Krimin niemimaa on kiinni mantereessa vain muutaman kilometrin levyisen Perekopinkannaksen kautta. Venäjästä sitä erottaa niin ikään vain muutaman kilometrin levyinen Kertsinsalmi. Alaltaan Krim on noin 26 100 km2. Niemimaan pohjoisosa on aroa, eteläosassa on yli puolentoista kilometrin korkeuteen yltävä vuoriketju, joka rajaa kapeaa rannikkokaistaletta.
Antiikin aikana kreikkalaisilla oli niemimaalla siirtokuntia. Sittemmin alue vaihtoi tiuhaan tahtiin omistajaa ollen välillä itsenäinen kaanikunta. Itsenäisyys päättyi 1783, kun Krim liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa.
Suunnilleen ensimmäinen asia, mitä venäläiset Krimillä tekivät, oli Sevastopolin kaupungin perustaminen laivastotukikohdaksi. Katariina Suuri toteutti ihailemansa Pietari Suuren unelmaa tehdä Venäjästä merivalta.
Krimin historian kaksi oleellista avainta ovatkin Sevastopolin laivastotukikohta ja niemimaan etninen koostumus. Ja historia puolestaan selittää sekä nykypäivän että tulevaisuuden.
Venäläisten valloittaessa niemimaan 1783 sen väestö koostui noin 90-prosenttisesti Krimin tataareista. Vuoden 1865 tienoilla tataarit jäivät vähemmistöksi. Kuten normaalisti, aluksi kaupungeissa ja sitten kokonaisuudessakin. Seuraavan vuosisadan alkaessa he putosivat toiseksi suurimmaksi kansanryhmäksi venäläisten jälkeen. Vaikka Ukraina onkin maantieteellisesti lähempänä, siirtolaiset tulivat pääasiassa Venäjältä. Ensisijaisesti Krim oli sotilastukikohta ja sotilaat olivat venäläisiä. Tämän seurauksena myöskin muu siirtolaisuus oli enimmäkseen venäläistä. Neuvostoliiton syntyvuonna 1917 Krimin väestöstä 41 % oli venäläisiä, 29 % tataareja ja vain 9 % ukrainalaisia. Kansallisuuksien tilkkutäkkiä täydensivät juutalaiset, saksalaiset, kreikkalaiset, armenialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset ja turkkilaiset, joiden kunkin osuus ylsi pyöristettynä vähintään prosenttiin.
Neuvostoliitolle Krimin merkitys oli suuri sekä symbolisessa että käytännön mielessä.
Ensimmäinen vakavasti otettava kommunistien nousu tsaaria vastaan oli sinne sijoitetun panssarilaiva Potemkinin kapina 1905, josta Sergei Eisenstein ohjasi 20 vuotta myöhemmin neuvostoaikojen kulttielokuvan. Lisäksi Krim oli sisällissodassa Venäjän valkoisen armeijan viimeisenä hallussaan pitämä tukikohta, joka kukistui vasta 16.11.1920.
Neuvostoajan alkajaisiksi Krimille perustettiin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuului Venäjän sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Virallisesti autonomisen tasavallan tarkoitus oli taata krimintataarien oikeudet, mutta kommunismille tyypilliseen tapaan todellisuus oli jälleen virallisuuden vastakohta. Toisen maailmansodan alkaessa venäläisväestön osuus oli jo tasan puolet asukasluvusta ja tataarien määrä oli pudonnut alle 20 prosentin. Sodassa saksalaiset valtasivat Krimin raskaiden taistelujen jälkeen ja luopuivat siitä vasta 1944. Takaisinvaltauksen jälkeen Krimin tataarit rahdattiin karkoitukseen enimmäkseen Uzbekistaniin, koska Stalin piti heitä poliittisesti epäluotettavina. Ei täysin aiheetta, olihan natsiarmeijassa palvellut vapaaehtoisia tataarijoukko-osastoja. Toisaalta, mitä muutakaan olisi voinut odottaa parinkymmenen vuoden päähänpotkimisen jälkeen? Karkoituksessa kuoli seuraavan kolmen vuoden aikana lähes puolet koko kansasta, mikä olisi saanut Hitlerinkin vihreäksi kateudesta tehokkudellaan – Stalinin tappotahti oli keskimäärin 18 % vuodessa siinä missä Hitler pystyi Euroopan juutalaisten kohdalla vain 14 %:iin.
Sodan jälkeen autonominen tasavalta lakkautettiin 1945 – ei tataareja, ei tarvetta tasavallalle. Vielä vuonna 1979 tataarit muodostivat alueen väestöstä alle prosentin, vaikka paluumuutto oli jo osin sallittua. Nykyään osuus on noin 12 %.
Vuonna 1954 Krimillä tapahtui taas. Niemimaa siirrettiin Venäjän alaisuudesta Ukrainalle, perusteluina ”Ukrainan maantieteellinen ja taloudellinen läheisyys”. Siirto ei paljon kenenkään olkapäitä kohautellut, vaikka tämä liike onkin syynä moneen myöhempään ongelmaan. Neuvostoliittoa pidettiin tuolloin ikuisena eikä osattu edes kuvitella, että sinänsä järkevältä vaikuttanut sisäinen järjestely osoittautuisi kymmeniä vuosia myöhemmin haitalliseksi. Kommunismille tyypilliseen tapaan todellisena siirron syynä lienee ollut jotain muuta kuin ilmoitettu, luultavimmin Ukrainan väestöllisen rakenteen muuttaminen venäläisempään suuntaan. Tämä sama ilmiö on havaittavissa minkä tahansa Venäjän ”etnisen alueen” rajoissa. Ne on tarkoituksellisesti vedetty siten, että alueen ulkopuolelle on jäänyt seutuja joissa kyseinen kansallisuus on enemmistönä ja ennen kaikkea siten, että alueen sisäpuolelle on jäänyt umpivenäläisiä alueita. Tarkoituksena on kommunismille ominainen sisältäpäin mädättäminen ja se lienee ainakin osin ollut syynä myös Krimin siirtoon Ukrainan alaisuuteen.
Pää jäi kuitenkin vetävän käteen 1991 Neuvostoliiton hajotessa. Syntyneet uudet valtiot noudattivat neuvostotasavaltojen rajoja ja hupsistakeikkaa, Ukraina sai Krimin. Niemimaan väestöstä 67 % oli venäläisiä ja vain 26 % ukrainalaisia. Eikä tilanne ole siitä liiemmin muuttunut. Venäläisten prosentuaalinen määrä on kyllä pienentynyt, mutta he ovat edelleen enemmistö. Ukrainalaistenkin osuus on aavistuksen pienempi, mikä johtuu tataarien paluumuutosta.
Todellinen ongelma oli kuitenkin Neuvostoliiton Mustanmeren laivasto, tukikohtanaan Sevastopol. Laivaston jakamisesta Venäjän ja Ukrainan välillä päästiin sopuun vasta 1995. Pari vuotta myöhemmin maat solmivat sopimuksen, jonka mukaan Venäjä sai haltuunsa laivastotukikohdan vuoteen 2017 asti, mahdollisuudella jatkaa vuokra-aikaa molempien osapuolten suostumuksella.
Kävi kuten odottaa sopi. Ukraina halusi venäläisten lähtevän (kukapa ei haluaisi) ja venäläiset eivät halunneet poistua valtaamiltaan alueilta (kuten eivät koskaan muulloinkaan). Ukrainan presidentti Viktor Justsenko ilmoitti, että vuokrasopimusta ei jatketa ja venäläisten on syytä pakata kamansa ja muuttaa omalle puolelleen Novorossijskin satamaan, jonka piti olla valmis vuoteen 2012 mennessä. Vähemmän yllättävästi Venäjä nosti Ukrainaan myytävän maakaasun hintaa ja löi välillä hanaakin pienemmälle. Ukrainan presidentin vaihduttua venäläismielisempään Viktor Janukovytsiin maat solmivat 2010 sopimuksen, joka jatkoi Sevastopolin vuokraa vuoteen 2042 asti taaten samalla kaasutoimitusten jatkuvuuden. Sopimus on kuitenkin vähintään hataralla pohjalla, koska se perustuu Ukrainan venäläismielisen osan hyväksyntään. Jos eurooppalaismyönteinen puolikas pääsee valtaan, ajat voivat hyvinkin muuttua.
Ukrainan itsensä etninen koostumus puolestaan on sellainen, että itäosissa ollaan venäläis- ja länsiosissa eurooppalaismielisiä. Ukrainan kieli on venäjän kielelle läheistä sukua ja venäläiselle helposti ymmärrettävää. Sitä puhuu äidinkielenään suurin osa länsiukrainalaisista, jopa 95 % eräissä osissa. Itäosissa maata venäjä on enemmistökieli, ukrainaa puhuu noin kolmasosa väestöstä. Länsiosa on muutenkin kansallismielisempää – jo neuvostoaikana johtajat pelkäsivät Lviviä ukrainalaisuuden keskuksena. Eihän koko länsiosa kuulunut Venäjään ennen kuin Neuvostoliitto ”pelasti” Puolan itäosan saksalaismiehitykseltä.
No niin. Pelimerkit on nyt asetettu ja on aika astua Vladimir Putinin housuihin. Putin lienee aito isänmaanystävä ja ajattelee Venäjän etua jopa yli oman etunsa, mikä on paljon se. Tämä on kuitenkin toissijaista, koska Venäjän etu nyt yleensä käy aika lailla yksiin Putinin oman edun kanssa.
Putin haluaa Venäjän säilyttävän laivastotukikohtansa Sevastopolissa nyt ja ikuisesti. Tukikohta vieraalla maalla on kuitenkin aina epävarma. Putin haluaa myös säilyttää Venäjän imperiumin vaikutusvallan rajamaissa, mutta se lienee tällä hetkellä toissijaista koska sen ajamiseen ei juuri nyt ole kättäpidempää. Sevastopolin hankkimiseen on.
Resepti on vanha kunnon "hajoita ja hallitse". Eikö olekin perin kummallista, että Krim on pysynyt suhteellisen rauhallisena verrattuna Kiovaan tai edes Ukrainan muihin osiin? Kävisikö mielessä, että Ukrainan levottomuuksia on käytetty tieten tahtoen hyväksi, ehkä jopa lietsottu? Kun Ukrainan itä- ja länsiosia repivät erilleen riidat, on huomattavasti yksinkertaisempaa perustuttaa Krimille nukkehallitus, joka "julistaa niemimaan suvereeniksi" ja vakiinnutettuaan valtansa tarvittaessa Venäjän suosiollisella avustuksella "hakeutuu Venäjän suojelukseen". Aikaa myöten Venäjä pystynee tekemään Ukrainan kanssa lehmänkaupat, jossa hylätään Itä-Ukrainan venäläismielinen väestö oman onnensa nojaan ja luvataan toimittaa maakaasua, kunhan suoritetaan "rajantarkistus" vetämällä linja Perekopinkannakselle. Krim siirtyy Venäjän yhteyteen eli ennen vuotta 1954 vallinnut hallinnollinen tilanne palautuu. Mahdollisesti pienen, nimellisen itsenäisyyden välivaiheen kautta ja todennäköisesti jonkinlaisena "autonomisena tasavaltana".
Ei pidä liiemmin hämmästyä, jos muutaman kymmenen vuoden päästä koko Ukrainan sekasotku paljastuu maskirovkaksi. Koko projektin tarkoitus on saattanut olla sellaisen tilanteen aiheuttaminen, jossa Krimin niemimaan liittäminen Venäjän yhteyteen olisi mahdollista. Kun ottaa sen kuuluisan järjen käteensä, niin onhan se nyt ilmeistä että Venäjä ei halua Sevastopolista - sankarikaupungistaan - luopua. Eikä edes halua pelkästään vuokrata sitä, vaan omistaa. Kyse on ollut vain sopivan tilaisuuden odottelusta. Kun sitten sellainen näyttää avautuvan, niin ei olisi mikään ihme, jos Venäjä olisi antanut vähän lisäpotkua levottomuuksille - onhan se Venäjän edun mukaista.
Putinin on luonnollisesti pitänyt miettiä tarkkaan ulkomaailman reaktiota. Amerikkalaisille lienee kutakuinkin yksi ja sama, onko Venäjän Mustanmeren laivasto Bosporinsalmen takana loukussa Sevastopolissa vai Novorossijskissa. Euroopan Unioni ei asiasta pidä. Se ei ylipäätään pidä siitä, että Euroopassa tapahtuu mitään sen mielen vastaista, kuten sveitsiläiset ovat äskettäin kokeneet äänestettyään, mokomat, väärin. Mutta EU on pelkkä paperitiikeri vailla uskottavaa voimankäyttömahdollisuutta. Ei parane paljon uhitella, kun häviää sotavoimassa ja uhittelun kohde tuo pirusti maakaasua. Odotettavissa paljon paperintuotantoa ja suunpieksentää ilman mitään vaikutusta.
Vaikka inhottaakin se tosiasia, että Venäjän strateginen tilanne paranee, on silti myönnettävä Venäjällä olevan suurempi oikeutus Krimiin kuin Ukrainalla. Krimillä on venäläinen enemmistö, ukrainalaiset ovat aina olleet niemimaalla pieni vähemmistö. Krim on kuulunut Venäjän osaksi aiemmin myös sisäisesti. Sen joutuminen Ukrainan yhteyteen oli neuvostoaikainen virhe, joka olisi luultavasti korjattu mikäli Neuvostoliitto olisi hajonnut hallitummin. Venäjälle Krim on jos nyt ei elintärkeä, niin hyvin merkityksellinen.
Tässä olisi Suomella ollut loistava tilaisuus, jos siihen olisi valmistauduttu huolella. Reilu kymmenen vuotta sitten tulin maininneeksi asiasta eräälle taholle, jolla olisi ollut mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin. Sanoin, että Venäjä tulee ottamaan Krimin itselleen tilaisuuden tullen. Vastaus oli, että ei nykypäivänä asioita noin hoideta, vaan neuvotellaan. Voi tuota päättäjiemme naiiviutta, josta eivät hyödy muut kuin elintasopakolaiset ja lyhytaikaisesti heillä rahaa tahkoava klusteri.
