alaisesi eivät pidä sinusta, koska he ovat laiskoja, toisin kuin sinä. Kaupallisella alalla on turha haaveilla toimitusjohtajuuksista. Pärjäät hyvin osastopäällikkönä, kunhan olet esimiehen jatkuvan valvonnan alla ja muistat olla toteuttamatta omia ideoitasi.
Huonoin vaihtoehto on lähteä opiskelemaan luonnontieteitä. Onneksesi siellä vaaditaan sisältöä eikä muotoa ja siksi älyät useimmiten vaihtaa opiskelualaa hakattuasi pari-kolme vuotta päätä seinään pääsemättä vaikeista tenteistä läpi.

Keväällä painat (toivottavasti kirjoitukset läpäistyäsi) valkolakin päähäsi. Olet tekemässä yhtä elämäsi merkittävimmistä päätöksistä. Siinä tarvitset sekä tunnetta että järkeä. Järjen on estettävä sinun päätymisesi näistä neljästä heikoimpaan vaihtoehtoon. Tunteen on valittava kolmesta jäljelle jääneestä. Jos tunne on yhtä vahva kahden tai kolmen vaihtoehdon välillä, niin järki valitkoon niistä sinulle sen parhaan - oikean tyyppisi mukaan.

Miksi?

Aloittaessani blogikirjoittamisen en osannut aavistaa, että haittamaahanmuutto tulisi tämän blogin ehkä tärkeimmäksi aiheeksi. Ainakin - käsittääkseni - näitä kirjoituksia lukevien ja niitä linkkailevien mielestä. Olin toki suunnitellut siitä kirjoittavani, mutta vain murto-osan siitä mikä on toteutunut. Katsoin asiasta jotain tietäväni, minulla oli haittamaahanmuutosta tuolloin kokemusta enemmän kuin yli 90 %:illa suomalaisista. Tämä oli varovainen arvio. Pinnallinen syy kirjoitusten odotettua suurempaan painottumiseen kyseiseen genreen on tietysti toteutetun politiikan melkoinen epäonnistuminen. Jo vuonna 2009 oli jokaiselle ajattelukykyiselle ja ajattelemaan uskaltavalle haittamaahanmuuton laatu selvää. Valitettavasti heitä oli tuolloin suhteellisen vähän, nykyään reilusti enemmän, erittäin valitettavasti päättävissä elimissä edelleen riittämättömästi. Siinä oli ihan riittävästi syitä louskuttaa leukojaan ja yrittää antaa ihmisille kättäpidempää argumenteiksi. Viime vuonna maahan tunkeutui 30 000 syytä lisää.

En ollut kuitenkaan pinnallista syvemmälle pohtinut syitä sille, että kirjoitan haittamaahanmuutosta tai ylipäätään sille, miksi maahanmuutto kehitysmaista on negatiivinen asia. Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset yleensä muodostavat ensin näkemyksensä ja keksivät sille vasta jälkeenpäin perustelut. Tätä on usein pidetty merkkinä siitä, että ihminen on tunne- ei järkiolento. Toisaalta voi asiaa pohtia myös automaattireaktioiden hyödyllisyytenä. Kun puolustaja tekee pallonriiston oman rankkarialueen rajalla, ei hän ryhdy pohtimaan perusteluja sille, pitäisikö pallo syöttää oman vai vierasjoukkueen pelaajalle. Päätös tulee selkäytimestä, koska se on niin moneen kertaan läpi ajateltu. Perusteellinen ajattelu itsestäänselvyyksissä olisi vain hidastava tekijä. Samalla tavalla omat kirjoitukseni haittamaahanmuutosta ovat syntyneet - en ole sen tarkemmin syvällisempiä perusteluja pohtinut, ainoastaan välittömiä ja sukupolvien päähän ulottuvia seurauksia.

Oman näkökannan haastaminen ja perusteleminen on silti aiheellista. Jouduin tuossa jokin aika sitten pohtimaan omia elämänarvojani ihan muista syistä. Siinä yhteydessä tulin ajatelleeksi, kuinka ne istuvat haittamaahanmuuttoon. Tajusin, että automaattirefleksini kumpuaa nimenomaan siitä, että haittamaahanmuutto on ristiriidassa jokaisen tärkeänä pitämäni arvon kanssa. Osan kanssa enemmän, osan vähemmän. Kolmen elämänarvoni kanssa haittamaahanmuutto on todella räikeässä ristiriidassa. Muissakin on ongelmia, mutta nämä kolme tärkeintä osoittivat tosiaan, miksi haittamaahanmuutto on todellakin nimensä mukaisesti haitallista. Tässä numeroituna, mutta ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä.


1. Meritokratia

Wikipediaa lainatakseni: Meritokratia tarkoittaa (esimerkiksi yrityksen tai valtion) hallintoa, jossa yleneminen tapahtuu ansioiden (meriittien) perusteella. Meritokratiassa valta jaetaan esimerkiksi suoritusten, pätevyyden ja kykyjen, ei esimerkiksi syntyperän, sukupuolen, etnisyyden, yhteiskuntaluokan, perhesuhteiden, suosion, iän tai yhteisöllisen aseman perusteella.

Haittamaahanmuuton vastenmielisimpiä piirteitä ovat se rasismin määrä, jolla haittamaahanmuuttajia suositaan suomalaisten kustannuksella sekä se alistava tapa, jolla suvaitsevaisto haittamaahanmuuttajia kohtelee.

Haittamamuille asetetaan jo lähtökohtaisesti aivan eri kriteerit kuin sivistysmaalaisille. Jokainen haitta luokitellaan kulttuurieroksi. Jokainen positiivinen suorittaja nostetaan tapetille ylistettäväksi. Positiiviseksi suoritukseksi lasketaan jokainen sellainen suoritus, joka jollain lailla lähestyy normisuoritusta. Olen omin silmin nähnyt, kuinka suvakkilauma silmät kiiluen ja suunnilleen kuola suupielistä valuen ihastelee, kun kunnan nuorisotalon juhlasalissa esitellään kolmikymppinen arabimies, joka "aikoo aloittaa lähihoitajan opinnot" ja puhuu kymmenen vuoden Suomessa olon jälkeen suomea suunnilleen yhtä hyvin kuin kuka tahansa yläkouluikäinen enkkua. Olisi kiva tietää, millaisena ihmissaastana ja sosiaalipummina he pitäisivät samanikäistä kouluttamatonta suomalaista, joka olisi jo tekaissut neljä lasta kuten tämäkin. Tulee mieleen tarina, jossa ihmiset ihastelivat kahdella jalalla kävelevää koiraa: "Se ei mennyt hyvin. Se ei mennyt edes kohtuullisesti. Herätti kuitenkin suurta ihastusta, että se jotenkuten onnistui."

Olen lapsuudestani asti pitänyt suomalaisen yhteiskunnan vastenmielisimpänä piirteenä sitä, kuinka asiansa omin ehdoin sössiville laiskoille puolirikollisille pummeille löytyy kyllä tukea, ymmärrystä ja suojatyöpaikkoja samaan aikaan kun tunnollisten ja rehellisten suomalaisnuorten odotetaan pärjäävän omillaan tai vanhempiensa tukena. Tämän hyysäämisen on kyllä jotenkin voinut hyväksyä, koska se on kohdistunut suomalaisiin. Nykyinen epätasa-arvoinen kohtelu on monta astetta törkeämpää, koska suomalaisnuoret on unohdettu maahantunkeutujien tieltä. Etuja on annettu niille, jotka eivät ole niitä millään tavoin ansainneet. Se saa minun niskavillani kohoamaan pystyyn räikeässä antimeritokraattisuudessaan.

Tämä ilmiö ei toki rajoitu Suomeen. Uskomattomimpaan esimerkkiin törmäsin äskettäin Wikipediassa. Elokuvateollisuutta on vuosikymmeniä moitittu siitä, että tähtinäyttelijät ovat valkoisia. Wikipediasta löytyy artikkeli (Whitewashing in film), jossa luetellaan elokuvia joissa valkoiset ovat näytelleet rooleja, joihin he eivät ole olleet etnisesti sopivia. Yhtenä esimerkkinä listassa on Mel Gibsonin Kristuksen viimeiset kiusaukset, jossa eurooppalaiset näyttelijät esittivät lähi-itäläisiä henkilöhahmoja. Sieltä löytyy myös esimerkkejä, joissa elokuvan pohjana olleessa kirjassa henkilöhahmo on ollut musta, intialainen, japanilainen jne, mutta elokuvassa hahmoa on näytellyt eurooppalainen. Artikkelissa on sitten linkki vastakkaiseen tilanteeseen (Color-blind casting), joka luettelee esimerkkejä joissa näyttelijän rotuun ei ole kiinnitetty huomiota. Artikkeli luettelee elokuvia, joissa eurooppalaista historiallista henkilöä tai kuvitteellista, eurooppalaiseksi määriteltyä hahmoa on näytellyt muunrotuinen, yleensä musta näyttelijä. Siis eurooppalaisen esiintyminen muunrotuiseksi tarkoitettuna henkilönä on rasismia, kun taas muunrotuisen esiintyminen eurooppalaisena on tasa-arvoa!


2. Isänmaallisuus

Olen aina ollut patriootti. Patriotismi on jossain määrin eri asia kuin nationalismi ja täysin eri asia kuin kiihkonationalismi. Minulle isänmaallisuus on merkinnyt oman maan rakentamista paremmaksi, hyvien vaikutteiden omaksumista muualta ja omien hyvien asioiden viemistä muualle. Siihen on myös aina kuulunut aito ja vilpitön ilo muiden kansojen puolesta. Jos esimerkiksi Somaliassa tehtäisiin sopu, käärittäisiin hihat ja somalit rakentaisivat kansallisvaltiostaan menestystarinan, olisin riemuissani. Sanalla sanoen olen globaalinationalisti. Jokaiselle kansalle oma menestystarinansa. Jokaiselle kansalle oma valtionsa. Jos toiseen maahan muuttaa, niin maassa maan tavalla.

Patriotismi ei tarkoita eristäytymistä, vaan jatkuvaa kehitystä. Oman kulttuurin hyviä piirteitä on vaalittava, huonoja karsittava ja positiivisia otettava muualta. Se, että olemme omaksuneet Italiasta pizzan, ei tarkoita että sieltä kannattaisi omaksua myös mafia.

