Sivallus CCCXLI

Eilen aamulla:
- Isä, miksi sinun pitää lähteä taas niin aikaisin töihin?
- Katsos, kun pitää tienata rahaa, jotta saadaan ostettua perheelle ruokaa, maksettua vihervasemmiston sossutuet ja suojatyöpaikat, kustannettua kreikkalaisten eläkkeet sekä järjestettyä irakilaisten elätys Suomessa.

Tylsää

Jokaisella on omat lempiurheilunsa ja jonkun toisen lempiurheilu on jonkun toisen mielestä kuolettavan ikävää. Niinpä tylsimpiä urheilukilpailuja listatessa ei kannatakaan tehdä sitä subjektiivisesta vinkkelistä, vaan lopputuloksen kannalta. Urheilun suola on arvaamattomuus ja jos tulos on etukäteen helposti arvattavissa, se on tylsää vaikka laji ja jopa kyseinen kilpailu olisivat itsessään kuinka kiinnostavia. Tässä kymmenen ikävystyttävintä urheilijaa tai kilpailua.


10. Veriviholliset

“Paikallisderby” on tuttu käsite eurooppalaisessa urheiluelämässä. Amerikkalaisittain samankaltainen merkitys on sanalla ”rivalry”, joka tarkoittaa kilpailuasetelmaa kahden joukkueen – samalta paikkakunnalta tai ei – välillä. Nämä suhteet ovat etenkin yliopistotasolla jopa sadan vuoden mittaisia. Yksi yliopistotason jenkkifutisklassikko on Army-Navy eli maavoimien ja laivaston joukkueiden kohtaaminen. Peli oli 1900-luvun alkupuoliskolla kahden huippujoukkueen mittelö. Sittemmin oppilaitosten akateeminen vaatimustaso pysyi kovana siinä missä ”siviiliyliopistojen” rekrytoimille pelaajille järjestetyt opinto-ohjelmat olivat kukkienistuttelutasoa ja nekin joskus liian vaikeita. Seurauksena sekä Army että Navy ovat pudonneet yliopistojoukkueiden rankingissa kauas korkeimman tason kärjestä. Tällä taas on ollut erikoinen seuraus toisen klassikkopelin suhteen. Laivaston joukkueen toinen perinteinen verivihollinen on ollut Notre Damen yliopiston joukkue. Joukkueet ovat kohdanneet vuosittain 1927 alkaen. Notre Dame on aina ollut maan parhaita joukkueita ja jopa huipputason Navya vastaan se voitti useammin kuin hävisi. Vuoteen 1963 mennessä Notre Dame oli voittanut 27 ottelua ja Navy yhdeksän, kerran oli pelattu tasan. Sitten Notre Dame voitti 43 vuotta peräkkäin. Sarjan yksipuolisuudesta huolimatta ottelun lopettamista ei edes harkittu perinteiden takia. Vuonna 2007 peli oli varsinaisen peliajan jälkeen tasan. Kolmen jatkoajan jälkeen mahdoton muuttui mahdolliseksi ja Navy voitti. Eivätkä yllätykset jääneet tähän, vaan Navy voitti myös vuosina 2009 ja 2010. Sen jälkeen on palattu normaaliin marssijärjestykseen ja Notre Damen nykyinen voittoputki on viiden pelin mittainen. Tällä hetkellä voittohistoria on Notre Dame 76 – Navy 12.


9. Voittoputki

Palloilulajeissa on helppoa: melkein joka toinen kerta voittaa ja ikinä ei ottelussa jää toista sijaa huonommaksi. Toista on yksilölajeissa, joissa on kilpailijoita joskus jopa tuhansittain. Esimerkiksi maratonin Euroopan mestari Janne Holmén voitti urallaan vain kolme maratonia, joista kaksi oli pieneltä Åland Maratonilta ja yksi EM-kulta. Niinpä yksilölajeissa voittoputket ovat kovia suorituksia. Otsikkolinkissä mainittu Edwin Moses otti 122 perättäistä voittoa 400 metrin aidoissa vuosina 1977-87. Putki meni poikki vähän ennen Mosesin uran ehkä upeinta kisaa ja voittoa eli vuoden 1987 maailmanmestaruutta. Tylsäksi Mosesin menoa ei voi kutsua muuten kuin tulosluettelon ykkössijan osalta. Kestävyyslajeissa Mosesin kaltaisia voittoputkia ei ole nähty, koska kilpailemaan pystyy vain harvakseltaan. Emil Zatopek onnistui 1948 sössimään itsensä olympiahopealle 5000 metrillä, mutta sen jälkeen hän oli voittamaton 45 kertaa peräkkäin aina vuoteen 1952 asti. Kymmenellätuhannella metrillä Zatopek oli voittamaton debyytistään 1948 vuoteen 1954, 37 kertaa peräkkäin. Pahiten sarjasta kärsi Alain Mimoun, joka sai kolme olympiahopeaa ja kaksi EM-hopeaa, kaikki Zatopekin takana. Osat vaihtuivat Melbournen olympiamaratonilla, jonka Mimoun voitti Zatopekin jäädessä kuudenneksi. Vähän samankaltainen suhde oli italialaisella kiekonheittäjäparivaljakolla Adolfo Consolini - Giuseppe Tosi, joka otti edellä mainitussa järjestyksessä kultaa ja hopeaa yksissä olympialaisissa ja kolmissa EM-kisoissa.
Mutta yleisurheilun voittoputkista pisin on romanialaisella korkeushyppääjällä Iolanda Balasilla, joka voitti 140 kilpailua peräkkäin vuosina 1957-1967. Tämä siitä huolimatta, että hän käytti jo tuohon aikaan alkeellisena pidettyä tekniikkaa eikä silloin vallinnutta kierähdystyyliä.


8. Primus inter pares

USA:n yliopistojen koripallosarjojen ylin taso on nimeltään I divisioona. Siihen kuuluu 32 eri sarjaa eli konferenssia. Siis tosiaankin sarjaa, ei joukkuetta. Joukkueita ylimmällä sarjatasolla on nykyään 351. Laskennallisesti joukkue voittaa siis mestaruuden keskimäärin joka 351:s vuosi. Käytännössä on tietenkin olemassa ”isoja” ja ”pieniä” yliopistoja, joista ”isot” - joita niitäkin on kymmeniä - ovat mahdollisia mestareita. Sarjaformaatti on kuitenkin sellainen, että siinä menestyminen vaatii jo tuuriakin. Joukkueet rankataan runkosarjan jälkeen tiettyjen kriteerien mukaan paremmuusjärjestykseen. 68 parasta pääsee pudotuspeleihin. 60 selviää suoraan ensimmäiselle kierrokselle, kahdeksan heikointa pelaa ensin karsintaottelun. Sitten alkaa varsinainen playoff. 64 joukkuetta, kerrasta poikki. Eli joukkueiden määrä puolittuu joka kierroksella: 64, 32, 16, 8, 4, 2. Voittaakseen mestaruuden on siis voitettava kuusi ottelua putkeen ja vastassa on joka kerran toinen huippujoukkue. 64 joukkueeseen siirryttiin 1985, sitä ennen joukkueita oli vähemmän, kuitenkin jo 50-luvulta alkaen vähintään 25 ja koko ajan on käytetty kerrasta poikki –systeemiä. Eipä ihme, että mestaruuden uusiminen on harvinaista hommaa. Edellisen kerran kaksi peräkkäistä mestaruutta on voittanut Florida 2006-7 ja sitä ennen Duke 1990-1. Kolmeen perättäiseen mestaruuteen on ylletty vain kerran, mutta sillä kertaa niitä tulikin useampia. Kahdentoista vuoden ajanjaksona 1964-1975 UCLA voitti kymmenen mestaruutta. Neljä kausista oli sellaisia, joissa UCLA voitti joka ainoan ottelunsa myös runkosarjassa. Mestaruuksista seitsemän vuosina 1967-1973 tuli putkeen. Pelien kerrasta poikki –luonne huomioiden suoritus ei ole ainoastaan käsittämätön, se on oikeastaan mahdoton. Etenkin kun huomioi, että yliopistossa pelaaja voi pelata maksimissaan neljä kautta eli joukkuetta tulee uudistaa koko ajan. Valmentaja John Wooden taisi tehdä erinäisiä asioita oikein.


7. Hubka-Bubka

Sanotaan, että Serhi Bubka dominoi seiväshyppyä melkein kaksikymmentä vuotta. Tämä on osittain totta: 17 kertaa Bubka rikkoi ulko- ja 18 kertaa sisäratojen maailmanennätyksen hilaten sitä 30 senttiä korkeammalle. Miehen palkintokaapissa on sisä- ja ulkoratojen arvokisoista yhteensä 13 kultamitalia eikä yhtään ainutta himmeämpää mitalia. Mutta Bubka ei voittanut aina. Ulkoratojen maailmanmestaruuksia tuli peräti kuusi, kun taas olympiakultaa vain kerran, kuten myös EM-kultaa. Seiväshyppy on herkkä laji ja joskus Bubka epäonnistui. Sen takia hän loi tylsyyteen aivan oman standardinsa: muille maailman huippuhyppääjille tappio Bubkalle oli normi, mutta voitto hänestä ei tuntunut miltään. "En voittanut todellista Bubkaa", oli Maksim Tarasovin kommentti olympiavoiton 1992 jälkeen, kun Bubka jäi ilman tulosta finaalissa. Jos Bubka joskus hävisi, hän hävisi pudotettuaan aloituskorkeudesta kolmesti tai vaatimattomalla tuloksella. Miehelle kuusi metriä oli normaalia, mutta paras tulos jolla hän ikinä hävisi, oli 590. Uralla oli 63 kilpailua, joissa tulos oli enemmän kuin 590 ja niistä hän ei hävinnyt ainuttakaan. Eli aivan totta: "oikeaa" Bubkaa ei koskaan voitettu.