Todellisuudessa Suomi olisi voinut valmistautua tähän skenaarioon. Jos Venäjälle (=Putinille) olisi ilmestynyt viisi vuotta sitten hyvä haltiatar, joka olisi tarjonnut seuraavaa diiliä: Anna Suomelle takaisin Tarton rauhan rajat, niin saat Krimin hallintaasi, Putin olisi todennut, että Daa, pannaanko vielä Repola ja Porajärvi kaupan päälle? Muutama rajapiirikunta Karjalassa ja malmista tyhjiin louhittu käytävä Jäämerelle eivät olisi paljon painaneet strategisesti merkittävän ja asutukseltaan suuremman Krimin rinnalla, olisipa Putin saattanut suostua tyhjentämään luovutettavat alueet yhtä tyhjiksi asukkaista kuin ne saataessakin olivat. Jos Suomi olisi valmistautunut ajamaan Krimin palautuksen hyväksymistä Euroopan Unionissa, olisiko Putin ollut valmis tarkistamaan muitakin rajoja oikeudenmukaisiksi? Suomen oikeus Karjalaan, Sallaan ja Petsamoon on kuitenkin suurempi kuin Venäjän oikeus Krimiin.
perjantai 28. helmikuuta 2014
.jpg){kind=link}
Sivallus CCXCII
Suojelupoliisin uudeksi viestintäpäälliköksi on nimitetty Ylen politiikan toimittaja. Pätevyys on ainakin kunnossa: kaksikymmentä vuotta Ylessä on opettanut kuinka tiedotetaan paljon ja kyetään silti olemaan kertomatta totuutta sopimattomista asioista.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Sivallus CCXCI
Salli: No nyt se kyldyyriministeri Arhinmäki on töpännyt.
Jaska: Mitäs se tällä kertaa on tehnyt?
Salli: Syytellyt norjalaisia dopingista ilman mitään todisteita ja sammunut pronssijuhlissa. Olisi saanut kyllä jättää sanomatta ja tekemättä.
Jaska: Ihan linjassa. Tähän hätään en kyllä keksi yhtäkään suoritusta Arhinmäeltä, joka ei olisi saanut mieluummin jäädä sanomatta ja tekemättä.
Jaska: Mitäs se tällä kertaa on tehnyt?
Salli: Syytellyt norjalaisia dopingista ilman mitään todisteita ja sammunut pronssijuhlissa. Olisi saanut kyllä jättää sanomatta ja tekemättä.
Jaska: Ihan linjassa. Tähän hätään en kyllä keksi yhtäkään suoritusta Arhinmäeltä, joka ei olisi saanut mieluummin jäädä sanomatta ja tekemättä.
lauantai 22. helmikuuta 2014
Sillisalaattia 3
Muutamia yksittäisiä poimintoja viimeisen viikon uutistulvasta:
1. Mars matkaan
Joku rättipäiden komitea julisti fatwan, jonka mukaan muslimit eivät saa asua Marsissa. Perusteena oli se, että ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä matkustaa sinne.” Pieni toivo elää, että perustelua sovelletaan johdonmukaisesti ja annetaan pikapuoliin fatwa, jonka mukaan ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä oleskella länsimaissa.” Emme kuitenkaan pidätä hengitystä tätä odotellessa.
Seurauksena fatwasta on tietysti se, että Marsiin matkaajiin ilmoittautuu runsaasti uusia vapaaehtoisia. Onhan se nyt virallisesti julistettu islamvapaaksi vyöhykkeeksi.
Jos Marsiin siirtokunta perustetaan, niin käy kuitenkin luultavasti siten, että siirtolaiset huomaavat piakkoin erehtyneensä. Kannattaa näet kiinnittää huomiota fatwan sanamuotoon ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä matkustaa Marsiin.” No ei tietenkään ole. Eihän siellä ole länsimaista sivistystä, jonka siivellä voisi loisia. Ilman länsimaista teknologiaa musulmaanit polttaisivat yhä kamelinkakkaansa eikä Marsissa ole kameleita. Näyttäkää minulle vauras muslimimaa, jonka rikkaus ei perustu siihen että onnistutaan myymään öljyä länsimaisen teknologian kehittämiin tuotteisiin, niin minä lupaan näyttää teille somalialaisen naismäkihyppääjän.
Siinä vaiheessa, kun länsimaalaiset ovat rakentaneet Marsiin menestyvän siirtokunnan, fatwa kumotaan takuulla. Ainoa lohtu asiassa on sitten katsella, kun Marsiin matkanneet ählämit joutuvat vääntelehtimään vuoroin päälläseisontaan, vuoroin seinään ylöspäin nojaamaan riippuen siitä, missä asennossa Mars sattuu milloinkin Mekkaan nähden olemaan.
2. Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun palmujesi kuiskinaa
Vielä osin epävarmojen tietojen mukaan suomalainen muslimikäännynnäinen on kuollut Syyrian taisteluissa. Tämä olikin ensimmäinen hyvä uutinen pitkiin aikoihin. Kannatan lämpimästi sankarihautajaisten järjestämistä kunnialaukauksineen. Olettaen että se innostaa entistä useammat Suomeen muuttaneet muslimit tai Suomessa islamia larppaavat lähtemään Syyriaan sotimaan. Passi vain takavarikkoon ja suoraan silppuriin, kunhan ovat Damaskoksen koneessa. Paluu sallittu vain sinkkiarkussa, kyllä täältä aina tilaa löytyy islamisteille. Kunhan se tila on kooltaan metri kertaa kaksi ja kahden metrin syvyydessä.
3. Pois alta risut ja männynkävyt
Iivo Niskanen ja Sami ”Musti” Jauhojärvi yllättivät kaikki koti- ja ulkomaiset asiantuntijat pakottamalla näiltä niskat suoriksi ja lyömällä jauhot suuhun. Samalla miehet yllättivät myös itsensä. Suhtauduin lievällä epäilyksellä mahdollisuuksiin vielä ankkuriosuudella, kun Suomi, Saksa ja Venäjä olivat jo selvästi irti muista ja mitali oli käytännössä varma. Jauhojärvi vetäisi viimeisessä laskussa neulansilmämutkassa sisäkautta Saksan ohi taktisesti oikealla liikkeellä. Samalla hän sai johtoon mennessään etuajo-oikeuden eli luvan valita ajolinjansa, jota hän anteeksi pyytelemättä käytti. Kuten odottaa sopi, Saksa teki asiasta protestin ja kuten odottaa sopi, protesti ei mennyt läpi. Ei tuon tason kisoissa tuloslistoja protesteilla muutella ellei kyseessä ole aivan päivänselvä tapaus. Ja tällä kertaa kyseessä oli täysin sääntöjen mukainen toiminta; Jauhojärvi oli yli puoli suksenmittaa edellä eikä edes välttämättä nähnyt Saksan Tim Tscharnkea silmäkulmastaan. Saksalaisen piti sääntöjen mukaan väistää - tosin on myönnettävä, ettei hän olisi luultavasti ehtinyt, mutta eipä hän edes yrittänyt. Jotain perspektiiviä asiaan voi saada siitä, jos kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Jauhojärvi olisi ollut se, joka olisi mennyt kontaktissa nurin ja Saksa olisi painellut kultaan. Saksa olisi satavarmasti hylätty ja luultavasti jopa ilman Suomen protestia.
Paitsi että Saksa ei olisi voittanut Venäjää loppukirissä. Koko jupakan paljastavin asia oli Tim Tscharnken lehmänkatse suu auki hänen maatessaan maassa. Kaverilla ei ollut mitään kiirettä nousta ylös ja loppumatkan hän työnteli maaliin niin haluttomasti, että vielä loppusuorallakin muutamat menivät ohi ja Saksa jäi seitsemänneksi. Olin suorastaan vihainen saksalaiselle - ajattelin että v***n luuseri, ylös siitä ja taistele. Edes pronssista, mikä olisi ollut läpihuutojuttu. Kuinka voi arjalainen mies vajota noin alas?
4. Lätkässä
Jos Saksa meni ja hävisi parisprintin pronssin taistelunhaluttomuuteen, niin samaa voi sanoa Suomen naisjääkiekkojoukkueesta. Puolivälierissä Ruotsin piti kaiken järjen mukaan kaatua. Studiossa ennen matsia kommentaattori totesi Suomen olevan kaikessa mahdollisessa Ruotsia edellä. Itse ottelu todisti sitten, että kaikessa muussa oltiinkin ehkä edellä paitsi taistelutahdossa. Kotikatsomoon asti kuului "napsis" Suomen selkärangan katketessa Ruotsin 3-2 -osumaan ajassa 55:45. Kun Ruotsi sitten pisti 4-2 tyhjiin kellon näyttäessä 59:19, kamera zoomasi Suomen vaihtoaitioon. Akat olivat päät painuksissa aivan kuin olisivat juuri kuulleet esitetyn avioliittolain tulleen hylätyksi eduskunnassa. Voi perkele, siinä vaiheessa pitää joka ainoan pompata vaihtoaitiossa luistimilleen tappajan katse silmissä ja vinkua valmentajalta jäälle pääsyä.
Mallia sopii ottaa Kanadan finaalivoitosta. USA johtaa peliä 2-0 ja kellossa enää neljä minuuttia. Mitä tekevät kanukit? Taistelevat viimeiseen kuukautisveripisaraan. Kavennusmaali ajassa 56:34. Maalivahti aitioon ja kuudella viittä vastaan. Jenkit saavat kiekon ja ampuvat sen tyhjän maalin tolppaan, kun aikaa on noin minuutti jäljellä. Vain muutamaa hetkeä myöhemmin Kanada tasoittaa. Jatkoajalla kahdeksan minuutin jälkeen voittomaali. Ja tämä kaikki jenkkejä vastaan, jotka taistelevat tasan yhtä raivoisasti. Tällä kertaa vain taito, materiaali ja viime kädessä onni oli Kanadan puolella. Tämän ottelun olen valmis nostamaan jopa kaikkien aikojen lätkämatsiksi, ohi legendaarisen Summit Seriesin 1972 viimeisen ottelun, 1980 talviolympialaisten Miracle on Icen ja kaikkien muiden vastaavien. Jos tämä olisi Hollywood -elokuva, käsikirjoitusta pidettäisiin melodramaattisuudessaan liian epäuskottavana.
Toisin kuin naarasleijonat, urosleijonat taistelivat urhoollisesti. Alkusarjassa kaksi varmaa voittoa ja ennakkosuosikki Kanada pakotettiin jatkoajalle asti. Neljännesfinaalissa kaatui isäntämaa Venäjä, jonka slaavilaiset taiteilijat eivät taaskaan kerran saaneet joukkuetta muodostettua. Anatoli Tarasovia olisi kaivattu opettamaan joukkuepeliä. Ottelun jälkeen todettiin, että "juna Siperiaan lähtee Sotsin rautatieaseman laiturilta yksi - junassa ei ole ravintolavaunua, mutta tilaa kokonaiselle lätkäjoukkueelle toimihenkilöineen." Välierässä Ruotsia vastaan kävi sitten kuten kävi. Loppujen lopuksi jääkiekko on peli, jossa ratkaisevat toissijaisesti taktiikka, tahto ja onni. Kahteen ensimmäiseen voi itse vaikuttaa ja ne olivat Suomella erinomaisessa kuosissa. Onnelle ei voi mitään. Kuten ei voi myöskään sille ensisijaiselle tekijälle. Jääkiekko on yli kaiken muun materiaalipeli. Suomen materiaali ei yltänyt lainkaan Ruotsin tasolle. Kätevä mittari materiaalille on NHL:n varausnumero, koska nykyään jääkiekkoilijoiden kehityspotentiaali on aika hyvin läpianalysoitu. Suomen joukkueessa oli neljä varaamatonta pelaajaa, Ruotsilla vain kaksi. Varattujen pelaajien keskimääräinen varausnumero oli Suomella 101, Ruotsilla 86. Mikäli otetaan vain 21 parasta ruotsalaista ja ne 21 suomalaista, jotka on varattu, Ruotsin keskiarvo putoaa lukemaan 70. Ykköskierroksen (30 ensimmäistä) varauksia molemmilla on yhtä monta eli yhdeksän, tosin Suomelta puuttuivat Barkov loukkaantumisen ja Rask sairauden takia. Tämä kertoo siitä, että Ruotsi voitti materiaalinsa leveydellä, kärki oli yhtä hyvä.
Pronssiottelu on tätä kirjoittaessa vielä pelaamatta ja vaikka USA:lla on parempi materiaali, Suomi menee edelle taktiikassa. Tahtoakin Suomelta varmasti löytyy, onko jenkeillä sitten kiinnostusta pronssiin, on vielä arvoitus.
5. Tasa-arvokiintiöitä
Eduskunta käsitteli taas "tasa-arvoista avioliittolakia". Että minua jurppii tuo nimitys, kuten olen aiemmin kirjoittanutkin. Propagandan mestarisuoritus. Minun puolestani eläkööt ja olkoot, mutta tuo nimitys on virheellinen. Jos kerran avioliittolakia on muutettava, niin muutettakoon sitten oikeasti tasa-arvoiseen suuntaan. Asetetaan avioliittoon samanlaiset kiintiöt kuin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon: jokaisessa avioliitossa on oltava vähintään 40 % kummankin sukupuolen edustajia.
EDIT: Vesa-Matti Saarakkala, joka on fiksu mies vaikka onkin Pohjanmaalta, näkyi keksineen tuon 40 % sukupuolikiintiön avioliittoon ennen minua. Hyvä juttu, kannattaa lukea. Kiitoksia jpt:lle huomiosta.
1. Mars matkaan
Joku rättipäiden komitea julisti fatwan, jonka mukaan muslimit eivät saa asua Marsissa. Perusteena oli se, että ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä matkustaa sinne.” Pieni toivo elää, että perustelua sovelletaan johdonmukaisesti ja annetaan pikapuoliin fatwa, jonka mukaan ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä oleskella länsimaissa.” Emme kuitenkaan pidätä hengitystä tätä odotellessa.
Seurauksena fatwasta on tietysti se, että Marsiin matkaajiin ilmoittautuu runsaasti uusia vapaaehtoisia. Onhan se nyt virallisesti julistettu islamvapaaksi vyöhykkeeksi.
