Sivallus CCCXCVII

Sanoin jo toistakymmentä vuotta sitten, että tässä maassa on riittävästi kahjoja siihen että missä tahansa seurassa Haavisto pääsee aina pressanvaaleissa toiselle kierrokselle. Toisaalta tässä maassa on myös riittävästi änkyröitä siihen, että Haavistolla ei ole mahdollisuutta voittaa toista kierrosta.
Nyt olen alkanut pelätä, että saatoin erehtyä jälkimmäisessä arviossa. Toisaalta jos toisella kierroksella vastassa on Stubb, Rehn, Aaltola tai kuka tahansa demari, vahinko ei ole valtava, ainoastaan suuri.

Se-joka-jääköön-nimeämättä

Harvoin on saanut hihittää sisäisesti yhtä innokkaalla ennalta-arvattavien seurausten odottamisella kuin menneellä viikolla Teemu Keskisarjan sanottua eduskunnassa sanan ”neekeri”. Eikä tarvinnut pettyä. Vihervasemmistolla neekeri-sanan kuuleminen kaataa nurin sen ämpärin, missä äly on jo valmiiksi.

Sanamagia on niin vahvaa, että neekeri-sanaa ei saa käyttää edes historiallisessa kontekstissa, vaan pitäisi sanoa ”n-sana”. Kuten Keskisarja sai huomata, sanoisivat monet. Vaan eipä saanut, sillä fiksuna miehenä hän tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja naureskeli sisäänpäin. Eikä pettynyt odotuksissaan hänkään eikä myöskään pyydellyt anteeksi, mistä hatunnosto. Kyllä asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Neekeri on neekeri vaikka voissa paistaisi eikä siinä sanassa ole mitään rasistista tai hävettävää, ellei sille tahallisesti sellaista leimaa anna. Ei pidä mennä vasemmiston pöyristymisiin ja sanaleikkeihin mukaan, ei se oikein vastaa aikuisten kehitystasoa.
On huomattavasti helpompaa käyttää vakiintuneita ilmaisuja kuin pysytellä mukana siinä, mikä on milloinkin sopivaksi määritelty loukkaantumisharrastajien keskinäisessä runkkuringissä. Eikä varsinkaan ryhtyä puhumaan naurettavilla ”se-sana-mitä-ei-saa-ääneen-sanoa-eikä-oikeastaan-ajatellakaan” -termeillä. Etenkään kun näitä sanoja alkaa jo olla niin paljon, että pelkkä (valitaan satunnainen esimerkkikirjain) ”s-sana” ei välttämättä riitä kun ei tiedä mahtaako se tarkoittaa ”spurgua”, ”somppua” vai ”sodomiittia”.
Mallia voi ottaa vaikka Harry Potter -kirjasarjan ensimmäisestä osasta, jossa Harry on sairaalassa toipumassa Dumbledoren tullessa vierailulle:
”Professori?” Harry sanoi, ”minä vain mietin… että tuota – vaikka kivi onkin poissa, Vol- tai siis, tiedät-kai-kuka…”
”Sano Voldemort, Harry. Käytä aina kaikesta sen oikeaa nimeä. Nimen pelko kasvattaa asiankin pelkoa.”
Tämän luulisi toimivan hyvänä esimerkkinä, sillä tutkimuksissa on havaittu Potter-kirjojen lukemisen kasvattavan lukijoidensa suvaitsevaisuutta erilaisuutta ja monikulttuurisuutta kohtaan. Mikä onkin odotettavissa, sillä monikulttuurisuus voi toimia vain kuvitteellisessa taikamaailmassa. Jos mielikuvitusmaailmaan perustuvien fiktiivisten kirjojen lukeminen kasvattaa suvaitsevaisuutta, niin vastaavasti realiteetteihin perustuvien faktakirjojen lukeminen kasvattaa nuivuutta.

On toki eri asia sanoa neekeriä neekeriksi halventavassa tarkoituksessa kuin neutraalissa. Mutta tästä saa vihervasemmisto syyttää vain itseään. Neekeri-sanan määritteleminen halventavaksi on ollut heidän oma valintansa. Toki sanalle tuli halventava kaiku siitä, että sen käyttäminen alkoi viitata rikolliseen ja epäsosiaaliseen toimintaan. Mutta tämän kehityksen syynä on ollut huono maahanmuuttopolitiikka, jonka takia Suomeen on pesiytynyt väestöä, jonka rikollisuus- ja sosiaalitukikulut ovat moninkertaisissa lukemissa kantaväestöön nähden. Olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten noudattaa rasisminvastaisen julistuksen teesejä, niin mitään ongelmia ei olisi tullut.

