keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Välihuomautus 158 : Kuluja hallitukseen (eli hajahuomioita vaaleista)


Eduskuntavaalit tulivat ja menivät. Normaaliin tapaan yksi ei pettänyt tälläkaan kertaa ja se oli vaalistudion kykenemättömyys tulkita ääntenlaskennan edistymistä. Ennakkoäänten jakaumasta on tietysti vaikea päätellä mitään, mutta silti oli aika ennenaikaista julistaa kokoomus voittajaksi. Tuurilla näin sitten kävikin.
Suurin virhe ennusteissa tapahtui juuri siinä vaiheessa kuin aina ennenkin. Kun vaalipäivän ääniä alkaa vähitellen tippua, niistä pitäisi pystyä tekemään ennusteita lopullisiin tuloksiin. Vaikutti vain siltä, että ennusteita tekemään oli taas päästetty lyhyen matikan lukeneita, jotka eivät ymmärrä derivaatan käsitettä. Jo ensimmäisistä vaalipäivän äänistä pystyy aika hyvin laskemaan, mikä on lopullinen tulos. Ainakin jos osaa huomioida sen, millä tavoin yleensä nopeimmin tulevat pienten äänestysalueiden tulokset poikkeavat suurten äänestysalueiden tuloksista. Itse olin ennen äänestystä veikannut persujen paikkaluvuksi 48. Ensimmäisten vaalipäivän äänten saavuttua muutin ennusteen lukuun 47, kun vaalistudio puhui vielä luvusta 44. Istuin tietokoneen ääressä ja seurasin laskentaa vaalipiireittäin, telkkari oli vain taustaäänenä. Kun huomioi karkeasti derivaatan ja d’Hondtin järjestelmän vaikutuksen vaalipiireittäin, tulin klo 20.15 siihen tulokseen että persut saavat hyvin todennäköisesti 46-48 paikkaa, lähes varmasti 45-50 ja veikkaus oli tuo 47.
Oleelliset laskutoimitukset tehdään näet läpipääsyn ”rajapinnassa”. Riittää tarkkailla vaalipiirin koosta riippuen 2-3 lähintä ehdokasta rajan molemmin puolin. Mikäli viimeinen rannallejääjä on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä suhteellisesti enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä, on lähes varmaa että hän muljahtaa rajan toiselle puolelle. Sama ilmiö toisinpäin eli mikäli viimeinen selviäjän paikalla oleva on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä pienemmän ääniosuuden, hän tulee vielä putoamaan. ”Kakkospaikalla” molemmin puolin olevilla tämä riski on myös olemassa, ”kolmospaikalla” yleensä vain suurimmissa vaalipiireissä. Toki vertailulukujen eroillakin on merkitystä; esimerkiksi Lapin vaalipiirissä peli oli selvä jo ennen kuin edes puolia äänistä oli laskettu, sillä viimeisen selviäjän ja ensimmäisen ruikuttamaan jääneen vertailuluvuissa oli suuri ero. Tällä perusteella laskin persuille 47 paikkaa. Tulos jäi lopulta 46 paikkaan siksi, että uumoilemani Uudenmaan muljahdys ei kuitenkaan loppumetreillä toteutunut. Välillä viimeinen persu oli edellä, mutta suurten äänestysalueiden tulosten saapuessa viimeisenä tilanne kääntyi taas. En enää muista missä vaalipiirissä kamppailtiin myös viimeisestä paikasta rajusti loppuun asti, mutta se kamppailu käytiin demarin ja kokkarin välillä. Jos nämä molemmat olisivat menneet toisin, niin lopputulos olisikin ollut persut 47, kokoomus 46. Näin siksi, että Uudenmaan viimeinen paikka olisi mennyt persuille eikä kokoomukselle ja siinä toisessa vaalipiirissä kokoomus olisi menettänyt paikan demareille.
Tämä taisikin olla ensimmäinen kerta historiassa, kun toivoin että demari menisi läpi.