Jos Marsiin siirtokunta perustetaan, niin käy kuitenkin luultavasti siten, että siirtolaiset huomaavat piakkoin erehtyneensä. Kannattaa näet kiinnittää huomiota fatwan sanamuotoon ”muslimeilla ei ole mitään oikeutettua syytä matkustaa Marsiin.” No ei tietenkään ole. Eihän siellä ole länsimaista sivistystä, jonka siivellä voisi loisia. Ilman länsimaista teknologiaa musulmaanit polttaisivat yhä kamelinkakkaansa eikä Marsissa ole kameleita. Näyttäkää minulle vauras muslimimaa, jonka rikkaus ei perustu siihen että onnistutaan myymään öljyä länsimaisen teknologian kehittämiin tuotteisiin, niin minä lupaan näyttää teille somalialaisen naismäkihyppääjän.
Siinä vaiheessa, kun länsimaalaiset ovat rakentaneet Marsiin menestyvän siirtokunnan, fatwa kumotaan takuulla. Ainoa lohtu asiassa on sitten katsella, kun Marsiin matkanneet ählämit joutuvat vääntelehtimään vuoroin päälläseisontaan, vuoroin seinään ylöspäin nojaamaan riippuen siitä, missä asennossa Mars sattuu milloinkin Mekkaan nähden olemaan.
2. Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun palmujesi kuiskinaa
Vielä osin epävarmojen tietojen mukaan suomalainen muslimikäännynnäinen on kuollut Syyrian taisteluissa. Tämä olikin ensimmäinen hyvä uutinen pitkiin aikoihin. Kannatan lämpimästi sankarihautajaisten järjestämistä kunnialaukauksineen. Olettaen että se innostaa entistä useammat Suomeen muuttaneet muslimit tai Suomessa islamia larppaavat lähtemään Syyriaan sotimaan. Passi vain takavarikkoon ja suoraan silppuriin, kunhan ovat Damaskoksen koneessa. Paluu sallittu vain sinkkiarkussa, kyllä täältä aina tilaa löytyy islamisteille. Kunhan se tila on kooltaan metri kertaa kaksi ja kahden metrin syvyydessä.
3. Pois alta risut ja männynkävyt
Iivo Niskanen ja Sami ”Musti” Jauhojärvi yllättivät kaikki koti- ja ulkomaiset asiantuntijat pakottamalla näiltä niskat suoriksi ja lyömällä jauhot suuhun. Samalla miehet yllättivät myös itsensä. Suhtauduin lievällä epäilyksellä mahdollisuuksiin vielä ankkuriosuudella, kun Suomi, Saksa ja Venäjä olivat jo selvästi irti muista ja mitali oli käytännössä varma. Jauhojärvi vetäisi viimeisessä laskussa neulansilmämutkassa sisäkautta Saksan ohi taktisesti oikealla liikkeellä. Samalla hän sai johtoon mennessään etuajo-oikeuden eli luvan valita ajolinjansa, jota hän anteeksi pyytelemättä käytti. Kuten odottaa sopi, Saksa teki asiasta protestin ja kuten odottaa sopi, protesti ei mennyt läpi. Ei tuon tason kisoissa tuloslistoja protesteilla muutella ellei kyseessä ole aivan päivänselvä tapaus. Ja tällä kertaa kyseessä oli täysin sääntöjen mukainen toiminta; Jauhojärvi oli yli puoli suksenmittaa edellä eikä edes välttämättä nähnyt Saksan Tim Tscharnkea silmäkulmastaan. Saksalaisen piti sääntöjen mukaan väistää - tosin on myönnettävä, ettei hän olisi luultavasti ehtinyt, mutta eipä hän edes yrittänyt. Jotain perspektiiviä asiaan voi saada siitä, jos kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Jauhojärvi olisi ollut se, joka olisi mennyt kontaktissa nurin ja Saksa olisi painellut kultaan. Saksa olisi satavarmasti hylätty ja luultavasti jopa ilman Suomen protestia.
Paitsi että Saksa ei olisi voittanut Venäjää loppukirissä. Koko jupakan paljastavin asia oli Tim Tscharnken lehmänkatse suu auki hänen maatessaan maassa. Kaverilla ei ollut mitään kiirettä nousta ylös ja loppumatkan hän työnteli maaliin niin haluttomasti, että vielä loppusuorallakin muutamat menivät ohi ja Saksa jäi seitsemänneksi. Olin suorastaan vihainen saksalaiselle - ajattelin että v***n luuseri, ylös siitä ja taistele. Edes pronssista, mikä olisi ollut läpihuutojuttu. Kuinka voi arjalainen mies vajota noin alas?
4. Lätkässä
Jos Saksa meni ja hävisi parisprintin pronssin taistelunhaluttomuuteen, niin samaa voi sanoa Suomen naisjääkiekkojoukkueesta. Puolivälierissä Ruotsin piti kaiken järjen mukaan kaatua. Studiossa ennen matsia kommentaattori totesi Suomen olevan kaikessa mahdollisessa Ruotsia edellä. Itse ottelu todisti sitten, että kaikessa muussa oltiinkin ehkä edellä paitsi taistelutahdossa. Kotikatsomoon asti kuului "napsis" Suomen selkärangan katketessa Ruotsin 3-2 -osumaan ajassa 55:45. Kun Ruotsi sitten pisti 4-2 tyhjiin kellon näyttäessä 59:19, kamera zoomasi Suomen vaihtoaitioon. Akat olivat päät painuksissa aivan kuin olisivat juuri kuulleet esitetyn avioliittolain tulleen hylätyksi eduskunnassa. Voi perkele, siinä vaiheessa pitää joka ainoan pompata vaihtoaitiossa luistimilleen tappajan katse silmissä ja vinkua valmentajalta jäälle pääsyä.
Mallia sopii ottaa Kanadan finaalivoitosta. USA johtaa peliä 2-0 ja kellossa enää neljä minuuttia. Mitä tekevät kanukit? Taistelevat viimeiseen kuukautisveripisaraan. Kavennusmaali ajassa 56:34. Maalivahti aitioon ja kuudella viittä vastaan. Jenkit saavat kiekon ja ampuvat sen tyhjän maalin tolppaan, kun aikaa on noin minuutti jäljellä. Vain muutamaa hetkeä myöhemmin Kanada tasoittaa. Jatkoajalla kahdeksan minuutin jälkeen voittomaali. Ja tämä kaikki jenkkejä vastaan, jotka taistelevat tasan yhtä raivoisasti. Tällä kertaa vain taito, materiaali ja viime kädessä onni oli Kanadan puolella. Tämän ottelun olen valmis nostamaan jopa kaikkien aikojen lätkämatsiksi, ohi legendaarisen Summit Seriesin 1972 viimeisen ottelun, 1980 talviolympialaisten Miracle on Icen ja kaikkien muiden vastaavien. Jos tämä olisi Hollywood -elokuva, käsikirjoitusta pidettäisiin melodramaattisuudessaan liian epäuskottavana.
Toisin kuin naarasleijonat, urosleijonat taistelivat urhoollisesti. Alkusarjassa kaksi varmaa voittoa ja ennakkosuosikki Kanada pakotettiin jatkoajalle asti. Neljännesfinaalissa kaatui isäntämaa Venäjä, jonka slaavilaiset taiteilijat eivät taaskaan kerran saaneet joukkuetta muodostettua. Anatoli Tarasovia olisi kaivattu opettamaan joukkuepeliä. Ottelun jälkeen todettiin, että "juna Siperiaan lähtee Sotsin rautatieaseman laiturilta yksi - junassa ei ole ravintolavaunua, mutta tilaa kokonaiselle lätkäjoukkueelle toimihenkilöineen." Välierässä Ruotsia vastaan kävi sitten kuten kävi. Loppujen lopuksi jääkiekko on peli, jossa ratkaisevat toissijaisesti taktiikka, tahto ja onni. Kahteen ensimmäiseen voi itse vaikuttaa ja ne olivat Suomella erinomaisessa kuosissa. Onnelle ei voi mitään. Kuten ei voi myöskään sille ensisijaiselle tekijälle. Jääkiekko on yli kaiken muun materiaalipeli. Suomen materiaali ei yltänyt lainkaan Ruotsin tasolle. Kätevä mittari materiaalille on NHL:n varausnumero, koska nykyään jääkiekkoilijoiden kehityspotentiaali on aika hyvin läpianalysoitu. Suomen joukkueessa oli neljä varaamatonta pelaajaa, Ruotsilla vain kaksi. Varattujen pelaajien keskimääräinen varausnumero oli Suomella 101, Ruotsilla 86. Mikäli otetaan vain 21 parasta ruotsalaista ja ne 21 suomalaista, jotka on varattu, Ruotsin keskiarvo putoaa lukemaan 70. Ykköskierroksen (30 ensimmäistä) varauksia molemmilla on yhtä monta eli yhdeksän, tosin Suomelta puuttuivat Barkov loukkaantumisen ja Rask sairauden takia. Tämä kertoo siitä, että Ruotsi voitti materiaalinsa leveydellä, kärki oli yhtä hyvä.
Pronssiottelu on tätä kirjoittaessa vielä pelaamatta ja vaikka USA:lla on parempi materiaali, Suomi menee edelle taktiikassa. Tahtoakin Suomelta varmasti löytyy, onko jenkeillä sitten kiinnostusta pronssiin, on vielä arvoitus.
5. Tasa-arvokiintiöitä
Eduskunta käsitteli taas "tasa-arvoista avioliittolakia". Että minua jurppii tuo nimitys, kuten olen aiemmin kirjoittanutkin. Propagandan mestarisuoritus. Minun puolestani eläkööt ja olkoot, mutta tuo nimitys on virheellinen. Jos kerran avioliittolakia on muutettava, niin muutettakoon sitten oikeasti tasa-arvoiseen suuntaan. Asetetaan avioliittoon samanlaiset kiintiöt kuin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon: jokaisessa avioliitossa on oltava vähintään 40 % kummankin sukupuolen edustajia.
EDIT: Vesa-Matti Saarakkala, joka on fiksu mies vaikka onkin Pohjanmaalta, näkyi keksineen tuon 40 % sukupuolikiintiön avioliittoon ennen minua. Hyvä juttu, kannattaa lukea. Kiitoksia jpt:lle huomiosta.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Sivallus CCXC
Vuokatista löytyvät laskettelurinteet nimiltään Perskatti, Pirskatti ja Himskatti. Siellä on myös ravintola À la Katti. Olin suuresti hämmästynyt, kun vessan ovessa ei lukenut Paskatti.
lauantai 15. helmikuuta 2014
Sivallus CCLXXXIX
Japanin Noriaki Kasai sai yllättäen olympiahopeaa mäkihypyssä. Vielä muutama vuosi tiukkaa treeniä ja hänestä voi tulla vielä yhtä hyvä kuin samannimisestä isästään, joka voitti lentomäen MM-kultaa 1992.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Se on ilmoja pidellyt
Loppusyksystä sitä tuumaili, että olipas kiva kun tuli lunta noin paljon, pääsi jo hiihtämään ja taitaa olla pitkä kausi tulossa. Ja katin kontit. Jopa Huitsinnevada joutui antautumaan loppuvuoden lämpöaallolle viikkojen torjuntataistelun jälkeen. Lunta oli vain puolisen metriä ja sekin vaakasuoraan mitaten. Räystään alla siinä, mihin oli suvainnut katolta romahtaa. Joulu ei tuntunut joululta. Milläs vietät perinteistä suomalaista joulua ja ajat vaimon sekä lapset kirveen kanssa lumihankeen, kun ei ole lumihankea?
Toisaalta jos tuntuu siltä, että ilmat menevät niin kehnoiksi etteivät kelpaa edes puheenaiheeksi, voi tuumia joskos sitä pakkaisi kimpsunsa ja lähtisi maailmalle etsimään erilaista säätä. Pallolta löytyy paikkoja, joissa saisi elää äärimmäisissä sääolosuhteissa.
10. Oymjakjon
Vajaan viidensadan asukkaan kylä Kolymassa Itä-Siperiassa on keskilämpötilaltaan maailman kylmin asuttu paikka. Vuoden keskilämpötila on -16 astetta. Sen läheisyydessä on parhaimmillaan 6.2.1933 mitattu -67,7 astetta. Epävirallisesti on mitattu jopa yli 70 asteen lukemia. Tammikuun normaali keskilämpötila on -50 astetta. Vastapainoksi kesät ovat lämpimiä ja paikkakunnan lämpöennätys +34,6 astetta mitattiin kesällä 2010.
9. Death Valley
Saunomiskuluissa säästääkseen voi muuttaa kesäkuukausiksi Death Valleyhin Kaliforniaan. Siellä mitattiin 10.7.1913 maapallon virallinen lämpöennätys +57 astetta. Heinäkuun keskimääräinen korkein lämpötila on +46,9 astetta. Vuonna 2012 eräänä yönäkin alin lämpötila oli +42 astetta. Toisaalta talvella on viileähköä, tammikuun keskilämpötila on toisella puolella laaksoa +4,4 ja toisella puolella +11,4 astetta. Kylmyysennätys on -9 astetta. Rauhallistakin seudulla on, sitä asustaa vain parisataa timbisha-intiaania.
8. Dallol
Mikäli Death Valleyn kylmät talvet saivat hytisemään, voi muuttaa Etiopian Dalloliin. Huippuarvot eivät yllä samoihin lukemiin (ennätys vaatimaton +47 astetta), mutta sen vastapainoksi lämpöä riittää ympäri vuoden. Ennätyskylmyys on +23 astetta ja vuoden keskilämpötila +35 astetta, maailman lämpimin asuttu paikka. Miinuspuolena huonot kulkuyhteydet – lähimmälle tielle on kymmeniä kilometrejä. Jos paikkakunnalle tie rakennettaisiin, asukkaat ymmärtäisivät luultavasti lähteä pois.
7. Iso-Britannia
Jos meteorologi on masokisti, hän muuttaa Lontooseen. Britannian ilmasto kuuluu maailman arvaamattomimpiin. Kyseessä on maailman ainoa maa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloon lähtiessään kävellen lähikauppaan. Maan ilmasto on vaikea ennustettava, koska saari sijaitsee paikassa, jossa kohtaavat Pohjois-Atlantilta tulevat hyytävät myrskyt ja etelästä tulevat lämpimät ilmavirtaukset. Näiden kahden taistelutantereeksi joutuneessa Britanniassa säätyypin vaihtelu on kilometreistä ja tunneista kiinni. Siitä huolimatta paikallinen ilmatieteen laitos julkaisee jopa 30 päivän ennustetta. Ilmeisesti ennuste ensi viikon lottoriviksi oli jo tehty, kun oli sitten aikaa yrittää jotain vielä vaikeampaa.