Polttava kysymys sitten on, pitäisikö sanan ”neekeri” käyttäminen ja vastaavat ilmaisut kieltää eduskunnan puhujapöntöstä. Tähän otti kantaa myös puhemies, joka totesi aivan oikein tehtävänään olevan taata perustuslakiin kirjatun kansanedustajien puheoikeuden eikä ryhtyä makutuomariksi.
Keskisarjan puheenvuoro ei ollut rasistinen millään muulla mittarilla paitsi sillä, joka on säädetty pomppaamaan punaiselle sanasta ”neekeri”.
Kokonaan toinen asia on sitten, pitäisikö aidosti rasistiset puheenvuorot kieltää eduskunnassa. Tässä ollaan kuitenkin vähintäänkin kaltevalla pinnalla. Jos ryhdytään kieltämään typerien aatteiden esittäminen, niin esimerkiksi sanan ”sosialismi” käyttö tulisi myös julistaa pannaan – se on aivan yhtä typerä aate kuin rasismi.
Itse asiassa jopa typerämpikin. Kuvitelkaapa että Suomi olisi 40 vuotta sitten siirtynyt sosialismiin. Aivan varmasti elintaso olisi täällä matalampi kuin on nyt, vaikka sosialismi olisikin romahtanut 1990-luvun alussa itäblokin tapaan. Tai ainakin 10 vuotta sitten elintaso olisi ollut matalampi kuin todellisuudessa oli. Nykytilanne saattaisi olla jopa samalla tasolla kuin on, mikäli sosialismin tuhoisasta vaikutuksesta olisi otettu opiksi samaan tapaan kuin Virossa, jonka elintaso hurahtaa surkeista lähtökohdista huolimatta kohta Suomen ohi. Virolaiset ottivat sosialismin haitoista opikseen, suomalaiset eivät ole samaa mankelia läpi käyneet. Viimeisen 30 vuoden ajan Viro on jatkuvasti tehnyt politiikassaan oikeita ratkaisuja siinä missä Suomi on tehnyt vääriä.
Vastaavasti mikäli Suomi olisi hurahtanut sosialismin sijaan umpirasistiseksi 40 vuotta sitten, tänne ei olisi päästettu 90-luvun taitteessa yhtäkään somalia ja syksyllä 2015 Ruotsin raja olisi lyöty kiinni eikä maassa olisi kymmeniätuhansia irakilaisia eikä muitakaan siltä suunnalta tulleita. Voipi miettiä, mitä olisimme tässä menettäneet ja olisiko tällainen rasistinen Suomi mahdollisesti nykyistä vauraampi. Toisen typerän aatteen eli sosialismin hallitsema Suomi ei taatusti olisi.

Jos aatteita – typeriäkin – lähdetään kieltämään, ollaan loputtomassa suossa siinä, mihin viiva vedetään. Siksi tulee sietää myös vastakkaisia näkemyksiä ja jopa typeryyksiä. Blogisti Vihavainen tiivisti nykyisen keskustelun infantiiliuden erinomaisesti. Erinomaisen huvittavaa oli lukea joitakin Vihavaisen kirjoituksen kommentteja tyyliin ”Koska ajattelit palata maan pinnalle, Vihavainen?” (kyllä, tämä oli kaikki mitä kirjoittajalla oli sanottavanaan). Nämä itsessään todistivat mitä osuvimmin kirjoituksen väitteet – ei minkäänlaista substanssia tai argumentointia, pelkkää räksytystä ja suvaitsemattomuutta.
Annetaan myös oman näkökannan vastaiselle, väärällekin näkökannalle tilaa. Ainoastaan kuuntelemalla toista osapuolta voi korjata omia virhekäsityksiään ja ymmärtää toisen näkemystä, virheellistäkin sellaista. Eikä lähdetä sörkkimään menneitä vaan mietitään yhdessä, kuinka tämän maan hyvinvointia voisi parhaiten ylläpitää ja ehkä jopa parantaa.
Tämä koskee myös vainon kohteena olleita perussuomalaisia. Jätetään ne Lindtmanin nuoruuden natsiheilaamiset omaan arvottomuuteensa. Eihän kukaan voi tosissaan kuvitella hänellä olleen mitään natsisympatioita, kyseessä oli vain nuoruuden eläminen. Ei edes ajattelemattomuus, vaan pelkkä hauskanpito. Edes toisenkaan demaripampun eli Mikkel Näkkäläjärven menneet tekoset eivät ansaitse esiin nostoa, sillä hän on rangaistuksensa nuoruuden tekosistaan kärsinyt. Tämän sanon suurena kissojen ystävänä, joka on kiitollinen siitä ettei sattunut kyseisten tekojen aikaan paikalle – silloin olisi nimittäin oma vintti pimentynyt niin ettei mökiltä olisi kovin montaa teinipoikaa omin jaloin pois kävellyt. Näkkäläjärvi on nuoruuden muitakin syntejään kuten rattijuopumustaan pahoitellut. Sen verran täytyy anteeksiantamisista huolimatta tiedustella, onko pahoittelu demaripahoittelua eli kunhan yhteiskunta vastaa kustannuksista vai onko Näkkäläjärven katumusharjoitus jopa niin aitoa, että hän olisi yrittänyt hyvittää syntejään lahjoittamalla kuukausittain osan muhkeasta palkastaan eläinsuojeluyhdistyksille?

Sivallus CCCXCVI

Hyvä uutinen: Sanna Marin on lähdössä eduskunnasta.
Huono uutinen: Tilalle nousee joku muu demari.

Sivallus CCCXCV

Sovinismi: Vaatii, että naisten pääsyä joihinkin tehtäviin rajoitetaan, vaikka nämä niihin kykenisivät.
Feminismi: Vaatii, että naisten on päästävä joihinkin tehtäviin, vaikka nämä eivät niihin kykenisi.