Nyt kävi sitten niin, että Orpo lähti kosiomatkalle naispuoluejohtajien luo. Annika antoi jo rukkaset ja Sanna osoitti selkeää haluttomuutta. Ainoastaan Anna-Maja on aina halukas, mutta eihän se riitä. Kyllä RKP aina mihin tahansa koalitioon lähtee, kunhan pakkoruotsi säilyy – puhe siitä ettei persujen kanssa mentäisi hallitukseen on pelkkää leukojen louskutusta. Joka kylläkin vaikeuttaa Petterin kosiomatkaa Riikan luo. Mikä on hyvä. On näet vaikea uskoa, että persut saisivat hallitusohjelman neuvoteltua riittävän hyväksi Suomen kannalta. Ruuvi pitää näet vetää hyvin kireälle. Kompromissiratkaisut kun tuppaavat olemaan vain toisenlaisia vääriä ratkaisuja. Persuja moititaan joustamiskyvyttömiksi, mutta se on ihan sama kuin teinityttöä moitittaisiin joustamiskyvyttömyydeksi kun viisi arabia haluaa raiskata, tyttö pistää hanttiin, arabit esittävät että jos vain sitten kolme raiskausta, tyttö edelleen kieltäytyy ja voi todeta että tyttö on neuvottelukyvytön eikä suostu kompromisseihin.
Perussuomalaisten olisi typerää suostua kompromisseihin, jotka ovat Suomen kannalta huonoja. Jos he näin tekevät, seuraavissa vaaleissa tulee takkiin ja jälki on entistä pelottavampaa. On parempi rakentaa oikeaa linjaa oppositiossa, katsoa miten sinipuna tuhoaa Suomea seuraavat neljä vuotta ja ottaa seuraavissa vaaleissa yli 60 paikkaa eduskunnasta. Sillä määrällä pääsee jo ehkä pelastamaan sitä mitä enää on jäljellä.

Perussuomalaisten vaalitulos taisi olla suhteellisesti kehnoin Helsingissä, josta tuli vain kolme paikkaa ääniharavista Halla-aho ja Rydman huolimatta eli vain 13 % vaalipiirin paikoista. Ihmettelin asiaa suuresti, sillä luulisi että haittamaahanmuutosta eniten kärsivällä alueella ääniä tulisi suhteellisesti eniten. Etenkin kun huomioi että ei haittamaahanmuuttajia ole sielläkään vielä riittävästi blokkaamaan suomalaisten ääniä. Onneksi itseäni viisaampi kaveri osasi selittää asian, vapaasti muotoiltu lainaus:
”Kaikki jotka kärsivät haittamaahanmuutosta lähtevät pois Helsingistä heti kun pystyvät. Toki loputkin kärsivät, mutta hyväksyvät sen monikulttuurisen uskontonsa sakramenttina. Sama ilmiö selittää sen, miksi natsien ja kommunistien uhrit eivät nousseet vastarintaan: heillä on ihan loppuun asti usko että asiat järjestyvät kunhan ei nosta meteliä.”

Maria Ohisalo ilmoitti luopuvansa vihreiden puheenjohtajuudesta. Tämä on toistaiseksi vaalien jälkeisistä uutisista huonoin.
Jos hän onnistui pj-kaudellaan lähes puolittamaan vihreiden eduskuntapaikkojen määrän, niin eihän tällaiselle voi muuta kuin toivoa jatkokautta.

Vihreiden eduskuntaryhmästä poistui vapaaehtoisesti Pirkka-Pekka Petelius, joka ei asettautunut enää ehdokkaaksi. Kävi siis siten kuin edellisten eduskuntavaalien jälkeisessä analyysissa uumoilinkin:
”Eduskuntaan pääsi myös Pirkka-Pekka Petelius, jonka egoparkaa käy sääliksi. Mies on tottunut viimeiset 40 vuotta olemaan Suomen parhaita koomikoita, mutta vihreiden eduskuntaryhmässä hän ei pääse lähellekään naurettavuuden keskitasoa.”

Ennen vaaleja epäiltiin, että varteenotettavin hallitusvaihtoehto olisi perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja kokoomuksen muodostama koalitio. Sen nimeksi tulisi PersVaKo. Nyt näyttää siltä, että tämä tuskin toteutuu ilman hallituksen sarjalippulaista RKP:tä. Toisaalta PersVaKoRuotsalaiset kuulostaa vielä realistisemmalta.

Hallitusneuvottelujen vaikeutuessa on väläytelty sellaistakin hurjaa kompromissivaihtoehtoa, että pääministeriksi nousisi RKP:n Anna-Maja Henriksson. Tämä ei olisi niin iso katastrofi kuin äkkiseltään kuulostaa. Kaikesta on näet maksettava hintansa.
Mielenkiintoinen psykologinen koe nähtäisiin vallanhimon ja tavoitteiden välisessä valinnassa, jos Henrikssonille ilmoitettaisiin hinta: RKP saa pääministerin salkun, jos pakkoruotsista luovutaan.