Haittamaahanmuutossa olemme tehneet valtavan virheen hyväksymällä "kulttuuriin kuuluvaksi" muuttajien kelvottoman arvomaailman. Viisaammin tekisimme, jos kertoisimme suoraan, että he ovat täällä siksi että heidän kulttuurinsa on epäonnistunut ja meidän onnistunut. Ei Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa tai Somaliassa ole mitään luonnonkatastrofia, mitä olisi pitänyt paeta. Ihmiset sen tekevät. Ja heidän kulttuurinsa.

Tässä piilee myös se mahdollisuus, joka pakolaisuudessa on. Muistellaanpa Japanin historiaa. Maa oli täysin sulkeutunut 1800-luvun puoliväliin asti. Kun se sitten pakotettiin avautumaan, japanilaiset tajusivat olevansa jälkeenjääneitä sekä teknologisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Katsokaa Japania nyt. Sama täytyy saada aikaan Afrikassa ja Lähi-idässä. Meidän täytyy välittömästi käännyttää kaikki sellaiset, jotka eivät ole valmiita hyväksymään länsimaista kulttuuria. Jäljelle jääneet tulee kouluttaa länsimaisiin arvoihin ja lähettää mahdollisimman monta takaisin kotimaihinsa rakentamaan niitä sivistysmaiksi. Japanin esimerkin mukaisesti.

Ylipäätään muuttoliikkeen suunta on väärä. Kun haittamaahanmuuttoa perustellaan nimillä Fazer, Finlayson ja kumppanit, siihen voi aina vastata sanomalla: "Maahanmuutto sivistyneistä länsimaista teki Suomesta sivistyneen länsimaan. Maahanmuutto sekasortoisista kehitysmaista tekisi Suomesta sekasortoisen kehitysmaan." Jos tässä jotakin maahanmuuttoa tarvitaan, olkoon se sitten länsimaalaisten muuttoa kehitysmaihin niitä kehittämään. Nykyinen siirtomaapolitiikka eli länsimaat katastrofimaiden siirtomaina on tuhoisaa.


3. Luonnonsuojelu

Minulle luonto ja sen suojeleminen ovat lapsesta lähtien olleet itsestäänselviä arvoja. Epälogiikan suurimpia saavutuksia on se, että vihreitä arvoja kannattavat ihmiset yleensä kannattavat myös haittamaahanmuuttoa. Kuitenkin on täysin selvää, että kehitysmaalaisen hiilijalanjälki kehitysmaassa on vain murto-osan puolikas siitä, mitä se on arktisen ilmaston teollisuusmaassa. Sivumennen sanoen, miksi vihreät eivät ole vaatineet vastaanottokeskuksiin kasvisruokavaliota? Senhän pitäisi pelastaa maapallo.

Haittamaahanmuutto länsimaihin lisää inhimillisen kärsimyksen määrää ja luonnolle aiheutuvia vahinkoja. Otetaan yksinkertainen esimerkki. Olkoon hyvin toimeentulevalla alueella A miljardi asukasta ja köyhällä alueella B miljardi asukasta. Sovitaan, että molemmat alueet toimivat tällä hetkellä kantokykynsä rajoilla. (Itse asiassa tilanne on todellakin se, että sivistys- ja kehitysmaissa balanssi on keskimäärin sama. Toki negatiivinen eli keskimäärin kulutetaan liikaa - molemmissa. Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Suomi tuottaa jatkuvasti enemmän luonnonvaroja kuin Suomessa kuluu.) Alue A:ssa väestönkasvu on stabiili ja alue B:ssä voimakas (kuten todellisuudessakin). Tämä aiheuttaa muuttopainetta A:sta B:hen. Seuraavaksi kolme skenaariota.
Skenaario 1: Alue A estää maahanmuuton. Tällöin B:ssä väestönkasvun seurauksena syntyy sekä luonnon- että inhimillinen katastrofi luonnonvarojen loppuessa. Väkiluvun kasvu pysähtyy noin kahteen miljardiin nälänhädän ja sairauksien takia. Asiat ovat tässä vaiheessa lievästi sanoen perseellään B:ssä, kun taas A:lla menee hyvin. Katastrofin jälkeen sama kierros alkaa alusta, ellei siirrytä jompaankumpaan seuraavista skenaarioista.
Skenaario 2: Alue A sallii maahanmuuton. Tällöin B:ssä voimakas väestönkasvu jatkuu edelleen ja liikaväestö purkautuu A:han. Tällöin A köyhtyy, koska resurssit pitää jakaa enemmälle väestölle kuin riittää. Lopputilanne on se, että molemmilla alueilla on pari miljardia asukasta ennen romahdusta. Romahduksesta toipuminen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta, koska A on alkanut muistuttaa B:tä. Eikä ole olemassa aluetta C, joka voisi auttaa näitä molempia, kuten skenaariossa 1 A olisi voinut vauraana auttaa B:tä. Inhimillisen kärsimyksen määrä ja luonnolle aiheutetut tuhot ovat mittaamattoman suuret.
Skenaario 3: A tajuaa, että näin ei voi jatkua. Se paitsi rajoittaa maahanmuuton, myös puoliväkisin sivistää B:n. Joko muuttamalla sen kulttuurin tai kannustamalla maahanmuuttoa B:hen tekemään sitä paremmaksi. Lopputulos on kulutuksen pysyminen hallitusti siedettävällä tasolla.

Kuten on helppo todeta ajattelemalla - jos uskaltaa - , niin kehitysmaiden väestöpainetta ei voida mitenkään ratkaista maahanmuutolla sivistysmaihin. Se vain huonontaa tilannetta. Luonnon kannalta tilanne on jo nyt sietämättömän huono.


Olen tässä yrittänyt tunkeutua oman ajatteluni ytimeen. Olen todennut, että haittamaahanmuutto on kaikkien tärkeimpien perusarvojeni vastaista ja ymmärrän nyt miksi. Kehotan jokaista lukijaa miettimään omia perusarvojaan ja pohtimaan, miten pakoloiskriisi soveltuu niihin. Omiin perusarvoihini ei kuulu esimerkiksi kristillisyys. Mikäli se kuuluu lukijan perusarvoihin, voi miettiä tältä kannalta. Nimenomaan oman näkemyksensä mukaisesti, sillä ainakin luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkisen perusarvoihin kristillisyys ei näytä kuuluvan, ainakaan mitä lähetyskäskyyn tulee. Kristillisiin - kuten käytännössä kaikkiin moraaliarvoihin - kuuluu kuitenkin inhimillisen kärsimyksen minimointi. Ymmärrän, että jotkut kannattavat haittamaahanmuuttoa täysin vilpittömästi kärsimyksen vähentämisen takia. Tämä ajattelu ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, koska pitkällä aikavälillä inhimillisen kärsimyksen määrä kasvaa. Niinpä voi tulla siihen johtopäätökseen, että useimmat suvaitsevaiston jäsenet kannattavat nykyisiä näkemyksiään vain siksi, koska eivät ole ajatelleet välitöntä pidemmälle.

Ymmärrän jopa senkin, jos jotkut ajattelevat asian läpi ja päätyvät silti tulokseen, että rajat auki. Tämä on heidän näkemyksensä ja he ovat siinä oikeassa, mikäli se on heidän syvimpien arvojensa mukaista. On heidän oikeutensa sanoa näkemyksensä myös julki ja puolustan sitä. Kunhan se tapahtuu perustellen ja rehellisesti, ei tunteenomaisesti ja valehdellen kuten nykyään yleensä käy. Tässä tapauksessa on tunnustettava omat arvovalintansa ja niiden seuraukset. Ne arvot ovat silloin hyvin erilaiset ainakin omiini nähdet. Ne kannattavat toisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan. Ne vaativat maailman kaikkien kulttuurien yhdenvertaisuutta riippumatta siitä, ovatko ne hyviä vai pahoja. Ne haluavat luontoa kuormittamalla aiheuttaa valtavan sukupuuttoaallon, joka vetää vertoja dinosaurusten tuhoutumiselle. Ne yrittävät levittää inhimillisen kärsimyksen mahdollisimman laajalle ja voimakkaaksi.

Ymmärrän sen, jos joku kannattaa tällaisia, useimpien ihmisten huonoina pitämiä tavoitteita ja toimii mahdollisuuksiensa mukaan niiden saavuttamiseksi. Sitä en ymmärrä, jos toimii tuon mukaisesti siksi, että ei uskalla ajatella omien tekojensa seurauksia.

Uusinta: Suomen suurimmat

Lukijalle: Viime viikolla uusintana oli luettelo maailman kaikkien aikojen parhaista, joten nyt on aika päivittää myös niin ikään seitsemän vuoden takainen Suomen suurimpien lista. Toisin kuin se viimeviikkoinen, tämä oli jopa absoluuttisessa paremmuusjärjestyksessä. Niinpä säilytän formaatin entisellään. Seitsemän vuoden aikana on tapahtunut joitakin muutoksia. Mikäli juoksija on päässyt uutena listalle, hänet on merkitty kursiivilla. Samoin lisäykset sellaisille, jotka ovat lisämeriittejä keränneet. Näistä tosin yksikään ei sijoitustaan vaihtanut. Jos sijoitus on muuttunut siksi, että muita on noussut ohi, sijalukua on vain pudotettu vastaavasti. En ole kuitenkaan poistanut listalta nimiä, joten siellä on nyt satakolme nimeä. Yhden muutoksen vanhoihin mestareihin olen tehnyt ja se on Teodor Koskenniemen pudottaminen reilusti alaspäin - aikoinaan tapahtuneen teknisen virheen takia hän oli listalla sijalla 46, kun piti olla sijalla 76.
Nyt on tietysti arvokisavuosi ja voi olla, että syksyllä lista olisi hieman erinäköinen. Johanna Peiponen saattaa raivata tänä vuonna nimensä tähän tauluun ja mahdollisuutensa on myös Alisa Vainolla, Sandra Erikssoninkin sijoitus saattaa kohentua nykyisestä:

Muutama kuukausi sitten listasin maailman kaikkien aikojen sata parasta kestävyysjuoksijaa. Nyt on aika laukoa totuus Suomen kaikkien aikojen sadasta parhaasta. Samalla periaatteella kuin tuolloin eli kestävyysmatkoiksi lasketaan kaikki matkat 800 metristä ylöspäin. Mutta toisin kuin viimeksi, tällä kertaa jopa absoluuttisessa paremmuusjärjestyksessä.

Suomen kestävyysjuoksulla on upea historia. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, ellei tunne historiaansa. Siksi olen nuorille juoksijoille tässä esitellyt lyhyesti jokaisen entisen suurjuoksijan (ja listalle mahtuneiden kahden aktiivin) saavutukset. Suuri osa tässä esitellyistä juoksijoista kiertää jo autuaampaa juoksurataa, mutta moni on vielä voimissaan, samoin moni sellainen, jonka ansiot eivät ole aivan listalle asti riittäneet. Nuori juoksija: ota selvää menneistä suuruuksista ja jos mahdollista, kysy heiltä ja opi.