6. Ilmapistoolin MM-kilpailut

Yleensä tylsyys tarkoittaa sitä, että aina tapahtuu samoin. Toisaalta tylsää on sekin, että voittajaa on mahdoton ennustaa. Ilmapistoolin maailmanmestaruudesta on ammuttu 19 kertaa ja aina on saatu eri voittaja! Ainakaan äkkiseltään en löytänyt ainuttakaan sellaista lajia, jossa olisi kilpailtu maailmanmestaruudesta useampia kertoja eikä koskaan kukaan ole kyennyt mestaruuttaan uusimaan. Tämä siitä huolimatta, että pistooliampujan ura saattaa kestää vuosikymmeniä, kuten esimerkiksi lajin ainoalla suomalaisella maailmanmestarilla (1978) Paavo Palokankaalla. Puhumattakaan vuoden 1983 maailmanmestari Ragnar Skanåkerista, joka otti osaa olympialaisiin seitsemän kertaa.


5. Pallo jalkojen välistä

Amerikkalaisessa jalkapallossa pelaajat ovat erikoistuneet tiettyyn, useimmiten hyvin suppeaan rooliin. Esimerkiksi potkaisijat tulevat kentälle vain erikoistilanteissa ja hekin ovat etenkin ammattilaisjoukkueissa aina erikoistuneet joko maasta potkaistaviin (kicker) tai ilmasta potkaistaviin (punter) potkuihin. Mutta kaikkein erikoisin pelipaikka lienee long snapper. Hyökkäyksen keskimmäinen linjamies (center) on se kaapin kokoinen kaveri, joka ojentaa tai heittää pallon aloituksessa jalkojensa välistä pelinrakentajalle. Siis yleensä. Joissakin erikoistilanteissa keskimmäisen linjamiehen paikalle tulee long snapper. Hänen ainoa tehtävänsä on heittää pallo taaksepäin jalkojensa välistä mahdollisimman nopeasti ja tarkasti reilun kymmenen metrin päähän tavallisesti potkaisijalle. Long snapper ei yleensä koskaan pääse tekemään mitään positiivista yksilösuoritusta, mutta hänen epäonnistumisensa – pallo lipsahtaa aloituksessa käsistä, heitto lentää vastaanottajan yli tai jää vajaaksi – on usein kohtalokas. Pelipaikan tärkeydestä kertoo parhaiten NFL:n varaustilaisuuden saldo. Parhaatkaan yliopistojen long snapperit eivät ole ykkösvarauksia tai edes ykköskierroksen varauksia. Ylimmällä varaussijalla napattu long snapper kautta aikojen on vuonna 2003 numerolla 142 varattu Ryan Pontbriand ja hänetkin varattiin niin korkealla vain siksi, että hänen katsottiin tarvittaessa pystyvän pelaamaan myös tavallisena linjamiehenä. Korkeimmalla varattu puhdas long snapper on vuonna 2008 kuudennella kierroksella sijalla 198 valittu Tyler Schmitt.


4. Maailman pienin liiga

Itä-Saksa oli 1950- ja 60-luvulla jääkiekossa MM-kisoissa tasoltaan suunnilleen 6-10 sijan paikkeilla. Maan mestaruussarjassa pelasi viidestä kahdeksaan joukkuetta, lukumäärä vaihteli kausittain. Vuonna 1969 maan hallitus päätti uudesta kansallisesta urheilustrategiasta, mikä keskitti valtion voimavarat lähinnä niihin lajeihin, joista oli odotettavissa olympiamitaleja. Jääkiekko romautettiin tämän takia alas. Valtion tuki säilyi vain kahdella joukkueella, Dynamo Berlinillä ja Dynamo Weisswasserilla. Itä-Berliinin miljoonakaupungin rinnalla mestaruudesta jäi kamppailemaan 20-30 tuhannen asukkaan Weisswasser. Kaikki muut joukkueet pudotettiin harrasteliigoihin ja kaudesta 1970-71 lähtien Dynamot Berlin ja Weisswasser pelasivat kahdestaan mestaruussarjaa. Ei sen puolesta että tämä olisi hirmuista muutosta tehnyt: edellisen kerran mestaruus oli mennyt Berliinin ja Weiswasserin ulkopuolelle 1950. Kahden joukkueen liigan sarjaformaatti oli yksinkertainen: joukkueet pelasivat kahdeksan keskinäistä ottelua ja lopuksi katsottiin sarjataulukosta mestari. Aluksi Weisswasser hallitsi ja vei viisi ensimmäistä mestaruutta. Esimerkiksi 1973-74 Weisswasser voitti neljä ensimmäistä peliä, mikä oli jo melkein varma mestaruus. Berliini pisti kuitenkin kampoihin voittamalla viidennen, mutta kuudes oli jälleen Weisswasserin heiniä ja mestaruus varmistui, kaksi viimeistä peliä oteltiin vain kunniasta. Seuraavalla kaudella pelien määrä vähennettiin kuuteen, mutta sitten siirryttiinkin kymmeneen. Tämän kunniaksi mestaruus ratkesi kaudella 1975-76 ensi kerran vasta viimeisessä pelissä. 1978-79 siirryttiin kahteentoista peliin, mutta sillä kaudella neljä viimeistä peliä olivat turhia Berliinin ratkaistua jo kahdeksannessa pelissä. Kausi oli harvinaisen yksipuolinen, Berliini voitti kymmenen ottelua, Weisswasser vain yhden ja yksi peli päättyi tasan. Valtikka olikin siirtynyt Berliiniin, sikäläinen Dynamo voitti 12 mestaruutta sinä aikana kun Weisswasser yhden. Sarjamuoto eri ottelumäärin säilyi kauteen 1986-87 asti, jolloin siirryttiin playoff-formaattiin. Lieneekin siinä mielessä ainutlaatuinen tapa ratkaista mestaruus, että runkosarjaa ei ollut lainkaan. Joukkueet pelasivat paras viidestä -systeemillä eli kolmesta voitosta poikki. Kuitenkin siten, että tämä oli vasta yksi playoff-sarja ja mestaruuteen vaadittiin kahden playoff-sarjan voitto. Aika erikoinen ratkaisu huomioiden, että minimissään mestaruuteen olisi riittänyt kuusi peliä, kun taas maksimissaan olisi tarvinnut viisitoista. Kauden pituudella oli siis melkoinen vaihteluväli. Kerran todellakin selvittiin vain kuudella ottelulla, mutta enimmillään vaadittiin kaksitoista. Tätä systeemiä ehdittiin käyttää neljä kautta, joista kaksi viimeistä vei Weisswasser. Saksojen yhdistyttyä joukkueet liitettiin yhdistyneen Saksan liigaan. Berliini pelaa nykyään nimellä Eisbären Berlin ja on menestynyt erinomaisesti. Weisswasserilla meni kehnommin, seura pelaa nykyään kakkostason liigaa nimellä Lausitzer Füchse.


3. Reissumies

Nyrkkeilyssä journeyman tarkoittaa ammattilaista, jonka pääasiallinen toimenkuva on kaunistella nousevien tähtien ottelulistaa. Toisin sanoen tarjota kokemusta ja päänahka vyölle. Journeyman on usein entinen lupaus, jonka nyrkkien kovuus ei olekaan riittänyt pitkälle ja toisaalta muuta työtäkään ei ole löytynyt. Joskus ottelulista on ihan hyväkin etenkin alkuajoilta, jotkut taas ovat heti alusta asti tuomittu reissumiehiksi. Joillakin on jopa toistasataa ottelua, joukossa joitakin voittojakin mutta yleensä häviöitä. Kehnoin ottelulista lienee kuitenkin romanialaisella alkujaan keskisarjalaisella, mutta sittemmin keveään raskassarjaan lihoneella Alexandru Manealla. Vuosina 2000-13 otelleella Manealla on työlistallaan 54 ottelua, joista on tullut 0 voittoa, 0 tasapeliä ja 54 tappiota. Itse asiassa Manea lopetti uransa jo 2007 kärsittyään 49 peräkkäistä tappiota - nyrkkeilyasiantuntijat tunnistanevat 49 peräkkäisen ottelun sarjan merkityksen - mutta teki vuonna 2009 paluun kärsien neljä peräkkäistä häviötä. Uusi lopetus tuli 2011, mutta vuonna 2013 Manea hävisi vielä yhden ottelun. Lähimmäs voittoa hän pääsi 11.12.2004, jolloin tappio tuli jaetuin tuomariäänin. Mikään hiekkasäkki Manea ei silti ollut. Häviöistä vain 13 tuli tyrmäyksellä ja niistäkin neljä oli hänen neljä viimeistä otteluaan. Samassa kehässä Manean kanssa on ollut useampikin tuleva maailmanmestari, esimerkiksi Arthur Abraham.


2. Jääpallon MM-kisat

Kisat järjestettiin ensi kerran 1957, toisen kerran 1961 ja sitten aina kahden vuoden välein vuoteen 2003 asti, jolloin siirryttiin jokavuotiseen rytmiin. Ensimmäiset yksitoista maailmanmestaruutta voitti Neuvostoliitto. Koko 1970-luvun joukkueiden järjestys oli viisi kertaa peräkkäin sama: Neuvostoliitto kultaa, Ruotsi hopeaa, Suomi pronssia ja Norja neljäs. Muita maita ei osallistunut. Ensimmäinen perusnelikon ulkopuolinen nähtiin kisoissa 1985, kun USA tuli mukaan. Ensi kerran jokin muu maa kuin NL voitti kultaa 1981, kun Ruotsi yllätti. Kaikkien aikojen mitalitilasto on yksipuolisuudessaan huippua: kisat on pelattu 35 kertaa ja joka kerran sekä Ruotsi että NL/Venäjä ovat ottaneet mitalin. Muista 35 mitalista Suomi saanut 27, Kazakstan kuusi ja Norja kaksi. Mestaruuksia on mennyt NL/Venäjälle 23, Ruotsille 11 ja tilastokummajaisena mukana Suomen vuoden 2004 jatkoajalla saavutettu yllätysvoitto. Viimeiset kymmenen kisaa ovat yhdeksään kertaan päättyneet asetelmaan, jossa finaalissa ovat pelanneet Ruotsi ja Venäjä, pronssiottelussa Suomi ja Kazakstan ja viides on ollut Norja. Ainoa poikkeus nähtiin 2011, kun Suomi voitti yllättäen runkosarjan ja sai siksi välierässä vastaansa Kazakstanin. Finaaleissa palattiin normaaleimpaan mahdolliseen marssijärjestykseen eli Suomi hävisi Venäjälle ja Ruotsi voitti pronssiottelussa Kazakstanin. Kaikkein uskomattomin lienee kuitenkin Norjan putki: maa on nyt ollut neljätoista kertaa peräkkäin viides!