6. Lloró
Kolumbialainen pikkukaupunki on maailman sateisin paikkakunta. Johan sen kuulee nimestäkin. Vuodessa siellä sataa keskimäärin 12717 millimetriä. Tosin läheisessä pikkukylässä Lopez del Micayssa on mitattu keskiarvoksi 12892 millimetriä. Näiden kova haastaja on Mawsynram Intiassa, jonka keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 11872 millimetriä. Liikaa joka tapauksessa, ainakin jos vertaa vaikka Helsinkiin, joka 655 millimetrillään on sentään Suomen sateisimpia paikkoja muiden riesojensa lisäksi. Tosin Turussa tulee 723 millimetriä, mikä onkin turkulaisille ihan oikein. Muuttaisivat Naantaliin nauttimaan auringosta.
5. Arica
Jos inhoaa sadetta, ei tarvitse mennä kovin paljon sateisinta paikkakuntaa etelämmäs. Chilen pohjoisin kaupunki Arica on meren rannalla, mutta paikkakunnan lentokentällä sataa keskimäärin 0,76 millimetriä vuodessa. Itse kaupungissa sademäärä on sitten kaksinkertainen. Mistä hitosta lähes kaksisataatuhatta asukasta mahtaa saada vetensä? Läheisessä Atacaman autiomaassa on sääasemia, joilla ei ole toistaiseksi koskaan havaittu sadetta.
4. Mount Waialeale
Kaikkein sateisimmilla paikkakunnilla on sentään joitakin kuivia päiviä, mutta jos haluaa lomalleen sadevarmuutta, kannattaa matkustaa Havaijille Kauain saarelle ja kavuta Waialeale-vuorelle. Siellä sataa keskimäärin 360 päivänä vuodessa.
3. Verhojansk
Jos pitää vaihtelusta, kannattaa muuttaa Verhojanskiin Itä-Siperiaan. Paikkakunta pitää hallussaan ennätystä maksimi- ja minimilämpötilojen erotuksessa. Virallinen kylmyysennätys on -67,8 astetta, kahdesti vuonna 1885 ja kerran 1892. Vuonna 1885 mitattiin kolmesti -69,8, mutta tämä tulos on epävarma. Lämpöennätys on +37,3 astetta, mitattu 25.7.1988. Lämpötilaeroa löytyy siis pitkälti toistasataa astetta. Eivätkä kyseessä ole mitkään poikkeukset, tammikuun keskimääräinen lämpötila on -45,3 astetta ja heinäkuun +16,5 astetta. Tosin paikkakunnalla on haittapuolensa; talvella 2012 400 suden lauma terrorisoi ja piiritti tuhannen asukkaan Verhojanskia tappaen yli kolmesataa hevosta ja 16 000 poroa.
2. Nauru
Kyllästynyt jatkuviin lämpötilan muutoksiin? Muuta Naurulle! Jokaisen kuukauden keskimääräinen alin lämpötila on +25 astetta. Keskimääräisessä ylimmässä lämpötilassa on valitettavasti hieman hajontaa, lämpimintä on loka-joulukuussa, keskimäärin +31 astetta. Muiden kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila on +30 astetta. Normaali vuotuinen lämpötilavaihtelu on siis 5-6 astetta. Kuivin kuukausi kesäkuu, 110 mm, märimpiä joulu-tammikuu, 280 mm. Matalin saarella koskaan mitattu lämpötila on +20 astetta, korkein +37 astetta. Erotus 17 astetta saattaa sekin olla ennätys alallaan. Miinuspuolena se, että saaresta 80 % on fosfaatin louhinnan takia elinkelvotonta. Samoin se, että mistäs pirusta sitä löytää jutun aihetta tuntemattoman kanssa, kun säät on parilla lauseella käsitelty?
1. Vostok
Vuonna 1957 Neuvostoliitto perusti tutkimusaseman Antarktiksen ylängölle. Jos Siperia opettaa, niin Vostok tukiopettaa. Etelänapa on miellyttävä kesälomakohde verrattuna Vostokiin. Vostok sijaitsee hieman keskemmällä Antarktista ja sen korkeus merenpinnasta on peräti 3488 metriä. Säätilaa voi kuvata kolmella adjektiivilla: hyinen, myrskyinen ja kuiva. Sadetta asemalla saadaan tuskin lainkaan, ainoastaan ”kesäkuukausina” pudottaa sen verran lumihiutaleita, että vuotuinen sademäärä yltää keskimäärin 2,6 millimetriin. Keskimääräinen tuulen nopeus on 5 m/s, usein ylletään lukemaan yli 20 m/s. Korkea ilmanala yhdistettynä kuivuuteen aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja ruokahaluttomuutta. Vuoden keskilämpötila on -55,2 astetta (Etelänavalla reilut viitisen astetta enemmän). Aseman kaikkien aikojen lämpöennätys on mitattu 11.1.2002, -12,2 astetta (Etelänavan ennätys aavistusta kylmempi, -12,3 astetta). Luonnollisesti Vostokilla on mitattu maapallon virallinen kylmyysennätys, -89,2 astetta 21.7.1983 (Etelänavan ennätys -82,8 astetta). Kylmin kuukausi koskaan oli elokuu 1987, jolloin keskilämpötila oli -75,4 astetta. Lämpimin kuukausi on joulukuu, keskilämpötila -31,9 astetta (Etelänavalla -29,3 astetta).
Vostokilla ei ymmärrettävistä syistä asu kukaan vakituisesti, mutta asema on pysyvästi miehitetty. Kesäkuukausina väkeä on noin 25 ja talvella suunnilleen puolet tästä. Perustamisensa jälkeen asema on ollut suljettuna vain yhden talven ajan, vuonna 1994.
Toisaalta jos tuntuu siltä, että ilmat menevät niin kehnoiksi etteivät kelpaa edes puheenaiheeksi, voi tuumia joskos sitä pakkaisi kimpsunsa ja lähtisi maailmalle etsimään erilaista säätä. Pallolta löytyy paikkoja, joissa saisi elää äärimmäisissä sääolosuhteissa.
10. Oymjakjon
Vajaan viidensadan asukkaan kylä Kolymassa Itä-Siperiassa on keskilämpötilaltaan maailman kylmin asuttu paikka. Vuoden keskilämpötila on -16 astetta. Sen läheisyydessä on parhaimmillaan 6.2.1933 mitattu -67,7 astetta. Epävirallisesti on mitattu jopa yli 70 asteen lukemia. Tammikuun normaali keskilämpötila on -50 astetta. Vastapainoksi kesät ovat lämpimiä ja paikkakunnan lämpöennätys +34,6 astetta mitattiin kesällä 2010.
9. Death Valley
Saunomiskuluissa säästääkseen voi muuttaa kesäkuukausiksi Death Valleyhin Kaliforniaan. Siellä mitattiin 10.7.1913 maapallon virallinen lämpöennätys +57 astetta. Heinäkuun keskimääräinen korkein lämpötila on +46,9 astetta. Vuonna 2012 eräänä yönäkin alin lämpötila oli +42 astetta. Toisaalta talvella on viileähköä, tammikuun keskilämpötila on toisella puolella laaksoa +4,4 ja toisella puolella +11,4 astetta. Kylmyysennätys on -9 astetta. Rauhallistakin seudulla on, sitä asustaa vain parisataa timbisha-intiaania.
8. Dallol
Mikäli Death Valleyn kylmät talvet saivat hytisemään, voi muuttaa Etiopian Dalloliin. Huippuarvot eivät yllä samoihin lukemiin (ennätys vaatimaton +47 astetta), mutta sen vastapainoksi lämpöä riittää ympäri vuoden. Ennätyskylmyys on +23 astetta ja vuoden keskilämpötila +35 astetta, maailman lämpimin asuttu paikka. Miinuspuolena huonot kulkuyhteydet – lähimmälle tielle on kymmeniä kilometrejä. Jos paikkakunnalle tie rakennettaisiin, asukkaat ymmärtäisivät luultavasti lähteä pois.
7. Iso-Britannia
Jos meteorologi on masokisti, hän muuttaa Lontooseen. Britannian ilmasto kuuluu maailman arvaamattomimpiin. Kyseessä on maailman ainoa maa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloon lähtiessään kävellen lähikauppaan. Maan ilmasto on vaikea ennustettava, koska saari sijaitsee paikassa, jossa kohtaavat Pohjois-Atlantilta tulevat hyytävät myrskyt ja etelästä tulevat lämpimät ilmavirtaukset. Näiden kahden taistelutantereeksi joutuneessa Britanniassa säätyypin vaihtelu on kilometreistä ja tunneista kiinni. Siitä huolimatta paikallinen ilmatieteen laitos julkaisee jopa 30 päivän ennustetta. Ilmeisesti ennuste ensi viikon lottoriviksi oli jo tehty, kun oli sitten aikaa yrittää jotain vielä vaikeampaa.
6. Lloró
Kolumbialainen pikkukaupunki on maailman sateisin paikkakunta. Johan sen kuulee nimestäkin. Vuodessa siellä sataa keskimäärin 12717 millimetriä. Tosin läheisessä pikkukylässä Lopez del Micayssa on mitattu keskiarvoksi 12892 millimetriä. Näiden kova haastaja on Mawsynram Intiassa, jonka keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 11872 millimetriä. Liikaa joka tapauksessa, ainakin jos vertaa vaikka Helsinkiin, joka 655 millimetrillään on sentään Suomen sateisimpia paikkoja muiden riesojensa lisäksi. Tosin Turussa tulee 723 millimetriä, mikä onkin turkulaisille ihan oikein. Muuttaisivat Naantaliin nauttimaan auringosta.
5. Arica
Jos inhoaa sadetta, ei tarvitse mennä kovin paljon sateisinta paikkakuntaa etelämmäs. Chilen pohjoisin kaupunki Arica on meren rannalla, mutta paikkakunnan lentokentällä sataa keskimäärin 0,76 millimetriä vuodessa. Itse kaupungissa sademäärä on sitten kaksinkertainen. Mistä hitosta lähes kaksisataatuhatta asukasta mahtaa saada vetensä? Läheisessä Atacaman autiomaassa on sääasemia, joilla ei ole toistaiseksi koskaan havaittu sadetta.
4. Mount Waialeale
Kaikkein sateisimmilla paikkakunnilla on sentään joitakin kuivia päiviä, mutta jos haluaa lomalleen sadevarmuutta, kannattaa matkustaa Havaijille Kauain saarelle ja kavuta Waialeale-vuorelle. Siellä sataa keskimäärin 360 päivänä vuodessa.
3. Verhojansk
Jos pitää vaihtelusta, kannattaa muuttaa Verhojanskiin Itä-Siperiaan. Paikkakunta pitää hallussaan ennätystä maksimi- ja minimilämpötilojen erotuksessa. Virallinen kylmyysennätys on -67,8 astetta, kahdesti vuonna 1885 ja kerran 1892. Vuonna 1885 mitattiin kolmesti -69,8, mutta tämä tulos on epävarma. Lämpöennätys on +37,3 astetta, mitattu 25.7.1988. Lämpötilaeroa löytyy siis pitkälti toistasataa astetta. Eivätkä kyseessä ole mitkään poikkeukset, tammikuun keskimääräinen lämpötila on -45,3 astetta ja heinäkuun +16,5 astetta. Tosin paikkakunnalla on haittapuolensa; talvella 2012 400 suden lauma terrorisoi ja piiritti tuhannen asukkaan Verhojanskia tappaen yli kolmesataa hevosta ja 16 000 poroa.
2. Nauru
Kyllästynyt jatkuviin lämpötilan muutoksiin? Muuta Naurulle! Jokaisen kuukauden keskimääräinen alin lämpötila on +25 astetta. Keskimääräisessä ylimmässä lämpötilassa on valitettavasti hieman hajontaa, lämpimintä on loka-joulukuussa, keskimäärin +31 astetta. Muiden kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila on +30 astetta. Normaali vuotuinen lämpötilavaihtelu on siis 5-6 astetta. Kuivin kuukausi kesäkuu, 110 mm, märimpiä joulu-tammikuu, 280 mm. Matalin saarella koskaan mitattu lämpötila on +20 astetta, korkein +37 astetta. Erotus 17 astetta saattaa sekin olla ennätys alallaan. Miinuspuolena se, että saaresta 80 % on fosfaatin louhinnan takia elinkelvotonta. Samoin se, että mistäs pirusta sitä löytää jutun aihetta tuntemattoman kanssa, kun säät on parilla lauseella käsitelty?
1. Vostok
Vuonna 1957 Neuvostoliitto perusti tutkimusaseman Antarktiksen ylängölle. Jos Siperia opettaa, niin Vostok tukiopettaa. Etelänapa on miellyttävä kesälomakohde verrattuna Vostokiin. Vostok sijaitsee hieman keskemmällä Antarktista ja sen korkeus merenpinnasta on peräti 3488 metriä. Säätilaa voi kuvata kolmella adjektiivilla: hyinen, myrskyinen ja kuiva. Sadetta asemalla saadaan tuskin lainkaan, ainoastaan ”kesäkuukausina” pudottaa sen verran lumihiutaleita, että vuotuinen sademäärä yltää keskimäärin 2,6 millimetriin. Keskimääräinen tuulen nopeus on 5 m/s, usein ylletään lukemaan yli 20 m/s. Korkea ilmanala yhdistettynä kuivuuteen aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja ruokahaluttomuutta. Vuoden keskilämpötila on -55,2 astetta (Etelänavalla reilut viitisen astetta enemmän). Aseman kaikkien aikojen lämpöennätys on mitattu 11.1.2002, -12,2 astetta (Etelänavan ennätys aavistusta kylmempi, -12,3 astetta). Luonnollisesti Vostokilla on mitattu maapallon virallinen kylmyysennätys, -89,2 astetta 21.7.1983 (Etelänavan ennätys -82,8 astetta). Kylmin kuukausi koskaan oli elokuu 1987, jolloin keskilämpötila oli -75,4 astetta. Lämpimin kuukausi on joulukuu, keskilämpötila -31,9 astetta (Etelänavalla -29,3 astetta).