Listauksen kriteereinä ovat tärkeysjärjestyksessä arvokisamenestys, saavutettujen tulosten taso, aikakausi jolloin urheilija oli huipulla ja juoksijan yleinen merkittävyys.

Arvokisoina pidetään aikuisten sarjan olympia- MM- ja EM-kisoja sekä vähemmän merkittävinä maastojuoksun vastaavia kisoja. Olympiamenestys on MM-menestystä hieman ja EM-menestystä selvästi painokkaampi.

Saavutetuista tuloksista ME-tulokset merkitsevät paljon, SE-tulokset jonkin verran. Merkitystä on myös sillä, onko urheilija ollut omana aikakautenaan maailman kärjen tuntumassa, vaikka ei olisi koskaan edes SE:tä tehnyt.

Aikakausi ei merkitse kovin paljon. Vanhat menestykset ovat periaatteessa yhtä iso juttu kuin nykyisetkin. Kun on maailman huipulla, niin on. Tasolla ei ole suurta merkitystä. Tosin aivan varhaisimmat suoritukset eivät paina vaa’assa yhtä paljon kuin nykyiset, olihan kilpaurheilu ennen toista maailmansotaa käytännössä vain Länsi- ja Pohjois-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan asia. Toisaalta vanhojen EM-kisojen menestys on isompi juttu kuin nykyään, koska ennen valtaosa maailman huipuista oli eurooppalaisia. Samoin kansallinen menestys 30-luvulla painaa, koska esim. vuoden 1939 lopussa kympin maailmantilaston kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta yhdeksän oli suomalaisia. Vastaavasti 90-luvun kansallinen menestys ei merkitse mitään.

Yleisellä merkittävyydellä tarkoitetaan juoksijan Suomen tai maailman kestävyysjuoksuun tekemää vaikutusta. Mikäli juoksija mullisti harjoittelun, on hänen merkityksensä isompi kuin juoksijan, joka saavutti saman menestyksen muita matkimalla.

1. Paavo Nurmi
Olympialaisissa saldo 9-3-0, mutta harvemmin tulee ajateltua että ilman joukkuelajeja tilanne olisi 6-3-0 ja nykyisellä lajivalikoimalla eli ilman maastojuoksua 4-3-0. Maailmanennätykset ropisivat kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin. Ylivoimasta kertoo parhaiten 10000 metrin tilasto: vuodesta 1920 vuoteen 1934 voittamaton, 18 kilpailua ketään väistelemättä. Ainoat kaksi tappiota tulivat viestijoukkueelle, lisäksi vuoden 1920 olympialaisten alkuerässä toinen sija. Ammattilaiseksi julistamisen jälkeen vielä pari vuotta kansallisena amatöörinä edelleen valtias. Myytti Suuresta Vaikenijasta on liioiteltu: Nurmi loi valmentajana suomalaisten 30-luvun dominanssin ja vaikutti takapiruna vielä 70-luvun alussa. Raevuori: Juoksijain kuningas, Karikko - Koski: Yksin aikaa vastaan.

2. Lasse Virén
Listatessani sata maailman suurinta pistin viiden parhaan joukkoon sekä Virénin että Nurmen asettamatta heitä paremmuusjärjestykseen. Suomen parhaiden listalla Nurmi on ennen Viréniä siksi, että Virén ei dominoinut kotimaassa samaan tyyliin kuin Nurmi sekä siksi, että Virénin merkitys seuraavalle juoksijapolvelle ei ollut yhtä suuri. Arvokisameriitit ovat kovemmat kuin Nurmella, olympialaisten 4-0-0 nykyaikaistuneen urheilun kovassa myllyssä voittaa 20-luvun saavutukset. Haikkola: Menestyksen portaat, Saari: Juoksemisen salaisuudet, Virén: Kullatut piikkarit, Virén: Kullatut sekunnit.

3. Hannes Kolehmainen
Ensimmäinen suurista suomalaisista. Kolme olympiakultaa Tukholmassa ja legendaarinen 5000 metrin ME. Tämä mies loi suomalaisen kestävyysjuoksun pohjan. Kruunasi uransa maratonin olympiavoitolla 1920. Harvempi tietää, että oli mukana olympiamaratonilla vielä 1924 ja yritti vielä vuoden 1928 kisoihin. Viita: Hymyilevä Hannes.

4. Ville Ritola
Ilman Paavo Suurta tämä mies olisi kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Oli olympialaisissa kolmesti hopeapallilla Nurmen vieressä. Voitti Nurmen vain Amsterdamin vitosella. Pariisin kympin voitto tuli joukkueenjohdon päätettyä, että Nurmi ei riskeeraa tulevia kilpailuja. Jos Nurmi olisi ollut mukana, kympin ME olisi juostu alle puolen tunnin 15 vuotta aiemmin. Ritolan olympiasaldo oli 5-3-0, nykylajeilla 3-2-0. Ritola: Pantiin Ritolaksi, Viita: Suden hetkiä.

5. Volmari Iso-Hollo
Edelleen ainoa estejuoksun kaksinkertainen olympiavoittaja. Ei voi sanoa, että kaksinkertainen 3000 metrin esteiden olympiavoittaja, koska ensimmäisellä kerralla kierroslaskijan virheen takia matka oli noin 3460 metriä. Lisäksi kympillä olympiahopeaa ja -pronssia. Jälkimmäinen olympiavoitto nivelreumasta huolimatta, samoin yli 40-vuotiaaksi jatkunut ura. Ei maailmanennätyksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että estejuoksu ei tuohon aikaan ollut ME-kelpoinen laji. Yli 40-vuotiaiden SE kesti yli 30 vuotta! Kirjoitti elämäkerta-valmennusoppaan Mailista maratoniin.

6. Ilmari Salminen
Nousi maailman huipulle vasta yli kolmekymppisenä. Olympiakultaa kympillä, kaatui vitosella kaksi kierrosta ennen maalia ja jäi kuudenneksi. Kaksi Euroopan mestaruutta kympillä. Kaatoi Nurmen 13 vuotta vanhan ME:n. Jatkoi juoksua vielä 80-vuotiaana veteraanina.

7. Taisto Mäki
Mies, joka oli huipulla väärään aikaan. Ehti voittaa 5000 metrin Euroopan mestaruuden 1938, samana syksynä rikkoi Salmisen kympin ME:n. Seuraavana vuonna ylivoimainen koko maailmassa: ensin vitosen ME, sitten 10000 metrin ensimmäinen puolen tunnin alitus. Talvisota ja rintamalle, josta komennus yhdessä Paavo Nurmen kanssa USA:han rahankeruu- ja propagandamatkalle. Yritti vielä sotien jälkeen paluuta, mutta ei enää päässyt arvokisoihin.

8. Lauri Lehtinen
Juoksi 1932 olympiakatsastuksissa yhdessä Iso-Hollon kanssa Nurmen 5000 metrin ME:n nurin huikealla 11,2 sekunnin marginaalilla. Erikoinen tapaus: Lehtinen sairasti nivelreumaa ja Iso-Hollo sairastui siihen kaksi vuotta myöhemmin. Olympialaisissa legendaarinen loppukirikamppailu Ralph Hillin kanssa ja kultaa. Neljä vuotta myöhemmin Berliinissä hopeaa Höckertin takana. Lahjoitti olympiakultansa talvisodassa kunnostautuneelle sotilaalle, valinta osui Matti Mäkiseen.

9. Juha Väätäinen
Kaikkien aikojen nopein suomalainen kestävyysjuoksija; SM-finaalissa 400 metrillä, 800 metrin Suomen ja Pohjoismaiden mestari. Harjoitteli pitkille matkoille siirryttyään kovempaa kuin kukaan aikaisemmin ja voitti kaksoismestaruuden Helsingin EM-kisoissa 1971. Iskias tuhosi seuraavan vuoden olympiamahdollisuudet, vitosen finaalin kolmastoista. Ennen Väätäisen ensimmäistä ennätysparannusta kympin SE oli 28.51,8, viimeisen parannuksen jälkeen 27.52,8 eli lähes minuuttia parempi! Myöhemmin Väätäisen valmennettavilla on ollut tapana putsata palkintopöydät. Edelleen tulisieluisesti mukana, linkki blogiin löytyy vierestä. Elämäkerta Kierros vielä.

10. Veikko Karvonen
Ilman olympiavoittoakin Suomen kaikkien aikojen maratoonari. Olympialaisissa pronssia ja viides sija, EM-kisoissa kultaa, hopeaa ja kuudes. Voitti Fukuokan ja Bostonin. EM-kulta tuli erikoisella tavalla: stadionille tultaessa Ivan Filin johti parillakymmenellä metrillä, mutta kääntyi väärään suuntaan. Postimiehenä Karvonen osasi suunnistaa ja paineli kultaan. Juoksi ikämiehenä viimeisiin vuosiinsa asti.

11. Viljo Heino
Nousi huipulle myöhään. Oli lupaava juoksija, mutta 25-vuotiaan uran katkaisi haavoittuminen jalkaan talvisodassa. Kuntoutti itsensä ja pst-kersantti alkoi asemasodan aikana treenata tosissaan Syvärin rintamalla. Vuonna 1943 maailmantilaston kärkiaika kympillä. Komennettiin rintamalta selustaan juoksemaan, mahdollisen ME:n propaganda-arvo nähtiin riittävän suureksi. Ensimmäinen yritys elokuun 1944 alussa torjuntataistelujen yhä riehuessa tuotti kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan. Toinen kokeilu kaksi viikkoa ennen välirauhan solmimista murskasi Mäen ME:n peräti 17 sekunnin marginaalilla. Euroopan mestaruus kympillä 1946, ainoat olympialaiset kaksi vuotta myöhemmin epäonnistuivat vamman takia. Vielä seuraavana vuonna lyhytikäinen ME kympillä - tämä huolimatta siitä, että hän oli alkuvuodesta jäänyt leskeksi ja yksinhuoltajaisäksi.

12. Albin Stenroos
Harvinaisen pitkä ura urheilun aamunkoiton mieheksi: 5000 metrin SE 17-vuotiaana 1906, toinen Bostonin maratonilla 20 vuotta myöhemmin ja vielä 1928 karsiutui viimeisenä miehenä olympiajoukkueesta. Olympiakultaa maratonilla 1924, pronssia kympillä 1912. Maailmanennätykset 20 ja 30 kilometrillä. Viisitoista henkilökohtaista SM-kultaa.