1. Murattimalja

Brittiläisiin Kanaalisaariin kuuluu seitsemän asuttua saarta. Niistä neljällä on sen verran asutusta, että niillä on jonkinmoinen itsehallinto. Näistä pienin, 600 asukkaan Sark on liian pieni ottamaan osaa saarten jalkapallomestaruusturnaukseen. Mestaruus ratkotaan siis kolmen saaren eli Jerseyn (100 000 asukasta), Guernseyn (65 000 asukasta) ja Alderneyn (2000 asukasta) kesken. Mestaruusturnauksen eli Murattimaljan formaatti on ensimmäisestä toisen maailmansodan jälkeisestä turnauksesta eli vuodesta 1947 lähtien ollut sama. Joka toinen vuosi Jersey pääsee suoraan finaaliin, joka toinen Guernsey. Finaaliin pääsystä karsii toinen näistä aina Alderneyn kanssa. Ja joka kerran Alderney häviää välierän. Finaalissa kohtaavat aina Jersey ja Guernsey ja sen saattaa voittaa kumpi tahansa. Jerseyllä on koko historian aikana 53 voittoa, Guernseyllä 46. Lähimmäs finaalia Alderney on päässyt 1954, 1999, 2002 ja 2005, jolloin se on hävinnyt välierän vain yhdellä maalilla, 2002 Jerseylle ja muulloin Guernseylle. Kylmintä kyytiä tuli 1994, jolloin Jersey voitti 18-0. Mutta on Alderneyllä vuonna 1905 aloitetusta turnauksesta yksi otteluvoittokin 99 tappion lisäksi. Vuonna 1920 Guernsey kaatui 1-0. Onnekkaasti kyseessä oli juuri se vuosi, jolloin oli Alderneyn vuoro saada kolmen vuoden välein lankeava suora finaalipaikka. Tätä täydellisen vuorottelun systeemiä käytettiin toiseen maailmansotaan asti ja Alderney saa kiittää sitä ainoasta mestaruudestaan.

Välihuomautus 82: Taas oikeassa

Olipa mukava aamuherätys. Ylösnousemus normaaliajan ansiosta etuajassa, joten tässä on puoli tuntia ylimääräistä. Ja eikös siellä yön uutisissa ollut melkoinen ylläri.

On jotenkin niin tyypillistä. Sitä kirjoittaa tekstin, jossa sanoo asiat räväkästi ja kärjistävästi, siis omasta mielestään. Kuten viime viikolla tehty Soini-analyysi. Sitten tapahtuu jotain vähäistä järkevään suuntaan menevää. Tällä kertaa se, että ulkoministeriö käynnistää mediakampanjan Irakissa pakoloistilanteen helpottamiseksi ja se, että karkotuksia lupaillaan vauhdittaa. Sitten kun vielä toteutuisivat käytännössä, ajattelin. Ja tuumailin myös, että tuliko sittenkin haukuttua Soinia turhaan. Ja sitten iskee todellisuus vielä pahemmassa muodossa kuin uskalsin kuvitella.

Mitäpä tämä SMP-johtaja tekee? Huomautan tässä vaiheessa, että lakkaan kutsumasta Timo Soinia perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Toimintatapa on niin puhdasta Veikko Vennamo -diktatuuria, että oikea nimitys on perussuomalaisia tylyttävä SMP-johtaja. Eli hän menee ja erottaa puolueensa toisen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen. Vieläpä säälittävän pelkurimaisella tavalla:
1) Tynkkynen on parhaillaan ulkomailla
2) Salaa järjestetään kokous, jossa Tynkkysen pitäisi olla jäsenenä paikalla
3) Erottamisen tekosyyksi keksitään naurettava tekninen pikkuseikka
Jokainen jolla on enemmän kuin kaksi aivosolua - eli jopa persujen Soini-leimaisimena toimivien elinten valtaosa - tajuaa todellisen syyn olevan se, että Tynkkynen uskalsi puolustaa Suomen etuja Soinia vastaan.

Soini ei voi sietää pienintäkään soraääntä puolueessaan. Sen eteen hän on valmis uhraamaan mitä tahansa, jopa henkilökohtaisen etunsa. Suomen edun hän onkin uhrannut jo aikoja sitten. Olen minä ennenkin nähnyt pelkästään omaan napaansa tuijottavia omahyväisyyksiä, mutta Timo Soini on siinäkin omaa luokkaansa, koska hän tarvitsee kyseiseen operaatioon peilin.

Sivallus CCCXL

Kun mies saa talon remontointiin liittyvän ajatuksen, hän tarvitsee vain naiselta vapaata aikaa sen toteuttamiseen. Kun nainen saa talon remontointiin liittyvän ajatuksen, hän tarvitsee vain miehen vapaata aikaa sen toteuttamiseen.

Soinin sisu

En tunne Timo Soinia henkilökohtaisesti enkä voi sanoa häntä edes tavanneeni. Lähin kontakti oli, kun ainakin kerran olemme olleet samassa tilaisuudessa. Minua, kuten kovin montaa muutakin isänmaallista kansalaista, on suuresti kummastuttanut Soinin toiminta viimeisten vaalien jälkeen. Verbiä "kummastuttaa" voimallisempiakin ilmaisuja voisi tässä yhteydessä käyttää.

Halusin ymmärtää, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Taustatietoja hankkiakseni kävin tutustumassa Soinin "plokiin" ja luin kertauksen vuoksi läpi hänen kirjansa Maisterisjätkä ja Peruspomo. Käyn seuraavassa läpi aluksi huomoita, joita näistä kirjoista tein. Sen jälkeen esitän analyysin.

Soini itse sanoo, että hän laittaa nimettömät viestit suoraan roskakoriin, joten en nähnyt tarpeelliseksi lähettää sähköpostitse tätä kirjoitusta hänelle, toisin kuin muutoin henkilöstä kirjoittaessani. Toisaalta en nyt oikein tiedä voiko tätä nimettömänä pitää, koska julkisuudessa esiinnyn poliittisissa asioissa vain tällä nimimerkillä, en omalla nimelläni. Tulen kaapista ulos välittömästi, jos jonain päivänä tunnen itsessäni pienintäkään pyrkyä poliittisiin tehtäviin. Sitä ennen haluan olla rauhassa.

Timo Soinista voisi luulla, että hän on nuorena kunnianhimoisena miehenä tehnyt kylmästi laskelmat. Kyvyt eivät ole riittäneet insinöörin tai lääkärin hommiin. Ei siinä mitään pahaa ole, lahjakkuutta on monenlaista: matemaattista, kielellistä ja sosiaalista, noin esimerkkeinä. Soinin kohdalla se ensimmäinen on ilmeisesti vähäinen. Se karsii melkoisen osan urareittejä pois. Samoin se, että liikkeenjohdollinen ammattivaihtoehto ei ole luultavasti kiinnostanut pätkääkään. Toisaalta yhteiskunnalliset asiat ovat. Sitten Soini olisi voinut vilkaista peiliin ja todeta, että tällä pärställä ei ole mitään asiaa huipulle valtapuolueissa. Ellei ole muuten aivan poikkeuskyky ja sitä Soini ei ole. Niinpä raa'asti laskien kannattaa kävellä SMP:n puoluetoimiston ovesta sisään ja raivata sitä kautta tiensä kultaiselle oksalle.

On kuitenkin todennäköistä, että Soini on ollut pyrkimyksessään täysin vilpitön ja liittynyt SMP:hen aatteellisista syistä. Tällaisen kuvan hän ainakin Maisterisjätkässä antaa ja vaikka poliitikkojen muistelmat, etenkin vielä uraansa jatkavien, ovat melkoista totuuden kaunistelua, kertomus vaikuttaa hyvin uskottavalta. Samoin koko kehitystarina aina jonnekin vuosien 2011-15 välille asti. Siinä vaiheessa tapahtuu jotakin, mikä vaatii selityksen. Mutta tarkastellaan aluksi taustaa.

Soinin kirjat kuvaavat hyvin eloisasti hänen kamppailuaan SMP:n riveissä ja sittemmin Perussuomalaisten keulassa. Soini on yhdessä asiassa suunnattoman lahjakas, tosin tämä ominaisuus on lähes kaikilla nykypoliitikoilla. Hänellä on valtava määrä sosiaalista taitoa ja jaksamista. Hän osaa ohjata kanssaihmisiään, antaa vaikutelman että on kiinnostunut, on jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Tätä älyn osa-aluetta kutsun "paviaaniälykkyydeksi", koska myös paviaanit ovat laumaeläiminä erittäin lahjakkaita sosiaalisesti. Onhan jossain tutkimuksessa todettu sekin, että itse asiassa simpanssit ovat ihmisiä taitavampia sosiaalisesti. Poliitikolle tämä ominaisuus tuo runsaasti menestystä. Valitettavasti usein on myös niin, että aivan kuten simpansseilla, muu lahjakkuus ei ole samalla tasolla. Demokraattisen järjestelmän suurin ongelma on se, että päättäviin asemiin pääsemiseen vaadittava lahjakkuus ei korreloi kovinkaan voimakkaasti niissä menestyksekkäästi toimimiseen vaadittavan lahjakkuuden kanssa.

