Tänä vuonna Kalevan kisoissa on varmaan luvassa yleisömenestys. Satakunta on nimittäin jo valmiiksi isäntäkaupungin ympärillä, vaikka kisat alkavat vasta huomenna!
Myös kestävyysjuoksuväki voi suunnata kohti Poria levollisin mielin, sillä Jaskan itsensä pelätty comeback jäi tekemättä. Piti nimittäin tänä kesänä olla haasteen takia mukana yksissä kisoissa, mutta se peruuntui aikataulupäällekkäisyyden takia. No, tuskinpa Kalevankisaraja olisi ollut uhattuna, koska sitten edellisen kerran kun olen numerolapun rintaani laittanut, Suomeen on tullut kestävyysjuoksussa arvokisakultaa. Sen jälkeen olen ollut enimmilläänkin vain viesteissä varamiehenä, jonka ei onneksi ole tarvinnut juosta.
Tai oikeastaan tuo Kalevankisaraja eli ns. A-luokka on jo muinaishistoriaa, nykyään kun sinne pääsee rankingin perusteella. Mikä on sinänsä ihan hyvä ajatus, mutta käytännön toteutus on turhan epäselvä ja herättänyt pienoista jupatusta. Mitäs tekivät kaksi virhettä eli 1) eivät kysyneet minulta ennen kuin suunnittelivat ja 2) eivät kysyneet sen jälkeen kun olivat mielestään valmiita. Mutta palaan asiaan ja esitän paremman systeemin luultavasti ensi viikolla jälkipuinnin yhteydessä.
En tosin mene takaamaan, että systeemi olisi niin hyvä kuin luulen. Näyttää nimittäin jo vähän pätkivän. Luin kisa-aikataulua ja ihmettelin että mitä helvettiä, lauantaina klo 18.35 Kunniakierros, palkittavat. Että aiotaanko nyt kaikki voittajat pistää samaan aikaan kunniakierrokselle, kun sille on erikseen varattu aika ohjelmassakin. Ja miksi se on kesken kisapäivän eikä vasta viimeisen lajin päätyttyä? Ja miksei sitä ole muina päivinä? Täh? Vasta vähän ajan kuluttua pään rattaat raksahtivat eteenpäin sankan pölykerroksen seassa. Ikään kuin en olisi itsekin ollut Kunniakierroksella juoksemassa, sponsoreita hankkimassa ja seuralle rahaa keräämässä...
Entiseen tapaan jokaiselta matkalta (800 - 10 000 m) on listattu kahdeksan parasta suomalaista mitalillesijoittumistodennäköisyyden mukaisessa järjestyksessä. Ilman järjestysnumeroa kursiivilla merkittynä ne, joiden arvelen ilmoittautumisestaan huolimatta jäävän pois, mutta mukana ollessaan olisivat kyseisellä sijoituksella kaavailuissa. Lajin nimen jälkeen kerrotaan suluissa osanottajien määrä ja kilpailuaikataulu. Nimen perässä olevista kahdesta luvusta ensimmäinen kertoo ilmoittautuneiden keskinäisen sijoituksen tämän kauden tilastoissa ja jälkimmäinen ennätysten mukaisen järjestyksen. Kahdeksan rankatun lisäksi jokaiseen lajiin on otettu "Muita"-osio, johon pääsevät kaikki ne jotka ovat jommassakummassa tilastossa kahdeksan joukossa tai muuten yllätysvalmiita. Kaikissa luvuissa ja kaavailuissa mukana vain Suomen kansalaiset.
M 800 m (24, alkuerät pe 14.45, finaali la 19.25)
Ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Etenkin kun Borza Salonen on vasta päässyt eroon kyynärsauvajuoksusta. Tosin Sandells-varauksella - miehen tämän kauden esitykset ovat olleet lopussa ponnetonta kahlaamista, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun äijä nousisi suosta viime hetkellä.
1. Ville Lampinen (1,2)
Tuomo Salonen (2,3)
2. Panu Jantunen (5,4)
Niclas Sandells (-,1)
3. Jaakko Laakso (3,8)
4. Tommi Sundell (10,6)
5. Joonas Rinne (4,5)
6. Julius Uutela (6,13)
7. Jari Räsänen (7,7)
8. Jussi Raittinen (8,16)
M 1500 m (18, su 17.30)
Kaksi oleellista kysymystä: 1) juokseeko Lindahl vitosen vai tonnivitosen, 2) missä kunnossa on Sandells - ja Marttinen myös? Tämän ennustaminen on ihan teenlehdistä katsomista. Oletetaan että Bertolotti tai joku muu säntää kärkeen, niin saadaan noin 15 juoksijaa olemaan kompuroimatta toisiinsa.
1. Ilari Piipponen (2,6)
2. Niclas Sandells (7,1)
3. Anders Lindahl (1,4)
4. Riku Marttinen (11,3)
5. Tommi Sundell (5,5)
6. Jari Räsänen (4,12)
7. Panu Jantunen (3,8)
8. Marco Bertolotti (6,2)
Jiri Karjalainen (9,14), Samu Mikkonen (12,13), Joonas Lehtinen (8,11), Aki Nummela (16,7)
M 5000 m (19, su 15.15)
Ykkössuosikki on selvä. Sen jälkeen tulee tasaista, tosin Järvenpäästä ei taaskaan tiedä. Oletetaan, että Lindahl juoksee mieluummin tonnivitosen. Mukana myös eteläsudanilainen Kennedy Charicha, joka vaikuttaa varsin sopeutumishalukkaalta ja puhuu kieltäkin jo melko hyvin. Odottelemme kansalaisuutta.
1. Arttu Vattulainen (1,2)
2. Jarkko Järvenpää (6,1)
Anders Lindahl (4,5)
3. Martti Siikaluoma (-,6)
4. Jaakko Nieminen (2,4)
5. Tuomas Jokinen (5,3)
6. Jimmy Finnholm (3,9)
7. Eero Saleva (7,14)
8. Matti Rauma (8,16)
Robin Ryynänen (-,13), Jukka Kero (10,6), Miika Takala (-,7)
M 10 000 m (22, pe 18.35)
Lue vitosen ennakko uudelleen. Lisäykset: 1) Kympillä tämän kauden tilastot eivät merkitse mitään, koska yli puolet jengistä ei ole vielä ratakymppiä juossut. 2) Henaattori Manninen ei ole mukana vitosella, mutta on ilmoittautunut kympille ja uhosi juuri äskettäin vauhtien löytyneen Pekingin MM-maratonin lähestyessä.
1. Arttu Vattulainen (1,4)
2. Henri Manninen (-,3)
3. Jarkko Järvenpää (-,1)
4. Tuomas Jokinen (-,2)
5. Jarkko Nieminen (2,5)
6. Matti Rauma (3,10)
7. Mikko Tyni (4,9)
8. Miika Takala (-,6)
Tapani Kärjä (5,13), Mikko Tolonen (6,18), Markku Nikkanen (7,21), Aki Nummela (-,7), Jukka Kero (-,8)
M 3000 m esteet (18, pe 20.40)
Tää on sitten viimeinen taisto. Ukonmaanaho yrittää porata Pekingin MM-rajaa soolona kuin tulehtunutta viisaudenhammasta. Muut ovat täysin statisteja. Lapinlahdella Jannen meno oli onnettoman ponnetonta, tyypillinen vuoristoleirisyndrooma. Jos Porissa osuu ilmanala kohdalleen ja on jo toipunut, niin pieni sauma on olemassa. Paikalla ilahduttavan paljon ilmoittautuneita, vaikka huhu Jukka Keskisalon osanotosta osoittautuikin uutisankaksi.
1. Janne Ukonmaanaho (1,1)
2. Jimmy Finnholm (2,6)
3. Aki Nummela (5,5)
4. Joonas Harjamäki (-,2)
5. Hannu Granberg (3,7)
6. Otto Loukkalahti (-,8)
7. Väinö Klemola (4,10)
8. Joakim Träskelin (7,12)
Sami Maamela (6,11), Tomi Lehto (8,13), Teppo Syrjälä (10,3), Mikko Virta (-,4)
N 800 m (23, alkuerät la 13.10, finaali su 14.55)
Loistava taktikko Zenitha pisti monelle yllätykseksi Karinia päihin Joensuussa enkä usko tilanteen siitä muuttuvan. Myös Suvi Selvenius ja Johanna Matintalo ovat ilmoittautuneet, mutta luultavasti vain varmuustoimenpiteenä.
1. Zenitha Eriksson (1,3)
2. Karin Storbacka (2,2)
4. Aino Paunonen (3,7)
3. Sara Kuivisto (4,6)
Heidi Eriksson (6,4)
Johanna Matintalo (-,5)
5. Saija Seppä (5,9)
Suvi Selvenius (-,1)
6. Eliisa Räsänen (7,12)
7. Silja Pelto-Piri (8,17)
8. Noora Wallenius (9,19)
Katja Erävistö (15,8)
N 1500 m (20, la 20.40)
Oletettavasti Sandra juoksee vain esteet. Jos Karin on mukana, ottaa mitalin. Muilta osin en saanut millään muutettua tämän kauden tilastojärjestystä, vaikka kuinka yritin. Ensimmäisenä maaliin tulee kaikesta huolimatta Tsekkiä edustava Kristiina Mäki, kuten luultavasti vitosellakin.
1. Heidi Eriksson (1,4)
Sandra Eriksson (-,1)
2. Karin Storbacka (-,2)
3. Sara Kuivisto (2,5)
4. Saija Seppä (3,6)
5. Minttu Hukka (4,9)
6. Noora Wallenius (5,11)
7. Mona Jäppinen (6,12)
8. Katja Erävistö (7,8)
Sofie Lövdahl (9,16), Aino Paunonen (8,17), Jemima Backman (15,7), Minna Lamminen (-,3)
N 5000 m (16, pe 19.40)
Kässäri tähän juoksuun pitäisi olla selvä. Johanna Peiponen lähtee vetoon, Camilla seuraa ja on kuitenkin lopussa kovempi. Hetkinen. Mitä minä oikein olen tekemässä? Ennustamassa miten naiset käyttäytyvät???????
Sandra Eriksson (-,2)
1. Camilla Richardsson (1,1)
2. Heidi Eriksson (-,5)
3. Johanna Peiponen (2,3)
Minna Lamminen (-,4)
4. Alisa Vainio (3,6)
5. Mari Laakkonen (4,8)
6. Meri Rantanen (5,7)
7. Aino Kivenmäki (6,11)
8. Laura Karkkulainen (8,12)
Minttu Hukka (-,9), Anna Vuorimaa (7,13), Iida Haataja (9,14)
N 10 000 m (19, su 14.05)
Todellista verenvähyyttä. Pistesijat ovat melkoisessa alennusmyynnissä, kun nuoria naisia ei näytä kympille saavan. Ilmoittautuneita kyllä on joitakin näihin sunnuntain rääppiäisiin, mutta enpä usko kovin monen tilastotulosta vailla olevan lähtevän viivalle.
1. Johanna Peiponen (1,1)
Minna Lamminen (-,4)
2. Meri Rantanen (2,5)
Alisa Vainio (-,-)
3.Laura Markovaara (3,2)
4. Mari Laakkonen (-,-)
5. Hanna Jantunen (-,4)
6. Johanna Lindholm (5,7)
Saara Nikander (-,15)
7. Tiina Föhr (6,10)
8. Krista Lindholm (7,14)
Paula Tukiainen (8,16), Suvi Miettinen (-,6), Jenny Vuonoranta (-,8)
N 3000 m esteet (10, su 16.10)
Ei se määrä, vaan se laatu. Vain kymmenen osallistujaa listalla, mutta kolme kovaa nimeä. Tämä siitä huolimatta, että Oona Kettunen on puh pah pelistä pois. Enkä olisi uskonut näkeväni sellaista ihmettä, että Sandra lähtee kisaan vasta tilastokakkosena! Pekingin MM-raja on 9.44 ja sitä lähdetään hakemaan kahden naisen voimin. Voi kun olisi yksi jänis uhrattavaksi...
1. Sandra Eriksson (2,1)
2. Camilla Richardsson (1,2)
3. Minttu Hukka (3,3)
4. Sofie Lövdahl (5,4)
5. Emma Hyyppä (4,5)
6. Mira Tuominen (6,6)
7. Sofia Muinonen (7,8)
8. Hanna Uski (8,9)
Pihla Hokkanen (9,7)
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Sivallus CCCXXX
Alexander Stubb: "Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta."
Jaska: Ei ainakaan perusteluja.
Jaska: Ei ainakaan perusteluja.
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Välihuomautus 74: Painajainen
Näin mätäkuun kunniaksi media on taas nostanut myräkän vaatimalla kansanedustaja Olli Immosta ristiinnaulittavaksi suvaitsevaisuuden nimissä. Immonen kun meni postaamaan Facebookiin semmoisen yllättävän uutisen, ettei hän pidä monikulttuurisuudesta. Vasarahammer suomensi tekstin:
"Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa monikultturismin. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän!”
Ainoa kohta, jossa Immonen tekee lipsahduksen, on sanan viholliset (alkuperäistekstissä "enemies") käyttö. Osin ymmärrettävä retorisena tehokeinona, mutta silti: tässä viitataan kanssasuomalaisiin. Eivät väärässä olevat ole vihollisia, vaan harhaanjohdettuja.
Media on nostattamalla nostattanut kohun aiheesta. Syykin on selvä. Yritetään epätoivon vimmalla saada kaikilla putkilla ampumalla kansa takaisin ruotuun ja pelokkaaksi, koska ihmiset ovat yhä enemmän alkaneet sanoa suoraan, mitä oikeasti ajattelevat monikulttuurista. Jos Immonen saataisiin savustettua anteeksipyytelyihin, se olisi suurvoitto. Sitä hakiessa kaikki keinot ovat käytössä. Mikäli lukee pelkät lehtiuutiset, niin saa kyllä aivan eri kuvan Immosen tekstistä kuin lukemalla suoraan.
Ainakin yhden tavoitteensa suomalainen media saavutti: kohua on selostettu vähintään yhdessä ulkomaisessa lehdessä. Uutisessa Politico-lehti mainittiin "arvostetuksi lehdeksi". Oikeasti kyseessä on verkkolehti, josta otetaan peräti 35 000 kappaleen paperinen painos - melkeinpä siis suomalaisen maakuntalehden luokkaa. Lehden kunniaksi täytyy todeta, että toisin kuin useimmat suomalaismediat, se julkaisi myös alkuperäistekstin vääristelemättömänä.
Tyypilliseen nykytapaan näissä uutisissa kommentointimahdollisuus oli suljettu. Yhteen Iltiksen juttuun se oli kuitenkin jäänyt joksikin aikaa auki ja tuotti pitkälti neljättäsataa kommenttia. Piti sitten katsoa, millaista "pöyristystä", kuten toimittajat ovat meille kertoneet, Immosen lausunto aiheutti. Jaottelin kommentit viiteen ryhmään (muutama kommentti esiintyi kahteen kertaan ja niitä en laskenut):
1) Immosta ehdottomasti tukevat kommentit. Esimerkkejä:
a)Totuuden puhujistahan ei ole koskaan pidetty....
b) Hienoa, Olli Immonen! Oli jo aikakin edes jonkun avata suunsa.
2) Kommentit, joissa Immosen sananvapautta tuetaan ja joista voi päätellä, että itse asiastakin ollaan samaa mieltä, sekä joillakin varauksilla Immosta tukevat kommentit. Esimerkkejä:
a) Se on oikein että jollain on pokkaa esittää mielipiteitä. Ei siitäkään mitään tulisi että hiljaa hyväksyttäisiin asioita. Ilman erimielisyyttä ei synny edistystä. Liika suvaitsevaisuus on pahasta.
b) De facto; monikulttuurisuuttakin saa arvostella kärkevästi. Eikä tämä ollut mikään persujen näkemys vaan ihan tavallisen kansalaisen eli taviksen mielipide.