Kokoomus juhli vaalivoittoa ja se heille suotakoon. Oli nimittäin viimeinen kerta, ellei linja muutu. Tähän asti kokoomus on voinut porskuttaa sillä, että noin puolet sen äänestäjistä on äänestänyt kokoomusta viimeistään vuonna 1987 ja nykyään näiden äänestäjien ainoa syy äänestää kokoomusta on se että he ovat ennenkin äänestäneet kokoomusta. Kun nämä vähitellen kuolevat pois, ei jää jäljelle paljon muuta kuin kokoomuksen muistoyhdistys. Sopii katsoa naapuripuolue keskustaa, josta voi sanoa samat sanat kunhan vaihtaa vuosilukua.
Kepua on äänestetty siksi että sitä vuonna 1980 äänestäneet ovat olleet aiemmin enimmäkseen mullan päällä, mutta nykyään he ovat jo enimmäkseen mullan alla ja se näkyy kannatusluvuissa.

Jos kokoomus saa puolustusministerin salkun, olisi sen kantajaksi ainakin kokemuksen tuomaa pätevyyttä eli entinen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Toisaalta löytyy eduskuntaryhmästä toinenkin kenraalikunnan evp-edustaja.
Tämän vaihtoehdon toteutuessa realisoituisi myös itänaapurin märkä unelma: vihdoinkin Suomen puolustusministerinä olisi Toveri!

Pienpuolueista, joihin piakkoin voinee laskea myös keskustan (vihreät ja vasemmistoliitto menivät jo, elleivät sitten tee vihdoin sitä loogista johtopäätöstä ja yhdisty Vehreäksi Vasemmistoksi) kridet ja RKP säilyttivät eduskuntapuolueen asemensa.
Sen sijaan yhden miehen liitto eli VKK tipahti odotetusti eduskunnasta. Tunnetusti ehdokkaat saavat yleensä kotipaikkakunnaltaan paljon ääniä. Lieneekö koskaan istuvan kansanedustajan äänimäärän romahdus kotipaikkakunnallaan ollut prosentuaalisesti yhtä raju kuin Ano Turtiaisella? Neljä vuotta sitten ääniä tuli 420 ja tällä kerralla 11. Pudotusta oli hulppeat 97,4 %.
Tuloksesta voi kuitenkin päätellä, että kansanedustajuus lisää tunnettavuutta.
Mikäli oletamme Anon äänestäneen itseään, voidaan päätellä että neljä vuotta sitten oli olemassa 419 juvalaista, jotka eivät tunteneet Ano Turtiaista. Nyt Turtiainen oli tuntematon enää kymmenelle.

Tähän väliin piti tulla joku oivallus Sanna Marinista. Kävi kuitenkin niin että unohdin sen autuaasti. Tätä kirjoittaessa tulin juuri saunasta tukka vielä märkänä ja kirjaan vielä muistaessani ylös vuoropuhelun saunan lauteilta:
- Hitto vie, kun olen unohtanut sen Marinista tekemäni oivalluksen.
- Etkä sitten kertonut sitä minulle?
- No en. Tein sen nimittäin toissa yönä kun satuin olemaan hetken valveilla. Sinä nukuit.
- Olet sinä kyllä minut pöljemmistäkin syistä herättänyt.
- En kyllä varmasti ole ikinä herättänyt minkään niin pöljän asian takia kuin Sanna Marin.

Ja sitten jatkuu. Löytyihän se Marin-oivallus lopulta muistin lokeroista.
Sosiaalidemokraatteja pidetään humaaneina, ymmärtäväisinä, kovia kokeneiden puolella olevina ja inhimilliset heikkoudet anteeksiantavina. Mitä kertoo Sanna Marinin psyykestä se, että hän ei mennyt edes isänsä hautajaisiin? Hän ei koskaan antanut anteeksi isänsä alkoholismia, ei edes kuoleman jälkeen. Kuitenkin kyseessä oli täysin inhimillinen asia.
Saa nimittäin olla helvetin kovaluontoinen mies, jos ei ratkea ryyppäämään kun vaimo rupeaa lesboksi ja tytär demariksi.

Perinteiseen tapaan järjestettiin myös epäviralliset nuorisovaalit. Tuloskin oli perinteinen. Ehdokas numero 69 olisi mennyt läpi kaikissa muissa paitsi Lapin vaalipiirissä. Eipähän siinä mitään.
On sitä huonompiakin syitä valita ehdokkaansa – esimerkiksi jokaisella demaria äänestäneellä.