13. Gunnar Höckert
Paavo Nurmi piti Höckertiä aikakautensa lahjakkaimpana juoksijana. Olympiakultaa 5000 metrillä 1936, maailmanennätykset samana vuonna 3000 metrillä, kahdella maililla ja 2000 metrillä. Ekonomin uran katkaisi vaikea nivelreuma. Vänrikki Höckert kaatui 29-vuotiaana Karjalan kannaksella 11.2.1940.

14. Pekka Vasala
Näytti nykypäivän mailereille mallia petersnell-maisella harjoittelulla; juoksi pitkiä ratamatkoja harjoitusmielessä säilyttäen silti kiriherkkyytensä. Münchenin olympialaisten esinäytöksessä 800 metriä 0,2 sekunnin päähän ME:stä - lopussa löysäten. Olympialaisissa ei juossut 800 metriä lainkaan, vaan otti kultaa 1500 metrillä. Vamman ja leikkauksen jälkeen paluu, EM-Roomassa kuudes sija. Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Antti Loikkasen kanssa. Elämäkerta Mitalin toinen puoli.

15. Martti Vainio
Peräti 192-senttinen, myöhään juoksijana aloittanut monipuolisuusmies; koulutukseltaan laivanrakennusinsinööri, mutta työskenteli matkailu- ja tanssilavayrittäjänä. Euroopan mestaruus kympillä 1978 edelleen voimassa olevalla SE-ajalla. Neljä vuotta myöhemmin pronssia. Helsingin MM-kisoissa vitosen pronssia heittäytymällä. Olympiakisoissa epäonnistumisia: Montrealissa vielä kokematon, Moskovassa ylikunnossa ja Los Angelesissa kaikkien aikojen soppa. Teki doping-skandaalin jälkeen vielä paluun ja juoksi ikämiesten ME:n. Leino: Martti Vainion tuskien taival, Vainio: Piikkareita ja tanssikenkiä.

16. Mikko Hietanen
Maratonin Euroopan mestari 1946. Juoksi pitkillä ratamatkoilla ME:t nurin 25 kilometrillä ja kahdesti 30 kilometrillä. Olympialaisissa jalkavaivaisena keskeytys Lontoossa, Helsingissä yli nelikymppisenä 17. Vielä 56-vuotiaana maraton alle kolmen tunnin.

17. Toivo Loukola
Vuoden 1928 tähdenlento voitti estejuoksun olympiakultaa. Kolme epävirallista ME-aikaa. 1929 maailman kärkiaika kympillä, sitten vähittäinen taantuma. Oli vielä 45-vuotiaana maratonin olympiakarsinnassa viidestoista.

18. Väinö Muinonen
Ikämiesten ikämies, voitti maratonin Euroopan mestaruuden vähän ennen 40-vuotispäiväänsä 1938. Sotien jälkeen 47-vuotiaana EM-hopeaa! Juoksi vielä 50-vuotiaana 2.36.23. Ei menestystä ratamatkoilla, Berliinin olympialaisissa maratonin viides.

19. Pekka Päivärinta
Monipuolisuusihme. Lieneekö kukaan vieläkään juossut sekä 1500 metrillä, maratonilla että esteissä sarjaa, jossa jokainen tulos on Päivärinnan ennätyksiä (3.37,2; 2.12.10,6; 8.25,6) kovempi? Maastojuoksun ensimmäinen virallinen maailmanmestaruus 1973. 25 000 metrin ME. Epäonnistui aina arvokisoissa ulkoradoilla, sisäradoilla kaksi EM-hopeaa ja pronssi. Populäärikulttuurissa tunnettu siitä, että Uuno Turhapuro -elokuvassa Suomi julisti sodan Ruotsille saadakseen oikaistua Päivärinnan hylkäämisen maaottelussa 1975.

20. Harri Larva
Suomalaisista juoksijoista nuorin olympiavoittaja, ikää oli vasta 22 vuotta Amsterdamin 1500 metrillä. SE:t molemmilla keskimatkoilla, mutta jäi tähdenlennoksi. Neljä vuotta myöhemmin kymmenes olympiafinaalissa.

21. Kaarlo Maaninka
Olympiahopeaa kympillä ja pronssia Moskovassa 1980. Valittiin kisajoukkueeseen viimeisenä miehenä jouduttuaan antamaan vielä ylimääräisiä lisänäyttöjä kyvyistään. Tunnusti uskoon tultuaan käyttäneensä veridopingia, mikä oli vielä siihen aikaan sallittua vaikkakin moraalisesti tuomittua.

22. Jukka Keskisalo
Vuoden 2006 yllättäjä voitettuaan Euroopan mestaruuden esteissä. Loukkaantumiset estäneet olympiaosanoton. Tarkempi analyysi Keskisalon kaudesta 2009. Keskisalo juoksi vielä muutaman vuoden, lopetti ja teki paluun, lopetti uudelleen. Uudet meriitit eivät kuitenkaan nostaneet enää sijaakaan, koska juuri tässä välissä sattui olemaan se tiiliseinä eli kova meriittiero edessä.

23. Armas Toivonen
Maratonin Euroopan mestari 1934 ja olympiapronssimitalisti 1932. EM-kisoissa juostiin kaikkien aikojen pisin arvokisamaraton; mittausvirheen takia matka oli noin 44 km. Valmensi tanskalaista 3000 metrin ME-miestä Henry Nielseniä.

24. Nina Holmén
Suurin suomalainen naisjuoksija. 3000 metrin Euroopan mestari Roomassa 1974. Maastojuoksun MM-hopeaa samana vuonna, lisäksi kaksi joukkuemitalia. Ei menestystä olympialaisissa, koska pisin mahdollinen juoksumatka oli tuolloin 1500 metriä. Montrealissa yhdeksäs.

25. Martti Marttelin
Amsterdamin olympialaisissa pronssia maratonilla. Teki 25 kilometrin ME:n kahdesti. Alikersantti Marttelin kaatui Taipaleenjoella 1.3.1940 jo yli 40-vuotiaana.

26. Annemari Sandell
Ilman radalla saavutettuja arvokisamitaleitakin Sandell yltää lähelle kaikkien aikojen naisjuoksijaamme Holménia. Maastojuoksussa MM-pronssia ja EM-kisoissa yksi mitali joka väriä. Teki parhaat tuloksensa vasta 19-vuotiaana, mutta hallitsee edelleen yli kolmikymppisenä kahden lapsen äitinä suomalaista naiskestävyysjuoksua miten haluaa. Vuoden 2007 SM-kulta vain kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Sandell juoksee edelleen, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole yltänyt tämän korkeammalle.

27. Janne Holmén
Euroopan mestari maratonilla 2002. Lähti omille teilleen jo ennen puolimatkaa eivätkä nimekkäämmät kilpakumppanit uskoneet tuntemattoman suomalaisen irtiottoon. Kun uskoivat, oli jo liian myöhäistä. SE maratonilla 2008. Filosofian tohtori on juoksijasukua; äiti Nina on listalla kolme sijaa ylempänä, isä Rune 5000 metrin Suomen mestari ja lankomies Khalid Skah
kympin olympiavoittaja. Holmén lopetti virallisesti, mutta kilpailee yhä harrastusmielessä. Ei listanousua.

28. Tapio Kantanen
Estejuoksun erikoismies sai olympialaisissa pronssia ja neljännen sijan. Jälkimmäisellä kerralla syntyi 33 vuotta kestänyt SE, Kantasen neljäs sellainen. Juoksi kerran alle entisen ME:n, valitettavasti Anders Gärderud ehti maaliin 0,2 sekuntia aiemmin. Rooman EM-finaalissa vasta yhdestoista kaaduttuaan kahdesti. Vahvarakenteinen juoksija oli MM-maastojuoksussa kahdesti neljäs.

29. Jouko Kuha
Suomalaisen kestävyysjuoksun uuden nousun ensimmäinen suuri nimi. Aloitti ensimmäisenä suomalaisjuoksijana järjestelmällisen talvileirityksen etelän lämmössä. Esteiden maailmanennätys Tukholmassa 1968. Suomen ennätykset kaikilla sileillä matkoilla kolmesta tonnista kymppiin. Juoksi vielä veteraanina huippuaikoja, mm. 40-vuotiaiden ME:n.

30. Viljami Kolehmainen
Hanneksen isoveli painuu usein historian hämärään, koska ei ottanut osaa arvokisoihin. Siirtyi 1910 ammattilaisjuoksijaksi Yhdysvaltoihin, jossa imi ahnaasti valmennusoppia. Lähetti oppimansa tiedot kirjeitse Hannekselle tunnetuin seurauksin. Juoksi 1911 Suomessa käydessään kympin kovempaa kuin Hannes koskaan. Maratonilla 1912 (ratajuoksussa!) alle kahden ja puolen tunnin, johon virallisesti pystyttiin vasta 1925 ja suomalaisista vasta Mikko Hietanen 1947.

31. Lauri Virtanen
Kaksi olympiapronssia Los Angelesissa 1932, keskeytti jalkavamman takia maratonin kymmenen kilometriä ennen maalia johdossa ollessaan.

32. Kalle Tuominen
Kaatui Berliinin olympialaisissa ensimmäiseen vesihautaan, mutta nousi silti hopealle. Seuraavana vuonna maailman kärkitulos. EM-kisoissa neljäs. Ainoa suomalainen, joka on saanut Kalevan Kisoissa mitalin sekä 400 metrin aidoissa että esteissä. Piti fysiikastaan tarkkaa huolta vanhoilla päivilläänkin ja eli 98-vuotiaaksi.

33. Olavi Rinteenpää
Kansallisen tason juoksija löysi 27-vuotiaana esteistä oman lajinsa. Juoksi SE:n neljästi, joista kaksi hyväksyttiin virallisesti. Olisi ollut myös ME-mies, jos laji olisi ollut ME-kelpoinen. Helsingin olympialaisten neljäs. EM-hopeaa 1954, oli kaksi vuotta myöhemmin ME-vauhdissa mutta kaatui viimeisellä esteellä.

34. Erkki Tamila
Juoksi elämänsä ainoan täyden maratonin Berliinin olympialaisissa ja tuli neljänneksi. Seuraavana vuonna 25 kilometrin ME ja 3.9.1939 toisen maailmansodan jo alettua yli minuutin tulosparannus. Kilpaili myös hiihdossa, Salpausselän 15 kilometrin kolmas 1934. Urheilu-ura päättyi talvisodassa jalkaan haavoittumiseen.