Vostokilla ei ymmärrettävistä syistä asu kukaan vakituisesti, mutta asema on pysyvästi miehitetty. Kesäkuukausina väkeä on noin 25 ja talvella suunnilleen puolet tästä. Perustamisensa jälkeen asema on ollut suljettuna vain yhden talven ajan, vuonna 1994.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Röörit poikki
Maapallon suurimmat ongelmat ovat saastuminen, väkivaltaiset levottomuudet ja pakolaisuus. Paitsi että nämä kaikki ovat seurausta hillitsemättömästä väestönkasvusta. Vielä sata vuotta sitten maapallolla asui alle kaksi miljardia ihmistä, nyt nelinkertaisesti. Ja kasvu jatkuu, etenkin kolmannen maailman maissa. Ennusteiden mukaan Nigeriassa on 900 miljoonaa asukasta vuonna 2100, kun nyt on ehkä 175 miljoonaa. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuonna 1950 siellä oli 38 miljoonaa asukasta ja tästä ekstrapoloimalla voidaan arvioida, että sata vuotta sitten luultavasti noin 20 miljoonaa. Väestömäärä siis 50-kertaistuu 200 vuodessa.
Nigeria on vain yksi esimerkkimaa. Lähes kaikkialla kehittymättömissä maissa on sama ilmiö. Länsimaissa väestö on vakiintunut tietylle tasolle. Ellei huomioida sitä, että kehittymättömät maat dumppaavat ylijäämäväestönsä länsimaihin. Siinä ei paljon auta se, että länsimaissa pakotetaan voimaan äärimmäisen tiukat päästö- ja ympäristösäännökset. Joita ei Välimeren pohjoispuolella noudateta ja eteläpuolella edes tunneta.
Maapallo ei kestä tätä.
Toiseksi nurinkurisinta asiassa on se, että siirtolaisuuden lisääminen kasvattaa länsimaihin siirtyvän ihmisen maapalloon aiheuttaman kulutuksen moninkertaiseksi elintason noustessa. Pelkästään ilmastollisista syistä kuormitus kylmemmässä ilmastossa on henkeä kohti laskettuna suurempi.
Kaikkein nurinkurisinta on se, että itse asiassa länsimaissa kulutus on kapasiteettia kohti usein jopa paremmalla tolalla kuin kehitysmaissa. Asukasta kohti laskettuna Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, toisin kuin esimerkiksi juuri Nigeria. Elintasoerosta huolimatta.
On odotettavissa, että kehitysmaissa ympäristö yksinkertaisesti romahtaa ja valtava pakolaisaalto hukuttaa alleen länsimaisen sivistyksen. Silloin romahtavat myös länsimaat ja koko maapallon ekologia.
Tämä kehitys voidaan estää kahdella tavalla. Toinen niistä alkaa tapahtua ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua - jos alkaa. Siitä en mainitse valtakunnansyyttäjän pelossa yhtään mitään.
Sen sijaan keskitytään siihen, mitä nyt on tehtävissä.
Kehitysmaissa, etenkin Saharan eteläpuolisissa, käytännössä kaikki toiminta tähtää siihen, että pyritään siirtolaisiksi Eurooppaan. Tämä on vain lievä kärjistys. Näin ollen halukkuutta siirtolaisuuteen on hillittävä tehokkain konstein. Tällöin kerrannaisvaikutus on myös se, että pakon myötä oman maan asiat halutaan saada kuntoon, kun siirtolaisuus on kannattamatonta.
Jokainen maa ottakoon halutessaan käyttöön lainmuutoksen. Tämä siis koskee sekä Suomea että Nigeriaa ja kaikkia maita niiden väliltä.
Väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseksi lapsilukua rajoitetaan. Omien syntyperäisten kansalaisten kohdalla saa menetellä edelleen miten huvittaa. Uusi laki koskee vain maahanmuuttajia riippumatta siitä, ovatko he työperäisiä, siirtolaisia vai pakolaisia, riippumatta siitä minkä ikäisinä tai mistä maasta he ovat muuttaneet. Täyskattavuus on voimassa siksi, että nimityksillä kikkailu olisi mahdotonta.
Jokaisella maahanmuuttajalla on oikeus hankkia vain yksi lapsi, ellei hän täytä poikkeukseen oikeuttavaa ehtoa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä edessä on automaattinen pakkosterilisaatio. Poikkeus tästä myönnetään niille, jotka ovat maksaneet asuinmaalleen veroa vähintään vuotuisen asukasta kohti lasketun BKT:n verran. Suomessa tämä tarkoittaa nykyään noin 37 000 dollaria. Jos haluaa steriloinnilta välttyä eikä elämän aikana maksettu verokertymä tähän riitä, voi toki suorittaa puuttuvan rahasumman valtiolle myös suorana maksuna. Tällöin voisi olla sosiaalituilla kikkailun estämiseksi siten, että puuttuva summa pitäisi suorittaa vaikka kolminkertaisena (en yhtään ihmettelisi, jos viherpiipertäjät myöntäisivät puuttuvan rahasumman sosiaalitukena eli raha siirtyisi valtion taskusta toiseen ilman että saavutettaisiin mitään hyötyä, moninkertainen maksu kasvattaisi kuitenkin tarvittavan tukisumman niin isoksi, että se olisi jo liian törkeää). Esimerkiksi jos Suomessa raja olisi 30 000 euroa ja mamu olisi maksanut vuosien varrella 25 000 euroa veroa, erotus 5 000 euroa pitäisi suorittaa kolminkertaisena eli valtion kassaan rapsahtaisi 15 000 euroa tai sitten valtio napsauttaisi röörit poikki.
Sama systeemi olisi voimassa aina seuraavan lapsen kohdalla eli kahden lapsen jälkeen sterilisaatio olisi edessä, jos ei ole siihen mennessä maksanut veroa vähintään kaksinkertaisesti BKT/asukas -summaan nähden. Esimerkiksi kolmannen lapsen jälkeen raja olisi 90 000 euroa ja jos veroja olisi tullut maksettua 100 000 euroa, niin ei mitään hätää.
Lainsäädäntö olisi sama kaikissa maissa. Norjassa se koskisi maahan muuttanutta ugandalaista (raja noin 55 000 dollaria) ja Ugandassa maahan muuttanutta norjalaista (raja noin 1400 dollaria). Systeemi ei koskisi niitä, jotka kykenisivät osoittamaan esivanhemmissaan olevan ainakin yhden sellaisen, joka on ollut maan syntyperäinen kansalainen ennen lain voimaantuloa.
Esimerkki: Laki astuu voimaan esimerkkimaassa A vuonna 2014.
Tällöin se ei koske
- henkilöä jonka isoisä oli todistettavasti maan kansalainen syntyessään 1956
- henkilöä, jonka vuonna 1975 syntynyt äiti sai maan kansalaisuuden maan itsenäistyessä 1997
Laki koskee (olettaen että ei ole seuraavassa mainittua läheisempää suhdetta maahan)
- henkilöä, jolla ei ole kyseisen maan syntyperäisiä kansalaisia esivanhemmissaan, vaikka hän itse olisikin syntyperäinen kansalainen
- henkilöä, jonka isä on saanut maan kansalaisuuden 1986
- henkilöä, jonka äiti on ollut syntyessään 2015 maan kansalainen
Tämä systeemi rajoittaisi taatusti siirtolaisuuden niihin, jotka joko a) pystyvät itsensä elättämään tai b) ovat todellisessa hädässä. Tällöin turvapaikkaturismi käytännössä loppuisi ja kehitysmaiden olisi pakko tehdä jotakin omalle hillittömälle väestönkasvulleen.
Nigeria on vain yksi esimerkkimaa. Lähes kaikkialla kehittymättömissä maissa on sama ilmiö. Länsimaissa väestö on vakiintunut tietylle tasolle. Ellei huomioida sitä, että kehittymättömät maat dumppaavat ylijäämäväestönsä länsimaihin. Siinä ei paljon auta se, että länsimaissa pakotetaan voimaan äärimmäisen tiukat päästö- ja ympäristösäännökset. Joita ei Välimeren pohjoispuolella noudateta ja eteläpuolella edes tunneta.
Maapallo ei kestä tätä.
Toiseksi nurinkurisinta asiassa on se, että siirtolaisuuden lisääminen kasvattaa länsimaihin siirtyvän ihmisen maapalloon aiheuttaman kulutuksen moninkertaiseksi elintason noustessa. Pelkästään ilmastollisista syistä kuormitus kylmemmässä ilmastossa on henkeä kohti laskettuna suurempi.
Kaikkein nurinkurisinta on se, että itse asiassa länsimaissa kulutus on kapasiteettia kohti usein jopa paremmalla tolalla kuin kehitysmaissa. Asukasta kohti laskettuna Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, toisin kuin esimerkiksi juuri Nigeria. Elintasoerosta huolimatta.
On odotettavissa, että kehitysmaissa ympäristö yksinkertaisesti romahtaa ja valtava pakolaisaalto hukuttaa alleen länsimaisen sivistyksen. Silloin romahtavat myös länsimaat ja koko maapallon ekologia.
Tämä kehitys voidaan estää kahdella tavalla. Toinen niistä alkaa tapahtua ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua - jos alkaa. Siitä en mainitse valtakunnansyyttäjän pelossa yhtään mitään.
Sen sijaan keskitytään siihen, mitä nyt on tehtävissä.
Kehitysmaissa, etenkin Saharan eteläpuolisissa, käytännössä kaikki toiminta tähtää siihen, että pyritään siirtolaisiksi Eurooppaan. Tämä on vain lievä kärjistys. Näin ollen halukkuutta siirtolaisuuteen on hillittävä tehokkain konstein. Tällöin kerrannaisvaikutus on myös se, että pakon myötä oman maan asiat halutaan saada kuntoon, kun siirtolaisuus on kannattamatonta.
Jokainen maa ottakoon halutessaan käyttöön lainmuutoksen. Tämä siis koskee sekä Suomea että Nigeriaa ja kaikkia maita niiden väliltä.
Väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseksi lapsilukua rajoitetaan. Omien syntyperäisten kansalaisten kohdalla saa menetellä edelleen miten huvittaa. Uusi laki koskee vain maahanmuuttajia riippumatta siitä, ovatko he työperäisiä, siirtolaisia vai pakolaisia, riippumatta siitä minkä ikäisinä tai mistä maasta he ovat muuttaneet. Täyskattavuus on voimassa siksi, että nimityksillä kikkailu olisi mahdotonta.
Jokaisella maahanmuuttajalla on oikeus hankkia vain yksi lapsi, ellei hän täytä poikkeukseen oikeuttavaa ehtoa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä edessä on automaattinen pakkosterilisaatio. Poikkeus tästä myönnetään niille, jotka ovat maksaneet asuinmaalleen veroa vähintään vuotuisen asukasta kohti lasketun BKT:n verran. Suomessa tämä tarkoittaa nykyään noin 37 000 dollaria. Jos haluaa steriloinnilta välttyä eikä elämän aikana maksettu verokertymä tähän riitä, voi toki suorittaa puuttuvan rahasumman valtiolle myös suorana maksuna. Tällöin voisi olla sosiaalituilla kikkailun estämiseksi siten, että puuttuva summa pitäisi suorittaa vaikka kolminkertaisena (en yhtään ihmettelisi, jos viherpiipertäjät myöntäisivät puuttuvan rahasumman sosiaalitukena eli raha siirtyisi valtion taskusta toiseen ilman että saavutettaisiin mitään hyötyä, moninkertainen maksu kasvattaisi kuitenkin tarvittavan tukisumman niin isoksi, että se olisi jo liian törkeää). Esimerkiksi jos Suomessa raja olisi 30 000 euroa ja mamu olisi maksanut vuosien varrella 25 000 euroa veroa, erotus 5 000 euroa pitäisi suorittaa kolminkertaisena eli valtion kassaan rapsahtaisi 15 000 euroa tai sitten valtio napsauttaisi röörit poikki.
Sama systeemi olisi voimassa aina seuraavan lapsen kohdalla eli kahden lapsen jälkeen sterilisaatio olisi edessä, jos ei ole siihen mennessä maksanut veroa vähintään kaksinkertaisesti BKT/asukas -summaan nähden. Esimerkiksi kolmannen lapsen jälkeen raja olisi 90 000 euroa ja jos veroja olisi tullut maksettua 100 000 euroa, niin ei mitään hätää.
Lainsäädäntö olisi sama kaikissa maissa. Norjassa se koskisi maahan muuttanutta ugandalaista (raja noin 55 000 dollaria) ja Ugandassa maahan muuttanutta norjalaista (raja noin 1400 dollaria). Systeemi ei koskisi niitä, jotka kykenisivät osoittamaan esivanhemmissaan olevan ainakin yhden sellaisen, joka on ollut maan syntyperäinen kansalainen ennen lain voimaantuloa.
Esimerkki: Laki astuu voimaan esimerkkimaassa A vuonna 2014.
Tällöin se ei koske
- henkilöä jonka isoisä oli todistettavasti maan kansalainen syntyessään 1956
- henkilöä, jonka vuonna 1975 syntynyt äiti sai maan kansalaisuuden maan itsenäistyessä 1997
Laki koskee (olettaen että ei ole seuraavassa mainittua läheisempää suhdetta maahan)
- henkilöä, jolla ei ole kyseisen maan syntyperäisiä kansalaisia esivanhemmissaan, vaikka hän itse olisikin syntyperäinen kansalainen
- henkilöä, jonka isä on saanut maan kansalaisuuden 1986
- henkilöä, jonka äiti on ollut syntyessään 2015 maan kansalainen
Tämä systeemi rajoittaisi taatusti siirtolaisuuden niihin, jotka joko a) pystyvät itsensä elättämään tai b) ovat todellisessa hädässä. Tällöin turvapaikkaturismi käytännössä loppuisi ja kehitysmaiden olisi pakko tehdä jotakin omalle hillittömälle väestönkasvulleen.
perjantai 7. helmikuuta 2014
Sivallus CCLXXXVIII
Tänään aamiaisella.