3) Kommentit, jotka ovat mahdottomia tulkita puoleen tai toiseen. Esimerkkejä:
a) Suoraan sanoen ei edes kiinnosta enää kuulla Soinin, Poutsalo-Slungan tai Terhon kommentteja tämän ko. kansandedustajan sanomisista tai tekemisistä.
b) Paljon melua tyhjästä.
4) Kommentit, joissa hyväksytään Immosen sananvapaus mutta ollaan eri kannalla itse asiasta tai kommentit, jotka voidaan tulkita vastustaviksi. Esimerkkejä:
a) Aivan oikein. En ehkä ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta saahan oman mielipiteen kertoa täysin julkisesti
b) Tyhmä kansa saa ansaitsemansa johtajat.
5) Kommentit, jotka tuomitsevat Immosen. Esimerkkejä:
a) Tuollaiset Immoset houkuttelee tänne Isisit ja Al Gaidat. Vielä kun mennään Natoon niin sitten saadaan alkaa tosissaan pelkäämään pommi-iskuja.
b) Niin siis koko maapallo on tarkoitettu joko jenkeille tai venäläisille tai suomelle... Maapallon pitäisi olla paikka ilman rajoja. Vai meinaatteko että marssilaisetkin on usa venäjä ja suomalaisia???
c) Kuka tuota samaa äärioikeiston jankutusta vielä jaksaa edes kuunnella?
d) Olli Immonen voi minun puolestani muuttaa pois suomesta.
Ja lopputulos:
Ehdottomasti Immosen puolesta: 199
Lievästi puolesta: 53
Neutraalit: 37
Sananvapauden puolesta, mutta Immosta vastaan: 23
Ehdottomasti vastaan: 108
Aika selvä tulos, etenkin jos ottaa huomioon sen, että ihmisillä on yleensä suurempi taipumus kirjoittaa vastakommentti kuin kompata. Ai niin, ja vastaava tulos ulkomailta eli tuon Politico-lehden kommenttiosastolta (tästä olen poistanut ne kommentit, joiden kirjoittaja on joko nimimerkkinsä tai oman ilmoituksensa perusteella suomalainen, jotta näkökulma olisi ulkopuolinen):
Ehdottomasti puolesta: 9
Lievästi puolesta: 1
Neutraali: 2
Sananvapauden puolesta, mutta Immosta vastaan: 1
Ehdottomasti vastaan: 2
Se siitä ulkomaisesta pöyristymisestä.
Kommenteista näki myös selvästi sen, että suurin osa vastustajista ei ollut lukenut Immosen postausta - osa jopa ilmoitti tämän -, vaan tyytyi lehtiuutisointiin. Hyvin paljon vastustavissa kommenteissa kehotettiin perussuomalaisia painumaan pois Suomesta, mikä on ironiana jo maailmanluokan suoritus. Suvaitsevaisto siis pöyristyy siitä, että joku sanoo Suomen kuuluvan suomalaisille ja haluaa tämän lausunnon perusteella ajaa suomalaisen pois Suomesta - siinäpä suvaitsevaisuutta kerrakseen. Huvittavinta kaikessa on se, että Olli Immosen vaimo on bosnialainen ja muslimitaustainen. Tästä vain media vaikenee visusti, koska se ei sovellu rasismimaalauksen kuvaan.
Yksi median tavoitteista on tietysti perussuomalaisten hajottaminen. Tämähän on osin tuottanut tulosta muutamien höynäytettävien mentyä ansaan ja tuomittua isänmaallisen lausunnon. Onneksi Soini vastoin tapojaan sentään napautti Tuomiojaa sisäpolitiikan käyttämisestä ulkopolitiikan lyömäaseena ja Riikka Slunga-Poutsalokin oli asialinjalla.
Toivon voimia Olli Immoselle. Älä peräänny tuumaakaan, vaan iske takaisin! Sinua on yritetty tuomita isänmaallisuudesta. Enemmän tuomiolle joutaisivat maamme mädättäjät, sillä kuten rikoslain maanpetosta käsittelevä luku toteaa Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta:
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Mitä muutakaan kuin kolmoskohdan mukaista toimintaa on "taakanjako", jolla Suomeen otetaan asumaan maamme perusarvoihin vihamielisesti suhtautuvia asukkaita?
"Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa monikultturismin. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän!”
Ainoa kohta, jossa Immonen tekee lipsahduksen, on sanan viholliset (alkuperäistekstissä "enemies") käyttö. Osin ymmärrettävä retorisena tehokeinona, mutta silti: tässä viitataan kanssasuomalaisiin. Eivät väärässä olevat ole vihollisia, vaan harhaanjohdettuja.
Media on nostattamalla nostattanut kohun aiheesta. Syykin on selvä. Yritetään epätoivon vimmalla saada kaikilla putkilla ampumalla kansa takaisin ruotuun ja pelokkaaksi, koska ihmiset ovat yhä enemmän alkaneet sanoa suoraan, mitä oikeasti ajattelevat monikulttuurista. Jos Immonen saataisiin savustettua anteeksipyytelyihin, se olisi suurvoitto. Sitä hakiessa kaikki keinot ovat käytössä. Mikäli lukee pelkät lehtiuutiset, niin saa kyllä aivan eri kuvan Immosen tekstistä kuin lukemalla suoraan.
Ainakin yhden tavoitteensa suomalainen media saavutti: kohua on selostettu vähintään yhdessä ulkomaisessa lehdessä. Uutisessa Politico-lehti mainittiin "arvostetuksi lehdeksi". Oikeasti kyseessä on verkkolehti, josta otetaan peräti 35 000 kappaleen paperinen painos - melkeinpä siis suomalaisen maakuntalehden luokkaa. Lehden kunniaksi täytyy todeta, että toisin kuin useimmat suomalaismediat, se julkaisi myös alkuperäistekstin vääristelemättömänä.
Tyypilliseen nykytapaan näissä uutisissa kommentointimahdollisuus oli suljettu. Yhteen Iltiksen juttuun se oli kuitenkin jäänyt joksikin aikaa auki ja tuotti pitkälti neljättäsataa kommenttia. Piti sitten katsoa, millaista "pöyristystä", kuten toimittajat ovat meille kertoneet, Immosen lausunto aiheutti. Jaottelin kommentit viiteen ryhmään (muutama kommentti esiintyi kahteen kertaan ja niitä en laskenut):
1) Immosta ehdottomasti tukevat kommentit. Esimerkkejä:
a)Totuuden puhujistahan ei ole koskaan pidetty....
b) Hienoa, Olli Immonen! Oli jo aikakin edes jonkun avata suunsa.
2) Kommentit, joissa Immosen sananvapautta tuetaan ja joista voi päätellä, että itse asiastakin ollaan samaa mieltä, sekä joillakin varauksilla Immosta tukevat kommentit. Esimerkkejä:
a) Se on oikein että jollain on pokkaa esittää mielipiteitä. Ei siitäkään mitään tulisi että hiljaa hyväksyttäisiin asioita. Ilman erimielisyyttä ei synny edistystä. Liika suvaitsevaisuus on pahasta.
b) De facto; monikulttuurisuuttakin saa arvostella kärkevästi. Eikä tämä ollut mikään persujen näkemys vaan ihan tavallisen kansalaisen eli taviksen mielipide.
3) Kommentit, jotka ovat mahdottomia tulkita puoleen tai toiseen. Esimerkkejä:
a) Suoraan sanoen ei edes kiinnosta enää kuulla Soinin, Poutsalo-Slungan tai Terhon kommentteja tämän ko. kansandedustajan sanomisista tai tekemisistä.
b) Paljon melua tyhjästä.
4) Kommentit, joissa hyväksytään Immosen sananvapaus mutta ollaan eri kannalla itse asiasta tai kommentit, jotka voidaan tulkita vastustaviksi. Esimerkkejä:
a) Aivan oikein. En ehkä ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta saahan oman mielipiteen kertoa täysin julkisesti
b) Tyhmä kansa saa ansaitsemansa johtajat.
5) Kommentit, jotka tuomitsevat Immosen. Esimerkkejä:
a) Tuollaiset Immoset houkuttelee tänne Isisit ja Al Gaidat. Vielä kun mennään Natoon niin sitten saadaan alkaa tosissaan pelkäämään pommi-iskuja.
b) Niin siis koko maapallo on tarkoitettu joko jenkeille tai venäläisille tai suomelle... Maapallon pitäisi olla paikka ilman rajoja. Vai meinaatteko että marssilaisetkin on usa venäjä ja suomalaisia???
c) Kuka tuota samaa äärioikeiston jankutusta vielä jaksaa edes kuunnella?
d) Olli Immonen voi minun puolestani muuttaa pois suomesta.
Ja lopputulos:
Ehdottomasti Immosen puolesta: 199
Lievästi puolesta: 53
Neutraalit: 37
Sananvapauden puolesta, mutta Immosta vastaan: 23
Ehdottomasti vastaan: 108
Aika selvä tulos, etenkin jos ottaa huomioon sen, että ihmisillä on yleensä suurempi taipumus kirjoittaa vastakommentti kuin kompata. Ai niin, ja vastaava tulos ulkomailta eli tuon Politico-lehden kommenttiosastolta (tästä olen poistanut ne kommentit, joiden kirjoittaja on joko nimimerkkinsä tai oman ilmoituksensa perusteella suomalainen, jotta näkökulma olisi ulkopuolinen):
Ehdottomasti puolesta: 9
Lievästi puolesta: 1
Neutraali: 2
Sananvapauden puolesta, mutta Immosta vastaan: 1
Ehdottomasti vastaan: 2
Se siitä ulkomaisesta pöyristymisestä.
Kommenteista näki myös selvästi sen, että suurin osa vastustajista ei ollut lukenut Immosen postausta - osa jopa ilmoitti tämän -, vaan tyytyi lehtiuutisointiin. Hyvin paljon vastustavissa kommenteissa kehotettiin perussuomalaisia painumaan pois Suomesta, mikä on ironiana jo maailmanluokan suoritus. Suvaitsevaisto siis pöyristyy siitä, että joku sanoo Suomen kuuluvan suomalaisille ja haluaa tämän lausunnon perusteella ajaa suomalaisen pois Suomesta - siinäpä suvaitsevaisuutta kerrakseen. Huvittavinta kaikessa on se, että Olli Immosen vaimo on bosnialainen ja muslimitaustainen. Tästä vain media vaikenee visusti, koska se ei sovellu rasismimaalauksen kuvaan.
Yksi median tavoitteista on tietysti perussuomalaisten hajottaminen. Tämähän on osin tuottanut tulosta muutamien höynäytettävien mentyä ansaan ja tuomittua isänmaallisen lausunnon. Onneksi Soini vastoin tapojaan sentään napautti Tuomiojaa sisäpolitiikan käyttämisestä ulkopolitiikan lyömäaseena ja Riikka Slunga-Poutsalokin oli asialinjalla.
Toivon voimia Olli Immoselle. Älä peräänny tuumaakaan, vaan iske takaisin! Sinua on yritetty tuomita isänmaallisuudesta. Enemmän tuomiolle joutaisivat maamme mädättäjät, sillä kuten rikoslain maanpetosta käsittelevä luku toteaa Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta:
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Mitä muutakaan kuin kolmoskohdan mukaista toimintaa on "taakanjako", jolla Suomeen otetaan asumaan maamme perusarvoihin vihamielisesti suhtautuvia asukkaita?
torstai 23. heinäkuuta 2015
Pysykää kanavalla
Ennen tehokkaiden maansiirtokoneiden keksimistä vesitse tapahtuva liikenne oli maa-alueilla nykyistä paljon tärkeämpää. Tien tai sittemmin rautatien rakentaminen edellytti aina insinööritaitoa koko matkaltaan, mutta vesiväylät oli luonto muovannut jo valmiiksi. Toki matkan varrella joutui joskus ruoppaamaan reittiä syvemmäksi tai tekemään joitakin pikku parannuksia, mutta suurin osa väylästä ei edellyttänyt mitään rakennustöitä. Valitettavasti vesistöä pitkin tapahtunut kuljetus ei kyennyt ylittämään vedenjakajia. Paitsi jos kaivettiin paikalle kanava.
Kastelukanavat oli tunnettu jo esihistoriallisena aikana ja liikenteeseenkin tarkoitetut kanavat ovat tuhansia vuosia vanha keksintö. Kaikki ovat tietysti kuulleet Suezin ja Panaman kanavista, Suomessa vastaavassa asemassa on Saimaan kanava. Niiden merkitys on maa- ja lentoliikenteenkin kasvun aikana pysynyt entisellään. Toisaalta monien historiallisesti tärkeiden kanavien, kuten Kiinan osin jo yli kaksituhatvuotiaan Keisarinkanavan merkitys on vähentynyt tai jopa poistunut.
Tässä listauksessa ei luetella edellä mainittuja tunnettuja kanavia, kuten ei myöskään Kielin kanavaa, Vienanmeren-Itämeren kanavaa tai vastaavia, vaan kymmenen vaikuttavaa ja yleensä vähän tunnettua erikoisuutta.
10. Laatokan kanava
No niin. Meillä on siis Euroopan suurin järvi eli erinomainen vesiväylä. Mikäpä sitten sen fiksumpi ratkaisu kuin kaivaa kanava sen ympäri, vai mitä?
Älyttömältä kuulostava ajatus on itse asiassa viisas. Proomut ja pikkualukset ovat alttiita kovalle aallokolle ja makeassa vedessä aallot ovat vieläpä ärhäkämpiä kuin merivedessä muuten samoissa sääoloissa. Niinpä Laatokan myrskyiltä suojaan rakennettiin järven eteläpuolitse kulkeva kanava jo Pietari Suuren määräyksestä. Ensimmäinen, 111 km pitkä kanava valmistui 1731. Sadan vuoden kuluessa kanava madaltui ja uuden rakentaminen nähtiin paremmaksi vaihtoehdoksi. Vuonna 1866 avattu uusi kanava on edelleen käytössä, vanha kanava on kasvanut jo suurimmaksi osaksi umpeen.
Järveä kiertävä kanava ei ole Venäjällä ainutlaatuinen, myös Valkeajärven ja Äänisen ympäri kiertävät kanavat.
9. Korintin kanava
Peloponnesoksen niemimaan yhdistää muuhun Kreikkaan vain kuuden kilometrin levyinen Korintin kannas. Sen poikki suunniteltiin kanavaa jo antiikin ajalla, mutta vasta nykyaikaiset työmenetelmät mahdollistivat sen. Kanava louhittiin kallion poikki 1883-1893. Erikoiseksi sen tekee se, että Suezin kanavan tapaan se on avokanava eli siinä ei ole lainkaan sulkuja. Tämän seurauksena kanavaa ei voi suositella klaustrofobiasta kärsiville: vain 21 metriä leveä kanava kulkee noin 50-metristen, korkeimmillaan jopa 90-metristen seinämien välissä. Kanavan kapeuden ja vain kahdeksan metrin syvyyden takia sen kaupallinen merkitys on jäänyt vähäiseksi, etenkin kun laivojen on väistämismahdollisuuden puuttuessa kuljettava saattueissa yhteen suuntaan kerrallaan.
8. Buden kanava
Kun ympäröivän maaston korkeus muuttuu riittävästi, myös kanavan tason on muututtava. Yleensä tämä hoidetaan sululla. Joskus kuitenkin käytetään muita vaihtoehtoja, kuten kaltevaa tasoa, yleensä kiskoilla varustettuna. Näitä ratkaisuja sovelletaan silloin, kun maastonmuodot ovat edulliset ja/tai ylemmällä tasolla ei ole vettä riittävästi laskettavaksi alemmalle. Lounais-Englannissa oleva Buden kanavajärjestelmä oli äärimmäinen esimerkki. Se kohosi merenpinnan tasolta peräti 132 metrin korkeuteen, mutta siinä oli vain kaksi perinteistä vesisulkua. Niiden lisäksi siinä oli peräti kuusi kaltevaa tasoa, joista suurimmassa nousua oli peräti 68 metriä!