Tragikoomista sinänsä on, että Suomen hyvinvoinnin kannalta eräs Timo Soinin idea on ollut kenties lähihistorian tuhoisin. Soinin puolustukseksi voi kyllä sanoa, että kävi toisin kuin hän oli laskenut eikä hän varsinkaan voinut aavistaa epäonnistumisen traagisia seurauksia. Ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Soini oli huomannut, että perussuomalaisilla olisi Kuopion vaalipiirissä mahdollisuus saavuttaa eduskuntapaikka, jos puolue solmisi vaaliliiton kokoomuksen kanssa. Oli ilmeistä, että ilman vaaliliittoa kokoomus saisi yhden paikan ja persut ei yhtään, kun taas vaaliliitolla tulisi kaksi paikkaa, joista toinen todennäköisesti menisi perussuomalaisille. Niinpä epäpyhä allianssi tehtiin. Soinin laskelmat paikkamäärästä olivat oikein, mutta jakaumasta väärin. Molemmat paikat menivätkin kokoomukselle. Toisen paikan sai paikallisjärjestön puheenjohtaja Pekka Kantanen. Toisen muuan Jyrki Katainen. Ilman vaaliliittoa KOK olisi saanut vain yhden paikan, joka olisi saattanut mennä Kantaselle, jonka ääniä varmasti katosi jäsenistön keskuudessa epäsuosittuun vaaliliittoon. Tällöin Katainen olisi jäänyt rannalle ja Suomi olisi luultavasti säästynyt historiansa tuhoisimmalta pääministeriltä. Tekisi mieli sanoa, että kiitti v***sti, Soini. Mutta synninpäästö aitokatoliseen tyyliin on aiheellinen, Soini ei tosiaankaan voinut tietää mitä hänen erehdyksestään seurasi.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että Soini toimi vuoden 2011 vaaleihin asti järkevästi ja onnistuneesti. Hyvänä esimerkkinä vuoden 2009 eurovaalit. Soini päätti lähteä ehdokkaaksi ja ilmoitti olevansa myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Tästä hän sai niskaansa melkoisen ryöpytyksen. En tajua miksi. Moni europarlamentaarikko on jättänyt kautensa kesken eikä koira ole perään haukkunut. Soini vieläpä oli täysin rehellinen asiassa ja ilmoitti etukäteen kauden jäävän käytännössä varmasti kesken, joten kyse ei mitenkään voinut olla äänestäjän eli asiakkaan huijaamisesta. Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi: perussuomalaiset saivat europaikan, Soini julkisuutta, Sampo Terho pääsi sittemmin Soinin paikalle Brysseliin ja kaikki olivat tyytyväisiä paitsi media.

Vuoden 2011 jälkeen asiat alkoivat muuttua. Perussuomalaiset saivat valtavan jytkyn, 39 paikkaa. Katselin touhua vajaan vuoden ja sitten petti hermo. Soini ei osannut johtaa joukkojaan. Kirjoitin tuolloin ohjelistan siitä, miten perussuomalaiset nappaavat itselleen suurimman puolueen aseman. En tiedä vaivautuivatko lukemaan mutta eivät ainakaan toteuttaneet, tunnetuin tuloksin. Soini alkoi tuossa vaiheessa kuvitella, että puolueen menestys on edelleen hänen henkilökohtaista suosiotaan.

Käsittämättömintä on se, että Soinin illuusio jatkui vielä presidentinvaalien jälkeenkin, vaikka hänen äänimääränsä oli luokkaa puolet puolueen äänimäärästä. Kirjoitin presidentinvaaleihin lähdön olleen virhe ja olen edelleen sillä kannalla. Paljon enemmän pisteitä puolue olisi saanut sillä, että olisi julistanut presidentin valtaoikeuksien karsimisen jälkeen presidentinviran muuttuneen merkityksettömäksi ja jättänyt koko revohkan väliin. Tällöin olisi säästynyt rahaa ja energiaa, jotka olisi voinut suunnata kuntavaaleihin.

Kuntavaalit 2012 perussuomalaiset sössivätkin sitten ihan kunnolla. Kirjoitin tuolloin seuraavasti:
Missään tuntemassani kunnassa persut eivät lähteneet etsimällä etsimään kovan luokan luottonimiä, vaan ehdokkaaksi ilmeisesti pääsi kävelemällä sisään puoluetoimiston ovesta. Kaikki kunnia niille, jotka ehdokkaaksi uskalsivat tässä haisunäädän kusimyrskyssä lähteä, mutta kyllä joka kuntaan olisi pitänyt saada ainakin yksi korkeakoulututkinnon suorittanut ehdokaslistoille tuomaan uskottavuutta. Nämä olisi pitänyt rekrytoida erikseen, tiedän helvetin monta jotka puristavat nyrkkiä taskussa mutta eivät uskalla julkisesti tunnustautua kannattajiksi, koska saisivat ”piireissä” paskaa niskaansa. Seurauksena listoilla ei ole riittävästi sellaisia, jotka osaisivat esiintyä uskottavasti. Jouduin sattumoisin seuraamaan yhtä kunnallista vaalipaneelia livenä ja persujen ehdokkaan esiintymistaidot olivat jossain sahapukin ja änkyttävän autistin välimaastossa. Olisi puoluetoimisto nyt vähän voinut katsoa ketä paikalle laittaa tai edes valmentaa.


Valitettavasti kannatus ei romahtanut, vaikka hieman notkahtikin. Niinpä Soini saattoi jatkaa illuusiossaan. Todellisuudessa perussuomalaisten kannatuksen nousu oli suurimmaksi osaksi seurausta puolueen mamukriittisen siiven toiminnasta. Perussuomalaiset olivat yksinkertaisesti ainoa vaihtoehto isänmaallisille äänestäjille. Perussuomalaisia ei äänestetty Soinin takia, vaan Soinista huolimatta. Toki Soinin maahanmuuttokanta oli periaatteessa ihan hyvä, kirjassa Peruspomo hän uhraa sille kokonaisen luvun. Valitettavasti Soini koki mamusiipensä uhkana ja seuraukset näkyivät Soinin ajautuessa vähitellen yhä kauemmas puolueensa todellisesta kannatuspohjasta.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleihin mentäessä kirjoitin, että näissä vaaleissa on tasan yksi merkittävä teema. Päätin kirjoitukseni sanoihin: On tämä isänmaallisen kansalaisen elämä yhtä helvettiä, kun vaaleissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää Soinin johtamia persuja!

Toteamus osoittautui, ikävä kyllä, vielä profeetallisemmaksi kuin olin kuvitellut. Kommentteihin kirjoitin vaalien jälkeen:
Hauska ajatus tulevasta hallituskoalitiosta, jossa PS olisi mukana. Jos muut ajavat NATOa, PS vastustaa ja muut ajavat haittamamupolitiikkaa ja PS vastustaa, nämä voivat hyvinkin olla hallitusneuvotteluissa tehtäviä lehmänkauppoja. Vaihtoehtoja voivat olla järjen voitto eli PS antaa periksi NATOlle ja muut luopuvat haittamaahanmuutosta tai sitten käänteinen kompromissi eli täydellinen katastrofi: ei mennä NATOon ja jatketaan haittamaahanmuuttoa.
Näinhän siinä kävi.

Nyt perussuomalaisten kannatus on romahtanut. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä. Jos minultakin olisi gallupissa kysytty, olisin sanonut etten äänestä perussuomalaisia. Ehkä olisin valehdellut, en tiedä. Mutta olisin halunnut ainakin lähettää viestin siitä, mitä on mennyt perseelleen. Vaan Soini luulee edelleen, että kyse ei ole pettymyksestä pakoloispolitiikkaan. Tätä en kerta kaikkiaan usko. Siis sitä, että Soini puhuisi totta. Se nyt on päivänselvää, että pakoloispolitiikan epäonnistuminen on persujen romahduksen syy. Mutta on lähes mahdotonta uskoa, että Soini ei tätä tajuaisi. Siksi pitää lähteä siitä olettamuksesta, että hän sen myös tietää mutta ei voi sitä julkisesti jostain syystä sanoa.

Mistä tästä kaikessa on kyse, sitä en todellakaan ymmärrä. Jos Soini todella suhtautuu maahanmuuttoon samoin kuin kirjassaan Peruspomo antoi ymmärtää, niin siinä tapauksessa tämä on täysin käsittämätöntä. Tuntuu kuin pelaisi shakkia Magnus Carlsenia vastaan ja näkisi vastapelaajan tekevän totaalisen typeriä siirtoja. Itse ymmärtää, että siirrot ovat hutiloituja, mutta samalla takaraivossa jyskyttää tieto siitä, että vastapäätä istuu Magnus-helvetin-Carlsen ja ajattelisi, että tuo näyttää typerältä mutta siinä täytyy olla jokin salattu nerous, jota en vain tajua. Sama nyt. Timo Soini on ulkoministeri ja tekee helvetin typeriä asioita. Silti takaraivossa nakuttaa, että kaveri on Suomen taitavin poliitikko ja täysiverinen opportunisti. Tämän täytyy olla jokin mestariliike, jota en ymmärrä.