Salli: Näin viime yönä unta, että olit salaa jonkun toisen naisen kanssa.
Jaska: Sepäs sattuma. Minäkin näin viime yönä unta, että olin salaa jonkun toisen naisen kanssa.
Salli: - - -
Jaska: Ai... auts... OUTS!
Salli: Näin viime yönä unta, että olit salaa jonkun toisen naisen kanssa.
Jaska: Sepäs sattuma. Minäkin näin viime yönä unta, että olin salaa jonkun toisen naisen kanssa.
Salli: - - -
Jaska: Ai... auts... OUTS!
lauantai 1. helmikuuta 2014
Kalliit on laulujen lunnaat
Maratonjuoksu on ollut olympiakisojen ohjelmassa alusta lähtien joka kerran. Naiset pääsivät omalle 42195 metrin taipaleelleen vuodesta 1984 lähtien. Miesten maratonin olympiavoittajien joukossa on suhteettoman suuri määrä sellaisia, joiden elämä on ollut tavalla tai toisella erikoinen. Joko ennen tai jälkeen kultamitalin moni on kohdannut traagisen kohtalon. Vankilaan on syystä tai syyttään päätynyt ainakin kolme, yksi murhattiin ja kaksi on luultavasti kuollut oman käden kautta. Monen juoksu-ura on päättynyt pian voiton jälkeen onnettomuuteen tai vammoihin. Aivan kuin Olympian maratonsankarit olisivat nykyajan Ikaroksia, jotka polttavat siipensä lennettyään liian lähelle aurinkoa.
Seuraavassa listassa vuosiluku on aina linkki kyseisen vuoden olympiamaratonin kohokohtiin (mikäli video on ollut saatavilla) ja nimi linkkinä tarkempaan artikkeliin.
1896: Spiridon Louis
Ainoa isäntamaan edustaja, joka voitti kultaa yleisurheilussa ensimmäisissä nykyajan olympialaisissa Ateenassa. Juhlittu kansallissankari joutui myöhemmällä iällään ongelmiin, kun 1926 häntä epäiltiin sotilaallisten asiakirjojen väärentämisestä. Vuoden vankeuden jälkeen Louis todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Berliinin olympialaisissa 1936 hän oli kunniavieraana luovuttaen Adolf Hitlerille oliivinlehvän Olympiasta rauhan symbolina. Sinänsä lohdullista että Louis kuoli maaliskuussa 1940, vuotta ennen kuin Saksa valloitti Kreikan.
1900: Michel Théato
Pariisin olympialaisten voittajaa pidettiin pitkään isäntämaan Ranskan edustajana, kunnes vasta vähän alle sata vuotta kisojen jälkeen kävikin ilmi, että hän oli kansallisuudeltaan luxemburgilainen. KOK listaa mitalin edelleen Ranskan saldoon.
1904: Thomas Hicks
Hicks voitti kaikkien aikojen raskaimmissa oloissa, hirmuisessa helteessä käydyn olympiamaratonin. Salaperäinen mies: syntymävuodesta löytyy ainakin kolme erilaista versiota väliltä 1872-76 ja yleensä kuolinvuodeksi ilmoitettu 1963 on sekin epävarma.
1908: Johnny Hayes
Ainoa olympiamaratonin kultamitalisti, jonka voitto on jäänyt toisen osanottajan varjoon; ensimmäisenä maaliin tullut Dorando Pietri hylättiin, koska toimitsijat olivat auttaneet loppusuoralla muutamaan kertaan pyörtyilleen miehen maaliviivan yli.
1912: Kenneth McArthur
McArthurin saldo oli vakuuttava: eteläafrikkalainen juoksi urallaan kuusi maratonia ja voitti jokaisen. Ehkä listaan olisi kertynyt enemmänkin, mutta seuraavana vuonna hän loukkasi jalkansa tapaturmaisesti ja juoksut oli juostu.
1920: Hannes Kolehmainen
Tukholman olympialaisten sankari Kolehmainen palasi itsenäistyneen Suomen edustajaksi Antwerpenin maratonille USA:sta. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli ottanut osaa olympialaisiin jossakin muussakin lajissa aiemmin. Samoin hän oli ensimmäinen, joka oli mukana myös seuraavalla olympiamaratonilla, mutta lopputuloksena oli keskeytys.
1924: Albin Stenroos
Jo 35-vuotiaalla Stenroosilla oli takanaan pitkä ura ennen ensimmäistä ja viimeistä suurmenestystään. 1912 tuli olympiapronssia 10 000 metrillä. Ensimmäisen maratoninsa hän oli juossut jo 15 vuotta ennen olympiavoittoaan, ennätys alallaan. Sitkeä yritys palkittiin lopulta.
1928: Boughera El Ouafi
Ranskaa edustaneen algerialaisen juoksijankyvyt havaittiin hänen värväydyttyään Ranskan armeijaan. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli aiemminkin kilpaillut olympiamaratonilla; Pariisissa 1924 tuli seitsemäs sija. Olympiavoittonsa jälkeen hän sai Amerikan kiertueella rahapalkkioita ja julistettiin ammattilaiseksi. Uransa jälkeen hän työskenteli kahvilanpitäjänä ja autotehtaassa, kunnes jäi bussin alle ja työkyvyttömäksi. El Ouafi unohdettiin, mutta seuraavan ranskalaisen voitettua maratonin olympiakultaa hänet etsittiin esille. Köyhyydessä eläneelle miehelle järjestettiin eläke, josta hän ei saanut kovin montaa vuotta nauttia. Algerialaiset terroristit ampuivat hänet 1959, kun El Ouafi kieltäytyi tukemasta Algerian itsenäisyysliikettä.
1932: Juan Carlos Zabala
Ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka vakavissaan uhkasi uusia voittonsa; seuraavissa kisoissa johti 33 kilometriin asti, mutta keskeytti jäätyään takaa-ajavan ryhmän ohittamaksi.
1936: Sohn Kee-chung
Esiintyi kisoissa nimellä Kitei Son, koska Koreaa miehittänyt Japani halusi japanilaistetun version. Samasta syystä pronssimitalisti Nam Sung-yong esiintyi nimellä Shoryu Nan. Eräs korealainen lehti julkaisi voittajasta kuvan, jossa Japanin lippu oli redusoitu kilpailuasusta pois. Kahdeksan toimittajaa linnaan ja yhdeksän kuukauden ilmestymiskielto. Sohn oli kotoisin aivan Kiinan rajan läheltä Sinuijusta, mutta muutti onnekseen jo nuorena Souliin. Niinpä hän jäi Korean jaossa etelän puolelle rajaa. Vanhemmalla iällä Sohnista tuli kansallissankari paitsi omien saavutustensa, myös valmennusmenestyksen ansiosta. Valmennettavista Suh Yon-bok alitti Sohnin hallussa olleen kaikkien aikojen parhaan maratonajan voittamalla Bostonin maratonin 1947 ja Hwang Yong-cho ylsi valmentajansa tavoin olympiakultaan 1992. Siinä välissä Sohn oli vihdoinkin saanut ansaitsemansa maailmanmaineen myös omalla nimellään tuomalla olympiasoihdun stadionille Soulin olympialaisten avajaisissa 1988. 74-vuotiaan askel oli yhä hämmästyttävän kepeä.
1948: Delfo Cabrera
Etienne Gailly tuli stadionille ensimmäisenä, mutta puhki poikki hoiperteleva belgialainen joutui antautumaan viimeisellä kierroksella sekä Argentiinan Cabreralle että isäntämaan Tom Richardsille. Neljäs oli Etelä-Afrikan Johannes Coleman, joka toi tuulahduksen 12 vuoden takaa: hän oli silloin kuudes. Seuraavissa olympialaisissa Cabrera oli maratonilla kuudes, ensimmäinen aiempi olympiavoittaja joka ylsi maaliin asti. Miehen loppu oli onneton, Cabrera kuoli auto-onnettomuudessa 62-vuotiaana.
1952: Emil Zátopek
"Satu-Pekka" on edelleen ainoa maratonin olympiavoittaja, joka on saanut kultaa muussakin lajissa samoissa kisoissa. Helsingin kolmoisvoittaja - 5000, 10 000 ja maraton - on kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Seuraavissa olympialaisissa hän uusi Cabreran saavutuksen ja oli maratonilla kuudes. Tsekkoslovakian armeijan palveluksessa Zátopek yleni everstiksi, mutta Prahan keväässä 1968 hän tuki Dubcekia. Neuvostomiehityksen jälkeen natsat menivät ja tie vei uraanikaivokseen. Zátopek ehti kuitenkin kokea maansa vapautumisen ja oman rehabiliointinsa.
1956: Alain Mimoun
"Zátopekin varjo" sai kolme olympiahopeaa ja kaksi EM-hopeaa ratamatkoilla. Joka kerta voittajan nimi oli Zátopek. Melbournen olympialaisissa osat vaihtuivat, tsekki jäi kuudenneksi ja 35-vuotias Mimoun nousi vihdoin korkeimmalle korokkeelle. Jo ennen urheilu-uraansa algerialaissyntyinen ranskalainen oli kokenut kovia. Hän oli värväytynyt Ranskan armeijaan ennen 18-vuotispäiväänsä ja osallistunut taisteluihin Saksan vallatessa maan. Sittemmin hän päätyi Vapaan Ranskan joukkoihin ja haavoittui sirpaleista vasempaan jalkaansa Monte Cassinon taistelussa Italiassa. Lääkärit suosittelivat aluksi amputaatiota, mutta Mimoun taivutteli heidät yrittämään leikkausta, joka onnistui. Toivuttuaan Mimoun ehti vielä mukaan länsirintamalle hyökkäämään Ranskasta Saksaan. Mimounin urhein teko taisi kuitenkin olla se, että hän kääntyi aikuisena muslimista kristityksi ja onnistui silti säilyttämään henkensä. Lenkkeilyä hän jatkoi miltei elämänsä loppuun asti. Mimoun kuoli viime kesänä 92-vuotiaana, vain kuukausi vaimonsa jälkeen.
1960 ja 1964: Abebe Bikila
Bikila voitti 1960 paljain jaloin ja 1964 tossut jalassa. Ensimmäinen olympiavoittaja, joka onnistui uusimaan temppunsa, vaikka vain kuusi viikkoa ennen Tokion kisaa häneltä oli poistettu umpilisäke. Vuonna 1968 hän yritti kolmatta kultaa, mutta joutui jalkavaivaisena keskeyttämään. Seuraavana vuonna Bikila joutui auto-onnettomuuteen ja halvaantui vyötäröstä alaspäin. Mikään hoito ei auttanut ja Bikila kuoli 41-vuotiaana vuonna 1973. Virallinen kuolinsyy oli aivoverenvuoto, mutta huhut itsemurhasta lähtivät heti liikkeelle.
1968: Mamo Wolde
Etiopialainen yritti samaa kuin edeltäjänsä, mutta jäi seuraavissa kisoissa pronssille. Ura oli monipuolinen: hän aloitti jo vuoden 1956 olympialaisissa karsiutumalla alkuerissä 800 metrillä, 1500 metrillä ja 4 x 400 metrin viestissä! Etiopian levottomuuksissa hänen syytettiin osallistuneen kansanmurhaan ja Wolde tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiota seurasi kylläkin välitön vapautus, koska hän oli istunut jo yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta 1993-2002 vankilassa. Hän kuoli maksasyöpään vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
1972: Frank Shorter
Ainoa mies, joka on voittanut maratonin olympiakultaa syntymäkaupungissaan. Shorterin isä oli USA:n armeijan miehitysjoukkojen lääkäri Münchenissä. Toisin kuin monilla muilla olympiavoittajakollegoillaan, hänellä on ollut onnea myös uransa jälkeen. Shorter oli USA:n juoksubuumin isä ja menestyvä liikemies. Ilmeisesti hän oli osansa epäonnesta saanut jo lapsuudessaan perheväkivallan uhrina. Toisaalta tämä on saattanut heijastua ongelmalliseen yksityiselämään, molemmat Shorterin avioliitoista ovat päättyneet eroon.
1976 ja 1980: Waldemar Cierpinski
Toinen kaksinkertainen olympiavoittaja on jäänyt pahoin Abebe Bikilan varjoon ja se lieneekin hänen tragediansa. Toki myös se, että itäsaksalaisena häntä vainoavat dopingsyytökset - todennäköisesti aiheellisesti. Kahden olympiakullan ohella menestys jäi vaatimattomaksi, ainoana muuna saavutuksena pronssi yleisurheilun ensimmäisissä MM-kisoissa 1983.
1984: Carlos Lopes
Lopes kulki pitkän tien olympiavoittajaksi. Ensimmäisissä arvokisoissaan EM-Helsingissä 1971 hän oli 10 000 metrillä viimeinen maaliintulija. Suomalaisille Lopes tuli tutuksi vedettyään Montrealin kymppiä viimeisen kierroksen alkuun asti. Alkukesästä 1984 Lopes juoksi Tukholmassa 10 000 metrillä alle Henry Ronon maailmanennätyksen - mutta neljä sekuntia aiemmin maaliin oli tullut maanmies Fernando Mamede. Epäonnen soturi Lopes oli jälleen kerran jäänyt ilman äärimmäistä menestystä. Lopes päätteli, että kirikyvyn totaalisesti puuttuessa olympiakympiltä ei olisi menestystä luvassa ja päätti keskittyä maratonille. Vain kolme viikkoa ennen starttia hän jäi auton alle. Tällä kertaa oli onni myötä ja mies selvisi säikähdyksellä. 37-vuotiaana hän on yhä maratonin vanhin olympiavoittaja. Samalla Lopes oli Portugalin ensimmäinen olympiavoittaja kaikki lajit huomioiden. Kahdeksan vuotta aiemmin saatu kympin olympiahopea oli Portugalin ensimmäinen yksilölajeissa.
1988: Gelindo Bordin
Bordin voitti olympiakultaa kahden Euroopan mestaruutensa välissä. Seuraavissa olympialaisissa hän oli taas yksi ennakkosuosikeista, mutta joutui keskeyttämään venäytettyään lihaksensa kaatunutta juoksijaa väistäessään.