Kanava avattiin liikenteelle 1823, mutta kärsi koko olemassaolonsa ajan talousvaikeuksista. Se oli mutkiensa ja korkeuserojensa takia hidasliikenteinen ja alusten maksimileveys oli vain 168 cm. Liikennöinti loppui 1891, mutta pienet osat kanavasta ovat edelleen käytössä, ei kylläkään enää yksikään kaltevista tasoista.
7. Falkirkin hissi
Tämä on oikeastaan kahden kanavan eli Forth-Clyde -kanavan ja Union-kanavan risteys. Kanavilla on korkeuseroa 35 metriä, mikä on aivan liikaa sululle. 11 metriä on ratkaistu sululla, mutta loput 24 metriä hoitaa koko maailmassa ainutlaatuinen kanavahissi. Laiva ajaa sulkuun ja sen jälkeen valtava ratas pyöräyttää sen 24 metriä eri tasoon.
6. Suvorovin sotakanavat
Vuonna 1743 Turun rauhassa Venäjä sai haltuunsa Saimaan eteläosan. Kun sitten Kustavin sodassa 1788-1790, jossa rajat eivät muuttuneet, tajuttiin Ruotsin mahdollinen uhka, päätettiin alueen puolustusta vahvistaa. Myös järvilaivasto nähtiin tarpeelliseksi. Ongelman muodosti se, että raja oli vedetty siten, että kaikki Saimaan altaita yhdistävät salmet olivat Ruotsin puolella. Linnoitustöitä suunnittelemaan oli määrätty toimelias kenraali Aleksander Suvorov, joka keksi nerokkaan ratkaisun. Saimaan selkiä erottavat toisistaan Ruotsin puolella olleiden salmien lisäksi vain kapeat kannakset, joten niiden halki päätettiin kaivaa kanavat. Sulkujakaan ei tarvittu, koska altaat olivat samalla tasolla ja merkittäviä kallioesteitä ei matkalla ollut. Kanavia rakennettiin neljä: Kutveleen kanava katkaisi Kyläniemen saareksi ja oli siinä mielessä tarpeeton, että koko Kyläniemi oli Venäjän puolella. Matkaa se kylläkin lyhensi merkittävästi ja oli myös suojassa ruotsalaisten valvonnalta, toisin kuin Kyläniemen kierto olisi ollut. Käyhkään kanava on vain 350 metriä pitkä eikä siitä enää kulje vesiväylää, vaikkakin vesiyhteys on yhä olemassa. Yhdessä Kukonharjun kanavan kanssa se kiertää Ruotsille jääneen Puumalansalmen. Viimeinen eli Telataipaleen kanava avasi väylän Pihlajavedelle asti.
Historian ironiaa on se, että kanavat valmistuivat 1798 ja vain kymmenen vuotta myöhemmin Venäjä valtasi koko Suomen, jolloin kanavien sotilaallinen merkitys katosi.
5. Magdeburgin vesisilta
Pohjois-Saksan merkittävimmät sisävesikanavat ovat lännessä Mittellandin kanava ja idässä Elben-Havelin kanava. Näiden kahden yhdistäminen oli suunnittelilla jo ennen toista maailmansotaa, mutta hanke meni jäihin Saksojen jakauduttua kahtia. Yhdistymisen jälkeen vesiyhteydelle todettiin tarve. Ongelma oli siinä, että kanavien välissä virtasi Elbejoki selvästi niiden tasoja alempana. Ratkaisuksi rakennettiin silta yli Elben. On huima näky, kun toistasataametrinen laiva purjehtii joen yli melkein kymmenen metriä korkeammalla.
4. Marseillen-Rhonen kanava
Jos kanava pitää joskus rakentaa sillalle, niin luonnollisesti myös tunneleita tarvitaan. Kaikkien aikojen pisin laivatunneli on ollut 7120 metriä pitkä Roven tunneli Marseillen lähellä. Se oli käytössä 1927-63, kunnes osa siitä romahti ja korjaaminen katsottiin taloudellisesti kannattamattomaksi.
3. St. Mary's Fallsin kanava
Pohjois-Amerikan Suuret järvet ovat seuraavilla korkeuksilla merenpinnasta: Yläjärvi 183 m, Huron ja Michigan 176 m, Erie 173 m ja Ontario 74 m. Huron ja Michigan ovat vesiliikenteen kannalta samaa järveä. Huronin ja Erien välinen korkeusero on niin pieni, että varsinaisia kanavia ei tarvita, tosin välissä olevaa Lake St. Clairia on jouduttu ruoppaamaan syvemmäksi. Ontarion yhdistää mereen Saint Lawrencen vesitie, Erien ja Ontarion Wellandin kanava ja Yläjärven Huroniin St. Mary's Fallsin kanava.
St. Lawrencen alkuperäinen kanava oli liikenteen pullonkaula. Suurimmat sitä käyttämään kykenevät laivat olivat mitoiltaan 57 x 13,6 x 2,7 metriä. Vasta 1959 avattu uusi kanava kykeni vastaanottamaan kooltaan maksimissaan 225,6 x 23,8 x 8,1 metriä olevia laivoja. Erien ja Ontarion välissä ollut Wellandin kanava oli puolestaan alkuperäisiltä mitoiltaan vielä pienempi, 43 x 7,9 x 3,0 metriä. Vuonna 1930 tehdyn laajennuksen jälkeen mitat olivat 225,6 x 23,8 x 8,1 metriä eli samat kuin sittemmin uudella St. Lawrencen vesitiellä. Alkuperäiset pienemmät mitat olivat kaupalliselle liikenteelle riittämättömät, joten neljälle ylimmälle Suurelle järvelle rakennettiin suurempia aluksia, jotka kykenivät nousemaan Yläjärvelle asti. Rajoittava tekijä oli St. Mary's Fallsin kanava, jonka sallimat maksimimitat olivat 310 x 32 x 17 metriä eli selvästi suuremmat kuin meriyhteyden vaatimukset nykyäänkään, saati sitten vanhoilla kanavilla. Niinpä Suurille järville määritettiin oma rahtialusluokkansa, järvirahtilaivat. Ulkonäöltään nämä ovat hätkähdyttäviä normaaleihin rahtilaivoihin nähden, pituuteensa nähden todella kapeita. Toinen erikoinen piirre niissä on käyttöikä. Se on moninkertainen verrattuna merialuksiin, koska suola ei pääse ruostuttamaan niitä.
2. Faaraoiden kanava
Suezin kanava on yhdistänyt Välimeren ja Punaisen meren jo vuodesta 1869 lähtien, mutta harva tietää niiden välille rakennetun vesiyhteyden jo noin 2500 vuotta sitten. Kanavaa ei kaivettu Välimerestä, vaan Niilin suistosta Zagazigin kohdalta Katkerojärveen lähelle Punaista merta, josta sitten lyhyt lisäpätkä merelle. Näin ollen Uderzo ja Goscinny tekivät pienen virheen albumissa Asterix ja Kleopatra, jossa Asterix hyvästelee Kleopatran sanomalla : "Jos jonakin päivänä haluatte rakentaa jotakin muuta, esimerkiksi kanavan Välimerestä Punaiseen mereen, niin lähettäkää vain sana meille! Selvä viittaus Suezin kanavan rakentajaan, ranskalaiseen de Lessepsiin, mutta virheellinen. Kanava oli näet käytössä aina 700-luvulle asti, mutta sivistyksen tuntijoille ei liene mikään yllätys, että pian muslimien valloitettua Egyptin tällainen teknistä asiantuntemusta vaatinut rakennelma rapistui käyttökelvottomaksi.
1. Obin-Jenisein kanava
Venäjän mahtava Siperia oli liikenteellisesti erittäin haastava. Vielä 1800-luvun puolivälissä matka Moskovasta Vladivostokiin kesti kuukausikaupalla. Vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi oli kaksi: rautatie- tai vesiliikenne. (Samaan aikaan asian kanssa väännettiin kovasti kättä myös Suomen suuriruhtinaskunnassa, jossa kaksi eri näkökantaa kamppaili siitä, järjestetäänkö maan liikenne vesi- vai rautatievaihtoehdon mukaisesti. Maan vahva mies, Hänen Hirmuisuutensa Lars Gabriel von Haartman oli vannoutunut kanavien kannattaja, mutta kuunteli Suomen onneksi myös insinöörien järkipuhetta ja niinpä maa sai myös kattavan rataverkon, joka osoittautui myöhemmin nopeutensa ansiosta voittajaksi.) Siperian vesiliikenne oli periaatteessa vahva vaihtoehto, koska jokia riitti ja maasto oli suhteellisen tasaista eli sulkuja tarvittaisiin vähän. Ongelma oli se, että joet virtasivat pohjois-etelä -suunnassa. Oleellisessa itä-länsi -suunnassa jouduttiin turvautumaan hankalakulkuisempiin sivujokiin ja virtaama-alueiden rajoilla kulku oli mahdotonta.
Ainoa kanava, joka koskaan itä-länsi -suunnassa Siperian jokisysteemejä yhdistämään rakennettiin, oli Obin-Jenisein kanava 1882-1891. Noin periaatteessa idea oli hyvä, sillä kanava oli vain kahdeksan kilometriä pitkä. Kanavassa oli kuitenkin ongelmia, joista vähäisimpiä oli sen onneton sijainti. Se ei nimittäin yhdistänyt Obia ja Jeniseitä, vaan niiden sivujoet. Obiin laskeva Ketin suu oli yli 250 kilometriä lähimmästä merkittävästä paikkakunnasta eli Tomskista ja noin 500 km Siperian pääväylältä Novosibirskista (tai silloisesta Novonikolajevskista). Sieltä piti sitten kulkea Ket-jokea ja sen sivujokia 350 kilometriä ylävirtaan. Siis 350 kilometriä linnuntietä. Todellisuudessa Ket-joen meanderimutkat ovat jotain uskomatonta ja vähintään kaksinkertaistavat matkan. Lopulta yläjuoksulla vesi oli niin vähissä, että kovin suurilla aluksilla ei kanavalle asti edes päästy. Sitten kahdeksan kilometriä kanavaa. Sen jälkeen 130 kilometriä Jenisein sivujoki Kasia ja sen latvahaaroja pitkin. Jälleen linnuntietä mitaten, sillä myös Kas-joen mutkia voi kuvata mielenkiintoisiksi. Kas-joen suulta sitten Jeniseitä ylävirtaan vaivaiset 500 km, niin päästäänkin jo Krasnojarskiin, tai sitten 1700 km Jeniseitä ja Angaraa niin ollaankin Irkutskissa ja Baikaljärvellä.
Siperian radan valmistuttua 1898 Baikalin kiertoa vaille valmiiksi ja viimeistään kuuden vuoden kuluttua, jolloin Baikalin ylityksessä käytetyt junalautat päästiin siirtämään reserviin, kanavan merkitys katosi. Ymmärrettävistä syistä. Matka Novosibirskista Krasnojarskiin oli rautateitse 750 km. Kanavareittiä pitkin matkaa kertyi noin 2000 km ja hitaammalla vauhdilla. Kanava vaurioitui pahoin sisällissodassa ja suljettiin 1921. Viimeisen kerran kanavaa pitkin kuljettiin kanoottia tai soutuvenettä suuremmilla aluksilla 1942, kun neljän pienen laivan saattue raivasi tiensä sen läpi.
Kastelukanavat oli tunnettu jo esihistoriallisena aikana ja liikenteeseenkin tarkoitetut kanavat ovat tuhansia vuosia vanha keksintö. Kaikki ovat tietysti kuulleet Suezin ja Panaman kanavista, Suomessa vastaavassa asemassa on Saimaan kanava. Niiden merkitys on maa- ja lentoliikenteenkin kasvun aikana pysynyt entisellään. Toisaalta monien historiallisesti tärkeiden kanavien, kuten Kiinan osin jo yli kaksituhatvuotiaan Keisarinkanavan merkitys on vähentynyt tai jopa poistunut.
Tässä listauksessa ei luetella edellä mainittuja tunnettuja kanavia, kuten ei myöskään Kielin kanavaa, Vienanmeren-Itämeren kanavaa tai vastaavia, vaan kymmenen vaikuttavaa ja yleensä vähän tunnettua erikoisuutta.
10. Laatokan kanava
No niin. Meillä on siis Euroopan suurin järvi eli erinomainen vesiväylä. Mikäpä sitten sen fiksumpi ratkaisu kuin kaivaa kanava sen ympäri, vai mitä?
Älyttömältä kuulostava ajatus on itse asiassa viisas. Proomut ja pikkualukset ovat alttiita kovalle aallokolle ja makeassa vedessä aallot ovat vieläpä ärhäkämpiä kuin merivedessä muuten samoissa sääoloissa. Niinpä Laatokan myrskyiltä suojaan rakennettiin järven eteläpuolitse kulkeva kanava jo Pietari Suuren määräyksestä. Ensimmäinen, 111 km pitkä kanava valmistui 1731. Sadan vuoden kuluessa kanava madaltui ja uuden rakentaminen nähtiin paremmaksi vaihtoehdoksi. Vuonna 1866 avattu uusi kanava on edelleen käytössä, vanha kanava on kasvanut jo suurimmaksi osaksi umpeen.
Järveä kiertävä kanava ei ole Venäjällä ainutlaatuinen, myös Valkeajärven ja Äänisen ympäri kiertävät kanavat.
9. Korintin kanava
Peloponnesoksen niemimaan yhdistää muuhun Kreikkaan vain kuuden kilometrin levyinen Korintin kannas. Sen poikki suunniteltiin kanavaa jo antiikin ajalla, mutta vasta nykyaikaiset työmenetelmät mahdollistivat sen. Kanava louhittiin kallion poikki 1883-1893. Erikoiseksi sen tekee se, että Suezin kanavan tapaan se on avokanava eli siinä ei ole lainkaan sulkuja. Tämän seurauksena kanavaa ei voi suositella klaustrofobiasta kärsiville: vain 21 metriä leveä kanava kulkee noin 50-metristen, korkeimmillaan jopa 90-metristen seinämien välissä. Kanavan kapeuden ja vain kahdeksan metrin syvyyden takia sen kaupallinen merkitys on jäänyt vähäiseksi, etenkin kun laivojen on väistämismahdollisuuden puuttuessa kuljettava saattueissa yhteen suuntaan kerrallaan.
8. Buden kanava
Kun ympäröivän maaston korkeus muuttuu riittävästi, myös kanavan tason on muututtava. Yleensä tämä hoidetaan sululla. Joskus kuitenkin käytetään muita vaihtoehtoja, kuten kaltevaa tasoa, yleensä kiskoilla varustettuna. Näitä ratkaisuja sovelletaan silloin, kun maastonmuodot ovat edulliset ja/tai ylemmällä tasolla ei ole vettä riittävästi laskettavaksi alemmalle. Lounais-Englannissa oleva Buden kanavajärjestelmä oli äärimmäinen esimerkki. Se kohosi merenpinnan tasolta peräti 132 metrin korkeuteen, mutta siinä oli vain kaksi perinteistä vesisulkua. Niiden lisäksi siinä oli peräti kuusi kaltevaa tasoa, joista suurimmassa nousua oli peräti 68 metriä!
Kanava avattiin liikenteelle 1823, mutta kärsi koko olemassaolonsa ajan talousvaikeuksista. Se oli mutkiensa ja korkeuserojensa takia hidasliikenteinen ja alusten maksimileveys oli vain 168 cm. Liikennöinti loppui 1891, mutta pienet osat kanavasta ovat edelleen käytössä, ei kylläkään enää yksikään kaltevista tasoista.
7. Falkirkin hissi
Tämä on oikeastaan kahden kanavan eli Forth-Clyde -kanavan ja Union-kanavan risteys. Kanavilla on korkeuseroa 35 metriä, mikä on aivan liikaa sululle. 11 metriä on ratkaistu sululla, mutta loput 24 metriä hoitaa koko maailmassa ainutlaatuinen kanavahissi. Laiva ajaa sulkuun ja sen jälkeen valtava ratas pyöräyttää sen 24 metriä eri tasoon.