Soini on siis opportunisti. Tämä on se oleellinen muutos, joka tapahtui vuosien 2011-15 välillä. Sitä ennen Soini taisteli rajusti Perussuomalaisten puolesta. Sen jälkeen nähtiin, mitä hän teki puolueensa isänmaalliselle siivelle. Suomen tulevaisuuden kannalta Soini on ehkä paras mahdollinen mittari. Mikäli hän näkee isänmaallisuuden olevan avain valtaan, hän heittää haittamamut pihalle. Tai jos tässä ei onnistu, hajottaa hallituksen. Soinin perse on kuluttanut ministeri-Audin takapenkkiä jo sen verran, että luulisi kunnianhimon siltä osin olevan tyydytetty. Nyt on aika opportunistin tavoitella enemmän ja se onnistuu vain isänmaallisuudella ja hallituksen hajottamisella. Toisaalta on mahdollista, että Soini laskee maan myymisellä olevan enemmän saavutettavissa. Hän on ennenkin onnistunut laskelmissaan. Esimerkiksi SMP:n hajotessa hän sai tarjouksia muilta puolueilta, mm. demareilta. Soini tunnustaa kuitenkin kirjassaan avoimesti, että hän ei luultavasti olisi siellä koskaan saanut ministerinsalkkua. Nyt sai, joten gambiitti kannatti. Kannattaakin seurata, mitä Soini tekee. Hän toimii nykyään häikäilemättömän opportunistisesti ja jos hän on sitä mieltä, että isänmaallisuus ei kannata, se on tietysti huono merkki. Toisaalta Soini on, vaikkakin maan toiseksi paras opportunisti, pelkkä oppipoika maan parhaan opportunistin eli Paavo Väyrysen rinnalla. Väyrynen puolestaan vaatii rajoja kiinni haittamaahanmuutolta, mikä on erittäin hyvä merkki. Siinä mielessä maailmankirjat ovat kylläkin pahasti sekaisin, että kaikista kotimaan raskaan sarjan poliitikoista Paavo Väyrynen puhuu järkevimpiä.

Yksi asia on ainoastaan varmaa. Ellei yksikään puolue ala profiloitua isänmaallisena, suomalaisten etuja ajavana puolueena, jo kuntavaaleissa on tuommoinen 30 % äänioikeutetuista täysin vapaata riistaa. Tulos saattaa olla historiallisen alhainen äänestysprosentti tai äänten jakautuminen puolueiden kesken entistä tasaisemmin. Varmaa on kuitenkin se, että perussuomalaiset romahtavat ja pahasti, ellei Soini ota isänmaallista kantaa asioihin. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Soini on pettänyt sekä kannattajansa että Suomen edun.

Lisäys 23.10.2015: Haluan vielä täsmentää, että en ollut mikään Soinin ihailija edes ennen vuotta 2011. Siis poliittisessa mielessä, annan hänelle kyllä täyden tunnustuksen perussuomalaisten nostamisesta suurpuolueeksi. Äänestin aina perussuomalaisia Soinista huolimatta, en Soinin takia. Esimerkiksi eduskuntavaaleissa en olisi koskaan äänestänyt Soinia, vaan jotakuta muuta persua.
Ja Soinin toteamus "vasemmasta koukusta" on osoittautunut huuhaaksi. Tuore gallup osoitti, että keväällä perussuomalaisia äänestäneistä yli kolminkertainen määrä on siirtynyt "ei osaa sanoa" -leiriin verrattuna demareihin siirtyneisiin.

Välihuomautus 81: Selitys

Osassa tätä artikkelia oli ajatuksia, jotka selittävät miksi länsi on tuhoamassa itseään massamaahanmuutolla muslimi- ja muista kehitysmaista. Artikkelin pohjalta kehitettyjä selityksiä:

1) Islamilaiset yhteiskunnat ovat romahduksen partaalla ja siksi niistä paetaan
2) Hulluimmat muslimit pyrkivät aktiivisesti ajamaan vähemmän hulluja länsimaihin, strategiana viidennen kolonnan luominen lännen sisälle
3) Tämän tavoitteen saavuttamiseksi muslimien strategia on omien siviilien kärsimyksen maksimoiminen, jotta länsi auttamishalussaan ottaisi heitä vastaan
4) Lännessä vallitseva, länsimaisista arvoista kumpuava tasavertaisuuden ideologia on kriisissä, koska sen oppi-isät eivät koskaan tulleet ajatelleeksi, että paria sukupolvea myöhemmin heidän oppiaan sovellettaisiin myös sellaisiin kulttuureihin, joita he eivät missään nimessä olisi tasavertaisiksi hyväksyneet
5) Koska lännessä ei ole vielä noussut valtaan ideologia, joka arvottaisi kulttuurit oikein, länsi hyväksyy maahantunkeutumisen "monikulttuurin" nimissä
6) Ne, jotka tajuavat tämän tuhoisuuden, joutuvat sosiaalisen kuoleman pelossa olemaan asiasta hiljaa, mikä sallii länsimaiden tuhon.

Länsimaat ovat epäonnistuneen ideologiansa takia tällä hetkellä kriisissä. Mikäli ne ryhdistäytyvät, islam on heikompi kuin arvaammekaan ja luhistumassa oman painonsa alla, kunhan länsi noudattaa oikeaa strategiaa. Tämän käynnistämiseksi on kuitenkin ensin tunnustettava, että kolmas maailmansota on jo alkanut.

Sivallus CCCXXXIX

Ainoa kulttuurinvaihto, jota muslimien kanssa kannattaa harjoittaa, on sivistyneen kulttuurin vaihtaminen islamin tilalle.

Lyhyt johdatus maailmanhistoriaan

Maailmanhistorian kulun voi selittää yksinkertaisimmin tarkastelemalla eri aikakausina eri paikoissa vallinneiden yhteiskuntajärjestelmien suhtautumista toisiin yhteiskuntiin.

Yleisesti yhteiskunnat voidaan luokitella kahteen pääryhmään: staattisiin ja dynaamisiin.

Staattinen yhteiskunta ei pyri laajentamaan kulttuuripiiriään valtaamalla alueita tai levittämällä kulttuuriaan muiden kansojen keskuuteen. Ääritapauksessa staattinen yhteiskunta eristäytyy kokonaan muista kulttuureista. Esimerkkejä staattisista yhteiskunnista:
Pääsiäissaaren polynesialaiset, jotka olivat niin eristäytyneitä, että olivat jo unohtaneet muiden ihmisten olemassaolon.
Japani 1600-luvulta 1800-luvun puoliväliin, jolloin ulkomaalaiskontaktit olivat äärimmäisen rajoitettuja, jopa kuolemantuomion uhalla kiellettyjä.
Kiina, aina ja perinteisesti hyvin vähän ulkomailta vaikutteita vastaanottaneena.
Bysantti, joka sinnitteli tuhat vuotta palatsijuonitteluineen kunnes romahti muslimi-invaasion edessä.

Staattisille yhteiskunnille tyypillistä on hidas tai pysähtynyt kehitys, joka silloin tällöin ryöpsähtää äkillisesti eteenpäin. Parhaana esimerkkinä pysähtyneisyydestä väliaikaisin kehitysharppauksin toimii Kiina. Staattiset yhteiskunnat eivät aktiivisesti pyri levittämään innovaatioitaan muualle tai laajentamaan valtakuntaansa. Tämän takia staattiset yhteiskunnat eivät yleensä ole maailmanhistorian suurten murrosten kannalta kiinnostavia. Siksi niiden käsittely päätetään tähän.

Dynaaminen yhteiskunta on sellainen, joka vuorovaikuttaa aktiivisesti toisten yhteiskuntien kanssa. Dynaamiset yhteiskunnat voidaan jakaa neljään ryhmään:

1) Endeemiset yhteiskunnat, esimerkiksi itsenäinen Suomi 1990-luvulle asti. Yhteiskunta levittää vaikutteitaan muualle sekä ottaa niitä vastaan, mutta vain vähäisen geenivirran vallitessa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnasta ei muuteta eikä sinne muuteta merkittävissä määrin. Maailmanhistorian kannalta endeeminen yhteiskunta ei ole erityisen merkityksellinen, joten niitäkään ei tässä käsitellä enempää.

2) Inklusiiviset yhteiskunnat, esimerkiksi Ruotsi 1950-luvulta alkaen. Yhteiskuntaan suuntautuu voimakas maahanmuutto yhteiskunnan omasta halusta johtuen, yleensä orja- tai halpatyövoiman tarpeen takia.

3) Kulttuuriekspansiiviset yhteiskunnat, esimerkiksi Aleksanteri Suuren valtakunta. Yhteiskunta alistaa valtaansa muita alueita, joihin tuo oman kulttuurinsa ilman voimakasta geenivirtaa eli maahanmuuttoa.

4) Väestöekspansiiviset yhteiskunnat, esimerkiksi Yhdysvallat 1700-1900 –luvuilla. Yhteiskunnan asukkaat muuttavat runsain joukoin muille alueille sulattaen alkuperäisväestön itseensä tai syrjäyttäen sen.

Luonnollisesti rajat eri yhteiskuntatyyppien välillä ovat häilyviä. Esimerkiksi jokainen väestöekspansiivinen yhteiskunta on samalla kulttuuriekspansiivinen (ainakaan en ole tietoinen poikkeuksista), mutta kaikki kulttuuriekspansiiviset yhteiskunnat eivät ole väestöekspansiivisia. On jossain määrin mielivaltaista, mihin kohtaan raja näiden kahden välillä vedetään. Kohtuullisen helposti kaikki yhteiskunnat voidaan kuitenkin johonkin näistä luokitella. Maailmanhistorian kannalta merkittäviä tapauksia ovat kolme viimeisintä eli inklusiiviset, kulttuuriekspansiiviset ja väestöekspansiiviset yhteiskunnat, koska vain tällaisten tapausten aktivoituessa maailmanhistoriassa voi tapahtua merkittäviä muutoksia. Tarkastellaan aikajärjestyksessä muutamia edustavia esimerkkejä. Nykyinen geenitutkimus on tehnyt merkittäviä läpimurtoja ihmisen esihistorian selvittämisessä, mutta tässä rajoitutaan kirjoitetun historian aikaan.