1992: Hwang Yong-cho
Jokainen kestävyysjuoksua harrastanut tietää, miltä tuntuu kun tietää ettei enää yksinkertaisesti pysty ylläpitämään samaa tasaista vauhtia, vaan kroppa huutaa että on pakko hellittää. Kun sillä hetkellä puristaa vauhtia vielä pikkuisen kovemmaksi, temppua tavataan piireissä kutsua "raastoksi". Normaali-ihminen kestää raastoa noin 0,65 sekuntia, treenatut huippu-urheilijat ehkä pari minuuttia. Maailman huippuluokan maratonjuoksijoilla normi on minimissään kolme kilometriä eli kymmenisen minuuttia. Raaston maailmanennätys syntyi Barcelonan kaduilla ja Montjuicin ylämäessä ennen maalia Etelä-Korean Hwangin ja Japanin Koichi Morishitan raastettua viimeiset 15 kilometriä. Molemmat vietiin suoraan tiputukseen ja kumpikaan kilpakumppaneista ei toipunut koskaan entiselle tasolleen. Morishita kärsi vammoista ja lopetti muutamaa vuotta myöhemmin. Hwang juoksi vielä Aasian mestariksi 1994, mutta joutui seuraavan kauden jälkeen lopettamaan vasta 25-vuotiaana.
1996: Josia Thugwane
Vuoden 1996 olympiamaratonilla nähtiin kaikkien aikojen tiukin kirikamppailu. Kolme juoksijaa oli loppusuoralla samaan aikaan. Kovimmaksi naamaksi osoittautui vain 158-senttinen eteläafrikkalainen, joka onnistui ylläpitämään vähän ennen stadionille tuloaan repäisemänsä 20 metrin keulan. Koko kisoihin pääsy oli hiuskarvan varassa: viisi kuukautta aiemmin Thugwanen ajama auto oli kaapattu. Välikohtauksessa ammuttu luoti viilsi hänen leukaansa ja selkä vahingoittui hänen paetessaan hyppäämällä liikkuvasta autosta. Olympiamaratonin jälkeisenä vuonna Thugwane voitti vielä Fukuokassa, mutta sitten ura meni alamäkeä. Uusintayritys olympialaisissa tuotti vasta 20. sijan.
2000: Gezahegne Abera
Vasta 22-vuotias etiopialainen voitti seuraavana vuonna maailmanmestaruuden. 2002 oli vaisumpaa, mutta seuraavana vuonna tuli voitto Lontoon maratonilla uran toiseksi parhaalla ajalla. Tämä osoittautui kuitenkin joutsenlauluksi; jalkavaivoista kärsinyt 25-vuotias Abera starttasi enää yhdelle maratonille eikä juossut sitä maaliin. Paluu "siviiliin" oli kuitenkin onnistunut, liikemieheksi ryhtynyt juoksija pyörittää hotellia.
2004: Stefano Baldini
Yksikään miesmaratoonari ei koskaan ole onnistunut triplassa: olympiakulta, maailmanmestaruus ja Euroopan mestaruus. Naisistakin temppuun on pystynyt vain Rosa Mota. Tuplaan on yltänyt kaikilla mahdollisilla yhdistelmillä monikin. Lähimmäs triplaa on päässyt Baldini, jolla on palkintokaapissaan olympiakullan ja kahden EM-kullan lisäksi kaksi MM-pronssia. Maanmies Gelindo Bordinilla on muuten samat mitalit, mutta MM-pronsseja vain yksi. Brasilian Vanderlei de Lima tosin on sitä mieltä, että Baldinin olympiakulta kuuluisi hänelle. Kisaa johtanut de Lima joutui 35 kilometrin jälkeen häirikön hyökkäyksen kohteeksi ja taklattiin sivuun reitiltä hetkeksi. Vähän myöhemmin Baldini ja USA:n eritrealaisvahvistus Keflezighi ajoivat pronssille jääneen de Liman ohi. Brasilialainen saa toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä, mutta olin sanonut pari kilometriä ennen välikohtausta Baldinin voittavan. Etumatkaa oli reilu puoli minuuttia (35 km kohdalla 28 sekuntia) ja se supistui vauhdilla, joka kertoi Baldinin saavan de Liman kiinni, mikäli nopeudet pysyisivät vakiona. Lisäksi de Limalla oli jo väsymyksestä kertovaa hartiakiertoa, kun Baldini puolestaan meni kuin juna kiskoilla. Olin laskenut Baldinin voittavan noin puolella minuutilla ja de Liman ottavan hopeaa Keflezighin jäädessä pronssille. Välikohtaus vei de Limalta absoluuttisesti noin kymmenen sekuntia. Lopputuloksissa eroa voittajaan oli minuutti 16 sekuntia, joten henkisen stressin osuus oli reilut puoli minuuttia. Tämä saattoi maksaa de Limalle hopean, johon eroa oli 42 sekuntia.
2008: Samuel Wanjiru
Haile Gebrselassien odotettiin kruunaavan uransa Pekingin maratonilla. Saasteista ilmaa pelännyt Gebre päätti kuitenkin keskittyä kympille. Sieltä tuliaisina oli vasta kuudes sija ja saasteet eivät maratonilla tahtia haitanneet, joten Gebre kertoi myöhemmin katuneensa päätöstään. Tosin tuskin maratoniltakaan olisi kultaa tullut, pronssia ehkä. Valvoin keskellä yötä television äärellä ja odotin joka hetki kärkiryhmän lennon katkeavan Pekingin aamuisen viileyden muuttuessa koko ajan paahtavammaksi helteeksi. Ei se vain katkennut, vaan sain monttu auki katsella Kenian ensimmäistä maratonin olympiavoittoa uskomattomalla ajalla 2.06.32. Edellinen olympiavoittaja Baldini oli kahdestoista ja kuuden vuoden takainen yllätyseuroopanmestari Janne Holmén yhdeksästoista. Pidin vasta 21-vuotiasta Wanjirua kandidaattina alittamaan kahden tunnin mahdottomalta tuntuvan haamurajan. Toisin kuitenkin kävi. Wanjiru ajautui elämässään ongelmiin. Poliisi pidätti hänet lyhyeksi aikaa vaimon aseellisesta uhkaamisesta. Wanjirulla oli luvaton AK-47, koska elämä Keniassa oli rauhatonta. Taloa oli yritetty usein ryöstää. Kerran Wanjirun auto pysäytettiin ja rosvot ottivat hänet panttivangiksi. Tilanne laukesi vasta poliisin ammuttua yhden ryöstäjistä. Vähän myöhemmin Wanjiru syöksyi kotinsa parvekkeelta kuolemaansa. Oliko kyseessä äkillinen itsemurha vai onnettomuus, ei koskaan selvinnyt. Tilanteeseen liittyi kuitenkin mustasukkaisuusdraama, kun yksi Wanjirun kolmesta vaimosta oli löytänyt hänet sängystä toisen naisen (ilmeisesti ei kumpikaan muista vaimoista) kanssa.
2012: Stephen Kiprotich
Ensimmäistä kertaa olympiamaratonilla oli tilanne, että edellinen voittaja ei voinut puolustaa titteliään siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli kuollut. Kiprotich oli yksi ennakkosuosikeista ja otti itselleen maailman maratonvaltikan, mikä varmistui seuraavana vuonna Moskovan MM-kullalla. Tie mestariksi ei ollut tasainen: 12-vuotiaana ugandalainen oli sairastunut tuntemattomaksi jääneeseen tautiin ja ollut kolme vuotta poissa koulusta. Palattuaan ja tervehdyttyään hän aloitti harjoittelun tosissaan. Ratkaisut eivät olleet helppoja; Ugandan perinteet alalla olivat vähäiset. Onnekseen Kiprotich on heimoltaan kalenji, mikä on Ugandassa harvinaista mutta Kenian juoksupiireissä normi. Niinpä Kiprotich muutti 17-vuotiaana harjoittelemaan heimoveljiensä kanssa naapurimaahan, jossa kehitys oli tasaisen nopeaa.
Seuraavassa listassa vuosiluku on aina linkki kyseisen vuoden olympiamaratonin kohokohtiin (mikäli video on ollut saatavilla) ja nimi linkkinä tarkempaan artikkeliin.
1896: Spiridon Louis
Ainoa isäntamaan edustaja, joka voitti kultaa yleisurheilussa ensimmäisissä nykyajan olympialaisissa Ateenassa. Juhlittu kansallissankari joutui myöhemmällä iällään ongelmiin, kun 1926 häntä epäiltiin sotilaallisten asiakirjojen väärentämisestä. Vuoden vankeuden jälkeen Louis todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Berliinin olympialaisissa 1936 hän oli kunniavieraana luovuttaen Adolf Hitlerille oliivinlehvän Olympiasta rauhan symbolina. Sinänsä lohdullista että Louis kuoli maaliskuussa 1940, vuotta ennen kuin Saksa valloitti Kreikan.
1900: Michel Théato
Pariisin olympialaisten voittajaa pidettiin pitkään isäntämaan Ranskan edustajana, kunnes vasta vähän alle sata vuotta kisojen jälkeen kävikin ilmi, että hän oli kansallisuudeltaan luxemburgilainen. KOK listaa mitalin edelleen Ranskan saldoon.
1904: Thomas Hicks
Hicks voitti kaikkien aikojen raskaimmissa oloissa, hirmuisessa helteessä käydyn olympiamaratonin. Salaperäinen mies: syntymävuodesta löytyy ainakin kolme erilaista versiota väliltä 1872-76 ja yleensä kuolinvuodeksi ilmoitettu 1963 on sekin epävarma.
1908: Johnny Hayes
Ainoa olympiamaratonin kultamitalisti, jonka voitto on jäänyt toisen osanottajan varjoon; ensimmäisenä maaliin tullut Dorando Pietri hylättiin, koska toimitsijat olivat auttaneet loppusuoralla muutamaan kertaan pyörtyilleen miehen maaliviivan yli.
1912: Kenneth McArthur
McArthurin saldo oli vakuuttava: eteläafrikkalainen juoksi urallaan kuusi maratonia ja voitti jokaisen. Ehkä listaan olisi kertynyt enemmänkin, mutta seuraavana vuonna hän loukkasi jalkansa tapaturmaisesti ja juoksut oli juostu.
1920: Hannes Kolehmainen
Tukholman olympialaisten sankari Kolehmainen palasi itsenäistyneen Suomen edustajaksi Antwerpenin maratonille USA:sta. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli ottanut osaa olympialaisiin jossakin muussakin lajissa aiemmin. Samoin hän oli ensimmäinen, joka oli mukana myös seuraavalla olympiamaratonilla, mutta lopputuloksena oli keskeytys.
1924: Albin Stenroos
Jo 35-vuotiaalla Stenroosilla oli takanaan pitkä ura ennen ensimmäistä ja viimeistä suurmenestystään. 1912 tuli olympiapronssia 10 000 metrillä. Ensimmäisen maratoninsa hän oli juossut jo 15 vuotta ennen olympiavoittoaan, ennätys alallaan. Sitkeä yritys palkittiin lopulta.
1928: Boughera El Ouafi
Ranskaa edustaneen algerialaisen juoksijankyvyt havaittiin hänen värväydyttyään Ranskan armeijaan. Hän oli ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka oli aiemminkin kilpaillut olympiamaratonilla; Pariisissa 1924 tuli seitsemäs sija. Olympiavoittonsa jälkeen hän sai Amerikan kiertueella rahapalkkioita ja julistettiin ammattilaiseksi. Uransa jälkeen hän työskenteli kahvilanpitäjänä ja autotehtaassa, kunnes jäi bussin alle ja työkyvyttömäksi. El Ouafi unohdettiin, mutta seuraavan ranskalaisen voitettua maratonin olympiakultaa hänet etsittiin esille. Köyhyydessä eläneelle miehelle järjestettiin eläke, josta hän ei saanut kovin montaa vuotta nauttia. Algerialaiset terroristit ampuivat hänet 1959, kun El Ouafi kieltäytyi tukemasta Algerian itsenäisyysliikettä.
1932: Juan Carlos Zabala
Ensimmäinen maratonin olympiavoittaja, joka vakavissaan uhkasi uusia voittonsa; seuraavissa kisoissa johti 33 kilometriin asti, mutta keskeytti jäätyään takaa-ajavan ryhmän ohittamaksi.
1936: Sohn Kee-chung
Esiintyi kisoissa nimellä Kitei Son, koska Koreaa miehittänyt Japani halusi japanilaistetun version. Samasta syystä pronssimitalisti Nam Sung-yong esiintyi nimellä Shoryu Nan. Eräs korealainen lehti julkaisi voittajasta kuvan, jossa Japanin lippu oli redusoitu kilpailuasusta pois. Kahdeksan toimittajaa linnaan ja yhdeksän kuukauden ilmestymiskielto. Sohn oli kotoisin aivan Kiinan rajan läheltä Sinuijusta, mutta muutti onnekseen jo nuorena Souliin. Niinpä hän jäi Korean jaossa etelän puolelle rajaa. Vanhemmalla iällä Sohnista tuli kansallissankari paitsi omien saavutustensa, myös valmennusmenestyksen ansiosta. Valmennettavista Suh Yon-bok alitti Sohnin hallussa olleen kaikkien aikojen parhaan maratonajan voittamalla Bostonin maratonin 1947 ja Hwang Yong-cho ylsi valmentajansa tavoin olympiakultaan 1992. Siinä välissä Sohn oli vihdoinkin saanut ansaitsemansa maailmanmaineen myös omalla nimellään tuomalla olympiasoihdun stadionille Soulin olympialaisten avajaisissa 1988. 74-vuotiaan askel oli yhä hämmästyttävän kepeä.
1948: Delfo Cabrera
Etienne Gailly tuli stadionille ensimmäisenä, mutta puhki poikki hoiperteleva belgialainen joutui antautumaan viimeisellä kierroksella sekä Argentiinan Cabreralle että isäntämaan Tom Richardsille. Neljäs oli Etelä-Afrikan Johannes Coleman, joka toi tuulahduksen 12 vuoden takaa: hän oli silloin kuudes. Seuraavissa olympialaisissa Cabrera oli maratonilla kuudes, ensimmäinen aiempi olympiavoittaja joka ylsi maaliin asti. Miehen loppu oli onneton, Cabrera kuoli auto-onnettomuudessa 62-vuotiaana.