6. Suvorovin sotakanavat
Vuonna 1743 Turun rauhassa Venäjä sai haltuunsa Saimaan eteläosan. Kun sitten Kustavin sodassa 1788-1790, jossa rajat eivät muuttuneet, tajuttiin Ruotsin mahdollinen uhka, päätettiin alueen puolustusta vahvistaa. Myös järvilaivasto nähtiin tarpeelliseksi. Ongelman muodosti se, että raja oli vedetty siten, että kaikki Saimaan altaita yhdistävät salmet olivat Ruotsin puolella. Linnoitustöitä suunnittelemaan oli määrätty toimelias kenraali Aleksander Suvorov, joka keksi nerokkaan ratkaisun. Saimaan selkiä erottavat toisistaan Ruotsin puolella olleiden salmien lisäksi vain kapeat kannakset, joten niiden halki päätettiin kaivaa kanavat. Sulkujakaan ei tarvittu, koska altaat olivat samalla tasolla ja merkittäviä kallioesteitä ei matkalla ollut. Kanavia rakennettiin neljä: Kutveleen kanava katkaisi Kyläniemen saareksi ja oli siinä mielessä tarpeeton, että koko Kyläniemi oli Venäjän puolella. Matkaa se kylläkin lyhensi merkittävästi ja oli myös suojassa ruotsalaisten valvonnalta, toisin kuin Kyläniemen kierto olisi ollut. Käyhkään kanava on vain 350 metriä pitkä eikä siitä enää kulje vesiväylää, vaikkakin vesiyhteys on yhä olemassa. Yhdessä Kukonharjun kanavan kanssa se kiertää Ruotsille jääneen Puumalansalmen. Viimeinen eli Telataipaleen kanava avasi väylän Pihlajavedelle asti.
Historian ironiaa on se, että kanavat valmistuivat 1798 ja vain kymmenen vuotta myöhemmin Venäjä valtasi koko Suomen, jolloin kanavien sotilaallinen merkitys katosi.
5. Magdeburgin vesisilta
Pohjois-Saksan merkittävimmät sisävesikanavat ovat lännessä Mittellandin kanava ja idässä Elben-Havelin kanava. Näiden kahden yhdistäminen oli suunnittelilla jo ennen toista maailmansotaa, mutta hanke meni jäihin Saksojen jakauduttua kahtia. Yhdistymisen jälkeen vesiyhteydelle todettiin tarve. Ongelma oli siinä, että kanavien välissä virtasi Elbejoki selvästi niiden tasoja alempana. Ratkaisuksi rakennettiin silta yli Elben. On huima näky, kun toistasataametrinen laiva purjehtii joen yli melkein kymmenen metriä korkeammalla.
4. Marseillen-Rhonen kanava
Jos kanava pitää joskus rakentaa sillalle, niin luonnollisesti myös tunneleita tarvitaan. Kaikkien aikojen pisin laivatunneli on ollut 7120 metriä pitkä Roven tunneli Marseillen lähellä. Se oli käytössä 1927-63, kunnes osa siitä romahti ja korjaaminen katsottiin taloudellisesti kannattamattomaksi.
3. St. Mary's Fallsin kanava
Pohjois-Amerikan Suuret järvet ovat seuraavilla korkeuksilla merenpinnasta: Yläjärvi 183 m, Huron ja Michigan 176 m, Erie 173 m ja Ontario 74 m. Huron ja Michigan ovat vesiliikenteen kannalta samaa järveä. Huronin ja Erien välinen korkeusero on niin pieni, että varsinaisia kanavia ei tarvita, tosin välissä olevaa Lake St. Clairia on jouduttu ruoppaamaan syvemmäksi. Ontarion yhdistää mereen Saint Lawrencen vesitie, Erien ja Ontarion Wellandin kanava ja Yläjärven Huroniin St. Mary's Fallsin kanava.
St. Lawrencen alkuperäinen kanava oli liikenteen pullonkaula. Suurimmat sitä käyttämään kykenevät laivat olivat mitoiltaan 57 x 13,6 x 2,7 metriä. Vasta 1959 avattu uusi kanava kykeni vastaanottamaan kooltaan maksimissaan 225,6 x 23,8 x 8,1 metriä olevia laivoja. Erien ja Ontarion välissä ollut Wellandin kanava oli puolestaan alkuperäisiltä mitoiltaan vielä pienempi, 43 x 7,9 x 3,0 metriä. Vuonna 1930 tehdyn laajennuksen jälkeen mitat olivat 225,6 x 23,8 x 8,1 metriä eli samat kuin sittemmin uudella St. Lawrencen vesitiellä. Alkuperäiset pienemmät mitat olivat kaupalliselle liikenteelle riittämättömät, joten neljälle ylimmälle Suurelle järvelle rakennettiin suurempia aluksia, jotka kykenivät nousemaan Yläjärvelle asti. Rajoittava tekijä oli St. Mary's Fallsin kanava, jonka sallimat maksimimitat olivat 310 x 32 x 17 metriä eli selvästi suuremmat kuin meriyhteyden vaatimukset nykyäänkään, saati sitten vanhoilla kanavilla. Niinpä Suurille järville määritettiin oma rahtialusluokkansa, järvirahtilaivat. Ulkonäöltään nämä ovat hätkähdyttäviä normaaleihin rahtilaivoihin nähden, pituuteensa nähden todella kapeita. Toinen erikoinen piirre niissä on käyttöikä. Se on moninkertainen verrattuna merialuksiin, koska suola ei pääse ruostuttamaan niitä.
2. Faaraoiden kanava
Suezin kanava on yhdistänyt Välimeren ja Punaisen meren jo vuodesta 1869 lähtien, mutta harva tietää niiden välille rakennetun vesiyhteyden jo noin 2500 vuotta sitten. Kanavaa ei kaivettu Välimerestä, vaan Niilin suistosta Zagazigin kohdalta Katkerojärveen lähelle Punaista merta, josta sitten lyhyt lisäpätkä merelle. Näin ollen Uderzo ja Goscinny tekivät pienen virheen albumissa Asterix ja Kleopatra, jossa Asterix hyvästelee Kleopatran sanomalla : "Jos jonakin päivänä haluatte rakentaa jotakin muuta, esimerkiksi kanavan Välimerestä Punaiseen mereen, niin lähettäkää vain sana meille! Selvä viittaus Suezin kanavan rakentajaan, ranskalaiseen de Lessepsiin, mutta virheellinen. Kanava oli näet käytössä aina 700-luvulle asti, mutta sivistyksen tuntijoille ei liene mikään yllätys, että pian muslimien valloitettua Egyptin tällainen teknistä asiantuntemusta vaatinut rakennelma rapistui käyttökelvottomaksi.
1. Obin-Jenisein kanava
Venäjän mahtava Siperia oli liikenteellisesti erittäin haastava. Vielä 1800-luvun puolivälissä matka Moskovasta Vladivostokiin kesti kuukausikaupalla. Vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi oli kaksi: rautatie- tai vesiliikenne. (Samaan aikaan asian kanssa väännettiin kovasti kättä myös Suomen suuriruhtinaskunnassa, jossa kaksi eri näkökantaa kamppaili siitä, järjestetäänkö maan liikenne vesi- vai rautatievaihtoehdon mukaisesti. Maan vahva mies, Hänen Hirmuisuutensa Lars Gabriel von Haartman oli vannoutunut kanavien kannattaja, mutta kuunteli Suomen onneksi myös insinöörien järkipuhetta ja niinpä maa sai myös kattavan rataverkon, joka osoittautui myöhemmin nopeutensa ansiosta voittajaksi.) Siperian vesiliikenne oli periaatteessa vahva vaihtoehto, koska jokia riitti ja maasto oli suhteellisen tasaista eli sulkuja tarvittaisiin vähän. Ongelma oli se, että joet virtasivat pohjois-etelä -suunnassa. Oleellisessa itä-länsi -suunnassa jouduttiin turvautumaan hankalakulkuisempiin sivujokiin ja virtaama-alueiden rajoilla kulku oli mahdotonta.
Ainoa kanava, joka koskaan itä-länsi -suunnassa Siperian jokisysteemejä yhdistämään rakennettiin, oli Obin-Jenisein kanava 1882-1891. Noin periaatteessa idea oli hyvä, sillä kanava oli vain kahdeksan kilometriä pitkä. Kanavassa oli kuitenkin ongelmia, joista vähäisimpiä oli sen onneton sijainti. Se ei nimittäin yhdistänyt Obia ja Jeniseitä, vaan niiden sivujoet. Obiin laskeva Ketin suu oli yli 250 kilometriä lähimmästä merkittävästä paikkakunnasta eli Tomskista ja noin 500 km Siperian pääväylältä Novosibirskista (tai silloisesta Novonikolajevskista). Sieltä piti sitten kulkea Ket-jokea ja sen sivujokia 350 kilometriä ylävirtaan. Siis 350 kilometriä linnuntietä. Todellisuudessa Ket-joen meanderimutkat ovat jotain uskomatonta ja vähintään kaksinkertaistavat matkan. Lopulta yläjuoksulla vesi oli niin vähissä, että kovin suurilla aluksilla ei kanavalle asti edes päästy. Sitten kahdeksan kilometriä kanavaa. Sen jälkeen 130 kilometriä Jenisein sivujoki Kasia ja sen latvahaaroja pitkin. Jälleen linnuntietä mitaten, sillä myös Kas-joen mutkia voi kuvata mielenkiintoisiksi. Kas-joen suulta sitten Jeniseitä ylävirtaan vaivaiset 500 km, niin päästäänkin jo Krasnojarskiin, tai sitten 1700 km Jeniseitä ja Angaraa niin ollaankin Irkutskissa ja Baikaljärvellä.
Siperian radan valmistuttua 1898 Baikalin kiertoa vaille valmiiksi ja viimeistään kuuden vuoden kuluttua, jolloin Baikalin ylityksessä käytetyt junalautat päästiin siirtämään reserviin, kanavan merkitys katosi. Ymmärrettävistä syistä. Matka Novosibirskista Krasnojarskiin oli rautateitse 750 km. Kanavareittiä pitkin matkaa kertyi noin 2000 km ja hitaammalla vauhdilla. Kanava vaurioitui pahoin sisällissodassa ja suljettiin 1921. Viimeisen kerran kanavaa pitkin kuljettiin kanoottia tai soutuvenettä suuremmilla aluksilla 1942, kun neljän pienen laivan saattue raivasi tiensä sen läpi.
lauantai 18. heinäkuuta 2015
Sivallus CCCXXIX
Italialainen pyöräilijä Ivan Basso joutui jättämään Tour de Francen kesken, kun hänellä todettiin kivessyöpä. Pikainen leikkaus onnistui ja hänen odotetaan palaavan ensi kaudella nimellä Ivan Soprano.
torstai 16. heinäkuuta 2015
Nuoret sankarit
"Ei se juniorimenestys mitään ratkaise. Useimmat juniorimestarit eivät saavuta aikuisten sarjoissa mestaruuksia, voittajat tulevat yleensä niistä jotka junioreissa ovat olleet ynnä muita.
Tätä lausuntoa eri variaatioissaan kuulee urheilupiireissä hyvin usein. Lausuma on erinomainen esimerkki tilastoharhasta eli tilanteesta, jossa olemassaolevaa faktaa tulkitaan väärin.
Lausunnossa ei sinänsä ole mitään virheellistä. Mikäli tarkastellaan aikuisten sarjan arvokisavoittajia, on totta (ainakin luultavasti), että suurin osa heistä ei ole voittanut juniorien maailmanmestaruutta. Ongelma on lausunnon tulkinta. Suurin osa ihmisistä - yleensä jopa lausunnon sanoja - käsittää sen siten, että on todennäköisempää että esimerkiksi juniorien MM-viitosella on suurempi todennäköisyys kehittyä yleisen sarjan huipuksi kuin voittajalla.
Katsotaanpa vaikka vuoden 2013 yleisurheilun MM-kisoja. Yksilölajien maailmanmestareista peräti 11 oli voittanut joskus aiemmin nuorten maailmanmestaruuden: Usain Bolt, LaShawn Merritt, Jehue Gordon, Bogdan Bondarenko, Raphael Holzdeppe, Teddy Tamgho, David Storl, Mesert Defar, Jelena Isinbajeva, Valerie Adams ja Jelena Lasmanova. Vakuuttavaa. Toisaalta 13 maailmanmestaria jäi nuorten MM-kisoissa muille sijoille ja 17 maailmanmestaria ei koskaan edes ottanut osaa nuorten MM-kisoihin! Tästä äkkinäinen johtopäätös on se, että mieluummin kannattaa olla pois juniorien arvokisoista kuin voittaa niissä. Tyypillinen virheellinen johtopäätös. Juniorien MM-kisat järjestetään joka toinen vuosi, niissä on noin 40 lajia ja koska urheilijan huippu-ura kestää noin kymmenen vuotta, niin juniorien maailmanmestareita pyörii urheilupiireissä noin 200. Heistä siis 11 voitti viime kisoissa aikuisten maailmanmestaruuden. Niitä urheilijoita, jotka olivat mukana nuorten MM-kisoissa mutta eivät voittaneet, on jo kolmisen tuhatta. Lisäksi maailmassa on kymmeniätuhansia urheilijoita, jotka eivät koskaan ottaneet osaa juniorien MM-kisoihin. Onko sitten ihme, että suuresta populaatiosta tulee enemmän mestareita?
Totuus paljastuu, kun tarkastelee sijoituksia yksitellen. Moskovan maailmanmestareista 11 oli siis myös nuorten mestareita. Muita nuorten MM-kisoissa parhaimmillaan yksilölajissa kahdeksan parhaan joukkoon yltäneitä oli vuoden 2013 aikuisten maailmanmestareiden joukossa seuraavasti: kuusi hopeamitalistia, yksi pronssimitalisti, yksi neljänneksi sijoittunut, yksi viidenneksi sijoittunut ja yksi kahdeksanneksi sijoittunut. Kolme sijoittui tätä huonommin ja 17 ei siis ollut koskaan nuorten MM-kisoissa joko loukkaantumisen tai riittämättömän tason takia. Tämän perusteella nuorten arvokisamenestys takaa siis sitä todennäköisemmän aikuisten maailmanmestaruuden, mitä paremmin on nuorissa menestynyt. Se, että suurin osa aikuisten voittajista on sellaisia, jotka eivät ole nuorissa voittaneet, johtuu yksinkertaisesti nuorten sarjassa mestaruutta vaille jääneiden ylivoimaisen suuresta määrästä verrattuna mestareihin.
Kaikkein helpoimmin mahdollisen "menestysharhan" havaitsee, kun tutkii nuorten MM-kisoissa menestyneiden urheilijoiden aikuisiän suorituksia. Otin aineistoksi vuoden 2002 nuorten MM-kisat. Niissä kisoissa urheilivat 1983 ja myöhemmin syntyneet. He ovat siis nyt 32-vuotiaita ja nuorempia. Todennäköisesti he ovat jo parhaan aikuistason suorituksensa tehneet. Ehkä vielä paremman verrokkiryhmän saisi vuoden 2000, 1998 tai 1996 nuorten MM-kisojen menestyjistä, mutta vuosi 2002 valikoitui kohteeksi käytännön syistä. Ne olivat nimittäin varhaisimmat nuorten MM-kisat, joista löytyi Tilastopajasta täydelliset tulokset, joista suoraan urheilijan nimeä klikkaamalla sai tämän henkilökohtaiset tiedot näkyville. Niistä taas pystyi yhdellä vilkaisulla näkemään, mikä on ollut paras sijoitus aikuisten arvokisoissa.