35. Pentti Karvonen
Kaksi maailmanennätystä estejuoksussa. Noloa kyllä, ei yhtään Suomen ennätystä. Estejuoksu hyväksyttiin SE-lajiksi ennen kuin ME-lajiksi ja Olavi Rinteenpää oli juossut Karvosen kumpaakaan maailmanennätystä paremman ajan. Toisaalta Karvonen oli juossut vielä Rinteenpäätä paremmin, mutta ennätystä ei voitu hyväksyä, koska vesihaudassa ei ollut riittävästi vettä! Joutui vatsahaavaleikkaukseen, jossa puolet mahalaukusta poistettiin. Teki vielä paluun edustustasolle senkin jälkeen ja oli myöhemmin SUL:n johtotehtävissä.

36. Olavi Salonen
"Tankki" Salonen oli rakenteeltaan nimensä veroinen. Sai nimensä ME-tilastoihin 1500 metrillä, sillä vaikka kaima Salsola voitti kisan, oli Salosen aika sama. EM-kisoissa neljäs 800 metrillä, jossa mitalit jaettiin niin ikään senttipelillä. Uran erikoisuus oli johtoportaan taktikointi Ranska-maaottelussa, kun Salonen pistettiin 10 000 metrille. Suunnitelma toimi, tuli taktiikkajuoksu ja Salonen kukisti Alain Mimounin loppukirissä.

37. Olavi Salsola
Juoksi 1500 metrin vain yhden päivän kestäneen ME:n 1957. Sen lisäksi viisi Suomen ennätystä keskimatkoilla. Arvokisoissa paras sijoitus vasta kahdestoista.

38. Arvo Askola
Ilman Ilmari Salmista Askola olisi sekä Euroopan mestari että olympiavoittaja. Nyt kohtaloksi tuli jäädä Salmisen taakse vajaan sekunnin tappiolla kympin hopeamitalistiksi molemmilla arvokisakerroilla. Lopetti uransa vasta 28-vuotiaana jäätyään pois vuoden 1938 EM-kisoista.

39. Elias Katz
Väitetään, että Katz teki tuloksensa lähes olemattomalla harjoittelulla. Olympiahopeaa esteissä 1924, lisäksi kultaa 3000 metrin joukkuejuoksussa. Kahdesti mukana 4 x 1500 metrin ME:tä tekemässä. Juutalainen Katz muutti Palestiinaan, jossa sai surmansa vuoden 1947 levottomuuksissa.

40. Heikki Liimatainen
Kahdesti maastojuoksun joukkuekilpailun olympiavoittaja. Ensimmäisellä kerralla henkilökohtaisessa kisassa hopeaa, jälkimmäisessä horjui Pariisin helteessä maaliin puolitajuttomana varmistaen viimeisenä maaliin tulleena suomalaisena voiton 12. sijallaan. Näytelmä Juokse loppuun Heikki perustuu tähän kilpailuun.

41. Tatu Kolehmainen
Kolehmaisen veljessarjan vanhin jäsen oli epäonninen arvokisoissa. Tukholmassa 1912 keskeytys sekä kympillä että maratonilla, Antwerpenin maratonilla kymmenes. Sen vastapainoksi hän juoksi ME:t sekä 20 että 25 kilometrillä.

42. Eino Oksanen
Voitti Bostonin maratonin kolmesti ja juoksi SE:t tunninjuoksussa, 20 ja 30 kilometrillä. Kolmesti olympialaisissa, mutta paras sijoitus 10.

43. Päivi Tikkanen
MM-Tokiossa neljäs sija 3000 metrillä, EM-Splitissä samalla matkalla kuudes. Huikeat 27 Suomen mestaruutta eri matkoilla. Rikkoi SE:t kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin.

44. Eino Purje
Voitti TUL:n edustajana vuoden 1925 työläisolympialaisissa kehnon tason ansiosta peräti kolme kultaa. Loikkasi SVUL:iin hakemaan haasteita, juoksi 2000 metrin ME:n 1927 ja sai seuraavana vuonna 1500 metrillä olympiapronssia. Keskeytti neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa. Siirtyi sitten ammattilaiseksi ja kilpaili mm. Moskovassa!

45. Einari Anttila
Ensimmäinen suurista suomalaisista keskimatkureista. Sekä 800 että 1500 metrin SE kolmesti, 1000 metrillä ME, jota jostakin syystä IAAF ei hyväksynyt. Haavoittui vapaussodassa keuhkoihin ja yritti turhaan paluuta. Olisi ollut voittajaehdokas, jos 1916 olisi pidetty olympialaiset. Vuorinen : Einari Anttila urheilijana.

46. Väinö Koskela
Kympin EM-pronssia 1950 Zatopekin ja Mimounin jäljessä. Olympialaisissa seitsemäs vitosella, 3000 metrin SE, vitosen maailmantilaston kakkonen 1949.

47. Martti Matilainen
Kahdesti neljäs esteiden olympiafinaalissa. Ensimmäisellä kerralla menetti ilmeisesti mitalin kaaduttuaan viimeisellä kierroksella, joka itse asiassa oli kierroslaskijan virheen takia ylimääräinen. Myös kolme veljeä olivat SM-mitalisteja.

48. Väinö Sipilä
Kympin olympianelonen, ME-mies 20 ja 30 kilometrillä. Siinä välissä Sipilä oli vähällä kuolla saatuaan puunoksan syvälle vatsaansa hiihtokilpailussa kaaduttuaan.

49. Sandra Eriksson
Dominoinut naisten estejuoksua Suomessa jo vuosikaudet ja rikkonut SE:n useita kertoja. Menestystä myös sileällä. Arvokisoissa lieviä epäonnistumisia, MM- ja olympiafinaalit vielä kokematta. EM-finaalissa kahdesti, joista jälkimmäisellä kerralla suorastaan tyrkytettiin mitalia tai jopa voittoa, vaan huono päivä on huono päivä.

50. Hannu Posti
Muistetaan parhaiten Helsingin olympialaisten kympin neljännestä sijasta. Ainoa suomalaisyleisurheilija, joka on ottanut osaa sekä kesä- että talviolympialaisiin (ampumahiihtäjänä 1964). Myöhempi huippuvalmentaja.

51. Seppo Nikkari
Peräti 190-senttinen pitkien matkojen erikoismies juoksi 25 kilometrin ME:n. Pidettiin maratoonarina, mutta juoksi vain muutaman maratonin loppuun, ainoina arvokisoina olympialaisten 11. sija 1972.

52. Helge Perälä
EM-hopeaa kympillä 1946 Viljo Heinon takana. Olympialaisissa 11. vitosella.

53. Markku Taskinen
Yllätyspronssi 800 metrillä EM-kisoissa 1974. Samoissa kisoissa mukana Suomen ainoassa viestimitalissa, pronssia 4x400 metrillä. Euroopan mestaruus hallikisoissa 1978. Kyvyt pidemmillä matkoilla jäivät kokeilematta.

54. Kauko Pekuri
EM-pronssia 5000 metrillä 1938, kuusi SM-kultaa. Esteissä lähes epävirallinen ME.

55. Ritva Melender
Paremmin tunnettu tyttönimellään Lemettinen. Maratonin erikoisnainen oli paraatilajissaan MM-viitonen ja EM-kuutonen, edelleen SE:n haltija.

56. Denis Johansson
Kenttien boheemi ei menestynyt arvokisoissa, mutta rikkoi 1500 metrin SE:n kolmesti päässen vajaan kahden sekunnin päähän ME:stä.

57. Niilo Hartikka
EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä. Sai ylimääräisen pronssimitalin jouduttuaan viimeisessä kaarteessa tönityksi. Sivusi Larvan SE:tä kolmesti, ennen kuin rikkoi sen. Oli maajoukkueen ankkurina, kun 4x1500 metrin ME rikottiin.

58. Olavi Vuorisalo
Hävisi kahdelle kaimalleen vain sekunnin kymmenyksellä ME-juoksussa. SE-tulokset 800, 1500 ja 5000 metrillä.

59. Pentti Siltaloppi
Siltaloppi haavoittui sekä talvi- että jatkosodassa eikä saanut oikeaa kättään enää suoraksi. 15 prosentin sotainvalidi oli estejuoksun erikoismies, maailman huipulla 40-luvulla. Arvokisoissa epäonnea, kaatui sekä EM-Oslossa (kuudes) että olympia-Lontoossa (viides).

60. Antti Loikkanen
Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Vasalan kanssa. Voitti EM-hallissa kerran kultaa ja kerran pronssia, ulkoradoilla paras arvokisasijoitus viides EM-kisoissa.

61. Eero Berg
Pariisin olympialaisten kympin pronssimitalisti.

62. Ismo Toukonen
Paransi Prahan EM-kisoissa ennätystään melkein 10 sekuntia ja ylsi yllätyspronssille. Suomen mestari esteiden lisäksi myös kympillä.

63. Mikko Ala-Leppilampi
Monipuolinen juoksija oli huipulla kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin, parhaimmillaan esteissä. Löi ennen olympiafinaalia päänsä naulaan, kisassa ”turbaani” päässä kaatui ensimmäisellä esteellä ja katkaisi kätensä, silti kymmenes. Oli edellisenä vuonna kompastunut viimeiseen vesiesteeseen ME-vauhdissa.

64. Jukka Toivola
Tuli New Yorkin maratonilla toiseksi kaikkien aikojen suomalaisajalla; valitettavasti reitti oli muutama kymmenen metriä vajaa. Piti silti hallussaan virallista SE:tä ennen Holménia. Arvokisoissa EM-viitonen.

65. Antti Viskari
Voitti Bostonin maratonin ja juoksi samana syksynä 30 kilometrin ME:n. Ainoa suomalainen yleisurheilun virallinen ME-mies, joka ei koskaan päässyt arvokisoihin.

66. Tuija Toivonen
SE-nainen kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin. Arvokisoissa olympialaisissa kymmenes ja MM-kisoissa kahdeksas maratonilla.

67. Paavo Kotila
SM-maratonilla edestakaisten maratonreittien epävirallinen ME. Johti Melbournen olympiamaratonia, mutta väsyi kuumuudessa kolmanneksitoista. Voitti Bostonin maratonin.

68. Alf Lindblad
EM-pronssia esteissä ruokamyrkytyksestä huolimatta. Seuraavana vuonna maailman kärkiaika.

69. Ville Kyrönen
Ainutlaatuista juoksuhistoriaa tehtiin 31.8.1924. Paavo Nurmi juoksi Kuopiossa ME:n kympillä, Albin Stenroos Viipurissa 30 km:lla ja Ville Kyrönen Haminassa 20 km:lla. Edusti Suomea olympiamaratonilla 20 vuoden marginaalilla: 1912 ja 1932.