1. Hyksot olivat luku- ja kirjoitustaidoton kansa, joka kehittyneemmän aseteknologiansa turvin kykenivät valloittamaan Egyptin ja hallitsemaan sitä sadan vuoden ajan. Niiliä ylävirtaan paenneet Egyptin hallitsijat onnistuivat kehittämään oman vastaavan tekniikkansa ja valtaamaan maan takaisin. Hyksot olivat kuitenkin sadan vuoden aikana onnistuneet assimiloitumaan Egyptin kansaan suurelta osin. Egypti ei enää koskaan palannut entiseen loistoonsa, vaikka faaraot hallitsivatkin vielä toistatuhatta vuotta.
Luokka: Väestöekspansiivinen

2. Aleksanteri Suuren valtakunta. Aleksanteri Suuren isä, Makedonian kuningas Filippos II onnistui ”kultakuormaa kantavalla aasillaan” alistamaan Kreikan staattista yhteiskuntatyyppiä edustaneet kaupunkivaltiot hallintaansa inklusiivisessa valtauksessa. Aleksanteri onnistui levittämään kreikkalaisen kulttuurin laajaan valtakuntaansa perustamalla uusia kaupunkeja ja kannustamalla sivistystä mm. perustamalla kuuluisan Aleksandrian yliopiston. Väestöä hän ei vaihtanut, koska valtakunta hajosi pian hänen kuoltuaan jättäen jälkeensä vähäistä edistystä verrattuna aiempaan tilanteeseen.
Luokka: Kulttuuriekspansiivinen

3. Rooman valtakunta on siinä mielessä ainutlaatuinen tässä listassa, että se voidaan luokitella hyvin perustein mihin tahansa luokkaan. Tietyssä mielessä se oli kulttuuriekspansiivinen, mikä oli esimerkiksi Kreikan kannalta huono asia. Kreikan tiede oli paljon pidemmälle kehittynyttä ja jos roomalainen tarvitsi tiedettä, hän osti kreikkalaisen orjan, joka osasi. Kreikan tiede lakkasi vähitellen kehittymästä roomalaisvallan alla. Toisaalta se oli osin myös väestöekspansiivinen, sillä roomalaista uudisasutusta levisi valloitetuille alueille. Mutta oleellisin muutos oli kuitenkin toinen. Roomaan tuotiin orjia valloitetuilta alueilta ja työvoimaa mm. palkkasotureiksi. Seuraukset näkyvät geenivirrassa. Kannattaa katsoa antiikin roomalaisten patsaita ja maalauksia tarkkaan, miksei myös kreikkalaisten vastaavia. Eivät näytä juurikaan nykypäivän italialaisilta ja kreikkalaisilta, vaan länsieurooppalaisilta. Rooman valtakunta rappeutui tasavallan ajan ja keisarivallan alkuajan loistosta helpoksi saaliiksi vandaaleille.
Luokka: Inklusiivinen

4. Arabikalifaattien aika alkoi Muhammedin kuoltua 632. Välimeren ympäristö oli yhä hajaannuksen tilassa Rooman valtakunnan hajoamisen jäljiltä, joten uusi, järjestäytynyt sotaisa uskonto kykeni valtaamaan koko Välimeren eteläpuolen hallintaansa. Tilanne muistutti suurelta osin Rooman valtakunnan laajenemista. Ero oli kuitenkin geenivirran suunnassa. Valtakunnan äärialueilta siirtymä Arabian niemimaan keskusalueille oli selvästi vähäisempi kuin niemimaalta Pohjois-Afrikkaan ja muualle valloitetuille alueille. Osatekijä tässä oli moniavioisuus, joka salli valloittajasotureiden ottaa sivuvaimoikseen paikallisia naisia. Valloitusten päättyessä 700-luvulla alkoi näkyä myös toinen ero Roomaan. Arabien maailmanvalta ei tuottanut käytännössä mitään uutta tietoutta ja kulttuuria. Bagdadin abbasidikalifaatin vähäiset ansiot alalla koostuivat enimmäkseen antiikin ajan tietojen osittaisesta säilyttämisestä ja Aasian tietouden välittämisestä Eurooppaan. Ihmiskunnan tekninen kehitys alkoi toden teolla vasta 1700-luvulla. Tuskin lienee sattumaa, että samoihin aikoihin islamin Euroopan valloitus oli pysäytetty kolmeksisadaksi vuodeksi vuonna 1683 Wienin taistelussa.
Luokka: Väestöekspansiivinen

5. Mongolien maailmanvaltaa on joskus verrattu influenssaan: kumpikaan ei saa kohteessaan aikaan mitään pysyviä muutoksia, mutta estää kaiken toiminnan kestoajakseen ja jättää potilaan aiempaa huonompaan kuntoon. Mongolien maailmanvalloituksen tyssättyä valtakunta hajosi jättämättä sen kummempia jälkiä. Geenivirta valtakunnan länsialueille oli käytännössä olematon.
Luokka: Kulttuuriekspansiivinen

6. Yhdysvaltain laajeneminen, johon voidaan laskea mukaan siirtokunta-aikana tapahtunut asutuksen leviäminen ja Australian, kuten myös Uuden-Seelannin ja Kanadan asuttaminen muistuttavat kovasti toisiaan. Kaikissa tapauksissa alkuperäisväestö syrjäytettiin asein ja sairauksin länsimaisen väestön tieltä. Tuloksena oli erittäin menestyksekäs ja teknisesti kehittynyt yhteiskunta. Tähän luokkaan ei kuulu Etelä-Afrikka, jossa alkuperäisväestö jäi enemmistöksi. Jos olisi käynyt toisin, voi vastinesimerkkien perusteella aika hyvin arvata millainen maa Etelä-Afrikka olisi nyt.
Luokka: Väestöekspansiivisia

7. Siirtomaa-aika huipentui Berliinin konferenssiin 1884. Siellä Afrikka pilkottiin eri Euroopan maiden valtapiireihin. Seuraus ei ollut länsimaisten ihmisten massamuutto Afrikkaan. Seuraus oli kulttuurin vieminen Afrikkaan. Siirtomaavallan päätyttyä 1900-luvun loppupuoliskolla Afrikkaan ei jäänyt merkittävissä määrin eurooppalaisia. Eurooppalaisen kulttuurin rauniot sinne kylläkin jäivät. Seurauksena ennen siirtomaavaltaa jatkuvia heimosotia käynyt Afrikka oli edes jonkinlaisessa järjestyksen tilassa.
Luokka: Kulttuuriekspansiivinen

8. Yhdysvaltoja sen laajenemisen aikana käytettiin esimerkkinä jo aiemmin. Nykyään Yhdysvallat toimii myös esimerkkinä, mutta toisenlaisessa mielessä. Siirtolaiset eivät näet alun perinkään olleet täysin eurooppalaisia, vaan maahan tuotiin myös afrikkalaisia orjiksi. Päätös osoittautui varsin lyhytnäköiseksi, kuten rikostilastoista voidaan lukea. Viime aikoina Yhdysvaltoja on haitannut maahanmuutto latinalaisista maista, jota ei riitä kompensoimaan maahanmuutto Itä-Aasiasta.
Luokka: Inklusiivinen

Johtopäätökset:

Kulttuuriekspansiiviset yhteiskunnat ovat jääneet suhteellisen vähämerkityksisiksi. Negatiivinen esimerkki kulttuuriekspansiivisuudesta on mongolivaltakunta, joka jätti valloittamansa alueet hajottuaan huonompaan tilaan. Positiivisia esimerkkejä ovat Aleksanteri Suuren valtakunta ja kolonialismi, koska niiden jäljiltä kohdemaat olivat edistyneempiä kuin ennen niitä ja myös ainakin jossain määrin säilyttivät positiiviset rakenteet.

Väestöekspansiiviset yhteiskunnat ovat saaneet aikaan suurimmat muutokset. Muutoksen positiivisuusaste on riippuvainen siitä, onko valtauksen suorittanut edistyneempi vai taantuneempi yhteiskunta, aivan samoin kuin kultturiekspansiivisissa tapauksissa. Positiivisia esimerkkejä ovat Pohjois-Amerikka ja Australia, negatiivisia hyksot ja islamilainen imperiumi.

Inklusiivisissa yhteiskunnissa muutokset ovat tapahtuneet pitkällä, pari-kolme sukupolvea kestäneellä aikavälillä, mikä erottaa sen kahdesta muusta tyypistä. Negatiivisia esimerkkejä inklusiivisista muutoksista ovat Rooman valtakunta ja nykypäivän Yhdysvallat. Positiivisia esimerkkejä inklusiivisista yhteiskunnista ei ole. Tämä selittyy sillä, että ihmiset eivät vapaaehtoisesti siirry kehittyneemmistä yhteiskunnista kehittymättömämpien yhteiskuntien jäseniksi. Toiseen suuntaan muutosta sen sijaan tapahtuu sekä vapaaehtoisesti (siirtotyövoima, pakolaisuus) että väkisin (orjakauppa).

Tärkeintä on se, mitä voimme oppia historian suurista murroksista ja mitä ne tarkoittavat nykypäivänä. On hyvin ilmeistä, että nykyhetken kansainvaellukset tarkoittavat muutosta. Onko kyseessä kulttuuriekspansiivinen, väestöekspansiivinen vai inklusiivinen muutos, on vielä mahdotonta sanoa. Muutos kuitenkin on ilmeinen ja se kohdistuu vain ja ainoastaan länsimaihin. Tämän voi todeta helposti menemällä mihin tahansa syrjäiseen pikkukaupunkiin vaikkapa Laosissa, Jemenissä, Burundissa tai Suomessa eli maanosiensa syrjäisimpien maiden joukkoon kuuluvissa valtioissa. Laosilaisessa pikkukaupungissa kaikki vastaantulijat ovat aasialaisia, Jemenissä arabeja, Burundissa neekereitä. Toisin kuin Suomessa. Kävelin tällä viikolla kilometrin matkan suomalaisen pikkukaupungin läpi ja ehdin nähdä pari kiinalaista, yhden arabilauman ja useita yksittäisiä neekereitä.