Poimin aineistosta jokaisen yksilölajissa kahdeksan parhaan sijoittuneen ja katsoin hänen parhaan suorituksensa yksilölajissa aikuisten täyden ohjelman (eli ei esim. maastojuoksussa) MM-kisoissa tai olympialaisissa. Yksilölajeja oli kisoissa yhteensä 40 (naiset ja miehet yhteensä). 8 x 40 = 320, mutta ihan näin montaa urheilijaa ei ollut listassa, koska muutama urheilija oli päässyt kahdeksan joukkoon kahdessa lajissa. Lisäksi poimin "kontrolliryhmäksi" kahdeksan parhaan ulkopuolelta sekä 12. että 20. sijoittuneet. Jos loppukilpailussa ei ollut näin montaa, niin karsinnoissa rannalle jääneet laitettiin tuloksen perusteella järjestykseen.
Käytännön syistä rajoituin tiedonkeruussa niihin urheilijoihin, jotka olivat myöhemmin selvinneet aikuisten MM-kisoissa tai olympialaisissa yksilölajissa kahdeksan parhaan joukkoon. Suurin osa vastaavaan saavutukseen vuoden 2002 juniorien MM-kisoissa päässeistä ei tietenkään samaan enää aikuisten arvokilpailuissa yltänyt. Tämä on ymmärrettävää, koska juniorien MM-kilpailuissa on noin kaksi ikäluokkaa siinä missä aikuisten arvokilpailuissa toistakymmentä. Näin ollen odotusarvoisesti esim. juniorien maailmanmestarille mediaanisijoitus aikuisten arvokisoissa olisi noin kuudes. Aineistossa se oli todellisuudessa seitsemäs eli neljästäkymmenestä mestarista sekä 20. että 21. parhaiten aikuisten arvokilpailuissa menestyneet olivat molemmat olleet seitsemänsiä.
Kaikkiaan neljästäkymmenestä vuoden 2002 juniorien MM-kilpailuissa mestaruuden ottaneista urheilijasta 22 on selvinnyt aikuisten arvokilpailuissa kahdeksan parhaan joukkoon. Kaikki suoritukset vastaavasti luetellen:
Sija / aikuisten arvokilpailuissa kahdeksan joukkoon päässeet
1. / 22
2. / 15
3. / 6
4. / 8
5. / 6
6. / 6
7. / 6
8. / 7
12. / 5
20. / 2
Yhteenveto: Ylivoimaisesti eniten aikuismenestyjiä tuli voittajista, myös hopeamitalistit ovat menestyneet hyvin. Sen sijaan sijoille 3-8 juniorina päätyneet ovat menestyneet keskenään kutakuinkin yhtä hyvin aikuisina. Kontrolliryhmänä mukana olleissa 12. ja 20. sijassa laskua on jo havaittavissa.
Arvio: Jos tutkimus tehtäisiin suuremmalla aineistolla ts. otettaisiin useampia nuorten MM-kilpailuja mukaan, todennäköisesti sijoituksista saataisiin aikaan kauniisti laskeva kaari.
Johtopäätös: Nuorena menestyminen ei takaa aikuismenestystä eikä varsinkaan menestymättömyys signaloi menestymättömyyttä, mutta todennäköisyys menestykseen aikuissarjoissa kasvaa voimakkaasti, mikäli on nuorena menestynyt.
Tämä johtopäätös pätee erityisen hyvin aikuisten arvokilpailuissa voittaneiden kohdalla. Vuoden 2002 junioren MM-kisoissa nähtiin 19 urheilijaa, jotka ovat aikuisina nousseet korkeimmalle pallille MM-kilpailuissa ja/tai olympialaisissa. Heistä kuusi - Usain Bolt, Janeth Jepkosgei, Meseret Defar, Blanka Vasic, Valerie Adams ja Caroline Klüft - voitti lajinsa jo 2002 Kingstonissa. Hopeapallille nuorina nousivat Sanya Richards, Tirunesh Dibaba, Melaine Walker ja Olga Rypakova (viimeisin tosin seitsenottelussa, kun olympiakulta tuli kolmiloikassa). Pronssia nuorina saivat Bershawn Jackson ja Vivian Cheryuiot (jälkimmäisen tapauksessa edellä olivat Defar ja Dibaba). Neljänneksi Kingstonissa tuli myöhemmistä arvokisavoittajista Jesse Williams, viidenneksi Allyson Felix, Zuzana Hejnova ja Olha Saladuha sekä kuudenneksi Nelson Evora. Kiekonheittäjä Robert Harting jäi karsinnan kolmanneksitoista pudoten ensimmäisenä finaalista ja kolmiloikkaaja Caterine Ibargüen oli karsinnan 17. Myöhemmät voittajat tulivat siis entistä painotetummin hyvin menestyneiden keskuudesta.
Tätä lausuntoa eri variaatioissaan kuulee urheilupiireissä hyvin usein. Lausuma on erinomainen esimerkki tilastoharhasta eli tilanteesta, jossa olemassaolevaa faktaa tulkitaan väärin.
Lausunnossa ei sinänsä ole mitään virheellistä. Mikäli tarkastellaan aikuisten sarjan arvokisavoittajia, on totta (ainakin luultavasti), että suurin osa heistä ei ole voittanut juniorien maailmanmestaruutta. Ongelma on lausunnon tulkinta. Suurin osa ihmisistä - yleensä jopa lausunnon sanoja - käsittää sen siten, että on todennäköisempää että esimerkiksi juniorien MM-viitosella on suurempi todennäköisyys kehittyä yleisen sarjan huipuksi kuin voittajalla.
Katsotaanpa vaikka vuoden 2013 yleisurheilun MM-kisoja. Yksilölajien maailmanmestareista peräti 11 oli voittanut joskus aiemmin nuorten maailmanmestaruuden: Usain Bolt, LaShawn Merritt, Jehue Gordon, Bogdan Bondarenko, Raphael Holzdeppe, Teddy Tamgho, David Storl, Mesert Defar, Jelena Isinbajeva, Valerie Adams ja Jelena Lasmanova. Vakuuttavaa. Toisaalta 13 maailmanmestaria jäi nuorten MM-kisoissa muille sijoille ja 17 maailmanmestaria ei koskaan edes ottanut osaa nuorten MM-kisoihin! Tästä äkkinäinen johtopäätös on se, että mieluummin kannattaa olla pois juniorien arvokisoista kuin voittaa niissä. Tyypillinen virheellinen johtopäätös. Juniorien MM-kisat järjestetään joka toinen vuosi, niissä on noin 40 lajia ja koska urheilijan huippu-ura kestää noin kymmenen vuotta, niin juniorien maailmanmestareita pyörii urheilupiireissä noin 200. Heistä siis 11 voitti viime kisoissa aikuisten maailmanmestaruuden. Niitä urheilijoita, jotka olivat mukana nuorten MM-kisoissa mutta eivät voittaneet, on jo kolmisen tuhatta. Lisäksi maailmassa on kymmeniätuhansia urheilijoita, jotka eivät koskaan ottaneet osaa juniorien MM-kisoihin. Onko sitten ihme, että suuresta populaatiosta tulee enemmän mestareita?
Totuus paljastuu, kun tarkastelee sijoituksia yksitellen. Moskovan maailmanmestareista 11 oli siis myös nuorten mestareita. Muita nuorten MM-kisoissa parhaimmillaan yksilölajissa kahdeksan parhaan joukkoon yltäneitä oli vuoden 2013 aikuisten maailmanmestareiden joukossa seuraavasti: kuusi hopeamitalistia, yksi pronssimitalisti, yksi neljänneksi sijoittunut, yksi viidenneksi sijoittunut ja yksi kahdeksanneksi sijoittunut. Kolme sijoittui tätä huonommin ja 17 ei siis ollut koskaan nuorten MM-kisoissa joko loukkaantumisen tai riittämättömän tason takia. Tämän perusteella nuorten arvokisamenestys takaa siis sitä todennäköisemmän aikuisten maailmanmestaruuden, mitä paremmin on nuorissa menestynyt. Se, että suurin osa aikuisten voittajista on sellaisia, jotka eivät ole nuorissa voittaneet, johtuu yksinkertaisesti nuorten sarjassa mestaruutta vaille jääneiden ylivoimaisen suuresta määrästä verrattuna mestareihin.
Kaikkein helpoimmin mahdollisen "menestysharhan" havaitsee, kun tutkii nuorten MM-kisoissa menestyneiden urheilijoiden aikuisiän suorituksia. Otin aineistoksi vuoden 2002 nuorten MM-kisat. Niissä kisoissa urheilivat 1983 ja myöhemmin syntyneet. He ovat siis nyt 32-vuotiaita ja nuorempia. Todennäköisesti he ovat jo parhaan aikuistason suorituksensa tehneet. Ehkä vielä paremman verrokkiryhmän saisi vuoden 2000, 1998 tai 1996 nuorten MM-kisojen menestyjistä, mutta vuosi 2002 valikoitui kohteeksi käytännön syistä. Ne olivat nimittäin varhaisimmat nuorten MM-kisat, joista löytyi Tilastopajasta täydelliset tulokset, joista suoraan urheilijan nimeä klikkaamalla sai tämän henkilökohtaiset tiedot näkyville. Niistä taas pystyi yhdellä vilkaisulla näkemään, mikä on ollut paras sijoitus aikuisten arvokisoissa.
Poimin aineistosta jokaisen yksilölajissa kahdeksan parhaan sijoittuneen ja katsoin hänen parhaan suorituksensa yksilölajissa aikuisten täyden ohjelman (eli ei esim. maastojuoksussa) MM-kisoissa tai olympialaisissa. Yksilölajeja oli kisoissa yhteensä 40 (naiset ja miehet yhteensä). 8 x 40 = 320, mutta ihan näin montaa urheilijaa ei ollut listassa, koska muutama urheilija oli päässyt kahdeksan joukkoon kahdessa lajissa. Lisäksi poimin "kontrolliryhmäksi" kahdeksan parhaan ulkopuolelta sekä 12. että 20. sijoittuneet. Jos loppukilpailussa ei ollut näin montaa, niin karsinnoissa rannalle jääneet laitettiin tuloksen perusteella järjestykseen.
Käytännön syistä rajoituin tiedonkeruussa niihin urheilijoihin, jotka olivat myöhemmin selvinneet aikuisten MM-kisoissa tai olympialaisissa yksilölajissa kahdeksan parhaan joukkoon. Suurin osa vastaavaan saavutukseen vuoden 2002 juniorien MM-kisoissa päässeistä ei tietenkään samaan enää aikuisten arvokilpailuissa yltänyt. Tämä on ymmärrettävää, koska juniorien MM-kilpailuissa on noin kaksi ikäluokkaa siinä missä aikuisten arvokilpailuissa toistakymmentä. Näin ollen odotusarvoisesti esim. juniorien maailmanmestarille mediaanisijoitus aikuisten arvokisoissa olisi noin kuudes. Aineistossa se oli todellisuudessa seitsemäs eli neljästäkymmenestä mestarista sekä 20. että 21. parhaiten aikuisten arvokilpailuissa menestyneet olivat molemmat olleet seitsemänsiä.
Kaikkiaan neljästäkymmenestä vuoden 2002 juniorien MM-kilpailuissa mestaruuden ottaneista urheilijasta 22 on selvinnyt aikuisten arvokilpailuissa kahdeksan parhaan joukkoon. Kaikki suoritukset vastaavasti luetellen:
Sija / aikuisten arvokilpailuissa kahdeksan joukkoon päässeet
1. / 22
2. / 15
3. / 6
4. / 8
5. / 6
6. / 6
7. / 6
8. / 7
12. / 5
20. / 2
Yhteenveto: Ylivoimaisesti eniten aikuismenestyjiä tuli voittajista, myös hopeamitalistit ovat menestyneet hyvin. Sen sijaan sijoille 3-8 juniorina päätyneet ovat menestyneet keskenään kutakuinkin yhtä hyvin aikuisina. Kontrolliryhmänä mukana olleissa 12. ja 20. sijassa laskua on jo havaittavissa.
Arvio: Jos tutkimus tehtäisiin suuremmalla aineistolla ts. otettaisiin useampia nuorten MM-kilpailuja mukaan, todennäköisesti sijoituksista saataisiin aikaan kauniisti laskeva kaari.
Johtopäätös: Nuorena menestyminen ei takaa aikuismenestystä eikä varsinkaan menestymättömyys signaloi menestymättömyyttä, mutta todennäköisyys menestykseen aikuissarjoissa kasvaa voimakkaasti, mikäli on nuorena menestynyt.
Tämä johtopäätös pätee erityisen hyvin aikuisten arvokilpailuissa voittaneiden kohdalla. Vuoden 2002 junioren MM-kisoissa nähtiin 19 urheilijaa, jotka ovat aikuisina nousseet korkeimmalle pallille MM-kilpailuissa ja/tai olympialaisissa. Heistä kuusi - Usain Bolt, Janeth Jepkosgei, Meseret Defar, Blanka Vasic, Valerie Adams ja Caroline Klüft - voitti lajinsa jo 2002 Kingstonissa. Hopeapallille nuorina nousivat Sanya Richards, Tirunesh Dibaba, Melaine Walker ja Olga Rypakova (viimeisin tosin seitsenottelussa, kun olympiakulta tuli kolmiloikassa). Pronssia nuorina saivat Bershawn Jackson ja Vivian Cheryuiot (jälkimmäisen tapauksessa edellä olivat Defar ja Dibaba). Neljänneksi Kingstonissa tuli myöhemmistä arvokisavoittajista Jesse Williams, viidenneksi Allyson Felix, Zuzana Hejnova ja Olha Saladuha sekä kuudenneksi Nelson Evora. Kiekonheittäjä Robert Harting jäi karsinnan kolmanneksitoista pudoten ensimmäisenä finaalista ja kolmiloikkaaja Caterine Ibargüen oli karsinnan 17. Myöhemmät voittajat tulivat siis entistä painotetummin hyvin menestyneiden keskuudesta.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Sivallus CCCXXVIII
Tapahtumapaikka: Huitsinnevadan urheilukenttä, juniorien harjoitukset
Jaska: Missäs Matti on?
Liisa: Se laittoi mulle viestin ettei pääse tulemaan. Sillä ei ole kyytiä, kun niillä alkoi lehmä poikia.
Jaska: No eikö se olisi voinut ratsastaa jollain toisella lehmällä?
Jaska: Missäs Matti on?
Liisa: Se laittoi mulle viestin ettei pääse tulemaan. Sillä ei ole kyytiä, kun niillä alkoi lehmä poikia.
Jaska: No eikö se olisi voinut ratsastaa jollain toisella lehmällä?
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Rajahyöty
KISS tarkoittaa paitsi heavybändiä, myös periaatetta Keep It Simple, Stupid! Jos järjestelmä pelittää, niin sitä on turha sotkea ylimääräisillä lisäominaisuuksilla kolmesta syystä: 1) se tulee vaikeammaksi käyttää, 2) sen valmistaminen ja käyttökulut ovat kalliimmat ja 3) mitä useampia osia, sitä todennäköisemmin se on rikki.
Tämä tuli taas kerran mieleen, kun käytin kulkuneuvoa katsastuksessa. Kuinka ollakaan, siinä oli juuri sopivasti kärähtänyt lamppu. Katsastusmies pisti merkinnän paperiin, notta korjattava kuukauden sisään. Nuorena miehenä kyseessä ei olisi ollut mikään ongelma: kurvaus Kesoilin kautta, polttimo hyllystä, konepelti auki, vanha pois ja uusi tilalle. Kuitti hanskalokeroon sen varalta, että se käryää uudelleen ja poliisisetä sattuu pysäyttämään. Vaan menepäs näihin nykyautoihin vaihtamaan lamppua, niin muutenkin rikas suomen kieli rikastuu entisestään. Moottori on pakattu niin kompaktiin tilaan, että ei sinne nakkisormet mahdu. Olen kerran nähnyt, kun ihka oikea automekaanikko taisteli lampunvaihdon kanssa puoli tuntia. Puhumattakaan siitä, jos autoon tulee jokin vakavampi vika ja alat katsella ohjekirjaa. Suunnilleen joka kohdassa lukee: Moottoritilassa on paha karma. Älä koske siihen. Ota yhteys merkkihuoltoon. Ainoa asia, mitä konepellin alla saa itse tehdä, on nesteen lisääminen pissapoikaan.