70. Jorma Härkönen
800 metrin yllätyspronssi EM-Ateenassa 1982. Luottomies edustustehtävissä lähes vuosikymmenen ajan ilman muita suuria menestyksiä.

71. Ove Andersen
Amsterdamin olympialaisten tähdenlento sai pronssia esteissä.

72. Pertti Tiainen
Maratonin erikoismies oli EM-kisoissa neljäs (teki oman ennätyksensä hurjasta helteestä huolimatta) ja MM-kisoissa 14.

73. Ilmari Taipale
SM-mitaleita 800 metriltä kympille. Vitosen SE kahdesti, 1500 kerran, lisäksi sivuaminen. EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä.

74. Salomon Könönen
Juoksi 1949 maratonin epävirallisen Euroopan ennätyksen. Olympialaisissa yhdeksäs kympillä.

75. Erik Blomster
EM-pronssia esteissä 1950, neljä Suomen mestaruutta.

76. Teodor Koskenniemi
Maastojuoksun joukkuekilvan olympiavoittaja 1920, henkilökohtaisessa kisassa kuudes ja vitosella neljäs.

77. Risto Ulmala
Maailman kärjen tuntumassa: pistesijoilla sekä MM- että EM-kisoissa. Tienasi valmennusrahansa USA:n tiejuoksuissa.

78. Lauri Halonen
Oli 1910-luvun loppupuolella ylipitkillä matkoilla maailman parhaita. Katosi kuviosta ja teki yllätyspaluun 1924 ollen olympiamaratonin neljäs.

79. Toivo Sarkama
EM-viitonen 1500 metrillä, mukana 4x1500 metrin ME-joukkueessa.

80. Ari Paunonen
Kaksi nuorten EM-kultaa 1500 metrillä. Edelleen 3000 metrin SE-mies silloisella nuorten ME-ajalla yhdessä Virénin kanssa. Entinen Juoksija-lehden päätoimittaja.

81. Ari Suhonen
Euroopan mestari halli-1500 metrillä. Myös pronssia 800 metrillä, jolla edelleen SE-mies. Yhdeksän peräkkäistä Suomen mestaruutta kasisatasella.

82. Erkki Puolakka
Tuli Bernin EM-kisojen skandaalimaratonilla neljänneksi, mutta oli vähällä päätyä tuomaripäätöksellä voittajaksi: koko mitalikolmikon hylkääminen oli yhtenä vaihtoehtona. Olympialaisissa kahdeksas, 30 km:n SE-mies.

83. Väinö Mäkelä
EM-kisoissa neljäs 5000 metrillä ja kahdeksas olympialaissa.

84. Sinikka Tyynelä
Edelleen 1500 metrin SE-nainen. MM-maastoissa henkilökohtainen viides sija, joukkuehopeaa ja –pronssia.

85. Armas Kinnunen
Kolme Suomen mestaruutta, esteiden maailman kärki 1927, olympiakuutonen 5000 metrillä.

86. Matti Huttunen
Juoksi 5000 metrin SE:n, joka oli kaikkien aikojen maailmantilaston kuudes ja ensimmäinen 14 minuuttia alittanut suomalaistulos.

87. Seppo Tuominen
Aloitti vasta 24-vuotiaana, mutta ehti silti rikkoa 10000 metrin SE:n kahdesti. Raju juoksutyyli ja harjoittelu veivät vammakierteeseen, mutta oli silti EM-kisoissa kahdeksas. Edelleen tunninjuoksun ja 20 kilometrin SE-mies.

88. Tommy Ekblom
Viidesti esteiden arvokisafinaalissa, paras sijoitus kahdeksas. 12 Suomen mestaruutta, sittemmin kestävyysjuoksun lajivalmentaja.

89. Erkki Rantala
Kaatoi Viljo Heinon kympin SE:n, voitti neljä Suomen mestaruutta.

90. Frej Liewendahl
Ahvenanmaalainen juoksi kahdesti 4x1500 metrin ME-joukkueessa ja oli kahdeksas olympialaisissa, mutta kuuluisimman tekonsa hän teki kukistamalla Paavo Nurmen 1000 metrillä ollen ensimmäinen suomalainen viiteen vuoteen, joka näin teki millään matkalla. Toi seuraavana aamuna Nurmelle kukkapuskan anteeksipyyntönä.

91. Harri Hänninen
Kahdesti kahdeksas EM-kisoissa (5000 metriä ja maraton), sittemmin valmennusoppaiden kirjoittaja.

92. Jussi Utriainen
Jos miehellä on 28 henkilökohtaista Suomen mestaruutta, niin listapaikka on varma. Puolimaratonin SE-mies ja maastojuoksun kotimaan valtias ei ole arvokisoissa menestynyt. Ura jatkuu yhä jäähdyttelijänä, vielä tänä keväänä tuli puolikkaan SM-kultaa, mutta maastoissa joutui tyytymään pronssiin.

93. Eero Tuomaala
SM-kultaa 800 metrillä ja kympillä, mutta ei siltä väliltä! Kylläkin 3000 ja 5000 metrin SE:t.

94. Samuli Vasala
Yhdeksän Suomen mestaruutta, 5000 metrin EM-kuutonen. Lisäksi yksi Suomen mestaruus duathlonissa.

95. Eino Seppälä
5000 metrin olympiaviitonen 1924.

96. Juho Tuomikoski
Tähdenlento, joka oli Antwerpenin olympiamaratonilla viides.

97. Kaarlo Nieminen
Suomen ensimmäinen varsinainen kestävyysjuoksija. Voitti Suomen ensimmäisen maratonkilpailun ja tuli olympialaisissa kymmenenneksi. Juoksi kilpaa ravihevosta vastaan ja hävisi maratonin parilla minuutilla. Myöhemmin ammattilaisena USA:ssa.

98. Pentti Rummakko
Maratonin kaksinkertainen Pohjoismaiden mestari, EM-kisoissa kuudes.

99. Jalmari Eskola
Kenties Suomen yleisurheiluhistorian unohdetuin olympiamitalisti. Joukkuehopeaa maastojuoksussa 1912, henkilökohtaisen kilpailun neljäs.

100. Niclas Sandells
Jos Turkkia edustanut kenialainen ei olisi juossut tätä miestä takaapäin kumoon EM-finaalissa, olisi listalla luultavasti huomattavasti korkeammalla. Seitsemän SM-kultaa ja erittäin lähellä Pekka Vasalan SE-aikaa.

101. Seppo Leinonen
Suomen kaikkien aikojen paras ultrajuoksija. SE-mies 24 tunnin juoksussa, juossut Spartathlonin ennätysmäiset 15 kertaa loppuun.

102. Paavo Pystynen
Ikijuoksija Pystynen pääsi arvokisoihin vain kerran, mutta juoksi kolmesti PM-mitaleille maratonilla. Tasaisen varma juoksija ei yltänyt suurvoittoihin, mutta jatkoi yli-ikämieheksi asti menestyen veteraanien arvokisoissa. Pystynen: Valoa ja varjoa.

103. Iivari Rötkö
TUL:n jäsenenä ei päässyt virallisiin arvokisoihin. Voitti työläisolympialaisissa 25 km ja juoksi myöhemmin samalla matkalla alle Kolehmaisen ME:n, mutta tulosta ei liittoriitojen takia ratifioitu. Maratonin maailmantilaston ykkönen 1926.

Uusinta: Sata suurinta

Lukijalle: Kirjoitin tämän jutun melkein seitsemän vuotta sitten. Muutama kuukausi sen jälkeen julkaisin jutun Suomen kaikkien aikojen sadasta parhaasta, mikä tulee niin ikään uudistettuna lähiaikoina julkaisuun. Paljon on rataa kierretty sen jälkeen, vaan eivät nämä listat ole siitä liiemmin muuttuneet. Alkuperäisessä listassa oli viisi parasta paremmuusjärjestykseen asettamatta, sitten kaksikymmentä haastajaa niin ikään keskinäiseen paremmuusjärjestykseen asettamatta ja lopuksi 75 muuta. Seitsemän vuoden aikana viisi parasta eivät ole kokeneet muutoksia. Kahdenkymmenen haastajan joukkoon on pitänyt nostaa kaksi uutta, joista toinen oli aiemmin 75 muun joukossa. Näin ollen haastajia on nyt 22, koska ei sieltä ketään voinut pudottaakaan. Kolmoskategoriaan nousi viisi uutta nimeä. Koska yksi nousi sieltä kakkoskategoriaan, kolmoskategoriassa on nyt 79 nimeä. Uudistukset on kirjoitettu kursiivilla. Kaiken kaikkiaan juoksijoita on siis listalla 5 + 22 + 79 = 106, mutta otsikko "Satakuusi suurinta" ei kuulosta iskevältä. Sovitaan että "Sata suurinta" on riittävän tarkka:

Valmennettava kysyi tässä päivänä muutamana, kuka on minun mielestäni kaikkien aikojen paras kestävyysjuoksija. Vastasin, että en ole asiaa sen kummemmin ajatellut. Vaikka olenkin perehtynyt perusteellisesti alan historiaan, olen aina ollut sitä mieltä, että eri aikakausien juoksijoiden vertaaminen on epäreilua.
Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Mietittyäni totesin, että en pysty sanomaan kuka on kaikkien aikojen paras. Pystyn silti nimeämään viisi juoksijaa, jotka ovat muihin verrattuna aivan omassa kategoriassaan. Valmennettava kysyi nimiä. Sanoin että luettelepa itse viisi mielestäsi kaikkien aikojen parasta, kun kestävyysjuoksuna pidetään kaikkia matkoja 800 metristä alkaen. Hän mietti ja tiputteli nimen kerrallaan. Ne olivat täsmälleen samat kuin omalla listallani. Eikä kyseessä suinkaan ollut se, että olisin näitä nimiä hänelle aiemmin mitenkään mainostanut, vaan puhtaasti hänen omien tietojensa nojalla tekemä arvio.
Oma perusteluni näiden viiden valinnalle oli se, että heistä joka ainoa voitti jokaisen muun mahdollisen juoksijan (eli seuraavan kategorian juoksijat) käytännössä joka ainoassa meriitissä. Meriiteiksi laskin arvokisasaavutukset, maailmanennätykset ja suvereenisuuden omalla aikakaudella.