Mikäli käynnissä oleva muutos on hyvästä, se on ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa kun massamaahanmuutto huonommista maista parempiin maihin saa aikaan enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia.

Uutiskatsaus II

Eli muutamia sivuhuomautuksia menneen viikon uutistulvasta.


1. Hui, hakaristi!

Haaparantalaisen, Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan lätkäjoukkue Asplövenin puheenjohtaja pakotettiin eroamaan hänen julkaistuaan Facebook-sivuillaan kuvan Suomen ilmavoimien vanhasta lentokoneesta. Koneessa kun oli Suomen ilmavoimien vanha tunnus eli hakaristi. Harvoin on saanut nauraa yhtä makeasti myötähäpeästä. Kyseessähän on tunnus, joka otettiin käyttöön jo vuonna 1918, jolloin muuan itävaltalainen korpraali vielä oli parhaillaan naama Ypresin mudassa. Kaiken huippu on se, että tunnus oli Suomen ilmavoimien ensimmäisen koneen lahjoittajan, ruotsalaisen kreivi von Rosenin henkilökohtainen onnenmerkki. Mutta loppujen lopuksi kyseessähän on vain historiaa tuntemattomien, taikauskoisten suvaitsevaisten tabu-uskon huvittava seuraus. Odottelemme milloin he hyökkäävät ruotsalais-sveitsiläistä teollisuusjätti ABB:tä vastaan, olihan ASEA:n tunnuksena aikoinaan hakaristi.


2. Paasto Light

Suivaantuneina pahasta ruuasta pakoloiset päättivät mennä nälkälakkoon. Lakko kesti melkein yhden rupeaman. (Vanhaa sanaa tuntemattomille kerrottakoon, että rupeama tarkoittaa kahden ruokailun välistä aikaa.) Välittömästi median kameramiesten poistuttua paikalta Irakin ihmeet ryntäsivät paikalle täyttämään kovasti kärsinyttä mahaansa, raukkaparkojen ruokailu kun viivästyi puolisen tuntia. Onneksi näky kuitenkin tallentui pikseleiksi. Ruokaa santsattiin muutamiakin kertoja. Ihan hyvä että maistui. Tämmöistä ruokaa arvostamaan tottunutta kun pisti suoraan sanoen vihaksi, kun Irakin armeijan luutnantti organisoi ruokaprotestimarssin todeten, että "ruoka ei kelpaisi koirillekaan, ehkä nyt sentään naisille". Perkele. Minä kun olen kotonakin opettanut lapsille, että ruuasta ei valiteta. Ruokapöydästä löytyy aina kaksi vaihtoehtoa: syö tai ole syömättä. Jos ei maistu, niin sitten odottaa kunnes muut ovat syöneet ja sen jälkeen saa halutessaan syödä näkkileipää. Ilman muita päällisiä kuin ylähuuli. Toistaiseksi ei ole niin huonoa ruokaa ollut, ettei olisi kelvannut. Suosittelen samaa Irakin pojille. Se on turha valittaa, että ei ole samanlaista ruokaa kuin kotimaassa. Ei Suomessa ole tapana syödä paahdettuja kamelin kiveksiä kaktuksenlehtipedillä. Ja jos on mautonta, niin suolaa ja pippuria löytyy varmasti VOK:in ruokapöydästä, kyllä minä ja kaverini olemme sen verran veroja maksaneet.


3. Peukkua

Edellisen viikon uutiskatsauksessa totesin: Kansan todellisista mielipiteistä saa aika hyvän kuvan perkaamalla maakuntalehtien uutisia. Niissä, toisin kuin valtakunnallisissa lehdissä, pakoloiskeskustelujen uutiset eivät yleensä ole suljettuja kommentoinnilta. Ylivoimainen enemmistö kommentoinnista on rutinuivaa ja peukutusten määrä paljastaa vielä enemmän. Päätin tutkia väitettä lähemmin ja vierailin eri puolella Suomea ilmestyvien paikallislehtien sivuilla. Niissä, missä pystyi peukuttamaan, ei tarvinnut kommenttia edes lukea tietääkseen kannattaako antaa yksi peukutus lisää vai ei. Riitti kun katsoi peukutusten lukumäärää suhteessa muihin kommentteihin. Ylivoimaisessa enemmistössä peukutuksia oli noin kolminkertainen määrä verrattuna suvaitsevaiskommenttivähemmistöön. Huomautan kuitenkin, että moraalini ei sallinut minun peukuttaa sokkona, vaan luin jokaisen kommentin varmuuden vuoksi ennen peukutusta. Poikkeuksia moninkertaisuussäännöstä ei löytynyt.


4. Kaksi tonnia per lärvi

Taannoin Suomesta viskattiin huuthelkkariin eli Albaniaan 150 turhapaikanhakijaa. Homma maksoi noin 300 kiloeuroa. Reittilento olisi tullut halvemmaksi, mutta siihen suostui vain 30 karvarannetta. Muut kaipasivat kotimatkalle seurakseen kukin yhden poliisin pitämään kädestä kiinni. Tällä perusteella on laskettu, että nyt parin kuukauden sisällä maahan livahtaneiden pakoloisten karkoitus kestää kuukausikaupalla ja maksaa miljoonia. Hyvä tietysti sekin, jos ne karkoitettaisiin, mutta tuo kestoaika ja hinta.
Voi helvetin helvetti. Ei taivu järki tuolle mutkalle mitenkään päin. Voisivat ulkoistaa tuon palautushomman minulle. Saatanan yksinkertainen juttu:
1) Käsitellään hakemus. Oletko tullut Suomeen sotaa käyvästä maasta, jossa olet joutunut vainotuksi? Jos vastaus kysymykseen on ei (on tullut esim. Ruotsin kautta), oikeutta turvapaikkaan ei ole ja voidaan siirtyä kohtaan 2.
2) Poistutko itse maasta Ruotsin (tms) puolelle omin neuvoin vai haluatko kyydin? Jos ei Ruotsi kiinnosta, siirrytään kohtaan 3.
3) Lähdetkö sitten Irakiin (tms) reittilennolla, kyyti maksetaan? Jos ei, siirrytään kohtaan 4.
4) Siinä tapauksessa olet pidätetty. Sinut siirretään mahdollisimman pikaisesti lentokentälle. Saat valita, lähdetkö kotimaahasi vai Keski-Afrikkaan, jonka kanssa Suomi on tehnyt sopimuksen näiden tapausten varalta. Kun ollaan saatu lasti kasaan, lennätetään perille ja päästetään takaisin luontoon.
Luulen, että kovin usein ei tarvitse mennä vaiheeseen 4 asti. Etenkin kun kerrotaan, miten vaihe 4 tapahtuu. Sinne asti ei joudu kuin omasta vapaasta tahdostaan, koska voisi lähteä suosiollakin. Ei tarvita yhtä saattajaa per lurjus, kun lentokentällä porukka pakataan rahtikonttiin. 50 per kontti menee hyvin, sopu sijaa antaa. Sitten muutama kontti rahtikoneeseen ja valvomaan ei tarvitse kuin pari-kolme miestä konepistoolin kanssa. Tällä systeemillä ei 30 000 pakoloisen karkotukseen tarvita kuin vajaa sata lentoa. Tai jos oikein taloudelliseksi heittäytyy, niin vuokrataan rahtilaiva pariksi viikoksi. Sinne mahtuu helposti koko sakki kerralla. Konttimajoitus, ulkoilumahdollisuus tunti kerrallaan päivittäin vaatii semmoisen jääkärijoukkueen verran vartijoita. Ei muuta kuin matkaan, ankkuri alas Basran satamassa ja lasti purkuun. Problem solved.


5. Hyvä naamio, paha naamio

Taannoin poliisi etsi valtavin operaatioin miestä, joka oli naamioinut kasvonsa ja seisoskeli julkisella paikalla pidellen Suomen lippua. Tässä äskettäin luvattomaan mielenosoitukseen osallistuneet, kasvonsa naamioineet henkilöt pahoinpitelivät miehen käymällä kymmenen yhtä vastaan. Viranomaisia heidän etsimisensä ei kiinnosta.
Kuvitellaanpa, että Rajat kiinni -mielenosoitukseen (huomhuom, luvallinen sellainen) olisi osallistunut naamioryhmä, joka olisi pahoinpidellyt heidän joukkoonsa rynnänneen suvakin. Olisiko media yhtä hiljaa tai nakkaisiko poliisi asiasta paskojakaan? Tai mitenhän muuten olisi käynyt, jos näiden naamioituneiden antimielenosoittajien joukossa olisi ollut yksi mustan sijasta valkoiseen huppuun sonnustautunut? Seisoen ihan rauhassa paikallaan, Suomen lippua pidelleen. Olisiko häntä etsitty kissojen ja koirien kanssa?


6. Suurin yhteinen tekijä

Mielenosoitusten ja vastamielenosoitusten porukoita oli muutenkin mukava seurata. Huomasin Rajat kiinni- ja Ei rasismille -mielenosoittajilla ainakin yhden yhteisen piirteen. Molemmat elävät Rajat kiinni- mielenosoittajien tienaamilla rahoilla. Tunnen useita henkilöitä, jotka olivat RK-mielenosoituksissa. Kaikki ovat kunniallisia nettoveronmaksajia. Sen sijaan en tunne yhtään ainoaa ER-mielenosoittajaliimatilhen näköistä, joka olisi töissä tai ainakaan sellaisessa työssä, josta on yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Monikulttuurikoordinaattoria ja uggabuggan tulkkia ei lasketa hyötytyöntekijöiksi.
Suomen pitävät käynnissä turvaliiviasuiset miehet. Tässä päivänä muutamana oli tämmöinen porukka tekemässä duunia paikassa, joka vaikutti minun menoihini, noin tarkemmin yksilöimättä. Ohimennessä kysäisin, mikä on homman aikataulu. Totesivat etteivät vielä tiedä ja "pitäis saada ne syyrialaiset tänne hommiin, kun on kuulemma työvoimapula". Tuli muuten melkoisen nuivaa tekstiä. Täytyy myöntää, että taisin asiasta muutaman nuivemmanpuoleisen sanan todeta minäkin.