Ovathan autot nykyään monin verroin turvallisempia, vähäruokaisempia ja muutenkin mukavampia kuin ennen. Joissakin asioissa on menty kuitenkin liian pitkälle. Tässä päivänä muutamana keskustelin henkilökohtaisen autoalan asiantuntijani, pitkän linjan ammattimiehen kanssa. Sanoin että olen harkinnut niin alas vajoamista, että saattaisin seuraavan kerran autoa vaihtaessa mennä ja ostaa uuden Dacian. Samalla siirsin kännykän kauemmaksi korvalta, ettei huuto koskisi. Vaan eipä mitä, kaveri totesikin että se olisi hyvä kauppa. Kysyin että mitä helvettiä horiset, oletko sinäkin vannoutunut länsiautomies tullut vanhuudenhöperöksi jo tuossa iässä. Mutta kuulemma autolehtien toimittajia potuttaa, kun Dacia on hinnaltaan noin puolet vastaavista kilpailijoista eikä jää ominaisuuksiltaan pätkääkään jälkeen. Niinpä pitää moittia sitä, että "ei ole sateentunnistinta tai kaistavahtia". Johon totesin että olen toistaiseksi omalla kaistalla pysynyt ja jos joku ei huomaa ilman tunnistinta että sataa, niin kortin voi ottaa pois. Enpä näitä ominaisuuksia ole kaipaillut, kun niitä ei ole ollut. Tai itse asiassa siinä autossa, jota ajan toiseksi eniten, on sateentunnistin. Joka kerta kun pyyhkijät aloittavat itsekseen, hätkähdän. Ja sekö muka ei ole haitaksi liikenneturvallisuudelle?
Kyseisistä lisäominaisuuksista ei olisi minulle hyötyä. Haittaa kyllä löytyy, eli auton hankintahinta nousee ja huoltokulut kasvavat. Alkuperäinen tarkoitus on hyvä, eli parannetaan jo toimivaa järjestelmää. Lopputulos on kuitenkin MADin maksiimi: "EXPERTS NEVER STOP MAKING IMPROVEMENTS UNTIL EVERYTHING BECOMES IMPRACTICAL!" (Satiirilehti MAD, nro 302, April 1991, s. 40: A MAD Look at How Far We've Come, piirtäjä Paul Coker, kirjoittaja Tom Koch.). Tätä sääntöä käsiteltiin esim. Takkirauta-blogissa hävittäjähankinnan yhteydessä.
Kyse on ns. rajahyödystä eli vastaavatko lisäominaisuuden aiheuttamat kustannukset niiden tuomaa lisäetua. Jos systeemi oli jo valmiiksi toimiva, yleensä eivät. Etenkin jos kuluttajat eivät ole edes näitä lisäominaisuuksia halunneet. Tietokoneiden softan suhteen en viitsi edes vaivautua, totean vain että käynnistäkää mikä tahansa toimisto-ohjelma, katsokaa valikkoja ja kysykää itseltänne oletteko tarvinneet edes 10 % niistä ominaisuuksista.
Omalla työurallani olen kerran törmännyt erinomaiseen esimerkkiin rajahyödystä. En ymmärrettävistä syistä yksilöi tarkasti mistä oli kyse, vaan annettu taustatarina on kuvitteellinen. Korrelaatiokertoimet ovat kuitenkin todellisia. En enää nykyisin työskentele kyseisessä puljussa ja kun en kerro, mistä oikeasti oli kyse, en riko mitään salassapitosäädöksiä tai paljasta liikesalaisuuksia.
Yritys valmisti härpäke-nimistä tuotetta sekä sen käytössä tarvittavaa lötvänää. Härpäke oli ns. kiinteä kustannus, tosin suhteellisen lyhyellä aikavälillä eli niitä piti uusia muutaman vuoden välein. Lötvänä taas oli muuttuva kustannus. Noin yleisesti ottaen asiakasyritysten hankkimien härpäkkeiden määrästä pystyi ennustamaan, kuinka paljon ne ostivat lötvänää. Esimerkiksi (nämä luvut ovat keksittyjä) mikäli firmalla oli käytössään sata härpäkettä, se osti vuodessa tuhat litraa lötvänää. Tämä ei kuitenkaan mennyt yksi yhteen, vaan sata härpäkettä omistanut firma saattoi ostaa 500 tai 2000 litraa lötvänää tuhannen litran sijaan.
Meidän yrityksellemme olisi ollut tärkeää tietää etukäteen, kuinka paljon lötvänää mikäkin asiakas tilasi. Kolmesta syystä, markkinoinnin, jakelun ja tuotannon takia. Aika hyvin tämän pystyikin ennustamaan. Härpäkkeiden määrä ja lötvänän kulutus korreloivat lineaarisesti aika ennustettavasti. Korrelaatiokerroin näiden kahden arvon välillä oli 0,67.
Välihuomautus niille, joiden tilastomatematiikan taidot ovat ruosteessa. Korrelaation arvo on maksimissaan 1. Tässä tilanteessa härpäkkeiden määrästä olisi pystynyt sataprosenttisella varmuudella suoraan laskemaan, kuinka paljon lötvänää kuluu. Jos korrelaatio on 0, lötvänän kulutus ei riipu lainkaan siitä, kuinka paljon härpäkkeitä on. Ja tällä välillä vastaavasti; mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo. Mikäli korrelaatio on alle 0,3, sitä pidetään merkityksettömänä. Tätä enemmän mutta alle 0,6, kohtalainen. Enemmän kuin 0,6 mutta vähemmän kuin 0,9, huomattava. Yli 0,9, voimakas. Käytännössä nämä rajat ovat vain sovittuja, mutta periaate "mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo" on tärkeä. Tässä tapauksessa korrelaatio oli siis 0,67 eli jonkin verran huomattavan puolella. (Lisähuomautus nipottajille: negatiiviset korrelaatiot on tässä sivuutettu, koska niitä ei tarvita.)
Nyt lötvänän myynti ennustettiin yksinkertaisesti sillä perusteella, kuinka monta härpäkettä asiakkaalla oli käytössä. Toki joistakin merkeistä saatettiin arvata, että jokin asiakas kulutti tätä enemmän ja jokin toinen vähän vähemmän lötvänää. Yritys päätti kuitenkin koettaa saada tarkempaa tietoa ja käynnisti tutkimusprojektin asian tiimoilta. Olisiko asiakkaasta saatavissa jotain infoa, jonka avulla myyntiennusteita voitaisiin parantaa?
Asiakasyrityksistä kaivettiin esiin monenlaisia lisätietoja. Sovitaan vaikka esimerkeiksi liikevaihdon kasvuprosentti, työvoiman sukupuolijakauma, toimintapaikkakunnan vuotuinen sademäärä ja osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Kaikki tiedot usean vuoden ajalta syötettiin tietokantaan.
Laadin laskentaohjelman, joka laski jokaiselle asiakasyritykselle yhden ainoan tunnusluvun eli ennusteen lötvänän myyntimäärästä. Tämä tunnusluku määräytyi tietokantaan syötettyjen faktojen perusteella siten, että tärkeitä arvoja painotettiin enemmän, samoin kuin uudempia tietoja kustakin ryhmästä. Sitten ajoin läpi testipatterin, joka muutteli kunkin perustiedon kertoimia ja etsi parasta mahdollista painotusta. Siis siten, että asiakasyrityksille lasketut tunnusluvut korreloisivat parhaalla mahdollisella tavalla toteutuneisiin lötvänän myyntimääriin. Esimerkiksi tietyillä kertoimilla ennuste lötvänän ostomäärille saattoi olla A 400, B 702 ja C 759. Toisilla kertoimilla taas A 524, B 506 ja C 874. Jos toteutuneet ostot olivat A 400, B 500 ja C 900, oli jälkimmäinen ennuste parempi, vaikka ensimmäinen ennustikin A:n ostot täsmälleen oikein. (Ensimmäisen ennusteen korrelaatio 0,76, jälkimmäisen 0,97.)
Parhaassa simulaatiossa luonnollisesti eniten painoarvoa sai jo aiemmin tunnettu tekijä eli härpäkkeiden lukumäärä. Muut olivat vähemmän tärkeitä, kuten osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Raakatieto oli siis se, että pelkästään härpäkkeiden lukumäärän perusteella tehty ennuste sai korrelaation 0,67. Paras aikaansaatu simulaatio antoi tunnetulle datalle korrelaatiokertoimen 0,88 eli selvästi paremman.
Oli kuitenkin mahdollista, että kyseessä oli ns. itseään toteuttava ennuste. Koska systeemi oli laadittu jo olemassaoleviin tietoihin parhaiten soveltuvaksi, se ei vielä ollut mikään ennuste. Seuraavalla hankintakaudella se piti koeajaa. Päivitetyt tiedot koneeseen ja se sylkäisi ulos ennusteen kunkin asiakkaan ostaman lötvänän määrästä. Sitten myyntikauden päätyttyä laskettiin korrelaatio ennusteen ja toteutuneen välille. Lopputulos ylitti kaikki odotukset, korrelaatio oli peräti 0,91!
Systeemi osoittautui siis toimivaksi. Mutta sitä ei otettu kuitenkaan käyttöön tämän testin jälkeen ja se oli myös minun suositukseni. Syitä tähän oli kolme:
1) Tiedon kerääminen oli vaivalloinen urakka. Vaikka siitä olisi jättänyt vähämerkityksiset tiedot pois, se olisi silti vienyt miestyötunteja.
2) Vaikka ennusteella pystyikin selvästi paremmin päättelemään yksittäisten asiakasyritysten ostot, kokonaiskuva ei silti merkittävästi muuttunut. Eli tärkeää oli se, että tiedetään että lötvänää myydään 2000 litraa, ei se että tiedetään A:n ostavan 800 ja B:n 1200 eikä toisinpäin. Vaikka tästä kohdentavasta lisäinformaatiosta hyötyä olikin, se ei ollut kovin suuri.
3) Jo käytetyn tunnusluvun - härpäkkeiden määrä - avulla sai aikaan kohtuullisen hyvän ennusteen ja sitä pystyi kokemuksen antamalla "perstuntumalla" hieman säätämään paremmaksi.
Kaiken kaikkiaan vaikka firma olisi saanut tällä systeemillä tarkempaa informaatiota, systeemin tuomat lisäkustannukset olisivat syöneet sillä saavutetut edut - eli rajahyöty olisi jäänyt negatiiviseksi.
Tämä tuli taas kerran mieleen, kun käytin kulkuneuvoa katsastuksessa. Kuinka ollakaan, siinä oli juuri sopivasti kärähtänyt lamppu. Katsastusmies pisti merkinnän paperiin, notta korjattava kuukauden sisään. Nuorena miehenä kyseessä ei olisi ollut mikään ongelma: kurvaus Kesoilin kautta, polttimo hyllystä, konepelti auki, vanha pois ja uusi tilalle. Kuitti hanskalokeroon sen varalta, että se käryää uudelleen ja poliisisetä sattuu pysäyttämään. Vaan menepäs näihin nykyautoihin vaihtamaan lamppua, niin muutenkin rikas suomen kieli rikastuu entisestään. Moottori on pakattu niin kompaktiin tilaan, että ei sinne nakkisormet mahdu. Olen kerran nähnyt, kun ihka oikea automekaanikko taisteli lampunvaihdon kanssa puoli tuntia. Puhumattakaan siitä, jos autoon tulee jokin vakavampi vika ja alat katsella ohjekirjaa. Suunnilleen joka kohdassa lukee: Moottoritilassa on paha karma. Älä koske siihen. Ota yhteys merkkihuoltoon. Ainoa asia, mitä konepellin alla saa itse tehdä, on nesteen lisääminen pissapoikaan.
Ovathan autot nykyään monin verroin turvallisempia, vähäruokaisempia ja muutenkin mukavampia kuin ennen. Joissakin asioissa on menty kuitenkin liian pitkälle. Tässä päivänä muutamana keskustelin henkilökohtaisen autoalan asiantuntijani, pitkän linjan ammattimiehen kanssa. Sanoin että olen harkinnut niin alas vajoamista, että saattaisin seuraavan kerran autoa vaihtaessa mennä ja ostaa uuden Dacian. Samalla siirsin kännykän kauemmaksi korvalta, ettei huuto koskisi. Vaan eipä mitä, kaveri totesikin että se olisi hyvä kauppa. Kysyin että mitä helvettiä horiset, oletko sinäkin vannoutunut länsiautomies tullut vanhuudenhöperöksi jo tuossa iässä. Mutta kuulemma autolehtien toimittajia potuttaa, kun Dacia on hinnaltaan noin puolet vastaavista kilpailijoista eikä jää ominaisuuksiltaan pätkääkään jälkeen. Niinpä pitää moittia sitä, että "ei ole sateentunnistinta tai kaistavahtia". Johon totesin että olen toistaiseksi omalla kaistalla pysynyt ja jos joku ei huomaa ilman tunnistinta että sataa, niin kortin voi ottaa pois. Enpä näitä ominaisuuksia ole kaipaillut, kun niitä ei ole ollut. Tai itse asiassa siinä autossa, jota ajan toiseksi eniten, on sateentunnistin. Joka kerta kun pyyhkijät aloittavat itsekseen, hätkähdän. Ja sekö muka ei ole haitaksi liikenneturvallisuudelle?
Kyseisistä lisäominaisuuksista ei olisi minulle hyötyä. Haittaa kyllä löytyy, eli auton hankintahinta nousee ja huoltokulut kasvavat. Alkuperäinen tarkoitus on hyvä, eli parannetaan jo toimivaa järjestelmää. Lopputulos on kuitenkin MADin maksiimi: "EXPERTS NEVER STOP MAKING IMPROVEMENTS UNTIL EVERYTHING BECOMES IMPRACTICAL!" (Satiirilehti MAD, nro 302, April 1991, s. 40: A MAD Look at How Far We've Come, piirtäjä Paul Coker, kirjoittaja Tom Koch.). Tätä sääntöä käsiteltiin esim. Takkirauta-blogissa hävittäjähankinnan yhteydessä.
Kyse on ns. rajahyödystä eli vastaavatko lisäominaisuuden aiheuttamat kustannukset niiden tuomaa lisäetua. Jos systeemi oli jo valmiiksi toimiva, yleensä eivät. Etenkin jos kuluttajat eivät ole edes näitä lisäominaisuuksia halunneet. Tietokoneiden softan suhteen en viitsi edes vaivautua, totean vain että käynnistäkää mikä tahansa toimisto-ohjelma, katsokaa valikkoja ja kysykää itseltänne oletteko tarvinneet edes 10 % niistä ominaisuuksista.
Omalla työurallani olen kerran törmännyt erinomaiseen esimerkkiin rajahyödystä. En ymmärrettävistä syistä yksilöi tarkasti mistä oli kyse, vaan annettu taustatarina on kuvitteellinen. Korrelaatiokertoimet ovat kuitenkin todellisia. En enää nykyisin työskentele kyseisessä puljussa ja kun en kerro, mistä oikeasti oli kyse, en riko mitään salassapitosäädöksiä tai paljasta liikesalaisuuksia.
Yritys valmisti härpäke-nimistä tuotetta sekä sen käytössä tarvittavaa lötvänää. Härpäke oli ns. kiinteä kustannus, tosin suhteellisen lyhyellä aikavälillä eli niitä piti uusia muutaman vuoden välein. Lötvänä taas oli muuttuva kustannus. Noin yleisesti ottaen asiakasyritysten hankkimien härpäkkeiden määrästä pystyi ennustamaan, kuinka paljon ne ostivat lötvänää. Esimerkiksi (nämä luvut ovat keksittyjä) mikäli firmalla oli käytössään sata härpäkettä, se osti vuodessa tuhat litraa lötvänää. Tämä ei kuitenkaan mennyt yksi yhteen, vaan sata härpäkettä omistanut firma saattoi ostaa 500 tai 2000 litraa lötvänää tuhannen litran sijaan.