Viisi suurinta (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Paavo Nurmi, Suomi, 13.6.1897
Eniten olympiakultamitaleja, yhdeksän kappaletta. Lukematon määrä maailmanennätyksiä. Hallitsi kestävyysjuoksua vuodesta 1920 aina 1930-luvun alkuun asti miten halusi. Olympiakultaa kaikilla matkoilla 1500 metristä 10000 metriin. Olisi luultavasti voittanut myös maratonin Los Angelesissa, jos olisi saanut juosta. Parhaimmillaan 1924, jolloin ei koskaan esittänyt parastaan maailmanennätyksistä huolimatta. Hävisi olympialaisissa ainoastaan Joseph Guillemontille kokemattomuuttaan, Ville Ritolalle loukkaantuneena ja Toivo Loukolalle estejuoksussa, jota ei oikeasti osannut - silti joka kerran tuli hopeaa.

Emil Zátopek, Tšekkoslovakia, 19.9.1922
Kolme olympiakultaa Helsingissä. Lontoossa kulta ja huolimattomuuden takia hopea. Euroopan mestaruuksia, maailmanennätyksiä. Voittamaton vitosella 48-52 (45 kilpailua), kympillä 48-54 (37 kilpailua). Vei kestävyysjuoksun harjoittelun kokonaan uudelle tasolle.

Lasse Virén, Suomi, 22.7.1949
Kaksi kertaa kaksoisvoitto olympialaisissa. Ei muita arvovoittoja, kaksi nykymatkojen maailmanennätystä. Historian taktisesti monipuolisin juoksija, jokainen kulta tuli eri taktiikalla. Münchenin kympillä ME, vitosella kirivoitto. Montrealissa kympillä irtiotto, vitosella kaikkien aikojen juoksussa kirimiehet kypsyttävä loppuveto.

Haile Gebrselassie, Etiopia, 18.4.1973
Hallitsi pitkään vitosen ja kympin ME-tilastoja. Miinuksena arvokisoissa pelkälle kympille keskittyminen, kaksi olympiakultaa ja neljä maailmanmestaruutta. Ei arvokisavoittoja vitosella. Maratonilla ME. Ollut huipulla jo 15 vuotta, pidempään kuin kukaan muu.

Kenenisa Bekele, Etiopia, 13.6.1982
Lipsahdus Ateenan vitosella piti Virénin saavutuksen ainutlaatuisena. Olympiakultien lisäksi ratamaailmanmestaruuksia ja uskomattomat 11 henkilökohtaista maailmanmestaruutta maastojuoksussa. ME-tilastojen valtias.

Paremmuusjärjestykseen näitä viittä on mahdotonta laittaa. Nurmella on eniten olympiavoittoja, mutta niistä vain neljä on tullut nykymatkoilla. Samoin kilpailun taso ei tuolloin ollut lähellekään samaa kuin nykyään, kilpaurheilu oli oikeastaan vain Länsi- ja Pohjois-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan asia. Zátopekin aikana taso oli jo kovempi, mutta meriitit eivät ole yhtä kovat kuin Nurmella. Virénin meriitit ovat heikommat kuin kummallakaan edeltäjistään, mutta hän on nykyaikaisen urheilun aikana ainoa, joka on hallinnut molempia kestävyysmatkoja yhtä suvereenilla tavalla. Gebrselassie olisi suurin kaikista, jos olisi korjannut vitosen olympiavoitot kotiin. Nyt meriitit eivät pärjää Virénille - tämän aikana ei ollut MM-kisoja. Bekele ja Gebrselassie ovat ainoat, jotka ovat juosseet samalla radalla kilpaa. Bekelen meriitit häviävät vielä Gebrselassien vastaaville ja siksi tässä onkin ainoa kohta, jossa viisi suurinta voidaan laittaa edes osittaiseen paremmuusjärjestykseen: Gebrselassie on Bekelen edellä. Bekele kuuluu silti listalle, koska Bekelen, Nurmen, Zátopekin ja Virénin keskinäistä paremmuutta ei voi selvittää - kuten ei myöskään Gebrselassien ja kolmen muun.
Tulevaisuudessa Bekelellä on vielä mahdollisuus nousta kiistattomaksi valtiaaksi. Mies on vasta 27-vuotias, nuori kestävyysjuoksijaksi. Toisaalta jos Gebrselassie tekee vielä "mahdottoman" ja painelee maratonin alle kahden tunnin, niin...
Lisäys 21.5.2015: Eipä Gebrselassie tehnyt mahdotonta eikä Bekele noussut kiistattomaksi kuninkaaksi, vaikka voittikin vielä kaksi maailmanmestaruutta 2009.

Listan miehet ovat kaikki lähes puhtaita vitosen-kympin juoksijoita. Nurmi menestyi 1500 metrillä ja olisi pärjännyt myös maratonilla. Zátopek voitti olympiakultaa maratonilla, mutta se oli vain syrjähyppy. Virén ei koskaan maratonille kotiutunut Montréalin uskomattomasta esityksestä (viides vain 24 tuntia kaikkien aikojen vitosen jälkeen) huolimatta. Gebrselassie siirtyi ylipitkille matkoille vasta vanhoilla päivillään.
Mailerit ja maratoonarit puuttuvat. Maratoonarien puuttuminen on ymmärrettävää: on vaikeaa dominoida matkaa, jossa päivän kunto ratkaisee paljon ja kisoja on harvassa. Mutta ei ole yhtään ainutta keskimatkuria, joka olisi hallinnut täysin suvereenisti lajejaan useiden vuosien ajan. Sebastian Coe on lähellä, mutta ei aivan. Kaikki muut olivat käytännössä puhtaasti joko 800 metrin tai 1500 metrin juoksijoita, eivätkä yhden lajin valtiaat kaikkien aikojen parhaiden listalle kuulu.

Päättäessäni viittä suurinta oli tietysti pakko tehdä vertailuja listan ulkopuolisiin juoksijoihin. Selväksi kävi, että jokainen viidestä voitti kenet tahansa seuraavan kategorian juoksijoista lähes poikkeuksetta jokaisella rintamalla. Huomasin kuitenkin, että sama päti myös tähän kakkoskategoriaan verrattuna sitten sen ulkopuolelle jääneisiin. Ei toki yhtä täydellisesti, mutta lähes. Hauska sattuma oli myös se, että kakkoskategoriaan kuului tasan 20 juoksijaa.


Kaksikymmentä haastajaa (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Hannes Kolehmainen, Suomi, 9.12.1887
Neljä olympiakultaa, kestävyysjuoksun olympiahistorian ensimmäinen todella suuri nimi.

Ville Ritola, Suomi, 18.1.1896
Nurmen varjo, silti moninkertainen olympiavoittaja itsekin.

Ilmari Salminen, Suomi, 21.9.1902
Olympiakulta, kaksi Euroopan mestaruutta, juoksi Nurmen kympin ME:n nurin.

Volmari Iso-Hollo, Suomi, 5.1.1907
Kaksi olympiakultaa esteissä ja kaksi mitalia kympillä, ei ME:tä siitä yksinkertaisesta syystä, että esteet eivät vielä olleet ME-kelpoinen laji.

Taisto Mäki, Suomi, 2.12.1910
Euroopan mestari, ME-mies sekä vitosella että kympillä, sota vei olympiahaaveet.

Gunder Hägg, Ruotsi, 31.12.1918
Maailmanennätysten murskaaja 40-luvulla, ei päässyt sodan ja sen jälkeisen ammattilaistuomion takia koskaan arvokisoihin.

Vladimir Kuts, Neuvostoliitto, 7.2.1927
Ukrainalainen otti kaksi olympiakultaa ja rikkoi ME:n useita kertoja.

Abebe Bikila, Etiopia, 7.8.1932
Maratonin kaksinkertainen olympiavoittaja ja epävirallinen ME-mies.

Ron Clarke, Australia, 21.2.1937
Uskomattomia maailmanennätyksiä; tietääkseni edelleen murskaratojen ME-mies sekä vitosella että kympillä.

Mohamed Gammoudi, 11.2.1938
Mitalimies kolmissa olympialaisissa, boikotti vei neljännet. Yksi kulta, ei maailmanennätyksiä.

Herb Elliott, Australia, 25.2.1938
Ei hävinnyt päämatkoillaan kertaakaan. Dominoi mielensä mukaan, mutta huippu-ura jäi lyhyeksi.

Peter Snell, Uusi-Seelanti, 17.12.1938
Tankki, joka juoksi maratontyylisellä harjoittelulla kolme olympiakultaa keskimatkoilla. Pitkään kestänyt ME 800 metrillä.

Kipchoge Keino, Kenia, 17.1.1940
Afrikan ratajuoksun ensimmäinen suurnimi, kaksi olympiakultaa ja monta muuta mitalia.

Miruts Yifter, Etiopia, 15.5.1944
Kaksi kultaa Moskovassa näytöstyyliin jo ikämiehenä. Kahdesti sama temppu myös Maailmancupissa.

Waldemar Cierpinski, Itä-Saksa, 3.8.1950
Kaksi olympiakultaa maratonilla riittää varmasti listalle, vaikka muiden saavutusten lista onkin lyhyt (MM-pronssi).

Sebastian Coe, Iso-Britannia, 29.9.1956
Keskimatkojen valtias, kaksi olympiavoittoa ja pitkäikäinen 800 metrin ME. Olisi suurimpien joukossa, jos ei olisi epäonnistunut olympialaisissa 800 metrillä.

Gelindo Bordin, Italia, 2.4.1959
Olympiavoitto ja kaksi Euroopan mestaruutta maratonilla. MM-kisoissa vain yksi pronssi, mutta uran pituus huipulla riittää kompensoimaan.

Said Aouita, Marokko, 2.11.1959
Hölmöili itse itsensä pois kaikkien aikojen suurimpien listalta rupeamalla leikkimään 800 metrin juoksijaa ollessaan jo 5000 metrin olympiavoittaja ja maailmanmestari. Silti olympiapronssia alimatkalla.

Paul Tergat, Kenia, 17.6.1969
Maastojuoksun moninkertainen maailmanmestari, kympillä arvokisoissa palkintopallilla aina Gebrselassien vieressä, jolle menetti myös ainoan ME:nsä.

Hicham el-Guerrouj, Marokko, 14.9.1974
1500 metrin valtias, joka käväisi voittamassa myös 5000 metrin olympiakullan Bekelen nenän edestä. Päämatkan ME on ja pysynee vielä pitkään.

Ezekiel Kemboi, Kenia, 25.5.1982
Kemboi oli jo edellisessä listauksessa, mutta saa nyt ylennyksen tähän kategoriaan. Tällä välillä voitetut toinen olympiakulta ja neljä maailmanmestaruutta puhuvat puolestaan.