7. Koulumenestystä

Kasvatustieteen professori totesi, että koulumenestys ei korreloi mitenkään tulevan menestyksen kanssa, koska hänkin on jäänyt aikoinaan kahdesti luokalleen ja joutunut kulkemaan koulutuksessaan poikkeavaa reittiä edetäkseen. Kommentti ei kuitenkaan kerro niinkään koulumenestyksen hyödyttömyydestä vaan kasvatustieteen professorien tasosta.


8. Mitäpä sitä testaamaan

Toinenkin professori, tällä kertaa ihan varteenotettavalta alalta eli kemiasta oli aukonut päätään ehdottamalla ylioppilaskirjoituksista luopumista. Tämähän on ollut vasemmiston (en tiedä edustaako lausunnon antaja mitään puoluetta vai oliko tämä vain sattumaa) lempilapsi jo ikuisuuden. Toisaalta loogista - luopua nyt siitä ainoasta osasta suomalaista koulujärjestelmää, joka toimii erinomaisesti. Professori perusteli asiaa säästöillä, kuinkas muuten. Ihan tämmöisen pienen viattoman kysymyksen esittäisin, että mitäpä professori aikoisi abiturienteilla sitten teettää ne säästyvät kuukaudet? Ainakin jutusta saa sen käsityksen, että tällöin voisi opiskella laajempaa ainevalikoimaa. Jos tämä on tarkoitus, niin ihan veikkauksena saa heittää, kumpi tulee kalliimmaksi, lukiolaisen itsenäinen opiskelu YO-kokeisiin vai lisäkurssien järjestäminen?
Ylioppilaskokeiden hyöty on - jos tuo taloudellinen säästö unohdetaan - neliosainen verrattuna niistä luopumiseen. Ensinnäkin ne kouluttavat järjestelmälliseen työntekoon tavoite mielessä. Toiseksi loppukoe on erinomainen stressinsietotesti. Kolmanneksi ne tekevät kansallisen vertailun mahdolliseksi, mitä eivät lukio-opettajien usein subjektiiviset arviot tee. Neljänneksi kokeen ensisijainen tarkoitus ei ole mitata osaamista, vaan se on tehokkain mahdollinen oppimistilanne! Viimeisessä puhun vain omasta puolestani, mutta koulu- ja opiskeluaikojeni kokemus oli, että tunti kokeessa vastasi oppimisteholtaan viittä tuntia luentoja.
Vaikuttaa siltä, että ylioppilaskoe on tosiaan päätetty romuttaa. Yhtenä vahvana syynä tähän lienee sama kuin Ruotsissa eli mamujen huonompi koulumenestys. Ei arviointia - ei ongelmaa. Romuttamisintoon viittaa digitalisointiprosessi. Ikivanha strategia - jos halutaan lopettaa toimiva järjestelmä, se pitää ensin muuttaa toimimattomaksi. Ensin romautetaan ylioppilaskirjoitusten toimivuus digitalisaatiolla ja sitten todetaan että eihän tämä homma toimi, jonka jälkeen lopetetaan koko paska, sillä entiseen systeemiin palaaminen olisi taantumuksellista. Digitalisointi saattaisi toimia äidinkielessä, vieraissa kielissä ja humanistisissa reaaliaineissa, mutta ei helvetti vie kemian rakennekaavoja käydä editorilla kirjoittamaan. Siinä menisi muoto sisällön edelle ja pahasti. Fysiikan kaavan huitaisee paperille muutamassa sekunnissa, mutta sen laatiminen digitaalisesti vie nykysysteemeillä kokeneeltakin käyttäjältä moninkertaisen ajan. Suunnitelmasta kertoo eniten se, että kuulemani tiedon mukaan alan aineisiin suunnitellaan vastaamistyökaluksi LaTeX-ohjelmistoa. Kyseinen ohjelma on matemaattisen tekstin ladontaohjelmisto. Jolla pystyy kirjoittamaan kaavaa vain viisi kertaa hitaammin kuin kynällä ja paperilla. Sen alkeiden opiskeluun kuluu yksi kokonainen kurssi korkeakoulussa. Tulee mieleen elokuva Maailmojen sota, jossa potkurikoneita lentäneille piloteille annettiin pikakoulutus suihkuhävittäjiin ja ei kun ufojen kimppuun. Homma toimii, mutta vain elokuvissa.


9. Puh pah pelistä pois

Mennään vaihteeksi urheilun puolelle. Ensi vuoden valmennusryhmät on valittu. Keihäänheiton viiden vuoden takainen nuorten maailmanmestari, MM-edustaja ja maailmantilaston tämän kauden 21. paras Sanni Utriainen putosi 16 urheilijan ykköstiimin ulkopuolelle jääden 43 urheilijan ns. EM-kisaryhmään ja selvästi alemmalle tuelle. Virallinen selitys oli: Sannin tulos olisi täyttänyt kriteerit, mutta se on vain ohjeellinen lähtökohta. Team Finlandin urheilijalla pitää olla näkymä menestyksestä aikuisten arvokisoissa. Sanni on ollut hyvä juniorisarjoissa, mutta aikuisten tasolla on ollut vaikeaa. Sillä perusteella hänen on katsottu olevan ainakin vielä EM-tasoa. Varsin tyylikäs ja onnistunut tasapainoiluvastaus SUL:n sumunlevittämöosastolta.


10. Vittumaisia miehiä

Iranin naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajista noin puolet osoittautui miehiksi. Silti maajoukkue on naisten FIFA-rankingissa vasta sijalla 59. Tästä voimme päätellä, että muslimimiehet ovat siinä määrin akkamaisia, että eivät pärjää edes länsimaisille naisille. Eihän tämä kylläkään ollut kovin suuri yllätys, sillä sukupuoliyhteyden harjoittamisessakin muslimimiehiä tarvitaan yleensä useampia yhtä länsinaista kohti. Uutisen mukaan sukupuolen kanssa huijaaminen on ollut helppoa, koska maajoukkue pelaa pään ja raajat peittävissä peliasuissa. Tosin ei normaalipeliasukaan varmaan olisi asiaa liiemmin vaikeuttanut, koska paikalliset naiset ovat melkein yhtä rumia kuin sikäläiset miehet.


11. Kulttuurieroja

Ilta-Sanomille pitää antaa tunnustusta siitä, että se julkaisi jutun, jossa kerrottiin millaisia kulttuurishokkeja maahan tulleet pakoloiset ovat kohdanneet. Listaan kuului esimerkiksi se, että aikuinen nainen saattaa lähteä yksin kaupungille ja jos hänet tällöin raiskataan, se ei olekaan naisen vaan raiskaajan syy.
Voi hyvin uskoa, että tällaiset jutut saavat rauhallisetkin suomalaiset raivostumaan ja kiroamaan, että tuollaista porukkaa tänne ei todellakaan huolita. Minä en liity tähän joukkoon. Ymmärrän hyvin, että he kohtaavat vastaavanlaisia shokkeja. Mitä muutakaan voi odottaa, kun tulee paskamaasta sivistyneeseen maahan. Tällöin pitää vain opastaa, että täällä ollaan sivistyneessä yhteiskunnassa ja käyttäydytään sen mukaisesti. Syy siihen, että olet joutunut lähtemään pois, on siinä että oman maasi kulttuuri on epäonnistunut. Haistata sillä pitkät paskat ja omaksu sivistynyt länsimainen kulttuuri. Kun sitten palaat takaisin kotimaahasi, pystyt rakentamaan siitä omalta osaltasi sivistyneemmän.


12. Näkemykset muuttuvat

Viimeaikaisten tapahtumien jälkeen meikäläisen blogissakin on ollut kumman hiljasta suvaitsevaiston taholta. Aika monesta on tullut ex-suvakki. Toki enemmistö on yhtä kahjoja kuin ennenkin, ainoastaan hiljempaa. On vaikea tunnustaa, että olivat ne maahanmuuttokriitikot (mihin muuten tuo sana on viime aikoina kadonnut?) kuitenkin oikeassa. Jos se yhtään lohduttaa, niin olen melkoisen varma yhdestä asiasta. Teistä tuntuu pahalta, kun olitte väärässä, mutta minusta tuntuu vielä pahemmalta että olen ollut kaikki nämä vuodet oikeassa.
Niille, jotka ovat yhä edelleen suvaitsevaisia, haluan antaa yhden neuvon mietittäväksi.
Me voimme nyt sulkea rajamme ja palauttaa tänne tulleet takaisin pikaisesti. Kun seuraamme muiden maiden tilannetta, voimme katsoa vaikka seuraavat kymmenen vuotta miten niissä käy. Jos me olemme väärässä, tunnustamme sen. Ja sitten voimme avata rajamme. Kyllä tulijoita riittää vielä silloinkin.
Jos taas päästämme maahamme halukkaat jo nyt, voimme myös katsoa mitä tapahtuu. Jos käy ilmi, että te olette väärässä, kuinka ajattelitte korjata tilanteen kymmenen vuoden kuluttua? Tai älkää vastatko, kukaan meistä ei halua oikeasti tietää.
On paljon helpompi rikkoa kuin korjata takaisin entiselleen. Siksi pitää miettiä tarkoin, kannattaako.