Meidän yrityksellemme olisi ollut tärkeää tietää etukäteen, kuinka paljon lötvänää mikäkin asiakas tilasi. Kolmesta syystä, markkinoinnin, jakelun ja tuotannon takia. Aika hyvin tämän pystyikin ennustamaan. Härpäkkeiden määrä ja lötvänän kulutus korreloivat lineaarisesti aika ennustettavasti. Korrelaatiokerroin näiden kahden arvon välillä oli 0,67.
Välihuomautus niille, joiden tilastomatematiikan taidot ovat ruosteessa. Korrelaation arvo on maksimissaan 1. Tässä tilanteessa härpäkkeiden määrästä olisi pystynyt sataprosenttisella varmuudella suoraan laskemaan, kuinka paljon lötvänää kuluu. Jos korrelaatio on 0, lötvänän kulutus ei riipu lainkaan siitä, kuinka paljon härpäkkeitä on. Ja tällä välillä vastaavasti; mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo. Mikäli korrelaatio on alle 0,3, sitä pidetään merkityksettömänä. Tätä enemmän mutta alle 0,6, kohtalainen. Enemmän kuin 0,6 mutta vähemmän kuin 0,9, huomattava. Yli 0,9, voimakas. Käytännössä nämä rajat ovat vain sovittuja, mutta periaate "mitä suurempi luku, sitä parempi ennustearvo" on tärkeä. Tässä tapauksessa korrelaatio oli siis 0,67 eli jonkin verran huomattavan puolella. (Lisähuomautus nipottajille: negatiiviset korrelaatiot on tässä sivuutettu, koska niitä ei tarvita.)
Nyt lötvänän myynti ennustettiin yksinkertaisesti sillä perusteella, kuinka monta härpäkettä asiakkaalla oli käytössä. Toki joistakin merkeistä saatettiin arvata, että jokin asiakas kulutti tätä enemmän ja jokin toinen vähän vähemmän lötvänää. Yritys päätti kuitenkin koettaa saada tarkempaa tietoa ja käynnisti tutkimusprojektin asian tiimoilta. Olisiko asiakkaasta saatavissa jotain infoa, jonka avulla myyntiennusteita voitaisiin parantaa?
Asiakasyrityksistä kaivettiin esiin monenlaisia lisätietoja. Sovitaan vaikka esimerkeiksi liikevaihdon kasvuprosentti, työvoiman sukupuolijakauma, toimintapaikkakunnan vuotuinen sademäärä ja osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Kaikki tiedot usean vuoden ajalta syötettiin tietokantaan.
Laadin laskentaohjelman, joka laski jokaiselle asiakasyritykselle yhden ainoan tunnusluvun eli ennusteen lötvänän myyntimäärästä. Tämä tunnusluku määräytyi tietokantaan syötettyjen faktojen perusteella siten, että tärkeitä arvoja painotettiin enemmän, samoin kuin uudempia tietoja kustakin ryhmästä. Sitten ajoin läpi testipatterin, joka muutteli kunkin perustiedon kertoimia ja etsi parasta mahdollista painotusta. Siis siten, että asiakasyrityksille lasketut tunnusluvut korreloisivat parhaalla mahdollisella tavalla toteutuneisiin lötvänän myyntimääriin. Esimerkiksi tietyillä kertoimilla ennuste lötvänän ostomäärille saattoi olla A 400, B 702 ja C 759. Toisilla kertoimilla taas A 524, B 506 ja C 874. Jos toteutuneet ostot olivat A 400, B 500 ja C 900, oli jälkimmäinen ennuste parempi, vaikka ensimmäinen ennustikin A:n ostot täsmälleen oikein. (Ensimmäisen ennusteen korrelaatio 0,76, jälkimmäisen 0,97.)
Parhaassa simulaatiossa luonnollisesti eniten painoarvoa sai jo aiemmin tunnettu tekijä eli härpäkkeiden lukumäärä. Muut olivat vähemmän tärkeitä, kuten osastopäälliköiden keskimääräinen kengännumero. Raakatieto oli siis se, että pelkästään härpäkkeiden lukumäärän perusteella tehty ennuste sai korrelaation 0,67. Paras aikaansaatu simulaatio antoi tunnetulle datalle korrelaatiokertoimen 0,88 eli selvästi paremman.
Oli kuitenkin mahdollista, että kyseessä oli ns. itseään toteuttava ennuste. Koska systeemi oli laadittu jo olemassaoleviin tietoihin parhaiten soveltuvaksi, se ei vielä ollut mikään ennuste. Seuraavalla hankintakaudella se piti koeajaa. Päivitetyt tiedot koneeseen ja se sylkäisi ulos ennusteen kunkin asiakkaan ostaman lötvänän määrästä. Sitten myyntikauden päätyttyä laskettiin korrelaatio ennusteen ja toteutuneen välille. Lopputulos ylitti kaikki odotukset, korrelaatio oli peräti 0,91!
Systeemi osoittautui siis toimivaksi. Mutta sitä ei otettu kuitenkaan käyttöön tämän testin jälkeen ja se oli myös minun suositukseni. Syitä tähän oli kolme:
1) Tiedon kerääminen oli vaivalloinen urakka. Vaikka siitä olisi jättänyt vähämerkityksiset tiedot pois, se olisi silti vienyt miestyötunteja.
2) Vaikka ennusteella pystyikin selvästi paremmin päättelemään yksittäisten asiakasyritysten ostot, kokonaiskuva ei silti merkittävästi muuttunut. Eli tärkeää oli se, että tiedetään että lötvänää myydään 2000 litraa, ei se että tiedetään A:n ostavan 800 ja B:n 1200 eikä toisinpäin. Vaikka tästä kohdentavasta lisäinformaatiosta hyötyä olikin, se ei ollut kovin suuri.
3) Jo käytetyn tunnusluvun - härpäkkeiden määrä - avulla sai aikaan kohtuullisen hyvän ennusteen ja sitä pystyi kokemuksen antamalla "perstuntumalla" hieman säätämään paremmaksi.
Kaiken kaikkiaan vaikka firma olisi saanut tällä systeemillä tarkempaa informaatiota, systeemin tuomat lisäkustannukset olisivat syöneet sillä saavutetut edut - eli rajahyöty olisi jäänyt negatiiviseksi.
torstai 9. heinäkuuta 2015
Välihuomautus 73: Tööt
Pohjois-Karjalan johtava älykkö Seppo Räty on tehnyt jotakin mitä en olisi ikinä uskonut hänen alentuvan tekemään: mies on liittynyt Twitteriin. Tästä degeneroitumisesta huolimatta tyyli on onneksi säilynyt ennallaan, kuten Twitter-tunnuksesta voi lukea: Vittuillakseni twiittailen. Nauraa hekottelin jutuille monta kertaa. Disclaimer: neljäsosa vanhoista tarinoista on puuta heinää, neljäsosa väritettyjä, neljäsosa totta ja viimeinen neljäsosa todellisuudesta laimennettuja.
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Jälkiä jättämättä
Nykyaikainen yhteiskunta pitää tarkkaa kirjaa jäsenistään. Siitä huolimatta esimerkiksi Suomessa katoaa vuosittain 500-800 ihmistä. Toki valtaosa löytyy varsin pikaisesti, mutta pysyvästi kadoksiin jää 20-40 ihmistä joka vuosi. Maailmanlaajuisesti monet tapaukset herättävät suurta kiinnostusta - onhan mysteerien ratkominen ihmiselle luonnollista ja mikäpä sen suurempi mysteeri kuin salaperäinen katoaminen.
Suurin osa katoamisista sattuu aivan tavallisille, usein erakoituneille ihmisille. Kuuluisille henkilöille näin käy varsin harvoin, koska heidän elämäänsä seurataan tarkemmin. Tässä käsitellään esimerkkeinä muutamia sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet jollain tavoin kuuluisia jo ennen katoamistaan. Listan ei ole hyväksytty henkilöitä, joiden katoamisen tiedetään johtuneen olosuhteista, kuten kirjailija Antoine de Saint Exuperya ja orkesterinjohtaja Glenn Milleriä, joiden lentokoneet katosivat toisessa maailmansodassa. Ei myöskään henkilöitä, joilla on ollut hyvä syy kadota jäljettömiin, kuten Gestapon päällikkö Heinrich Müllerillä. Tai joiden alkuperäinen katoamissyy tiedetään varmasti, vaikka varsinainen kuolinpäivä on jäänyt hämäräksi, kuten Neuvostoliiton vangitsemalla diplomaatti Raoul Wallenbergillä. Listaan ei myöskään ole hyväksytty ennen 1900-lukua tai muualla kuin länsimaissa tapahtuneita katoamisia, koska tuohon aikaan tai vastaavissa oloissa yhteiskunta ei ollut yhtä hyvin järjestäytynyt. Harmi sinänsä, koska tällöin listasta pitää niukasti karsia pari mielenkiintoista tapausta, kuten Louis Le Prince, yksi elokuvan keksijöistä. Hän astui Pariisiin menevään junaan Dijonissa 16.9.1890 ja katosi jäljettömiin. Matkalaukkua tai ruumista ei koskaan löydetty. Viimeinen Le Princen nähnyt henkilö oli hänen veljensä, joka oli saattanut hänet junalle.
1. Wallace Fard Muhammad
Amerikkalaisen muslimilahkon Nation of Islamin perustaja katosi yhtä salaperäisesti kuin ilmestyikin. Wallace Fard alkoi saarnata islamista Detroitin mustaihoisille vuoden 1930 tienoilla eikä hänen taustastaan tiedetä yhtään mitään varmaa. Vuonna 1933 hän alkoi käyttää nimeä Wallace Fard Muhammad. Vuoteen 1934 mennessä lahkoon kuului jo 8000 jäsentä. Viimeinen havainto Fardista tehtiin 30.6.1934. Heti tämän jälkeen lahkon johtoon nousi Elijah Muhammad (entinen Poole) eikä Fardista ole sen jälkeen ainuttakaan johtolankaa. Nykyään lahkoon kuuluu kymmeniätuhansia jäseniä (vastoin yleistä luuloa Muhammad Ali ei enää kuulu siihen, vaan on siirtynyt sunnimuslimiksi) ja Fardia pidetään sen opin mukaan Mahdina eli tuomiopäivää edeltävänä messiaana.
2. Willie McLean
Mikäli historia olisi mennyt toisin, jalkapallo olisi saattanut nousta Yhdysvalloissakin mahtilajin asemaan. Vielä 1930-luvulla USA:n maajoukkue oli maailman parhaita ja pääsi ensimmäisissä MM-kisoissa välieriin asti. Yksi maan parhaita pelaajia oli skotlantilaissyntyinen Willie McLean, joka kuului vuoden 1934 MM-kisoissa pelanneeseen maajoukkueeseen. McLeanin uraa varjostivat terveysongelmat. Vuonna 1936 hän romahti kesken liigapelin ja vietti yhdeksän kuukautta parantolassa. Sieltä palattuaan hänet valittiin vielä kerran maajoukkueseen, mutta pelipaikkaa ei enää irronnut. McLean erakoitui ja katosi jäljettömiin kesällä 1938. Hänen perheensä sai vielä useiden vuosien ajan äitienpäiväkortteja, mutta McLeania itseään ei enää nähty.
3. Mehdi Ben Barka
Marokkolainen vasemmistopoliitikko Mehdi Ben Barka joutui pakenemaan maasta 1963 sekaannuttuaan kuninkaan vastaiseen salaliittoon. Hän asettui Pariisiin, joka historiallisesti ja myös tuolloin oli ympäri maailmaa lähteneiden vasemmistopakolaisten keskus. 29.10.1965 hänet pysäytti ravintolan edustalla kaksi ranskalaiseksi poliisiksi esittäytynyttä miestä. Miehet taluttivat Ben Barkan autoon, ajoivat pois eikä häntä enää koskaan nähty. Ranskalaiset kiistävät osallisuutensa, mutta arkistoja aiheesta ei ole paljastettu. Yleisimmän teorian mukaan Ranskan salaisen palvelun agentit - tai sellaisina esiintyneet - hoitivat pidätyksen ja luovuttivat Ben Barkan marokkolaisille. Hän ilmeisesti kuoli kuulusteluissa ja ruumis hävitettiin.
4. Harold Holt
Australian pääministeri vietti kaunista kesäpäivää 17.12.1967 Melbournen hiekkarannalla. Hän päätti lähteä uimaan, vaikka ranta oli tunnettu voimakkaista virtauksistaan ja aallokko oli normaalia voimakkaampi. Se olikin viimeinen kerta, kun hänet nähtiin. Epäilyttäväksi tapauksen tekee se, että 59-vuotias Holt oli tunnetusti loistava uimari, joka harrasti myös sukellusta. Ruumista ei löydetty koskaan.
5. Jimmy Hoffa
Hoffa oli USA:n ammattiyhdistysten suurimpia pamppuja, kuljetusalan ammattiliiton IBT:n entinen johtaja. Valitettavasti hän oli sekaantunut mafian toimintaan ja korruptoitunut. 30.7.1975 hän katosi eräältä Detroitin lähistöllä sijaitsevalta parkkipaikalta. Yleisesti uskotaan hänen menneen sinne tapaamaan paria mafiajohtajaa ja astuneen liian aroille varpaille. Erään huhun mukaan Hoffa vahvistaa parhaillaan jonkin sillan perustuksia betonipylväässä. Kuolleeksi hänet julistettiin 1982. Löyhästi Hoffan elämään perustuvan elokuvan F.I.S.T. pääroolissa nähtiin Sylvester Stallone.
6. Vladimir Aleksandrov
Neuvostoliittolainen fyysikko laati teorian ydintalvesta eli ydinsodan mahdollisesta seurauksesta: pölypilvi peittää maapallon estäen auringonvalon pääsyn maanpinnalle ja aiheuttaen maailmanlaajuisen jäähtymisen. Vuonna 1985 hän otti osaa fyysikkokonferenssiin Madridissa ja katosi. Useimmat teoriat väittävät hänen olleen vakooja, epäselvää on vain kenen tai keiden hyväksi ja loikkasiko hän jonnekin vai eliminoitiinko.
7. Richey Edwards
Walesilaisen rokkibändi Manic Street Preachersin kitaristi ja lauluntekijä Richey Edwardsin piti lähteä bändin laulaja-kitaristi James Dean Bratfieldin kanssa USA:han promootiokiertueelle 1.2.1995. Hän ei kuitenkaan ilmestynyt lentokentälle. Lähipäivinä hänestä tehtiin melko varmana pidetty havainto Newportin passitoimistossa ja 7.2 hän lähes varmasti ajeli taksilla ympäri Walesia jääden pois kyydistä huoltoasemalla lähellä Bristolia. Viikkoa myöhemmin hänen autonsa sai parkkisakon samalla huoltoasemalla. Kolme päivää myöhemmin poliisit tutkivat auton ja huomasivat akun tyhjäksi. Edwardsista ei sen jälkeen ole tehty mitään luotettavia havaintoja ja hänet julistettiin kuolleeksi 2008.
8. Angelo Cruz
Cruz oli puertoricolainen koripalloilija, vikkelä takamies jonka taidot eivät kuitenkaan NBA:han asti riittäneet. Tai ehkä syy löytyi vain 175 senttimetrin pituudesta. Puerto Ricossa on kuitenkin kovatasoinen ammattilaisliiga, jonka parhaita pelaajia Cruz oli 16 vuoden ajan, samoin kuin maajoukkueen kantavia voimia. Eikä Puerto Ricon maajoukkue ole mikään pilipalisakki, vuoden 1988 olympialaisissa se voitti alkusarjassa tulevan hopeamitalisti Jugoslavian 74-72 Cruzin heitettyä ratkaisukorin viime sekunneilla. Turnauksessa hän oli joukkueen paras syöttäjä ja toiseksi paras pistemies. Peliura päättyi 1993, jonka jälkeen hän työskenteli New Yorkissa Yankeesin baseballstadionilla. 1998 hän lähti vierailemaan Puerto Ricossa eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja.