Mo Farah, Iso-Britannia, 23.3.1983
Kaksi olympiakultaa ja viisi maailmanmestaruutta. ME:t kuitenkin puuttuvat. Yksi olympiakulta lisää tulevana kesänä vie miehen jo lähelle korkeinta kategoriaa, kaksi sellaista heittää hänet sinne.

Tirunesh Dibaba, Etiopia, 1.10.1985
Kestävyysjuoksun viime vuosien ehdoton kuningatar. Ikää 23 vuotta, silti jo kaksi olympiakultaa, neljä maailmanmestaruutta sekä radalla että maastossa ja 5000 metrin ME.

Kahdenkymmenen haastajan joukkoon pääseminen edellytti useimmiten aikakautensa johtavana juoksijana olemista. Olympiakulta ei silti ollut välttämätön edellytys, Mäki ja Hägg kun eivät päässeet sellaista edes yrittämään. Kaikilla muilla ainakin yksi sellainen on, paitsi Clarkella. Hänen ME-ansionsa ovat kuitenkin niin mittavat, että sivuuttaminen tältä listalta ei tullut kysymykseen.

Naisia ei listalle ole Dibabaa lukuun ottamatta päässyt. Tämä ei johdu naisten syrjinnästä, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että aikaansa dominoivia naisjuoksijoita ei ole ollut silloin, kun naisten lajit ovat arvokisaohjelmassa olleet. Useimmat huippunaiset ovat saavuttaneet vain yhden tai kaksi arvokisavoittoa. Dibaba on ainoa, jonka saavutukset riittävät kiistatta listalle. Mitään tekemistä Dibaban listalle pääsyssä ei ole sillä, että kyseessä on upean näköinen nainen. Sama tosiasia kun pätee useimpiin naisjuoksijoihin, joskin Dibaba on tässäkin asiassa sieltä parhaasta päästä parhaidenkin joukossa.

Kakkoskategorian juoksijoiden erot seuraavaan luokkaan ovat myös aika selvät. Kolmoskategorian juoksijat eivät ole olleet samalla tavalla hallitsevia kuin ylempiin luokkiin päätyneet, heidän aikanaan kilpailu ei vielä ollut niin kovaa kuin nykyään tai sitten he ovat olleet yhden matkan erikoismiehiä. Lähimpänä kakkoskategoriaa olivat ehkä Malinowski ja Ngugi, naisista Kristiansen olisi ollut listalla jos olisi olympiavoittaja.


Muut sadasta parhaasta (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Walter George, Iso-Britannia, 9.9.1858
Alfred Shrubb, Iso-Britannia, 12.12.1879
James Lightbody, Yhdysvallat, 15.3.1882
Melvin Sheppard, Yhdysvallat, 5.9.1883
Albin Stenroos, Suomi, 24.2.1889
Lauri Lehtinen, Suomi, 10.8.1908
Jack Lovelock, Uusi-Seelanti, 5.1.1910
Kee-Chung Sohn, Korea, 29.8.1912
Rudolf Harbig, Saksa, 8.11.1913
Viljo Heino, Suomi, 1.3.1914
Arne Andersson, Ruotsi, 27.10.1917
Jim Peters, Iso-Britannia, 24.10.1918
Delfo Cabrera, Argentiina, 2.4.1919
Alain Mimoun, Ranska, 1.1.1921
Malvin Whitfield, Yhdysvallat, 11.10.1924
Roger Bannister, Iso-Britannia, 29.3.1929
Zdzislaw Krzyszkowiak, Puola, 3.8.1929
Pjotr Bolotnikov, Neuvostoliitto, 8.3.1930
Sándor Iharos, Unkari, 10.3.1930
Mamo Wolde, Etiopia, 12.6.1932
Murray Halberg, Uusi-Seelanti, 7.7.1933
Gaston Roelants, Belgia, 5.2.1937
Juha Väätäinen, Suomi, 12.7.1941
Derek Clayton, Australia, 17.11.1942
Ben Jipcho, Kenia, 1.3.1943
Anders Gärderud, Ruotsi, 28.8.1946
Carlos Lopes, Portugali, 18.2.1947
Frank Shorter, Yhdysvallat, 31.10.1947
Bill Rodgers, Yhdysvallat, 23.12.1947
Karel Lismont, Belgia, 8.3.1949
Bronislaw Malinowski, Puola, 4.6.1951
Tatjana Kazankina, Neuvostoliitto, 17.12.1951
John Walker, Uusi-Seelanti, 12.1.1952
Henry Rono, Kenia, 12.2.1952
Grete Waitz, Norja, 1.10.1953
Steve Ovett, Iso-Britannia, 9.10.1955
Ingrid Kristiansen, Norja, 21.3.1956
Yiannis Kouros, Australia, 13.7.1956
Rosa Mota, Portugali, 29.6.1958
Mary Decker, Yhdysvallat, 4.8.1958
Alberto Cova, Italia, 1.12.1958
Steve Cram, Iso-Britannia, 14.10.1960
Billy Koncellah, Kenia, 20.10.1961
John Ngugi, Kenia, 10.5.1962
Abel Antón, Espanja, 24.10.1962
Martin Fiz, Espanja, 3.3.1963
Ana Quirot, Kuuba, 23.3.1963
Manuela Machado, Portugali, 9.8.1963
Douglas Wakiihuri, Kenia, 26.9.1963
Dieter Baumann, Saksa, 9.2.1965
Khalid Skah, Marokko, 29.1.1967
Svetlana Masterkova, Venäjä, 17.1.1968
Hassiba Boulmerka, Algeria, 10.7.1968
Fernanda Ribeiro, Portugali, 23.6.1969
Noureddine Morceli, Algeria, 28.2.1970
Kelly Holmes, Iso-Britannia, 19.4.1970
Moses Kiptanui, Kenia, 1.10.1970
Stefano Baldini, Italia, 25.5.1971
Naoko Takahashi, Japani, 6.5.1972
Jauad Gharib, Marokko, 22.5.1972
Catherine Ndereba, Kenia, 21.7.1972
Maria Mutola, Mosambik, 27.10.1972
Wilson Kipketer, Tanska, 12.12.1972
Junxia Wang, Kiina, 19.1.1973
Derartu Tulu, Etiopia, 21.3.1973
Paula Radcliffe, Iso-Britannia, 17.12.1973
Bernard Lagat, Yhdysvallat, 12.12.1974
Ismael Kirui, Kenia, 20.2.1975
Gabriela Szabo, Romania, 14.11.1975
Gezahegne Abera, Etiopia, 23.4.1978
Juri Borzakovski, Venäjä, 12.4.1981
Saif Saeed Shaheen, Qatar, 15.10.1982
Vivian Cheruiyot, Kenia, 11.9.1983
Meseret Defar, Etiopia, 19.11.1983
Brimin Kiprop Kipruto, Kenia, 31.1.1985
Samuel Wanjiru, Kenia, 10.11.1986
David Rudisha, Kenia, 17.12.1988
Stephen Kiprotich, Uganda, 27.2.1989
Asbel Kiprop, Kenia, 30.6.1989

Olympiavoitto ei takaa tällekään listalle pääsemistä. Kaksi olympiavoittoa riittää jo varmasti, paitsi Edwin Flackin tapauksessa, koska ensimmäisissä olympialaisissa eivät paikalla olleet läheskään maailman parhaat juoksijat. Silti listalle on päässyt peräti 31 juoksijaa, jotka eivät ole olympiavoittajia. Syynä voiton puuttumiseen on ollut uran varhaisuus (esim. Shrubb), sota (Heino), edustuskelvottomuus (Kipketer), lajin puuttuminen ohjelmasta (Kouros) tai silkka epäonni (Kiptanui).

Listalle pääsyyn eivät ole olleet esteenä doping-epäilyt, kuten Baumannilla. Vain todistetut tapaukset ja kumotut voitot, kuten Rashid Ramzin tapauksessa, ovat merkinneet porttikieltoa. Myöskään Koncellahin myöhemmät siviilielämän sikailut eivät voi kumota sitä tosiasiaa, että hän on ollut loistava juoksija.
Samaten kansalaisuuden vaihto (Kipketer, Lagat, Shaheen) ei ole ollut mikään este, vaikkakin joissakin tapauksissa moraalisesti kyseenalaista.

Kieltämättä teki mieli laittaa listalle myös Feidippides antiikin ajan edustajana, mutta päätin pitäytyä modernissa urheilussa. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea Tom Hollandin erinomaisen kirjan Persian tuli. Varhaisten aikojen juoksijoista George ja Shrubb kuuluvat listalle tulostensa puolesta, Lightbody ja Sheppard ansaitsevat moninkertaisina olympiavoittajina paikkansa, vaikka taso ei tuolloin kummoinen ollutkaan. Listalla on muutamia muitakin esiin nostettavia tapauksia. Whitfield, suoraan Korean sodasta olympiavoittajaksi. Iharos, ei ikinä mitalia arvokisoissa mutta Nurmen ohella ainoa ME:t 1500 metrillä, vitosella ja kympillä juossut. Halberg, olympiavoittaja invaliditeetista huolimatta. Jipcho, lyhytaikaisen ammattilaistalli ITA:n suurin tähti. Rodgers, USA:n maratonboomin isä. Kouros, ultrajuoksun kuningas. Quirot, kuoleman porteilta takaisin huipulle. Kiptanui, esteiden valtias joka epäonnistui aina olympialaisissa tai niiden karsinnoissa. Radcliffe, joka olisi paljon suurempi jos ei olisi maailman taktisesti kaikkien aikojen huonoin juoksija. Szabo, kultaisen liigan kuningatar. Wanjiru, mihin vielä ehtineekään.

Kestävyysjuoksu on kaikista maailman urheilulajeista kenties meritokraattisin. Siinä ei ratkaise raha eikä välineet, vain tulokset. Vaikka olisi kuinka lahjakas tahansa, lahjaton harjoitellut voittaa aina lahjakkaan harjoittelemattoman. Toki maailman huipulle päästäkseen on oltava hyvin lahjakas, mutta kansalliselle tasolle pääsee kuka tahansa, joka on valmis vuodattamaan riittävästi verta, hikeä, kyyneleitä, oksennusta ja ripulipaskaa. Kestävyysjuoksun levinneisyydestä ja meritokraattisesta kertoo karua kieltään se, että tälle sadan kaikkien aikojen parhaan listalle on mahtunut urheilijoita 32 eri maasta. Mikä muu urheilumuoto pääsee samaan?