1952: Emil Zátopek
"Satu-Pekka" on edelleen ainoa maratonin olympiavoittaja, joka on saanut kultaa muussakin lajissa samoissa kisoissa. Helsingin kolmoisvoittaja - 5000, 10 000 ja maraton - on kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Seuraavissa olympialaisissa hän uusi Cabreran saavutuksen ja oli maratonilla kuudes. Tsekkoslovakian armeijan palveluksessa Zátopek yleni everstiksi, mutta Prahan keväässä 1968 hän tuki Dubcekia. Neuvostomiehityksen jälkeen natsat menivät ja tie vei uraanikaivokseen. Zátopek ehti kuitenkin kokea maansa vapautumisen ja oman rehabiliointinsa.
1956: Alain Mimoun
"Zátopekin varjo" sai kolme olympiahopeaa ja kaksi EM-hopeaa ratamatkoilla. Joka kerta voittajan nimi oli Zátopek. Melbournen olympialaisissa osat vaihtuivat, tsekki jäi kuudenneksi ja 35-vuotias Mimoun nousi vihdoin korkeimmalle korokkeelle. Jo ennen urheilu-uraansa algerialaissyntyinen ranskalainen oli kokenut kovia. Hän oli värväytynyt Ranskan armeijaan ennen 18-vuotispäiväänsä ja osallistunut taisteluihin Saksan vallatessa maan. Sittemmin hän päätyi Vapaan Ranskan joukkoihin ja haavoittui sirpaleista vasempaan jalkaansa Monte Cassinon taistelussa Italiassa. Lääkärit suosittelivat aluksi amputaatiota, mutta Mimoun taivutteli heidät yrittämään leikkausta, joka onnistui. Toivuttuaan Mimoun ehti vielä mukaan länsirintamalle hyökkäämään Ranskasta Saksaan. Mimounin urhein teko taisi kuitenkin olla se, että hän kääntyi aikuisena muslimista kristityksi ja onnistui silti säilyttämään henkensä. Lenkkeilyä hän jatkoi miltei elämänsä loppuun asti. Mimoun kuoli viime kesänä 92-vuotiaana, vain kuukausi vaimonsa jälkeen.
1960 ja 1964: Abebe Bikila
Bikila voitti 1960 paljain jaloin ja 1964 tossut jalassa. Ensimmäinen olympiavoittaja, joka onnistui uusimaan temppunsa, vaikka vain kuusi viikkoa ennen Tokion kisaa häneltä oli poistettu umpilisäke. Vuonna 1968 hän yritti kolmatta kultaa, mutta joutui jalkavaivaisena keskeyttämään. Seuraavana vuonna Bikila joutui auto-onnettomuuteen ja halvaantui vyötäröstä alaspäin. Mikään hoito ei auttanut ja Bikila kuoli 41-vuotiaana vuonna 1973. Virallinen kuolinsyy oli aivoverenvuoto, mutta huhut itsemurhasta lähtivät heti liikkeelle.
1968: Mamo Wolde
Etiopialainen yritti samaa kuin edeltäjänsä, mutta jäi seuraavissa kisoissa pronssille. Ura oli monipuolinen: hän aloitti jo vuoden 1956 olympialaisissa karsiutumalla alkuerissä 800 metrillä, 1500 metrillä ja 4 x 400 metrin viestissä! Etiopian levottomuuksissa hänen syytettiin osallistuneen kansanmurhaan ja Wolde tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiota seurasi kylläkin välitön vapautus, koska hän oli istunut jo yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta 1993-2002 vankilassa. Hän kuoli maksasyöpään vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
1972: Frank Shorter
Ainoa mies, joka on voittanut maratonin olympiakultaa syntymäkaupungissaan. Shorterin isä oli USA:n armeijan miehitysjoukkojen lääkäri Münchenissä. Toisin kuin monilla muilla olympiavoittajakollegoillaan, hänellä on ollut onnea myös uransa jälkeen. Shorter oli USA:n juoksubuumin isä ja menestyvä liikemies. Ilmeisesti hän oli osansa epäonnesta saanut jo lapsuudessaan perheväkivallan uhrina. Toisaalta tämä on saattanut heijastua ongelmalliseen yksityiselämään, molemmat Shorterin avioliitoista ovat päättyneet eroon.
1976 ja 1980: Waldemar Cierpinski
Toinen kaksinkertainen olympiavoittaja on jäänyt pahoin Abebe Bikilan varjoon ja se lieneekin hänen tragediansa. Toki myös se, että itäsaksalaisena häntä vainoavat dopingsyytökset - todennäköisesti aiheellisesti. Kahden olympiakullan ohella menestys jäi vaatimattomaksi, ainoana muuna saavutuksena pronssi yleisurheilun ensimmäisissä MM-kisoissa 1983.
1984: Carlos Lopes
Lopes kulki pitkän tien olympiavoittajaksi. Ensimmäisissä arvokisoissaan EM-Helsingissä 1971 hän oli 10 000 metrillä viimeinen maaliintulija. Suomalaisille Lopes tuli tutuksi vedettyään Montrealin kymppiä viimeisen kierroksen alkuun asti. Alkukesästä 1984 Lopes juoksi Tukholmassa 10 000 metrillä alle Henry Ronon maailmanennätyksen - mutta neljä sekuntia aiemmin maaliin oli tullut maanmies Fernando Mamede. Epäonnen soturi Lopes oli jälleen kerran jäänyt ilman äärimmäistä menestystä. Lopes päätteli, että kirikyvyn totaalisesti puuttuessa olympiakympiltä ei olisi menestystä luvassa ja päätti keskittyä maratonille. Vain kolme viikkoa ennen starttia hän jäi auton alle. Tällä kertaa oli onni myötä ja mies selvisi säikähdyksellä. 37-vuotiaana hän on yhä maratonin vanhin olympiavoittaja. Samalla Lopes oli Portugalin ensimmäinen olympiavoittaja kaikki lajit huomioiden. Kahdeksan vuotta aiemmin saatu kympin olympiahopea oli Portugalin ensimmäinen yksilölajeissa.
1988: Gelindo Bordin
Bordin voitti olympiakultaa kahden Euroopan mestaruutensa välissä. Seuraavissa olympialaisissa hän oli taas yksi ennakkosuosikeista, mutta joutui keskeyttämään venäytettyään lihaksensa kaatunutta juoksijaa väistäessään.
1992: Hwang Yong-cho
Jokainen kestävyysjuoksua harrastanut tietää, miltä tuntuu kun tietää ettei enää yksinkertaisesti pysty ylläpitämään samaa tasaista vauhtia, vaan kroppa huutaa että on pakko hellittää. Kun sillä hetkellä puristaa vauhtia vielä pikkuisen kovemmaksi, temppua tavataan piireissä kutsua "raastoksi". Normaali-ihminen kestää raastoa noin 0,65 sekuntia, treenatut huippu-urheilijat ehkä pari minuuttia. Maailman huippuluokan maratonjuoksijoilla normi on minimissään kolme kilometriä eli kymmenisen minuuttia. Raaston maailmanennätys syntyi Barcelonan kaduilla ja Montjuicin ylämäessä ennen maalia Etelä-Korean Hwangin ja Japanin Koichi Morishitan raastettua viimeiset 15 kilometriä. Molemmat vietiin suoraan tiputukseen ja kumpikaan kilpakumppaneista ei toipunut koskaan entiselle tasolleen. Morishita kärsi vammoista ja lopetti muutamaa vuotta myöhemmin. Hwang juoksi vielä Aasian mestariksi 1994, mutta joutui seuraavan kauden jälkeen lopettamaan vasta 25-vuotiaana.
1996: Josia Thugwane
Vuoden 1996 olympiamaratonilla nähtiin kaikkien aikojen tiukin kirikamppailu. Kolme juoksijaa oli loppusuoralla samaan aikaan. Kovimmaksi naamaksi osoittautui vain 158-senttinen eteläafrikkalainen, joka onnistui ylläpitämään vähän ennen stadionille tuloaan repäisemänsä 20 metrin keulan. Koko kisoihin pääsy oli hiuskarvan varassa: viisi kuukautta aiemmin Thugwanen ajama auto oli kaapattu. Välikohtauksessa ammuttu luoti viilsi hänen leukaansa ja selkä vahingoittui hänen paetessaan hyppäämällä liikkuvasta autosta. Olympiamaratonin jälkeisenä vuonna Thugwane voitti vielä Fukuokassa, mutta sitten ura meni alamäkeä. Uusintayritys olympialaisissa tuotti vasta 20. sijan.
2000: Gezahegne Abera
Vasta 22-vuotias etiopialainen voitti seuraavana vuonna maailmanmestaruuden. 2002 oli vaisumpaa, mutta seuraavana vuonna tuli voitto Lontoon maratonilla uran toiseksi parhaalla ajalla. Tämä osoittautui kuitenkin joutsenlauluksi; jalkavaivoista kärsinyt 25-vuotias Abera starttasi enää yhdelle maratonille eikä juossut sitä maaliin. Paluu "siviiliin" oli kuitenkin onnistunut, liikemieheksi ryhtynyt juoksija pyörittää hotellia.
2004: Stefano Baldini
Yksikään miesmaratoonari ei koskaan ole onnistunut triplassa: olympiakulta, maailmanmestaruus ja Euroopan mestaruus. Naisistakin temppuun on pystynyt vain Rosa Mota. Tuplaan on yltänyt kaikilla mahdollisilla yhdistelmillä monikin. Lähimmäs triplaa on päässyt Baldini, jolla on palkintokaapissaan olympiakullan ja kahden EM-kullan lisäksi kaksi MM-pronssia. Maanmies Gelindo Bordinilla on muuten samat mitalit, mutta MM-pronsseja vain yksi. Brasilian Vanderlei de Lima tosin on sitä mieltä, että Baldinin olympiakulta kuuluisi hänelle. Kisaa johtanut de Lima joutui 35 kilometrin jälkeen häirikön hyökkäyksen kohteeksi ja taklattiin sivuun reitiltä hetkeksi. Vähän myöhemmin Baldini ja USA:n eritrealaisvahvistus Keflezighi ajoivat pronssille jääneen de Liman ohi. Brasilialainen saa toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä, mutta olin sanonut pari kilometriä ennen välikohtausta Baldinin voittavan. Etumatkaa oli reilu puoli minuuttia (35 km kohdalla 28 sekuntia) ja se supistui vauhdilla, joka kertoi Baldinin saavan de Liman kiinni, mikäli nopeudet pysyisivät vakiona. Lisäksi de Limalla oli jo väsymyksestä kertovaa hartiakiertoa, kun Baldini puolestaan meni kuin juna kiskoilla. Olin laskenut Baldinin voittavan noin puolella minuutilla ja de Liman ottavan hopeaa Keflezighin jäädessä pronssille. Välikohtaus vei de Limalta absoluuttisesti noin kymmenen sekuntia. Lopputuloksissa eroa voittajaan oli minuutti 16 sekuntia, joten henkisen stressin osuus oli reilut puoli minuuttia. Tämä saattoi maksaa de Limalle hopean, johon eroa oli 42 sekuntia.
2008: Samuel Wanjiru
Haile Gebrselassien odotettiin kruunaavan uransa Pekingin maratonilla. Saasteista ilmaa pelännyt Gebre päätti kuitenkin keskittyä kympille. Sieltä tuliaisina oli vasta kuudes sija ja saasteet eivät maratonilla tahtia haitanneet, joten Gebre kertoi myöhemmin katuneensa päätöstään. Tosin tuskin maratoniltakaan olisi kultaa tullut, pronssia ehkä. Valvoin keskellä yötä television äärellä ja odotin joka hetki kärkiryhmän lennon katkeavan Pekingin aamuisen viileyden muuttuessa koko ajan paahtavammaksi helteeksi. Ei se vain katkennut, vaan sain monttu auki katsella Kenian ensimmäistä maratonin olympiavoittoa uskomattomalla ajalla 2.06.32. Edellinen olympiavoittaja Baldini oli kahdestoista ja kuuden vuoden takainen yllätyseuroopanmestari Janne Holmén yhdeksästoista. Pidin vasta 21-vuotiasta Wanjirua kandidaattina alittamaan kahden tunnin mahdottomalta tuntuvan haamurajan. Toisin kuitenkin kävi. Wanjiru ajautui elämässään ongelmiin. Poliisi pidätti hänet lyhyeksi aikaa vaimon aseellisesta uhkaamisesta. Wanjirulla oli luvaton AK-47, koska elämä Keniassa oli rauhatonta. Taloa oli yritetty usein ryöstää. Kerran Wanjirun auto pysäytettiin ja rosvot ottivat hänet panttivangiksi. Tilanne laukesi vasta poliisin ammuttua yhden ryöstäjistä. Vähän myöhemmin Wanjiru syöksyi kotinsa parvekkeelta kuolemaansa. Oliko kyseessä äkillinen itsemurha vai onnettomuus, ei koskaan selvinnyt. Tilanteeseen liittyi kuitenkin mustasukkaisuusdraama, kun yksi Wanjirun kolmesta vaimosta oli löytänyt hänet sängystä toisen naisen (ilmeisesti ei kumpikaan muista vaimoista) kanssa.
2012: Stephen Kiprotich
Ensimmäistä kertaa olympiamaratonilla oli tilanne, että edellinen voittaja ei voinut puolustaa titteliään siitä yksinkertaisesta syystä, että hän oli kuollut. Kiprotich oli yksi ennakkosuosikeista ja otti itselleen maailman maratonvaltikan, mikä varmistui seuraavana vuonna Moskovan MM-kullalla. Tie mestariksi ei ollut tasainen: 12-vuotiaana ugandalainen oli sairastunut tuntemattomaksi jääneeseen tautiin ja ollut kolme vuotta poissa koulusta. Palattuaan ja tervehdyttyään hän aloitti harjoittelun tosissaan. Ratkaisut eivät olleet helppoja; Ugandan perinteet alalla olivat vähäiset. Onnekseen Kiprotich on heimoltaan kalenji, mikä on Ugandassa harvinaista mutta Kenian juoksupiireissä normi. Niinpä Kiprotich muutti 17-vuotiaana harjoittelemaan heimoveljiensä kanssa naapurimaahan, jossa kehitys oli tasaisen nopeaa.