9. Viktar Hanchar
On aika turhaa lähteä pyytämään henkivakuutusta, jos sattuu olemaan oppositiopoliitikko Valko-Venäjällä. Tämän sai kokea myös entinen varapääministeri Viktar Hanchar, joka kääntyi johtajaansa Lukashenkaa vastaan. Potkut tulivat 1996. Hanchar ei ottanut opikseen, vaan jatkoi mielenosoitusten järjestämistä ja Lukashenkaa vastaan toimimista. Hanchar katosi ystävänsä, liikemies Anatol Krasouskin kanssa 16.9.1999. Katoamispaikalta löydettiin vain lasinsiruja ja muutama veritahra. Myöhemmin Lukashenkaa vastaan kääntyneiden virkamiesten mukaan Hanchar teloitettiin salaa pikaisesti kaappauksen jälkeen.
10. Michele Miscavige
Scientologia-uskonlahko on niittänyt kyseenalaista mainetta monin tavoin. Lahkon nykyinen johtaja on David Miscavige, jonka vaimo Michele on viimeksi nähty elokuussa 2007. Lahkon mukaan Michele "ei ole kateissa, vaan työskentelee scientologian hyväksi julkisuudelta piilossa". Salaperäiset katoamiset tuntuvat olevan lahkolle enemmän sääntö kuin poikkeus, yhtä merkittävimmistä johtajista ei ole nähty sitten vuoden 2004. Kuurupiiloa harjoitti jo lahkon perustaja L. Ron Hubbard.
Suurin osa katoamisista sattuu aivan tavallisille, usein erakoituneille ihmisille. Kuuluisille henkilöille näin käy varsin harvoin, koska heidän elämäänsä seurataan tarkemmin. Tässä käsitellään esimerkkeinä muutamia sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet jollain tavoin kuuluisia jo ennen katoamistaan. Listan ei ole hyväksytty henkilöitä, joiden katoamisen tiedetään johtuneen olosuhteista, kuten kirjailija Antoine de Saint Exuperya ja orkesterinjohtaja Glenn Milleriä, joiden lentokoneet katosivat toisessa maailmansodassa. Ei myöskään henkilöitä, joilla on ollut hyvä syy kadota jäljettömiin, kuten Gestapon päällikkö Heinrich Müllerillä. Tai joiden alkuperäinen katoamissyy tiedetään varmasti, vaikka varsinainen kuolinpäivä on jäänyt hämäräksi, kuten Neuvostoliiton vangitsemalla diplomaatti Raoul Wallenbergillä. Listaan ei myöskään ole hyväksytty ennen 1900-lukua tai muualla kuin länsimaissa tapahtuneita katoamisia, koska tuohon aikaan tai vastaavissa oloissa yhteiskunta ei ollut yhtä hyvin järjestäytynyt. Harmi sinänsä, koska tällöin listasta pitää niukasti karsia pari mielenkiintoista tapausta, kuten Louis Le Prince, yksi elokuvan keksijöistä. Hän astui Pariisiin menevään junaan Dijonissa 16.9.1890 ja katosi jäljettömiin. Matkalaukkua tai ruumista ei koskaan löydetty. Viimeinen Le Princen nähnyt henkilö oli hänen veljensä, joka oli saattanut hänet junalle.
1. Wallace Fard Muhammad
Amerikkalaisen muslimilahkon Nation of Islamin perustaja katosi yhtä salaperäisesti kuin ilmestyikin. Wallace Fard alkoi saarnata islamista Detroitin mustaihoisille vuoden 1930 tienoilla eikä hänen taustastaan tiedetä yhtään mitään varmaa. Vuonna 1933 hän alkoi käyttää nimeä Wallace Fard Muhammad. Vuoteen 1934 mennessä lahkoon kuului jo 8000 jäsentä. Viimeinen havainto Fardista tehtiin 30.6.1934. Heti tämän jälkeen lahkon johtoon nousi Elijah Muhammad (entinen Poole) eikä Fardista ole sen jälkeen ainuttakaan johtolankaa. Nykyään lahkoon kuuluu kymmeniätuhansia jäseniä (vastoin yleistä luuloa Muhammad Ali ei enää kuulu siihen, vaan on siirtynyt sunnimuslimiksi) ja Fardia pidetään sen opin mukaan Mahdina eli tuomiopäivää edeltävänä messiaana.
2. Willie McLean
Mikäli historia olisi mennyt toisin, jalkapallo olisi saattanut nousta Yhdysvalloissakin mahtilajin asemaan. Vielä 1930-luvulla USA:n maajoukkue oli maailman parhaita ja pääsi ensimmäisissä MM-kisoissa välieriin asti. Yksi maan parhaita pelaajia oli skotlantilaissyntyinen Willie McLean, joka kuului vuoden 1934 MM-kisoissa pelanneeseen maajoukkueeseen. McLeanin uraa varjostivat terveysongelmat. Vuonna 1936 hän romahti kesken liigapelin ja vietti yhdeksän kuukautta parantolassa. Sieltä palattuaan hänet valittiin vielä kerran maajoukkueseen, mutta pelipaikkaa ei enää irronnut. McLean erakoitui ja katosi jäljettömiin kesällä 1938. Hänen perheensä sai vielä useiden vuosien ajan äitienpäiväkortteja, mutta McLeania itseään ei enää nähty.
3. Mehdi Ben Barka
Marokkolainen vasemmistopoliitikko Mehdi Ben Barka joutui pakenemaan maasta 1963 sekaannuttuaan kuninkaan vastaiseen salaliittoon. Hän asettui Pariisiin, joka historiallisesti ja myös tuolloin oli ympäri maailmaa lähteneiden vasemmistopakolaisten keskus. 29.10.1965 hänet pysäytti ravintolan edustalla kaksi ranskalaiseksi poliisiksi esittäytynyttä miestä. Miehet taluttivat Ben Barkan autoon, ajoivat pois eikä häntä enää koskaan nähty. Ranskalaiset kiistävät osallisuutensa, mutta arkistoja aiheesta ei ole paljastettu. Yleisimmän teorian mukaan Ranskan salaisen palvelun agentit - tai sellaisina esiintyneet - hoitivat pidätyksen ja luovuttivat Ben Barkan marokkolaisille. Hän ilmeisesti kuoli kuulusteluissa ja ruumis hävitettiin.
4. Harold Holt
Australian pääministeri vietti kaunista kesäpäivää 17.12.1967 Melbournen hiekkarannalla. Hän päätti lähteä uimaan, vaikka ranta oli tunnettu voimakkaista virtauksistaan ja aallokko oli normaalia voimakkaampi. Se olikin viimeinen kerta, kun hänet nähtiin. Epäilyttäväksi tapauksen tekee se, että 59-vuotias Holt oli tunnetusti loistava uimari, joka harrasti myös sukellusta. Ruumista ei löydetty koskaan.
5. Jimmy Hoffa
Hoffa oli USA:n ammattiyhdistysten suurimpia pamppuja, kuljetusalan ammattiliiton IBT:n entinen johtaja. Valitettavasti hän oli sekaantunut mafian toimintaan ja korruptoitunut. 30.7.1975 hän katosi eräältä Detroitin lähistöllä sijaitsevalta parkkipaikalta. Yleisesti uskotaan hänen menneen sinne tapaamaan paria mafiajohtajaa ja astuneen liian aroille varpaille. Erään huhun mukaan Hoffa vahvistaa parhaillaan jonkin sillan perustuksia betonipylväässä. Kuolleeksi hänet julistettiin 1982. Löyhästi Hoffan elämään perustuvan elokuvan F.I.S.T. pääroolissa nähtiin Sylvester Stallone.
6. Vladimir Aleksandrov
Neuvostoliittolainen fyysikko laati teorian ydintalvesta eli ydinsodan mahdollisesta seurauksesta: pölypilvi peittää maapallon estäen auringonvalon pääsyn maanpinnalle ja aiheuttaen maailmanlaajuisen jäähtymisen. Vuonna 1985 hän otti osaa fyysikkokonferenssiin Madridissa ja katosi. Useimmat teoriat väittävät hänen olleen vakooja, epäselvää on vain kenen tai keiden hyväksi ja loikkasiko hän jonnekin vai eliminoitiinko.
7. Richey Edwards
Walesilaisen rokkibändi Manic Street Preachersin kitaristi ja lauluntekijä Richey Edwardsin piti lähteä bändin laulaja-kitaristi James Dean Bratfieldin kanssa USA:han promootiokiertueelle 1.2.1995. Hän ei kuitenkaan ilmestynyt lentokentälle. Lähipäivinä hänestä tehtiin melko varmana pidetty havainto Newportin passitoimistossa ja 7.2 hän lähes varmasti ajeli taksilla ympäri Walesia jääden pois kyydistä huoltoasemalla lähellä Bristolia. Viikkoa myöhemmin hänen autonsa sai parkkisakon samalla huoltoasemalla. Kolme päivää myöhemmin poliisit tutkivat auton ja huomasivat akun tyhjäksi. Edwardsista ei sen jälkeen ole tehty mitään luotettavia havaintoja ja hänet julistettiin kuolleeksi 2008.
8. Angelo Cruz
Cruz oli puertoricolainen koripalloilija, vikkelä takamies jonka taidot eivät kuitenkaan NBA:han asti riittäneet. Tai ehkä syy löytyi vain 175 senttimetrin pituudesta. Puerto Ricossa on kuitenkin kovatasoinen ammattilaisliiga, jonka parhaita pelaajia Cruz oli 16 vuoden ajan, samoin kuin maajoukkueen kantavia voimia. Eikä Puerto Ricon maajoukkue ole mikään pilipalisakki, vuoden 1988 olympialaisissa se voitti alkusarjassa tulevan hopeamitalisti Jugoslavian 74-72 Cruzin heitettyä ratkaisukorin viime sekunneilla. Turnauksessa hän oli joukkueen paras syöttäjä ja toiseksi paras pistemies. Peliura päättyi 1993, jonka jälkeen hän työskenteli New Yorkissa Yankeesin baseballstadionilla. 1998 hän lähti vierailemaan Puerto Ricossa eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja.
9. Viktar Hanchar
On aika turhaa lähteä pyytämään henkivakuutusta, jos sattuu olemaan oppositiopoliitikko Valko-Venäjällä. Tämän sai kokea myös entinen varapääministeri Viktar Hanchar, joka kääntyi johtajaansa Lukashenkaa vastaan. Potkut tulivat 1996. Hanchar ei ottanut opikseen, vaan jatkoi mielenosoitusten järjestämistä ja Lukashenkaa vastaan toimimista. Hanchar katosi ystävänsä, liikemies Anatol Krasouskin kanssa 16.9.1999. Katoamispaikalta löydettiin vain lasinsiruja ja muutama veritahra. Myöhemmin Lukashenkaa vastaan kääntyneiden virkamiesten mukaan Hanchar teloitettiin salaa pikaisesti kaappauksen jälkeen.
10. Michele Miscavige
Scientologia-uskonlahko on niittänyt kyseenalaista mainetta monin tavoin. Lahkon nykyinen johtaja on David Miscavige, jonka vaimo Michele on viimeksi nähty elokuussa 2007. Lahkon mukaan Michele "ei ole kateissa, vaan työskentelee scientologian hyväksi julkisuudelta piilossa". Salaperäiset katoamiset tuntuvat olevan lahkolle enemmän sääntö kuin poikkeus, yhtä merkittävimmistä johtajista ei ole nähty sitten vuoden 2004. Kuurupiiloa harjoitti jo lahkon perustaja L. Ron Hubbard.
perjantai 3. heinäkuuta 2015
Välihuomautus 72: Aineettomia etuja
Joskus ihmisen elämässä tulee vastaan tilanne, kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Tällainen fiilis tuli, kun sai lukea uutisen, jonka mukaan Pelkosenniemen kunta harkitsee pakolaisten ottamista. Nyt nimittäin suvaitsevaisto tuntuu kaivelevan jo laarin pohjaa, mitä perusteluihin tulee. Aloitteen takana oleva kunnanvaltuuston puheenjohtaja (vihr.) antaa kyllä aluksi ne väsyneet fraasit "Nyt kun maailman hätä on niin suuri, mikseivät Lapin pienet kunnatkin voisi ottaa pakolaisia", "Parempi ihmisten on olla minikunnissa kuin sota-alueilla" ja "Koska Pelkosenniemellä on tyhjillään olevia kunnan vuokra-asuntoja, pakolaisten asuttaminen onnistuisi helposti".
Mutta loppukaneetti oli aivan uusi tunnustus ja yritelmä alalla:
"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia."
Näin Tuntematonta sotilasta mukaillakseni, pakolaisista ei ole hyötyä ja sen tunnustaa jo sosialistinenkin mokuttaja. Kun hyödyistä esitetyt väitteet on yksi kerrallaan ammuttu alas, ei ole enää mitään muuta tarjota kuin "aineettomat edut". Kun tämän kääntää suomeksi, se kuulostaa seuraavalta: "Pakolaisista saattaa olla positiivisia seuraamuksia, mutta en nyt keksi mitä ne ehkä kenties mahdollisesti saattaisivat olla, mutta niitä voi tarkemmin määrittelemättä kukaties olla olemassa, joten meidän kannattaa ottaa pakolaisia."
Lohduttavaa asiassa tietysti on se, että vihdoinkin mokuttajat ovat ottaneet opikseen eivätkä edes yritä toistaa ikuisia fraasejaan saavutettavista hyödyistä, vaan tunnustavat rehellisesti kyseessä olevan heidän omat kicksinsä moraalisesta paremmuudesta, kuten Yrjöperskeles jo vuosi sitten ehdotti tehtäväksi. Esityksen laatijan lausuntoon verrattuna kun Pelkosenniemen suuren pojan Andy McCoyn lausunnotkin vaikuttavat loogisilta ja loppuun asti ajatelluilta. Tosin laatijan puolustukseksi on sanottava, että Andy McCoy on tiettävästi käynyt Pelkosenniemellä vain kahdesti, ensimmäisen kerran äitinsä sukulaisvierailulla syntymässä siellä ja toisen kerran patsaansa paljastustilaisuudessa. Jos McCoykin olisi asunut Pelkosenniemellä riittävän pitkään, ehkä hänenkin lausuntonsa putoaisivat järkevyydessään samalle tasolle.
Mutta loppukaneetti oli aivan uusi tunnustus ja yritelmä alalla:
"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia."
Näin Tuntematonta sotilasta mukaillakseni, pakolaisista ei ole hyötyä ja sen tunnustaa jo sosialistinenkin mokuttaja. Kun hyödyistä esitetyt väitteet on yksi kerrallaan ammuttu alas, ei ole enää mitään muuta tarjota kuin "aineettomat edut". Kun tämän kääntää suomeksi, se kuulostaa seuraavalta: "Pakolaisista saattaa olla positiivisia seuraamuksia, mutta en nyt keksi mitä ne ehkä kenties mahdollisesti saattaisivat olla, mutta niitä voi tarkemmin määrittelemättä kukaties olla olemassa, joten meidän kannattaa ottaa pakolaisia."
Lohduttavaa asiassa tietysti on se, että vihdoinkin mokuttajat ovat ottaneet opikseen eivätkä edes yritä toistaa ikuisia fraasejaan saavutettavista hyödyistä, vaan tunnustavat rehellisesti kyseessä olevan heidän omat kicksinsä moraalisesta paremmuudesta, kuten Yrjöperskeles jo vuosi sitten ehdotti tehtäväksi. Esityksen laatijan lausuntoon verrattuna kun Pelkosenniemen suuren pojan Andy McCoyn lausunnotkin vaikuttavat loogisilta ja loppuun asti ajatelluilta. Tosin laatijan puolustukseksi on sanottava, että Andy McCoy on tiettävästi käynyt Pelkosenniemellä vain kahdesti, ensimmäisen kerran äitinsä sukulaisvierailulla syntymässä siellä ja toisen kerran patsaansa paljastustilaisuudessa. Jos McCoykin olisi asunut Pelkosenniemellä riittävän pitkään, ehkä hänenkin lausuntonsa putoaisivat järkevyydessään samalle tasolle.